21-03-2016, 01:05 AM
”Sain, enkä halua enää ajatella niitä. Tahdon puistoon!” Hunter vastasi ja pomppi levottomana paikallaan. ”Se on tosi lähellä, voin ihan hyvin mennä edeltä!” poika intti ja osoitti kaukosäätimellä sisäpihaa kohti. ”Se on tosi lähellä!” vekara toisti juostessaan pois, mahdollisia vastaväitteitä kuuntelematta. Ulos hän ei kuitenkaan kirmannut vaan takaisin huoneeseensa sillä halusi karistaa koulupäivän pölyt täysin, vaihtamalla puhtaisiin päällysvaatteisiin. Huoneessaan hän talletti lentokoneensa sen pakkaukseen ja sen taasen sujautti farkkukankaiseen reppuun, alkaen sitten etsiä vaatekaapistaan mielekästä asukokonaisuutta - mutta se jäi kesken tenavan ajatusten juostessa mieliteosta toiseen. Kevätpäivä oli ollut mahtava, ja siten erityisen inhottavaa nököttää koulussa tuntitolkulla. Onneksi päivä oli edes päättynyt liikunnan kaksoistuntiin jolla pelattiin pesäpalloa. Itse asiassa, pallopelit voisivat jatkua, hän päätti ja pakkasi repun olkaimesta roikkuvaan verkkokassiin jalkapallon. Siltä varalta että puistossa olisi pelistä kiinnostuneita tai ehkä jopa muutama koulukavereista olisi ehtinyt paikalle.