Isoja uutisia, isompia päätöksiä

[Cullodena Aiken]

Dena kuunteli hymyillen perheen kuulumisia ja hän nyökkäili välillä. Nainen naurahtikin joissain sopivissa kohtauksissa. Vesipullo vajeni, sillä oli niin lämmintä, kahvilan vilpoudesta huolimatta. Kun Jacob päätti kuulumiset kertomalla Hunterin kummioppilas vaiheeseen, Cullodena taasen naurahti ja totesi: "Ja olisi Ste... siis Hunterilla joku, jolle opettaa keppostelua." Dena muisti silloin laukkunsa sisällön. Hän otti esiin ne. Toinen oli tulitikkurasian kokoinen puulaatikko, joka aukeaa työntämällä puuosaa sisään päin, kun sitä on työntänyt niin kansi aukeaa ja pieni käärme ponnahtaa esiin ja ikäänkuin iskee sormeen kiinni. Dena ei avannut sitä, sillä hän ajatteli, että yllätys menisi sitten pieleen. Hän ojensi rasian Jacobille sanoen: "Löysin tämän vanhoista tavaroista. Se on Hunterille." Toinen oli kaunis puurasia, kaksi kertaa isompi. Kun sen avasi, se alkoi soittaa kaunista melodiaa. Hän ojensi senkin Jacobille ja sanoi: "Laatikon teki Nat-setä, minä hieman lisäsin tunnelmaa. Freyalle." Dena hymyili ja ojensi vielä kolmannenkin tavaran. Se oli hopeinen taskukello, jonka viisareissa oli kuvat Jacobin perheen jäsenistä, eli hänestä itsestään, eli siis Jacobista ja lapsista.Kellon taakse oli kaiverrettu "kelloosi tulee vielä yksi viisari, kun hän löytyy", nuo sanat tarkoittivat Beniä. Kellon ketjussa oli kiinni ohjelappu siihen, miten Jacob voisi loihtia kelloon paikkoja, missä hän ja lapset olivat usein ja julkisiakin paikkoja, niin että kelloa katsomalla, hän näki missä lapset olisivat."Tämä on sinulle", Dena sanoi, katsoen miestä silmiin. "Kello kuului isälleni. Se oli juuri samanlainen, muutin kuvat sinuun sopiviksi"? Dena piti hetken tauon ja lisäsi: "Minä ajattelin heti sinua, kun tämän löysin laatikosta. Kuuluu rakastavalle isälle, joka välittää lapsistaan." Dena punastui ja laski katseensa, sillä hän halusi sanoa vielä yhden asian. "Muutamana hetkenä olen tosissani ajatellut, että tunnut omalta isältäni, silloin kun hän oli vielä isä. Vaikket olekaan sitä biologisesti", Dena sanoi ja nosti katseensa mieheen. "Toivottavasti et pahastu."

[Jacob King]

