If there is no future, there must be no past - Part 2

[Stephen Hunter King]

// Sovittu peli. Trisjaa odotellen.
Jatkoa pelitapahtumaan If there is no future, there must be no past.

La, 6.8.1988

Viikonlopun helteet toteuttivat uhkauksensa, käristäen lontoolaisia armotta. Sään herra ei piitanneet suurimmaksi osaksi viileään ja sateiseen saaristoilmaan tottuneiden ihmisten kärsimyksistä, mutta toisaalta nämä saivat lohduteltua itseään sillä tosiseikalla että hellekesät olivat harvinaisia ja tänä kesänä niitä päiviä ei monia koettu. Kingien talossa ensimmäinen hellepäivä, lauantai alkoi suhteellisen mukavasti, kylmien juomien, auki luukutettujen ikkunoiden ja patio-ovien, sähkötuulettimien ja puhallettavan lasten uima-altaan voimin.

Kolmekymmentäseitsemän-vuotias Jacob jolla oli muutenkin loistava tunteidensa hallintakyky sekä moninkertaisesti enemmän kokemusta helteistä, kykeni hallitsemaan tuskaisuutensa ja kärttyisyytensä melko hyvin, mitä nyt välillä päätyi tiuskimaan ärtyneesti jommallekummalle kummalle kitisevistä tenavistaan, ja kolmikko pysytteli alkuiltapäivään asti enimmäkseen omissa oloissaan, lähinnä koomaillen television, kirjan, sarjakuvien tai musiikinkuuntelun parissa. Iltapäivä kohotti lämpöasteet jälleen lähelle kolmeakymmentä. Tylsistyneet ja hikoilevat vekarat päätyivät kuumeisiin ja äänekkäisiin yhteenottoihin muun muassa television kaukosäätimestä tai kanavista, tuulettimen voimakkuudesta, värikynistä ja videopeleistä, mutta Jacob ei jaksanut alkaa kurinpitoon joka ikinen kerta ja silloin kun koki sen välttämättömäksi hän korkeintaan komensi sisarukset takaisin omiin puuhiinsa, huoneisiinsa jos kerta samassa huoneessa ei rauha säilynyt, ja senkin teki mieluummin huutaen sieltä missä sattui sillä hetkellä löhöämään tai istumaan.

Iltapäiväteen lähestyessä, jota lomien aikaa he yleensä nauttivat kolmelta, oli jälleen ollut melkein puoli tuntia rauhallista. Mutta sitten kylpyhuoneesta kantautui pikkupojan hälyttävän kovaa itkua, saaden miehen kiirehtimään kaksi porrasta kerralla yläkertaan keittiöstä jossa oli parhaillaan nauttinut jääkahvista ja päivän sanomalehdestä, paljain jaloin ja yllään valkoinen hihaton paita ja polvien alle ulottuvat bermuda-shortsit. Kylpyhuoneeseen pelmahdettuaan hän löysi sisarukset suihkukopista kumpikin täysin nakuna Hunter parkui päätään pidellen. Ensivaikutelman mukaan kaksikko oli yhtä aikaa tahtonut suihkuun ja tapellut vuorosta ihan tosissaan, ja poika onnistunut lyömään päänsä johonkin. Tämän vahvisti Freyan hätääntynyt selitys ja että se jokin oli suihkun hanan reuna.

Jacob huokaisi syvään, veti pojan käsivarresta pois kopista ja kehotti Freyaa ottamaan ensimmäisen vuoron.
”Ole varovainen liukkaalla lattialla ja laske korkeintaan viileää vettä,” mies muistutti, tytön sulkiessa suihkukopin sumennetun lasioven tyytyväisenä.
”Epistä! Hän tönäisi minua! Sattuuuuu!!!” Hunter parkui onnettomana, kun Jacob käänsi huomionsa tämän päähän, siirtäen pojan käden pois tieltä.
”Varmasti samaa teit itsekin, sinä vain olit se epäonnisempi,” Jacob totesi tiukkaan, mutta lempeään sävyyn, tutkiessaan vahinkoa.
”Ei tästä lääkärireissua tule. Onneksi,” hän totesi löytäessään haavan, mutta ei niin syvää että tikkejä tarvittaisiin. Hän otti naulasta pojan tummansinisen froteekylpytakin joka ylsi melkein nilkkoihin asti, asetti sen vekaran olille ja nosti pojan istumaan pöntön kannelle.
”Rauhoituhan jo, ei ole mitään hätää,” hän tyynnytteli puhtaan lempeästi, ottaessaan peilikaapista vanupuikkoja ja haavanpuhdistusainetta.
”Tämä sitten kirpaisee hieman,” hän muistutti kastellessaan vanupuikon puhdistusaineessa ja hoiti sitten, yhä villisti nyyhkivän poikansa haavan.
”Hmh…Ei siihen laastariakaan voi laittaa, tai ainakin pitäisi ensin ajella hiuksia pois…” Jacob pohti, ja laittoi puhdistusvälineet pois.
”Noh, se paranee kyllä pian kunhan et hiero sitä tai möyri ulkona ilman hattua,” hän vakuutti kyykistyessään pojan eteen.
”Olisi kuitenkin voinut käydä tosi huonosti. En halua joutua enää muistuttamaan tappelemisen vaarallisuudesta,” hän vielä torui, pyyhkiessään kyyneleitä hieman rauhallisemmin nyyhkivän viikarin poskilta. ”Koskee myös sinua, Freya, olen hyvin pettynyt kumpaankin teistä,” hän sanoi tiukasti suihkukopin suuntaan.
”Etenkin kun meillä on myös kylpyamme. Suihkuvuorosta ei edes tarvitsisi tapella.”
Vilpittömän, yksiäänisen anteeksipyynnön myötä miehen ilme pehmeni ja helpotus säikähdyksellä selviämisestä pääsi laskeutumaan.
”Hyvä on,” hän sanoi lempeästi ja kuljetti kämmenensä pojan kutrien läpi puolelta jolla ei ollut haavaa. ”Maistuisiko mansikkamehu?” hän kysyi sulkiessaan pojan kylpytakin ja nousi ylös.
Hunter nyökkäili innokkaasti ja hymyilikin jo vähän.
”Onko meillä enää kolme pulloa??” Hunter hätäili jääkaapille sukeltaneena ja etsiessään lisää lempimehuaan.
”Ruokakaapissa on lisää, ja ainahan voimme puristaa lisää itse pakastamistamme mansikoista,” Jacob vastasi pojalle joka olisi varmaan yrittänyt elää pelkän kylmäpuristetun mansikkamehun ja kermamunkkien voimalla, jos saisi itse päättää.
Pojan nauttiessa jättilasillisesta lempijuomaansa, Jacob kumosi kurkkuunsa loput jääkahvistaan ja jutusteli muksun kanssa kesälomasuunnitelmista jotka sisälsivät mahdollisesti maaseutureissun, huomisen vesipuistoretken lisäksi.

Su, 7.8.1988

Helpotuksekseen Jacob oli todennut muksujen olevan loistotuulella aikaisesta herätyksestä huolimatta, jopa Hunter joka yleensä oli melkoinen aamuzombie. Vesipuiston kutsu oli ilmeisesti herättänyt sisarukset tehokkaasti ja miellyttävissä tunnelmissa, vaikka hän epäili etteivät nämä olleet kauheasti unta palloon saaneet yöllä reissua malttamattomana odottaessaan. Tietysti he olisivat voineet suunnata lähempänä sijaitsevaan suosittuun vesipuistoon, mutta lapset olivat välttämättä halunneet kokeilla yli 350 kilometrin päässä merenrantakaupungissa turisteja houkuttelevaa Dragon’s Cave-vesipuistoa joka oli avattu kolme vuotta sitten. Siitä oli tullut kuultua hyvää palautetta ja meren läheisyyteen pääsy houkutti häntä itseään joten hän oli muutamaa viikkoa aiemmin varannut kylpylän yhteydessä sijaitsevasta hotellista heille huoneen kahdeksi yöksi.

Kellon kivutessa kohti aamuseitsemää lapset olivat kuoriutuneet yöpuvuista, Hunter kolisi portaita alas yllään hyvin ohut vaaleanvihreä t-paita jonka resoreissa oli sinistä ja pinkkiä ja keskellä Garfield-kissa näytti siltä kuin kurkistelisi ulos paidasta, ja jaloissaan tummansiniset, ruudulliset ja polvien alapuolelle yltävät, puuvillaiset bermuda-shortsit. Paljaisiin jalkoihinsa hän eteisessä laittoi mustaruskeat sandaalit ja päänsä suojaksi sinisen rantahatun joka oli valmistettu erityisesti suojaamaan auringon UV-säteilyltä. Hatun etupuolta koristi kuva Tomista ja Jerrystä.

Freya laskeutui pian perästä, pukeutuneena beigeihin bermuda-shortseihin, taivaansiniseen ohueen t-paitaan jossa oli kuva Halinalleista laskettelemassa sateenkaarella. Eteisessä hän peitti kauniit vaaleat kutrinsa samanlaisella rantahatulla kuin veljensä, mutta valkoisella ja ilman kuvaa, ja jalkoihinsa hän veti hellesäästä huolimatta suosikkinsa – perjantaina ostetut, ohutvuoriset valkoiset Halinallet-lenkkarit.

Jacob oli pukenut ylleen tummansinisen hihattoman paidan, polvien alle ulottuvat bermuda-shortsit joiden kuosissa koreili muun muassa unionilippuja, ja tummanruskeat sandaalit paljaisiin jalkoihinsa ja mustan olkalaukun olalleen. Ennen lähtöä hän käski tenavia hieromaan kunnolla aurinkorasvaa kasvoihinsa, käsivarsiinsa, käsiinsä ja jalkoihinsa, ja muistutti aurinkolaseista joita ei huomannut kummankaan mukana. Kesän alussa hän oli ostanut koko porukalle uudet aurinkolasit, nyt kun niitä vihdoin sai UV-säteilysuojalla varustettuna ja monissa malleissa vieläpä kunnon kerroin. Hunter oli valinnut siniset ja Freya mustat aurinkolasit, ja itselleen ruskean ja kullan sävyiset. Päähinettä hän ei itselleen etsinyt hattuhyllyn sekamelskasta sillä aikoi pysytellä mahdollisimman paljon varjossa, mutta lapset todennäköisimmin temmeltäisivät enemmän auringossa, pitkän automatkan pysähdysten aikana, riippuen toki miten usein he päätyisivät pysähtelemään.

Matkaan oli lähdettävä ajoissa sillä aurinkoista, melko kuivaa ja todella kuumaa oli ennustettu koko itäiseen Englantiin myös tänään eikä häntä innostanut ajatus usean tunnin automatkasta kahden nuoren takapenkkiläisen kanssa paahtavassa helteessä kauempaa kuin olisi välttämätöntä vaan hän halusi päästä perille alkuiltapäivään mennessä eli ennen todennäköisesti kuumimpia tunteja.
Hän oli toki asennuttanut autoonsa ilmastointilaitteen, ja valinnut matkapäiväksi sunnuntain jotta liikennettä olisi mahdollisimman vähän mutta silti matka tulisi varmasti kestämään lähes viisi tuntia kun mukaan laskettaisiin taukopysähs. Ja sekin vain jos mitään yllättävää hidastetta tai mutkaa ei kohdattaisi. Hän varautui helposti kuuden tunnin matkaan, mutta elätti toiveita alle viiden tunnin ajosta.

Hieman yli seitsemän perhe pakkautui matkalaukkuineen autoonsa, hyväntuulisena ja lomamatkaintoa huokuen. Alkumatka sunnuntai-aamun minimaalisessa liikenteessä sujui poikkeuksellisen rennosti sillä puolen tunnin ajon jälkeen sisarukset nukahtivat pariksi tunniksi auton tasaiseen kulkuun minkä myötä Jacob viihtyi radion hiljaisella volyymilla tarjoaman nostalgisen musiikin parissa. Tenavien heräillessä hän vaihtoi radion lastenlaulukasettiin ja tarjosi kinkkusämpylöitä koska kumpikaan ei ollut malttanut kovin tukevaa aamupalaa nauttia. Pian he taukoilivat Stamfordin pikkukaupungissa jäätelöbaarissa ja jaloittelivat puolisen tuntia puistossa. Pelikortit, Bombsweeper-videopeli, korvalappustereot ja klassiset automatkaleikit termospullolliseen jäävettä ja pariin limupulloon yhdistettynä pitivät vekarat suhteellisen viihdytettyinä jopa viimeisen lähes parin tunnin ajan.

Puoli yhden aikaan, viiden ja puolen tunnin jälkeen, perhe oli löytänyt hotellille ja majoittunut varaamaansa sviittiin kolmannessa kerroksessa. Jacob erotti parivuoteeksi lykätyt yhdenhengen vuoteet makuuhuoneen seiniä vasten jättäen sisarukset purkamaan tavaroitaan ja siirtyi sitten viereiseen, pienempään makuuhuoneeseen purkamaan omaa laukkuaan.
”Isi, lähdetään heti uimaan!!” Hunter hihkui pomppiessaan tämän huoneeseen, jo puoliksi riisuutuneena ja uimashortsinsa käsissään.
”Jahas. Puehan kuitenkin vielä vaatteet yllesi. Ensin käydään alakerran ravintolassa syömässä. Jäätelö ei korvannut lounasta, ja nyt siellä on vielä lounastarjouksia,” Jacob vastasi pojan kutreja pörröttäen, astellessaan tämän ohi olohuoneen puolelle ja sen poikki lyhyessä eteisessä olevaan kylpyhuoneeseen.
”Ottakaa vaan uimavarusteet mukaan, voidaan mennä kylpylään suoraan lounaalta,” hän sanoi ennen kuin ehti saada vastaväitteitä lohikäärmeistä ja vesiliukumäistä intoa puhkuvalta pojaltaan.
Noin kymmenen minuuttia myöhemmin kolmikko hakeutui, yhä aamuisissa vaatteissaan, hotellin aulaan ja ravintolan lounastarjouksia tutkimaan.
”Kelpaisiko uunilohi ja kermaperunat?” Jacob kysyi tenavilta, aikoen ostaa ateriat jotka nämä varmasti söisivät kunnolla loppuun. Tämän päivän ateriat kun olivat olleet heikonpuoleiset tähän asti.
Kaksi lasten annosta uunilohta ja yhtä aikuisen currykana-annosta odotellen he pian istuivat neljän hengen pöydässä maitolasien, jogurttipurkkien, hedelmien ja kylpylän esitteen kera.

[Effie Clayton]

//Here I come//

Lauantai-aamuna Effie pakkasi matkalaukkuaan. Hänen isovanhempansa olivat ilmestyneet aamulla Lontooseen ja kysyivät tahtoisiko Effie lähteä heidän kanssaan pariksi päiväks Grimsbysä sijaitsevaan vesipuistoon. Tyttöä ei ollut tarvinnut kahdesti käskeä, hän oli heti valmis. Kun hänen isäpuolensa tuli hakemaan koiran luokseen, Effie saattoi lähteä isovanhempiensa sinisellä pösöllä, kohti uusia tuulia. He lauantaina jäivät vielä yöksi mummolaan Oxfordiin, mutta sunnuntaina auton nokka oli kohti Grimsbytä. Effien mielestä ilman ala oli, varsinkin nyt parina edellisenä päivänä ja lähtöpäivänä, tukahduttavan kuuma. Hän oli lähes varma, että aivot voisivat sulaa siinä pisteessä. Automatkastakaan ei tulisi paras mahdollinen, varsinkaan jos ikkunan piti koko matkan ajan olla kiinni. 
Mummi oli varannut mukaan muutaman vesipullon ja pari limsaakin. Effie oli saanut käydä illalla kioskilta ostamassa sipsipussin matkalle. 

Matka-asukseen oli valikoitunut värikäs Super Mario t-paita, värikkäät bermuda shortsit sekä tietenkin tutut tennarit ja pieni lierinen panama hattu ja upouudet aurinkolasit. Luonnollisesti matkassa oli myös viihtyvyyden vuoksi keltaiset korvalappustereot, sekä parikymmentä kuuntelemisen arvoista musiikkikasettia, joista osan Effie oli äänittänyt itse radiosta, ja tietenkin game and watch-pelejä. Effiellä oli kaikki omat pelinsä mukansa ja niihin lukeutui Kippari-Kalle, Ressu tennis, Mario bros, Mario sementtitehdas, Ressu, Pelastusvene, Pinball, Mario bombs away sekä Super Mario bros. Oli Effiellä myös piirustusvälineet mukana, mutta automatka oli kivampi, kun kuunteli musaa ja pelasi nintendoja. 