”No, opettaa hän niitä joskus siskolleen, tämän pyytäessä. Ja joillekin kavereilleen,” Jacob totesi, ja joi loput jäävedestään samalla kun Dena kaiveli laukkuaan.
Uteliaana hän otti vastaan tenaville tarkoitetut rasiat, mutta ei avannut niitä sillä ei ollut mitään syytä olettaa etteikö ne olisi turvallisia ja asiallisia.
”Kiitos,” hän sanoi, ilahtuneena, olihan erityisen mukavaa kun toisia (etenkin lapsia) muistettiin ihan ilman minkäänlaisia 'velvoitteita' kuten syntymäpäivät ynnä muut eikä Denalta toki sellaisinakaan odotettu mitään, tämän suhde kun oli vain perheystävä. ”Välitän ne heille illemmalla..” hän totesi hymyillen ja talletti rasiat pieneen olkalaukkuun jota piti pöydän alla seinään nojaamassa.
Hän ei odottanut enää muuta joten hän nosti hieman yllättyneen katseensa laukustaan takaisin pöydän ylle ja esineeseen, kauniiseen taskukelloon, jota Dena piteli, ja uteliaana otti sen vastaan.
Hän avasi sen ja totesi sen olevan yksi niitä 'kelloja' jotka olivat hyödyttömiä kelloina mutta hyödyllisiä muutoin sillä ne oli tarkoitettu ohjelmoitavaksi rajallisiksi jäljittimiksi ja/tai muistioiksi. Niitä myytiin lähinnä erikoistuneissa taikaesinepuodeissa ja niistä kiskottiin melkoista hintaa, mutta ihan syystäkin. Keksintö oli nerokas ja todella hyödyllinen. Etenkin taskukoossa jolloin sen voisi tarvittaessa kantaa mukana, mutta perhekellona sen mieluummin asettaisi kotiin jotta koko perhe hyötyisi siitä.
Jacobin hymy muuttui enemmän liikuttuneeksi kun hän kelloa käännellessään huomasi kaiverruksen.
Ajatustensa uppouduttua hetkeksi pikkuveljeensä jonka hän oli nähnyt viimeksi 7-vuotiaana, tämän ollessa 5-vuotias, ja jonka olinpaikasta ja elintilasta hän ei ollut tiennyt sen koommin mitään, hän vain juuri ja juuri rekisteröi kaikki Denan puheet.
Hetken kuluttua hän kuitenkin palasi nykyhetkeen ja mietti Denan sanoja.
”En,” hän vastasi ystävälliseen sävyyn, nostaessaan katseensa kellosta ja kaiverruksesta Denaan. ”En toki ole tarpeeksi vanhakaan ollakseni isäsi, mutta tuollaiset asiat eivät niin katso biologiaa tai ikäeroa vaan persoonia ja elämänkokemusta,” hän jatkoi näkemyksestään. Ja olihan hän kuitenkin yksitoista vuotta, siis yli vuosikymmenen, vanhempi kuin Dena. Se tekee paljon.
”Kiitos tästä,” hän sanoi, nostaen kelloa kädessään. ”Kaunis ajatus, ja täsä tulee varmasti olemaan paljon hyötyä koko perheelle.”
Hän katseli kelloa vielä hetken, ja ajatteli kysyä Carrieltä jos tämä halusi oman viisarin siihen, vaikka siitä ei niin paljon hyötyä tälle itselleen olisi kun ei asuttu yhdessä. Sama sitten joskus jos Ben löytyisi, asia riippuisi tietenkin aivan siitä mikä tilanne ja tämän tuntemukset olisi.
Hän itse rakasti ajatusta että kaikkien vuosien jälkeen olisi jokin konkreettinen tapa nähdä missä tämä oli...Viisari joka osoittaisi kotia...Vaikka se koti olisikin todennäköisimmin tämän oma talo. Mutta jästityyliseen elämään painottavana kellosta ei hänelle paikkajäljittimenä suurta hyötyä olisi, vaan hyöty mitä hän nyt lähinnä ajatteli oli jokapäiväisten tärkeiden asioiden muistutus sillä etenkin pienten lasten kanssa kaikkea ei aina ehtinyt muistaa..
Tällaisen kellon pitely sai Jacobin rauhallisemmaksi asian suhteen, jollain tavalla vakuuttuneemmaksi että kauan kadonnut veljensä palaisi kotiin jonain päivänä.
Sitten hän laittoi sen laukkuunsa suojaan.
Nojaten vasempaan kyynärpäähänsä pöydällä hän nakkasi muffinipaperin tyhjään vesilasiin, ja katsoi jälleen Denaan.
”Mitä muuta olet tänä kesänä puuhannut, paitsi huomannut odottavasi lasta?”

[Cullodena Aiken]

"En mä tarkoittanutkaan ikäsi vuoksi", Cullodena sanoi hymyillen, sillä kumpikin heistä tiesi kuitenkin, mitä Dena tarkoitti sanoillaan. Kun hän antoi miehelle tuon oman lahjan, hän huomasi sen olevan hyvin mieluinen lahja. Nainen hymyilikin Jacobille ja sanoi: "Olen varma, että löydät hänet." Jacob vaikutti jotenkin levollisemmalta kuin aikaisemmin. Miehen kysymykseen hän vastasi: "Joo. Dumo oli Nat-sedän luona pari viikkoa ja he olivat yhden viikon Natin kaverin omistamalla mökillä yhden järven rannalla ja kalastelivat. Minä olin sitten sen ajan Taipeissa. Aivan mahtava loma." Cullodena oli lomansa aikana piristynyt kovasti ja hän oli ostanut silkkiä ja kiinalaista posliinia ja hän oli käynyt katsomassa erästä ystävätärtään, joka oli opiskellut Geishaksi, vaikka olikin noita. Miuko oli opiskellut itse noituudesta kaiken, tai vanhempiensa opastuksella. "Tutustuin joskus Miuko-nimiseen tyttöön, joskus vuosia sitten ja olin hänen luonaan. Hän on samanmoinen kuin me ja todella mukava tyyppi", Dena kertoi hymyillen Jacobille ja näytti tuon kuvan.