Effiellä ei ollut halua nukkua matkan aikana. Hän oli täysin musiikin ja pelien maailmassa. Ensimmäisellä pysähdyksellä hän ei poistunut autosta, mutta toisella hän kävi vessassa, jonka jälken matka jatkui. Koko loppumatkan Effie oli taas musiikin ja pelien luomassa maailmassa, eikä hän edes huomannut, kun auto pysähtyi vesipuiston parkkipaikalle. Kun he olivat saaneet tilavan huoneensa, joka taisi olla sviitti, katsoi Effie uimakamppeet mukaansa ja isovanhempien kehoituksesta siirtyi lounaaalle, noiden kanssa. Effie otti lounaaksi ranskanperunoita ja lohta ja juomaksi vettä. Hän ei kinnittänyt mitän huomiota muihin ihmisiin, sillä hänellä oli nälkä. He olivat yhdessä nimittäin päättäneet, että pärjäisivät matkan ilman evästä. Vessatauon aikana he olivat ostaneet sämpylät ja kahvit huoltoasemalta, matkaen sitten samantien matkaa, joten lounas kyllä kelpasi tuolle kolmikolle. "Onkohan Tenor kiltisti isälle?" tyttö kysyi hiljaa ja sai isoisältään rauhoittavan taputuksen: "Tietenkin on. Ainahan se on kiltti." Effie hymyili helpottuneena ja alkoi syödä eteen tuotua annosta.

[Jacob King]

Myöhemmin kylpylän puolella lasten intoa siivitti entisestään lounaan tuoma energia, mutta se ei isää liiemmin haitannut. Hän kun ei alun perinkään olisi voinut uida itsekseen, koska nuoret lapset tarvitsivat valvojan eikä Carrie tai kukaan heidän ystävistään ehtinyt mukaan tälle reissulle. Hän tosin kaavaili mahdollista pikaista noin puolituntista itselleen, jos jossain vaiheessa uskaltaisi jättää tenavat kahdestaan hotellihuoneeseen. Mutta ensin hän halusi tutustua tähän lomakohteeseen kunnolla.

He olivat pukeneet uima-asut vaatteidensa alle, koska Jacob ei olisi voinut seurata tytärtään naisten pukuhuoneeseen ja muutenkin se oli kätevintä. Tyttö oli vain nopeasti riisunut vaatteet ja pelmahtanut takaisin sateenkaarikirjoisessa uimapuvussaan ja pikku-Mikki-lipokkaissaan, odottamaan miesten pukuhuoneen oven luokse jossa Jacob ja Hunter riisuutuivat omiin uimashortseihinsa.
”Isi, etkö voisi loihtia meistä isompia niin päästäisiin Wild Dragoniin?” Freya ehdotti toiveikkaana, heitä odotellessaan.
”En, kulta, meidänkin on noudatettava sääntöjä. Se on varmasti yhtä hauska sittenkin kun aikanaan olette luonnollisesti kasvaneet vaadittuun kokoon,” Jacob vastasi ilmestyessään käytävään Hawaii-teemaisissa uimashortseissaan ja rantasandaaleissaan.
”Mutta--” Hunter aikoi tukea siskonsa ehdotusta, astellessaan muutaman askeleen isänsä perässä, omissa rantasandaaleissaan, ja uimashortseissaan joissa komeili värikäs kirjo skeittaavia dinosauruksia.
”Ei tarkoittaa ei, Hunter. Minä en tarpeettomasti loihdi mitään jästien keskuudessa, ja taikuus on muutenkin epävakaata. En riskeeraa turvallisuuttanne sillä tavalla,” Jacob keskeytti, tiukkaan mutta lempeään sävyyn. Sitä paitsi, hän oli jättänyt taikasauvansa hotellihuoneeseen jonka hän uskoi paljon varmemmaksi kuin lokeron lukon taakse talletus.
”Täällä on useita vauhtiliukumäkiä joista taatusti saatte hurjasti iloa irti. Muistaakseni pituutenne ja painonne riittävät useimpiin muihin,” mies lisäsi, heidän tallettaessaan vaatteita ja muita tavaroitaan lukolliseen lokeroon.

Suihkujen jälkeen kolmikon kulkiessa allasosaston puolelle, Hunter ja Freya silti liimasivat katseensa haaveilevasti superhurjaan Wild Dragon-liukumäkeen. Pian muut vetonaulat ja kylpylän tunnelma vetivät sisarusten huomion eivätkä he enää edes harkinneet kerjätä hurjimpaan. Haettuaan Freyalle keltaiset käsivarsikellukkeet, tyttö kun osasi uida mutta ei vielä kovin hyvin, sekä delfiini-uimapatjan, ja Hunterille krokotiili-uimapatjan, muksut jättivät sandaalinsa kuivalle maalle ja loikkasivat Little Dragonin altaaseen telmimään odotellessaan että jonoa liukuihin olisi hieman vähemmän.
Jacob jäi altaan reunalle jalkojaan uittamaan ja juttelemaan muiden lapsiinsa sidottujen vanhempien kanssa.

[Effie Clayton]

Lounaan jälkeen Effie riensi naisten pukuhuoneeseen, jossa puki ylleen värikkään uimapukunsa ja suihkun jälkeen läpsytteli Aku ja Iines sandaaleillaan allasosastolle. Hän oli näkevinään pukuhuoneessa tutun tytön, mutta päätteli sen olevan joku muu, sillä kuinka iso todennäköisyys oli törmätä tuttuihin satojen kilometrien päässä kotoa.


Allasosastolle päästyään Effie mietti mihin menisi ensimmäisenä ja kuuli tutun äänen keskustelussa ja siirtyi vaivihkaa lähemmäs, huomioiden, että isävaihtoehto oli kuin olikin samassa kylpylässä. Effie siirtyi viereisen altaan reunalle istumaan, jättäen sandaalinsa altaan reunalle. Hän kuunteli vaitonaisena, saadakseen tästä miehestä, mahdollista lisätietoa. Kaikki tiedonmurut tuosta miehestä ja tämän perheestä, merkitsivät Effielle niin paljon. Hän oli niin hukassa itsensä kanssa. Kun hän mietti tuntojaan ja  ajatuksiaan, hän ei tuntenut niitä. Effie ei tuntenut itseään, hän ei ollut koskaan kyennyt rakentamaan tervettä identiteettiä ja ne vähäiset rippeet olivat revitty nekin, joten identiteetti oli ihan hukassa. Kuka minä olen?  Kenelle minä oikeasti kuulun? Löydänkö minä koskaan isääni? Saanko ikinä vastauksia? Kysymykset huusivat Effien päässä ja pieni kyynel vierähti hänen poskelleen.

[Jacob King]

Vanhempien keskustelu ei kauaa viipynyt lapsissa, Jacob kun ei mielellään syventynyt turhan henkilökohtaisiin tietoihin ja syvyyksiin täysin tuntemattomien kanssa, vaan yleisen vanhemmuusjutustelun ja lasten ikien jakamisen myötä siirryttiin keskustelemaan tästä lomakohteesta ja lomailusta itsessään. Samalla Hunter ja Freya uiskentelivat altaassa pysyen poissa liukumäkien päätöksiin varatulta puoliskolta. He leikkivät trooppista luontoa laitamalla uimapatjansa taistelemaan, Hunterin krokotiili yritti syödä Freyan delfiinin vaikka oli sitä huomattavasti pienempi ”pikku-krokotiili”, kunnes tenavat kiipesivät niiden päälle ja valmistautuivat kilpa”ratsastukseen” altaan toisesta päästä toiseen, kiemurrellen tielle osuvien muiden lasten välistä. Muutama muksu huomasi kisan ja siirtyi sivuun kannustamaan suosikkiaan, perustuen joko eläimen lajiin tai kisaajan sukupuoleen.

Hunter voitti yli kahden patjan mitalla, mutta toisaalta kisa oli hieman epäreilu, minkä Freya tyynesti huomautti meloessaan käsillään voittoaan tuulettavan veljensä luo. Poika oli varmempi vedessä kuin hän ja tämän patja oli pienempi ja litteäksi muotoiltu toisin kuin hänen delfiininsä ja siten vähän vakaampi käyttää helpompi ohjata. Hunter, tahtoen todistaa että voittaisi jopa ison delfiinin selässä, ehdotti uusintaa ratsuja vaihtaen, mutta he eivät ehtineet edes lähtölaskentaan kun huomasivat jonon liukumäkeen olevan sillä hetkellä kaikkein lyhimmillään.
”Kuka haluaa huolehtia verenhimoisesta krokosta?” Hunter kuulutti.
”Ja kuka urheasta delfiinistä?” Freya lisäsi.
Vesieläimille löytyi välittömästi lukuisia adoptoijia ja sisarukset jättivät muut kinastelemaan niistä, haluten jonoon mahdollisimman nopeasti.
Ensimmäisen liu’un he laskivat yhdessä kahdenistuttavalla renkaalla putkea pitkin. Freya joka ei vielä koskaan ennen ollut laskenut isoissa vesiliukumäissä sillä edellisestä vesipuistoretkestä oli vierähtänyt useampi vuosi, istuutui veljensä taakse. Seuraavalla vuorolla Hunter sai rohkaistua tämän laskemaan vauhtiliukumäestä, jopa ensimmäisenä ja itse hädin tuskin malttoi odottaa uimavalvojan merkkiä milloin saisi laskea tytön perästä.
Lapset ehtivät laskea vielä kaksi kertaa, kunnes Jacob kutsui heidät pois.

Oli kulunut puolisen tuntia altaalle saapumisesta eikä hän jaksanut enää istua sen reunalla eikä halunnut lastensa likoavan kloorivedessä pitkiä aikoja kerralla. Vaikka tässä kylpylässä olikin hyvä ilmastointi ja veden klooripitoisuus ei ainakaan hajun vähäisestä voimakkuudesta päätellen vaikuttanut turhan korkealta, sitä ei koskaan tiennyt miten hyvin ja fiksusti joku muu piti huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan ja altaan siistinä pitämisestä. Etenkin lasten altaassa.
”Isi, isi! Minä laskin vauhtimäestä! Monta kertaa!” Freya hihkui innoissaan, polskiessaan miehen luo, Hunter kannoillaan.
”Niin, minä näin. Oikein hienoa!” Jacob kehui, liioitellun innokkaasti. Vaikka oli hän oikeastikin ylpeä ja iloinen ettei hänen tyttönsä pelännyt kohdata uusia haasteita ja kokemuksia, ettei tarvinnut häntä mukaan joka asiaan.
”Me voitaisiin laskea Wild Dragonista nyt!” Hunter vielä kokeili. ”Ei me olla paljoa liian pieniä, ehkä he antavat meidän laskea sinun sylissä!”
”Ei, Hunter, me ei lasketa siitä tällä reissulla,’ Jacob vastasi kärsivällisesti. ”Olette kumpikin noin kymmenen senttiä liian lyhyitä ja monta kiloa liian kevyitä ja puiston säännöissä erikseen lukee ettei lapset saa laskea edes aikuisen sylissä jos eivät yllä minimikokoon,” hän jaksoi perustella, sisarusten kömpiessä ylös vedestä.
Ennen kuin poika ehti harmistua suuremmin, Jacob jatkoi.
”Kutsuin teidät pois, koska haluan istuskella vähän aikaa porealtaassa. Sen valvojalta voin kysyä, jos saisitte seisoa siinä jonkin aikaa mikäli se ei ole liian täynnä.’
Kumpikin tenavista oli vielä aivan liian lyhyt istumaan siinä, mutta seisominen onnistuisi melko hyvin. Kumpikaan ei ollut vielä koskaan kokenut poreallasta, joten intoa riitti siihenkin. Jacob kohotti sitä lisää ehdottamalla ensin pientä jälkiruokaa Cave Barista.

Perhe siirtyi Bubble Dragonin luo ja lapset saivat kuin saivatkin luvan seisoa altaassa niin kauan kun siellä olisi silti vapaana vähintään kolme paikkaa ja Jacob olisi koko ajan myös altaassa. Porealtaalle ei ollut hirveästi tunkua tähän aikaan, hellepäivä teki ulkoaltaasta ja jäävesialtaasta kylpylän kirkkaasti suosituimmat, Wild Dragon-vetonaulan lisäksi.
Jacob tilasi itselleen mukillisen teetä, lapsille colatölkit, kaikille pari isoa cookieta ja lapsille myös yhden pallon jäätelöannokset.

”Ei, me emme voi syödä altaassa,” mies totesi ja ohjasi altaalle päin vaeltavan jälkikasvunsa pöytään.
”Hankitaan mekin poreallas!” Hunter ehdotti innoissaan, vaikkei vielä edes tiennyt miltä se tuntui. Se vain kuulosti kovin hauskalta.
”No, katsotaan. Voisihan se olla mukava, mutta tuskin niin usein käytössä että kannattaisi kauheita summia maksa…oikeastaan, harkitsen mieluummin vaihtaa nykyisen kylpyammeemme poreammeeksi niin siitä on tuplahyöty. Mutta en lupaa vielä mitään,” Jacob vastasi, keksiään mutustaen. Rentouttava poreamme oli kyllä houkutteleva luksusmukavuus, etenkin stressaavan työn huomioon ottaen.
”Tullaanhan me tänne huomennakin?” Freya tiedusteli limutölkkinsä sihahtaessa.
”Juu, otetaan toki kaikki ilo irti kun tänne asti tultiin. Tosin, ajattelin että vietämme osan huomisesta kaupungilla nähtävyyksiä ja kauppoja kiertäen,” Jacob vastasi. Hän oli varma, että vekarat viihtyisivät kylpylässä vaikka koko päivän, mutta hän halusi lomareissusta enemmän irti eikä tosiaan halunnut heidän leikkivän kloorivedessä liikaa. Ei nyt sillä, että siitä näille terveyshaittoja kovinkaan todennäköisesti tulisi, he kun kävivät uimahalleissa melko harvoin. Mutta varmasti muksutkin arvostaisivat lopulta kaupunkikierrostakin. Reissu oli alkanut hänestä suorastaan odottamattoman ongelmattomasti, joten hän oli erityisen loistotuulella ja toiveikas jatkon suhteen.

[Effie Clayton]

Effien korva ei napannut mitään erityisen tähdellistä miehestä, mutta silti hänen mielensä oli melko sekava. Hän piteli vatsaansa, sillä itku ei ottanut loppuakseen. "No pikkuinen? Mikä sinulla on? Luulin että sinä tulit tänne mielelläsi?" Effie kuuli yhtäkkiä tutun äänen ja syöksyi isoisänsä syliin. "Kun minä en tiedä", hän sanoi itkuisella äänellä. "Mitä sinä et tiedä, kultaseni?" Walter kysyi hiljaa ja silitti tytön selän päällä lepäviä hiuksia. "Kuka minä olen", Effie nyyhkäisi. 
Walter katsoi tyttärentytärtään ja kohotti kädellään tuon leukaa ja katsoi tuon ruskeita silmiä. "Mutta pikkuinen. Sinä olet sinä. Nimesi on Effie, koirasi on Tenor, harrastat urheilua, laulua ja piirtämistä", Walter sanoi lempeästi ja sipaisi tytön poskilta kyyneleet. 