[Jacob King]

Ulkomaille. Se oli loistava idea. Ajatus, joka oli oikeastaan pyörinyt hänen mielessään jonkin verran jo viime vuoden kesällä kun hän oli päästänyt Hunterin koululuokkansa kanssa Ranskaan. Voisi olla mukavaa käydä jossain aivan uudessa paikassa, tämän saaren ulkopuolella. Ihan ylähäisessä yksinäisyydessä tai sitten jonkun kaverin kanssa, ilman lapsia. Mutta suunnitelma oli siltä kesältä jäänyt koska kumpikaan lasten kummivanhemmista ei voinut silloin olla lapsenvahtina täysikuiden aikaan, ja tänä kesänä...No, voisi sitä vieläkin harkita, lomaviikkoja kun oli jäljellä kolme.
”Puhutko sinä kiinaa vai hän englantia?” hän tiedusteli katsoen hetken Miukon kuvaa.
Hänen kielitaitonsa rajoittui englantiin ja ihan pikkuisen espanjaan, hänen kouluaikoina kun ei yläkoulut tarjonneet vieraita kieliä opiskeltavaksi mutta hänen isoisänsä osasi espanjaa ja oli opettanut vähän hänellekin. Tosin, hän ei ollut sitä liiemmin elämässään päässyt käyttämään joten hän ei noin vain muistanut tavallista tervehdystä kummempaa.

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi ystäväänsä hymyillen. "Hän puhui englantia, minä en osaa laisinkaan kiinaa. Englannin lisäksi menee saksa ja sekin keskitasolla", hän vastasi kysymykseen. "Kokeilin minä Kiinaakin puhua, mutta siinä äänteet ja äänen painotus ovat niin tärkeitä, että asiayhteys saattaisi muuttua yhtäkkiä hauskasta loukkaukseksi", hän lisäsi. Dr.pepper pullo ja jäävesi olivat tyhjentyneet, joten hän tilasi toisen limsan ja uuden berliininmunkin. "Mulle on iskenyt himo näihin berliininmunkkeihin, pitää vähintään yks saada päivässä", hän sanoi huvittuneella äänellä, vaikka raskaus, asiana ei ollut muuten erityisen huvittava. Munkki oli herkullinen, varsinkin se vaaleanpunainen töhnä siinä päällä. Nuori nainen hörppi Dr.pepperiä päälle ja katsoi miearä kohden. "Puhutko sinä muita kieliä, vaiko vain englantia?" hän kysyi vuorostaan.

[Jacob King]

Jacob hymyili itsekseen hakiessaan toisen jääveden ja kuunnellessaan Denaa. Mieleen palasi useita erikoisempiakin ruokaliittoisia pakkomielteitä Carrien odotusajoilta, ja hän oli kuullut ettei sillä välttämättä ollut mitään rajoja. Lasta odottaessa jopa vannoutunein ja aidoin kasvisyöjä saattoi päätyä ahmimaan liharuokia päivittäin.

"Englantia vain," hän vastasi istuessaan takaisin pöytään jääveden kanssa. "Nuorempana yritin opiskella ranskaa kotona. Niitä kirja-ja-kasetti-yhdistelmiä, tiedäthän...Mutta minulla ei taida olla kielipäätä tarpeeksi. Ymmärrän kyllä nyt ranskaa jonkin verran, mutta en puhu sitä."
Kielten opiskelu sai hänet pohtiman pitäisikö ensi kesänä sittenkin suunnata johonkin maahan jonka ensimmäinen kieli ei ole englanti, Amerikan sijaan? No, sen ehtisi päättää vielä moneen kertaan.
"Joko tiedät, kumpi se on? Tyttö vai poika?" hän siirsi aiheen takaisin tulevaan vauvaan, sillä uutinen oli saanut hänet nostalgiseksi eikä aihe ilmeisesti ollut Denallekaan vastenmielinen kun tämän aikoi pitää.