Mies nousi sitten altaan reunalle ja veti tytön mukanaan ylös ja sanoi: "Mennääs testaamaan tuota Wild Dragonia, ihan itseäkin innostaa kokeilla sen hurjuus." Effie ei odotellut kauemmin vaan otti flipflopit jalkoihinsa, samoin kuin ukkinsa ja lähti tuon kanssa kohti vesipuiston hurjinta vesiliukumäkeä. Kun heidän vuoronsa tuli Effie mitattiin ja punnittiin ja yhdessä jonottivat liukumäen yläpäähän. Kun heidän vuoronsa tuli, he istuutuivat kahden istuttavaan uimarenkaseen ja kun uimavalvoja antoi merkin he lähtivät matkaan. "Jee", Effie kiljui innoisaan, sillä meno oli niin hurjaa.  
Effie tunsi mahanpohjassaan vauhdin ja viran aiheuttamat aallot ja jokainen liukumäen kohta oli huikea alusta loppuun. Kaiken kruunasi hurja loppu. Effie nauroi innoissaan, kun he siirtyivät tekemään seuraavalle laskijalle tilaa. 
Kaksikko kävi vielä toisenkin kerran samassa liukumäessä ja siirtyi sitten King Dragoniin, jonka kiipeilyseinän Effie halusi testata ja Walter antoi teinin purkaa energiaansa siinäkin. Sen jälkeen he siirtyivät kuningasputouksen takana olevalle altaalle ja nousivat Cavebarin puolelle. Walter otti mustaherukkateetä ja Effie otti pienen mehun ja jäätelöannoksen, jonka jälkeen he palasivat King Dragoniin.

[Jacob King]

Porealtaassa parikymmentä minuuttia rentouduttuaan – sen kauempaa hän ei saanut lapsia viihtymään sen ja baarin puolella – Jacob siirtyi heidän kanssaan Mutant Dragoniin jossa he pääsivät läpi ilman viivytyksiä sillä vekarat olivat selvästi vaadittua pidempiä ja normaalipainoisen oloisia. Aikuisten altaille pyrkiviä lyhyehköjä ja nuoren näköisiä sekä Wild Dragoniin pyrkiviä nuoria lapsia lukuun ottamatta, useimmat valvojat eivät vaivautuneet seisottamaan mitan edessä ja vaa’alla muita kuin aivan taaperoikäisiä, useimpien liukujen vaaditun minimin ollen vähäinen. Mutanttilohikäärmeen pyörteissä Jacob liukui vuoroin kummankin pikkuisensa kanssa vielä puolisen tuntia kunnes neljän maissa paimensi nämä pukuhuoneita kohti. Olisi aika hieman rauhoittua ennen päivällisaikaa.

Vaikka suihkutiloissa olikin yksityisyysseinät ja ovet, Freya joka ei ollut tottunut julkisiin pesutiloihin ei halunnut mennä pukuhuoneiden suihkuun yksin nyt kun uimapuku olisi pakko kuoria kokonaan yltä loppusuihkua varten, joten kolmikko vain kuivasi ja vaihtoi vaatteisiinsa, hyödyntäen hotellisviittinsä kylpyhuonetta. Tunnin verran perhe rentoutui kylpytakeissaan ja muutaman hermoja kutkuttavan Jenga-pelin jälkeen – jonka he parin muun lautapelin muassa olivat tuoneet mukanaan mahdollisen sadepäivän varalta - he vihdoin pukeutuivat uudestaan ja suuntasivat kaupungille päivälliselle.

Kiinalaisessa ravintolassa herkuttelun jälkeen Jacob vei lapset satamaan tunnelmoimaan ja ihailemaan laivoja, nämä kun eivät vielä koskaan olleet satamassa vierailleet. Rannikolla oli käyty vain hiekkarantojen merkeissä, Mies piti kumpaakin kädestä kaupungilla, mutta erityisesti satamassa sillä epäili poikansa kokevan houkutusta tutkia laivoja ja ylipäätään paikkoja liiankin tarkasti. Hän niin paljon mieluummin veisi pojan kotiin loman päätteeksi kuin selvittelisi missä laivassa tämä oli matkalla ja mihin päin maailmaa….

”Isi, voidaanko me mennä kotiin laivalla?” Freya pyysi toiveikkaan kuuloisena, perheen nauttiessa jäätelötötteröistä kulkiessaan sataman poikki kohti läheisen ravintolan terassia jolla sillä hetkellä oli tilaa. Kumpikin muksuista olivat täysin valtavien matkustajalaivojenn ja tavarankuljetuslaivojen lumoissa, kuin taapero joka ensimmäistä kertaa näki junan oikeasti eikä vain televisiossa.
”Emme, kulta, laivat kulkevat vain poispäin saareltamme. Eivät sen ympäri.”
Ennen kuin tytön mieliala ehti synkistyä pettymyksestä, hän lisäsi, ”Mutta pääset vielä jonain päivänä risteilylle. Ehkäpä käymme ulkomailla joulun alla tai ensi kesänä.”

Kuuman ja aktiivisen päivän jälkeen koko kolmikko nukkui epätavallisen hyvin vieraista vuoteista huolimatta. Tosin hotellin supermukavat vuoteet ja yyvin ilkastoitu sviitti itsessäänkin auttoivat asiaa. Tenavien nukahtaminen ja siten myös isän, venähti tarkoitettua paljon pidemmälle, lasten kihistessä intoa matkan virikkeistä ja uudesta ympäristöstä. Jacob ei ollut vielä edes kertonut suunnitelmastaan seuraavalle päivälle ja tuona iltana päätti jättää sen vasta aamuun.

Jacob herätti muksut puoli kahdeksalta, vaikka nämä eivät olleet siihen mennessä saaneet unta palloonsa kuin noin yhdeksän tai yhdeksän ja kymmenen tuntia mikä oli suositeltua vähemmän. Aamun aloitusta ei vain voinut jättää kovin pitkälle pienten lasten kanssa, jos halusi ehtiä toteuttaa mahdollisimman paljon suunnitelmista. Sisarukset virkistyivät reippaasti, kuultuaan että edessä olisi vauhdikas päivä naapurikaupungin huvipuistossa ja illemmalla pääsisi vielä uudestaan hotellin vesipuistoon.
Pari tuntia myöhemmin he olivat valmiita lähtemään, yllään yhä samat päällysvaatteet kuin eilen Lontoosta lähtiessään sillä Jacob oli ”pessyt” hiostuneet paidat, shortsit ja hatut loitsulla. Hän ei ollut suotta halunnut raahata mukana useaa vaatekertaa vain parin yön reissulle. Vaihtovaatteet kuitenkin oli mukana ja lasten pakattiin hänen olkalaukkuunsa.

Puoli yhdeltätoista he siirtyivät kaupungin pääkauppakadulta sen läheisyydessä sijaitsevaan Riverhead Centre-ostoskeskukseen. Kirjavasta valikoimasta ravintoloita leijui taivaallisia aromeja, niin houkuttelevia että hotellilla nautittu tukeva aamiainen tuntui antavan tilaa jopa lasten vatsassa. Mutta Jacob piti kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta lounastaa huvipuistossa, vaikka se toki olisikin paljon hintavampaa. Olisi vain parempi pitää kohtuulliset ruokailuvälit. Lapsille toki voisi ostaa vaikka leivät kaupasta, jos ei alkuiltapäivään asti malttaisi. Sisarukset olisivat halunneet jo vaikka mitä matkamuistoja, mutta Jacob ei suostunut ostamaan mitään isompaa ennen kuin lähtöpäivänä. Siihen asti sopi katsella ja miettiä mitä halusi eniten, sillä kumpikin saisi vain kaksi tai kolme tavaraa riippuen hinnasta. Parhaillaan mies paimensi jälkikasvuaan liukuportaiden suuntaan, kohteena toisessa kerroksessa sijaitseva Marks & Spencer-tavaratalo.

[Effie Clayton]

Teinineito söi hyvällä halulla suurta jäätelöannosta, hörpäten välillä mehua. "Mihenköhän Henor jakhelee?" tuli epäselvä kysymys hänen suustaan. "Syö suu tyhjäksi, kultaseni", ukki vastasi tyttärentyttärelleen ja lisäsi: "Tenor voi varmasti hyvin, älä siitä huoli. Isäsi pärjää sen kanssa kyllä." "Niin, isä", ääni oli sarkastinen ja katse ukkiin oli pistävä. "Tiedän, mutta ota huomioon, että hän on kohdellut sinua kuin omaansa ja antanut erosta huolimatta, sinun olla enemmän luonaan, kun viihdyt siellä paremmin kuin äidilläsi", isoisän vastaus oli lempeä ja vakava. "Haluatko vielä uida, vai mennäänkö jo pesulle ja huoneeseen. Päivällisaikaankaan ei ole kovinkaan kauan, syödään se tänään hotellin ravintolassa", huomenna voidaan mennä kaupungille kiertelemään.
"Mennään jo huoneeseen", apea ääni sanoi ja tyttö söikin annoksensa loppuun ja altaan kautta kaksiko lähti pesutiloihin. 

Päivällisen jälkeen Effie soitti puhelimella kotiin ja vaati saada jutella Tenorin kanssa ja toivottaa tuolle hyvät yöt, koira oli hämmentynyt, mutta haukahti pari kertaa kunnolla luuriin. Nukkuminen ei kuitenkaan ollut kovin helppoa Effielle, koska Tenor ei ollut sängyn vieressä köllimässä, niinkuin aina.


Kun isovanhemmat herättivät teinin, oli tuo saanut nukutta vain jotain 6 tai 7 tuntia ja mutisi unisena: "Mmm.. mä haluun vielä nukkua." "Mennään nyt aamiaiselle ja sitten lähdetään tutustumaan kaupunkiin", lempeä vanhan naisen ääni sanoi ja nuorempikin alkoi venytelllä, ennen kuin avasi silmänsä.
Aamiaiseksi hän sai pekonia ja munia, jonka jälkeen kolmikko lähti kaupungille. He kuljeskelivat museossa ja katselivat esillä olevia asioita.
Miltei koko aamupäivä kului, ainakin vanhuksilla museossa, nuorempi sukupolvi ei ollut kovin kiinnostunut, mutta kuunteli kyllä mitä isovanhemmat juttelivat hänelle.

Kun isovanhemmat olivat saaneet museosta tarpeekseen, lähtivät he sitten Riverhead Centre-ostoskekukseen. Isovanhemmat hidastelivat, kun Effie asteli kohti liukuportaita, puolessa välissä häneltä tipahti kädestään ranneke ja hän kuuli sen soljen kilahtavan. Kun teini kumartui nostamaan sitä ylös, ei Effie huomannut, että hänen hupparinsa nauhat olivat jo ylimmällä portaalla ja ajautuivat koneen sisälle ja kun hän oli nousemassa, hän ei päässytkään ylös, vaan jalka lipesi ja hiuksia alkoi mennä koneistoon. Isovanhemmat säikähtivä kovasti, kun liukuportaista kuului tuttu , mutta hyvinkin järkyttynyt huuto, kun hän alkoi jo kuristua nauhojen takia: "En pääse irti! Tämä laite syö mut!" Järkyttyneet vanhukset lähtivät juoksemaan kohti liukuportaita, isoäidin huutaessa samalla: "Herra Jumala, Effie! Auttakaa!"

[Jacob King]

Perhe asteli jo kolmen metrin päässä astelemassa kohti seuraavaa etappiaan ja Jacob aikeissa ottaa taas molempia lapsiaan kädestä, mutta sen sijaan kolmikko kääntyi yhtäaikaa ympäri hirvittävän hätähuudon kajahtaessa sieltä päin.
Työnsä puolesta tottuneena yllättäviinkin onnettomuustilanteisiin ja ylipäätään kaaoksen hallintaan Jacob ei tarvinnut läheskään niin montaa sekuntia tilanteen sisäistämiseen kuin useimmat muut.

”Odottakaa tuolla penkillä!” mies komensi sisaruksia, osoittaen kyseisten liukuportaiden vieressä selkänoja kaiten myötäisesti seisovaa penkkiä. Käsky kävi sävyyn jota oli aivan pakko totella välittömästi, hämmentävästä ja pelottavasta tilanteesta huolimatta. Mies itse harppoi vauhdilla liukuportaiden luo ja painoi ehkä turhankin voimallisesti punaista hätänappia joka sijaitsi liukuportaiden ja sen vieressä alaspäin kulkevien samaisten kaiteiden välissä. Kaksi sekuntia myöhemmin, molemmat portaat pysähtyivät ja mies kyykistyi tytön lähelle arvioimaan tilannetta. Välittömästi parin metrin päästä penkiltä kuului pieni ääni.
”Isi, onko hän kunnossa?” Freya tiedusteli hätääntyneenä sillä ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään tuollaista.
”Onko siellä verta?” Hunter puolestaan uteli enemmänkin innostuneena, kuitenkin huomattava ripaus hätääntyneisyyttä hänenkin äänessään. Kyllä hän tiesi ettei verta todennäköisimmin vuotanut mistään, koska ei haistanut sitä sudenvainullaan – mutta hänellä oli kutkuttava tarve kysyä jotain dramaattista ja veri nyt sattui olemaan hänestä kaikkein hurjinta. Molemmat muksut seisoivat penkillä kurkkimassa tilannetta kaiteen yli.
”Hän selviää kyllä,” Jacob vastasi tyttärelleen vähäisellä huomiolla, vilkaisten sisarusten suuntaan, ja sivutti täysin tämän velipojan epäasiallisen tiedustelun. Valtaosa miehen huomiosta kiinnittyi teinityttöön, etenkin nyt kun omat tenavansa olivat turvallisesti siellä missä pitikin.

”Älä huoli, portaat ovat seisahtuneet,” hän pyrki rauhoittelemaan niiden koneistoon ilmeisen pahasti juuttunutta tyttöä, hyödyntäen jälleen joka pisaran poliisikoulussa opittua äänenkäyttöä johon kuului auktoriteetin lisäksi myös vakaus, tyyneys ja myötätunto joita tarvittiin työnkuvassa yhtälailla kuin tehokasta komentamistakin. Tietenkin kaikki tuo oli harjaantunut erityisesti myös kahden lapsen isänä, mutta tilanne nosti hänessä tällä hetkellä esiin enemmän ammatillista minäänsä kuin isällistä, mitä tilanteen pääuhriin tuli.
”Pääset irti aivan pian,” hän jatkoi tyynesti ja lämpimän rauhoittelevaan sävyyn, miessään kuitenkin kuumeisesti käyden läpi mahdollisuuksia.

Tytön hupparin narut ja kaulus oli ehtinyt kokonaan liukua ylätasanteen alle ja melkoinen määrä pitkiä tummia hiuksiakin seurannut perästä. Tilanne oli yhä hengenvaarallinen ja hupparia ei saisi tytön yltä, eikä sitä saisi kovin nopeasti leikattua linkkuveitselläkään. Tuota hiusmäärää ei varsinkaan, ja kellään tuskin oli saksia laukussaan. Joku oli varmasti jo menossa info-tiskille hälyttämään turvavahdin, mutta tämän saapuminen ja portaiden uudelleen käynnistäminen toiseen suuntaan veisi liian kauan. Hän näki vain yhden järkevän vaihtoehdon eikä epäröinyt sen valinnassa jouduttuaan kuluttamaan jo kallisarvoisia sekunteja tilannearvioon.

Mies avasi olkalaukkunsa takataskun. Liukkaan kepeästi hän veti esiin taikasauvansa ja välittömästi osoitti sillä tytön hupparin kaulusta, pitäen sen hyvin matalalla ja lähellä itseään, suhteellisen suojassa lähistöllä kerääntyvien jästien silmiltä. Kutsuloitsu ei tehoaisi juuttuneisiin esineisiin ja muutenkin olisi syytä jättää edes jonkinlainen jästeille ymmärrettävä jälki.

”Älä liiku,” hän komensi, ei epäystävällisesti mutta viestittäen että oli enemmän kuin tosissaan. Äkilliset liikkeet tai rimpuilu saattaisivat aiheuttaa vakavia vammoja seuraavina hetkinä. Sitten, vasen käsivartensa ja kämmenensä suojaten tytön pään sivua hän äänettömästi lausui sanan 'Diffindo', kanavoiden aikeensa ja kaiken keskittymisensä siihen – saaden välittömästi aikaan leikkausloitsun ja taitavalla kädellä leikkasi irti hupparin kaulusta, jättäen portaiden syömän narunpätkän ja kauluspalasen sinne ja samantien teki samoin toiselta puolelta. Tyttö oli vapaa kuristuksesta noin neljässä sekunnissa. Sen enempää aikailematta hän siirsi sauvansa osoittamaan hänen hiuksia.
'Waddiwasi,' hän lausui jälleen äänettömästi ja sekuntia myöhemmin liukuportaikko vaikutti sylkäisevän tummat kutrit ulos.

”Hyvä on, olet vapaa,” Jacob totesi sujauttaessaan pikaisesti taikasauvansa takaisin olkalaukkunsa takataskuun. Hän auttoi tyttöä nousemaan istumaan, samalla katsahtaen ympärilleen. Osittain tarkistaakseen oliko turvavahtia jo löytynyt ja kuinka monta jästiä läheisyydessä parveili. Helpotuksekseen hän totesi, että useimmat olivat pysyneet suhteellisen etäällä – todennäköisesti vain yksi vanhuspariskunta olisi huomannut mitään epätavallista ja he taas vaikuttivat tytön seurassa liikkuneilta. Tarpeen tullen unhoituttaminen onnistuisi kyllä.

”Isi…?” Freya sanoi epävarmana, osittain siksi että oli jättänyt penkin ilman lupaa, astellen yhä liukuportaiden yläpäässä kyykistyneen miehen luo.
”Se on okei, kulta. Se on ohi ja hän selvisi säikähdyksellä,” Jacob sanoi rakastavaan sävyyn, vetäessään 5-vuotiaansa tiukkaan ja hellään syleilyyn.
Hunter seurasi siskoaan, ottaen paikan isänsä toisesta kainalosta. Poika ei kommentoinut mitään, tarkkaili vain tilanteen etenemistä, nyt puhtaasti innostuneena kun vaaran vahvistettiin menneen ohi. Hänestä oli aina hurjan hauskaa ja jännää kun isi käytti loitsuja, etenkin jästien keskuudessa ja hän melkein toivoi että kaikki nämä jästit olisivat nähneet sen jotta voisi ehkä puhua taikuudesta! Toki hän tiesi ettei isänsä ollut niin huolimaton, mutta sai kai sitä aina haaveilla.

[Effie Clayton]

Iäkkäämpi pariskunta juoksi liukuportaille ja niiden pysähdyttyä, lähtivät nousemaan lapsenlapsensa luokse, jonka luokse oli jo ehtinyt mieskin. Kyyneleet valuivat tärisen tytön poskille, miehen rauhallinen ääni, sai tytön katsomaan tuota kasvoihin ja silmiä kohti. Hän koitti vielä repiä itseään irti, mutta se teki vain kipeää. Teinillä alkoi käydä hengitys ahtaalle, sillä  kuristusote hupparista ja hiuksista oli kovin kovin tiukka. 

Isovanhemmatkin ehtivät tytön luo, juuri kun tämä vieras, rauhallinen auttaja otti esiin puisensauvan ja kehoitettuaan teiniä pysymään paikallaan, ja samalla miehen sauva alkoi leikata hupparia ja sen nauhoja ja vielä saamaan tytön hiukset koneen uumenista ulos. Effien silmät levisivät hämmennyksestä, eikä ihmettelyä puuttunutkaan ukilta ja mummiltakaan, kun nuo näkivät mitä tapahtui. Mutta kun vaarasta oli päästy, isoisä auttoi tytön ylätasenteelle ja isoäiti kiitteli vuolaasti pienten lasten isää, kun tuopelasti heidän rakkaan lintusensa vaaratilanteesta. "Olemme ikuisesti kiitollisia teille avustanne. Olimme jo ihan varmoja, että kaikki päättyisi pahasti", Walter sanoi ryhdikkäälle miehelle, samalla kun hänen vaimonsa halasi tiukasti heidän tyttärentytärtään. "Mutta, mikä oli se tikku, jolla saitte minut irti?" säikähdyksestä helpottunut teinityttö kysyi mieheltä ja lisäsi: "Se oli kuin...taikaa." Viimeinen sana  tuli hiirenhiljaa hänen suustaan.

[Jacob King]

Jacob puolestaan vastaili kiittelyihin, muodollisuuden nimessä vakuutellen ettei tehnyt mitään mitä kuka tahansa muukin ei olisi. Se ei tietenkään ollut aivan koko totuus sillä äärimmäisen harva olisi pystynyt irrottamaan tytön loukustaan, ja hän jo odottelikin mahdollista kysymystä mutta toivoi että jotenkin asiaa ei olisi huomioitu.
”Isi, hän ajattelee sen olevan taikaa!” Hunter hihkaisi äänekkäästi, nykien isänsä tummansinisen hihattoman paidan kyljestä sillä mies oli jo noussut seisomaan, katsoi ylös ja osoitti teinityttöä kohti. Poika oli, todennäköisesti isoäidin lisäksi, ainoa joka oli tuon sanan kuullut sillä hän oli nimenomaan tarkkaillut tyttöä ja omasi ympärivuotisesti suden kuuloaistin.
”Näinkö on?” mies totesi, katsoen merkitsevästi intoa kihisevään poikaansa jottei tämä alkaisi heti pulputtaa kaikenlaista taikaliittoista. Lapsilla oli kyllä velho- ja noitakavereitakin mutta eivät viettäneet heidän kanssaan läheskään niin paljon aikaa kuin jästikavereidensa. Heidän tuntemansa taikavoimaiset kun asuivat aivan muissa osissa Lontoota tai jopa sen ulkopuolella. Eikä hän omasta puolestaan tykännyt ilmiintyä mihinkään joka välissä.

”No, ehkä ei sentään ihan niin ihmeellisestä ole kyse,” mies sanoi, nostaen katseensa teiniin.
”Olen poliisivoimissa ja se oli vain uusi keksintö jota kehitetään käyttöömme. Se on mutkikkaampi mitä päältä näyttää,” hän tarinoi vakaasti puolitotuuden sillä ei ollut ensimmäinen kerta kun taikasauvan käyttöä joutui peitetarinalla selittämään. Niin äärimmäisen harvoin kun hän pyrkikin loitsuihin päätymään julkisella paikalla – juurikin vain hengenhädässä kun mitään muuta tarpeeksi nopeaa keinoa ei vaikuttanut olevan, jos lainkaan muuta.
Useimmat jästit nielivät tarinan pureksimatta tai ainakin melko helposti ja todennäköisimmin unohtivat koko jutun myöhemmin ajan kuluessa, etenkin kun hän yleensä käytti pelastavaa loitsua itseensä tai omiin lapsiinsa tai näiden kummivanhempiin eikä tuntemattomiin jästeihin. Pakon edessä hän yleensä unhoitutti muiston jästin mielestä. Koska hän ei ollut ammatiltaan unhoituttaja hän pyrki välttämään ihmisten mieliin niin syvästi koskemista. Niin voimallinen kuin hän olikin taikuudessa ja niin taitava kuin olikin erityisesti loitsuissa ja taikajuomissa, unhoitus oli silti perustavanlaatuisesti niin syvästi riskialtis loitsu ettei se todellakaan ollut ensimmäinen vaihtoehto joka tilanteessa.

”Saanko minäkin kokeilla sitä?” Hunter pyysi toiveikkaana nyt kun taikasauvaan oli liitetty moinen tarina.
”Et,” Jacob vastasi tiukasti, katse jälleen suunnattuna poikaan. ”Se on aivan liian vaarallinen sinun ikäistesi käsissä,” hän lisäsi saman perustelun kuin aina. Vekara huokaisi pettyneenä, koskettaen ja katsellen isänsä olkalaukkua haaveillen.
”Ei koske!” Freya hätääntyi ja läpsäisi veljensä kämmenen pois, seisoessaan sopivasti siinä kainalossa jonka puolella laukku roikkui. Ei ollut ensimmäinen kerta sekään kun Hunterin tassut löysivät isän taikasauvan, luonnollisesti ikävin seurauksin. Toistaiseksi kukaan ei sentään ollut vielä loukkaantunut.
”Saan minä laukkuun koskea,” poika puolustautui ärtyneenä, luoden siskoonsa terävän katseen. Ihan kuin hän muka olisi niin hullu, että ottaisi sauvan silloin kun laukku oli isän yllä. Freya näytti veljelleen kieltään vastaukseksi tämän rumaan mulkaisuun.

[Effie Clayton]

Ukki kiitteli vuolaasti hengenpelastajaa ja isoäiti liittyi kiitelyihin, Effien yhä tuijottaen äimistyneenä eteensä. "Itse asiassa, minustakin se näytti hyvin oudolta", mummi sanoi ja teini mutisi hiljaa: "Taika on tosi kiehtovaa." "Sinusta kaikki outo on aina ollut kiehtovaa", äidinäitinsä sanoi ja miehensä lisäsi: "Sellainen keksintö on todellakin tarpeen ja hyödyllinen." Effie ei kuitenkaan uskonut selitystä uudesta keksinnöstä, hän oli varma, että kyseessä oli taikuus, mutta hänen täytyi pohtia asiaa.
Oliko mies, jonka hän oletti olevansa isänsä, taikavoimainen, sillä Effie ei todellakaan uskonut selitystä keksinnöstä, kyseessä oli muuta. Hänen silmänsä eivät pysyneet paikallaan, kun hän päänsä sisällä pohti asioita. 

Effie säpsähti hieman, kun nuorempi lapsista huusi toiselle, ettei saisi koskea. Effie oli muuten suhteellisen rauhallinen, kaikki oli vain kovin outoa. Pian tuli vartija paikalle ja kysyi tytön vointia, joka vastasi: "Mä oon ihan ok. Tämä setä auttoi minut irti." Vartija nyökkäsi ja katsoi miestä silmiin: "Onneksi olitte paikalle, kiitos teille ripeydestänne." Isoäidille hän antoi kangasriekaleen, joka oli koneesta tullut ja nauhat. Walter siirtyi sitten pelastajan puoleen ja sanoi: "Olimme ajatelleet syödä tänään kaupungilla ja haluaisimme tarjota teillekin, sillä olemme kovin kiitollisia lapsenlapsemme pelastamisesta." "Niin todellakin, se on vähintä mitä voimme tehdä", Bertha sanoi, tarttuen tyttärentyttärensä käteen, hän päätti, ettei enää päästäisi siitä irti, sillä hän rakasti lapsenlastaan kovasti. Tuo kun oli isovanhemmille silmien ja korven ilo. "Mummi, ei minulle satu enää mitään, ei semmoista voi sattua montaa kertaa", Effie koitti sanoa, mutta mummi silitti vain tuon kämmenselkää, sanoen: "Ei varmasti, kun pidän sinut lähelläni koko ajan." Effie koitti vetää kättään irti, mutta toistaiseksi se oli turhaa. Häntä hieman nolotti, että isoäiti noin piti hänestä kiinni.

[Jacob King]

Jacob ei viitisnyt puuttua lastensa nahisteluun, hän ymmäris Freyan huolen mutta tiesi ettei Hunter tavoittelisii hänen taikasauvaansa nyt. Mies keskitti huomionsa vanhuksiin jotka vaikuttivat toipuvan tilanteesta tyttöä hitaammin mikä hieman ihmetytti sillä tilanne oli varmasti ollut tytölle paljon traumaattisepi kuin isovanhemmilleen. No, toisaalta tyttö saattoi olla jonkinasteisessa shokissakin. Mies nyökkäsi vastaukseksi vartijalle joka sen myötä siirtyi käynnistämään liukuportaat uudestaan. Jacob pohti hetken kuluttua saamaansa pariskunnan tarjousta ja omia suunnitelmiaan, katsahtaen lapsiinsa, ja lopulta katsoi kohteliaaksi suostua ja lounastaa jo täällä.
"Sopiihan se," hän totesi nostaessaan katseensa mieheen. "Oliko teillä jo mielessä jokin tietty paikka?"
Hunter seurasi vanhan naisen holhousta, pieni vino ja huvittunut hymy nousten kasvoilleen. 8-vuotiaan silmissä varhaisteini oli kauhean vanha joten tuollainen hössötys oli hupaisaa. Etenkin kun äskeinen tilanne oli varmaan ollut tytön ihan oma vika. Heille ainakin oli useat kerrat muistutettu ettei liukuportaissa saanut leikkiä, temppuilla tai muutenkaan tarpeettomasti heilua, ja isä tuntui aina tarkistavan ettei omansa sen enempää kuin kummankaan heistä kengännauhat olisi auki. Tosin, harvoin heillä perheen pienimmmillä nauhallisia kenkiä oli - etenkään pikkusiskolla, mutta hänkin piti useimmiten tarrakiinnitteisiä kenkiä vaikka osasi kyllä nauhojen sitomisen ihan helposti.
"Mennään Burger Kingiin!" Freya ehdotti, tarttuen isäänsä kädestä, katse suunnattuna ylös häneen.
"Mieluummin jotain terveellisempää. Roskaruokaa ehdimme kyllä syödä myöhemmin," Jacob vastasi, katse tytössä.

[Effie Clayton]

Teini, joka oli äskön vähällä joutua koneen nielaisemaksi, oli vieläkin vähän pyörällä päästään, taikominen ja shokki sekoittuvat hänen päänsä sisällä ja hän koitti käsitellä sitä kaikkea. Eikä mielestä ollut poissa sekään, että mahdollisesti juuri hänen isänsä oli pelastanut hänet. Tyttö oli kaikesta tuosta sen verran hämillään, ettei enää edes rimpuillut isoäitinsä otteesta. "Effie ressu, hän on vieläkin ihan muissa maailmoissa järkytyksestä", vanha nainen sanoi ja taputti lempeästi tytön poskia. Nuori suorastaan säpsähti yllättävän paljon, kun mummi häntä niin taputteli. "Mummi, älä", hän älähti. 

Walter katsoi hymyillen miestä ja sanoi: "Tässä lähellä on Casa Pepe's ravintola, ajattelimme lounastaa siellä." Mies kääntyi kuitenkin sitten Effien puoleen ja kysyi nyt vasta tuolta: "Kuules tyttö, olisi sinun luullut jo osaavan olla liukuportaissa kunnolla. Mitä tapahtui?" Teinityttö kohotti rannekettaan, jonka soljen kohdalta oli nahka vain pettänyt. "Tää tippui ranteesta ja mä kumarruin nostaamaan sen", kuului nolosteleva vastaus ja neiti vielä lisäsi: "Sitten en tajunnutkaan muuta kuin, että se kone alkoi syödä minua, mutta onneksi is- tämä setä tuli ja auttoi minut silä ihmellisellä tavalla irti." Effie puri huultaan, koska oli jotenkin vaistomaisesti ajatellut miehen isänään, vaikka ei ollut tutkinut asiaa kuin vasta muutaman viikon.

[Jacob King]

"Casa Pepe sopii mainiosti," Jacob sanoi, pohdittuaan sen tarjontaa hetken ja vaihtaakseen luontevasti puheenaihetta pois äskeisen tilanteen yksityiskohdista. Asiassa ei muutenkaan kannattaisi turhan kauaa viipyä, vaara oli ohi ja epämiellyttävä tilanne takana. Vaikka isoäidillä, luonnollisesti, tuntui olevan eniten vaikeuksia jättää se taakse.
"Mitä ruokaa siellä saa?" Freya kysyi, napittaen ylös isäänsä.
"Ulkomaalaista. Liian tulisia teidän makuun, mutta heidän lasten menunsa pitäisi sisältää ainakin muutaman maukkaan vaihtoehdon," mies vastasi ja otti tyttöä kädestä.
"Mitkäs teidän nimet olisi?" hän tiedusteli nostaesaan katseensa takaisin vanhempaan mieheen jä vilkaisi seurueen naisväkeen. Hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa että olisi tavannut kumpaakaan heistä aiemmin, kyse oli kuitenkin ollut täysin arkisesta muutaman minuutin kohtaamisesta puistossa jo pari päivää aiemmin, ja hänen näkökulmastaan täysin satunnaisesti. Edes sisarukset eivät teiniä tunnistaneet sillä heitä oli puolestaan kiinnostanut enemmän koira kuin sen omistaja.
"Minun on Jacob King, ja nämä ovat lapseni Freya ja Hunter," hän esittäytyi, katsahtaen poikaan joka parhaillaan kurkisteli kaiteen yli muutaman askeleen päässä, alempaan kerrokseen jossa aukiolla järjesteltiin esiintymislavaa. Hän itse rakasti laulamista, esiintymistä ja mielellään seurasi useimpia ostoskeskuksien tapahtumia. Tänään tosin, paljon tärkeämpää oli päästä huvipuistoon.