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi hyvää ystäväänsä ja hymyili, hänen olonsa oli huomattavasti helpompi, kun hän oli saanut asian pois sydämensä painosta. Ajatus tulevasta pienokaisesta tuntui sillä hetkellä mahdolliselta ja positiiviselta. "Oletko ajatellut lähteä lomalle johonkin paikkaan, jonka pääkieli on joku toinen kuin englanti?" nuori nainen kysyi mieheltä hymyillen. Hän joi limsaansa ja haukkasi uuden palan berliininmunkista, pyyhkäisten paperilla suupieliään, jonka aikana keskustelu siirtyi tulokkaaseen. "Itse asiassa, en vielä tiedä. Minulla on ultra ylihuomenna, silloin sen pitäisi selvitä", hän sanoi hymyillen ja lisäsi: "Viimeksi se ei näkynyt." Hänen mieleensä muistui, mitä Dumo oli sanonut nähdessään ensimmäisen ultra-kuvan. "Dumo kun näki ensimmäisen ultra-kuvan vauvasta, hänen ilmeensä oli järkyttynyt ja hän kysyi odotanko minä perunaa", Dena naurahti sen sanoessaan. "Kyllä musta välillä tuntuu, että vaikka Dumo on kehittynyt kovasti ja ymmärtää asioita, niin silti en aina ota selvää onko hän joissain asioissa ihan tosissaan, vai laskeeko hän vain leikkiä", hän sanoi ja katsoi Jacobia silmiin. "Tuntuuko minusta vain siltä, vai onko kaikki sellaisia?" hän kysyi mieheltä. "Ehkä minä vain olen Dumon kanssa kiinnittänyt siihen enemmän huomiota. Kun on täytynyt olla tarkka kaikessa", Cullodena pohdiskeli ääneen, hänestä oli jotenkin helpompi pohtia niitä asioita nyt, kun läsnä oli ystävä joka kuuntelisi ja antaisi kommentteja. "Miltä sinusta tuntui silloin, kun Step- siis Hunter ilmoitti tulostaan?" hän kysyi ja katsoi miestä.

[Jacob King]

Mies naurahti sydämellisesti Dumon ensireaktiolle, vistinä se oli mainio ja mahdollisesti aitona luulona kuin myös hulvaton joskin ymmärrettävä. Ensimmäiset ultraäänikuvat eivät tosiaankaan muistuttaneet liiemmin ihmistä. Alkio alkoi pikkuhiljaa muotoutua sikiöksi vasta yhdennellätoista viikolla.
”Varmaan Dumon erityiset taustat vaikuttavat hämmennykseesi...” hän vastasi vesilasiaan mietteliäänä pöydällä pyöritellen. ”Sinä tietysti tunnet hänet paremmin, mutta luulisin hänen pilailleen. Poika kuitenkin on jo kahdettatoista vuotta normaalissa elämässä ja taikuudenkin mahdollisuuksista oppinut.”

Hän vajosi vieläkin syvemmälle mietteisiin seuraavan kysymyksen myötä, kaukaisuuteen katsellen, kunnes hetken kuluttua yritti pukea muistonsa sanoiksi. Hän oli hyvin omistautunut vanhempi ja mietiskellyt näitä ennenkin, sekä vain vähän aikaa sitten jakanut ajatuksiaan ja tunteitaan parhaan ystävänsä Danielin kanssa jonka vauvan laskettu aika koittaisi joulun tienoilla...joten sanojen löytäminen ei ollut mahdottoman haasteellista.
”Se ei tuntunut oikealta ajalta, minulla kun oli kunnianhimoisia tavoitteita etsivän urani suhteen jota oli takana nelisen vuotta...Mutta toisaalta se oli enemmän positiivinen uutinen koska olin aina tiennyt jonain päivänä haluavani lapsia, ja olimme yhä rakastuneita...Carrie oli muutenkin ensimmäinen nainen jonka kanssa pystyin kuvittelemaan perheen perustamista. Ei meistä kumpikaan ollut valmis, mutta abortti tai adoptioon laitto ei tuntunut oikealta nekään joten päätimme tehdä parhaamme.”
Miehen kasvoille kohosi lämmin hymy, katseensa yhä kaukaisuudessa.
”Vasta kun hän potki ensimmäisen kerran äitinsä vatsassa, se iski todella että olimme luomassa uutta elämää, joka on osa meitä. Silti aina kun joku mainitsi että minusta tulee iskä, se tuntui tosi epätodelliselta. Kuitenkin aloimme olla todella innoissamme, tosin lähempänä laskettua aikaa myös kauhuissamme. Minäkin, vaikka minulla oli kokemusta lapsista ja vauvoistakin...Yhtäkkiä sillä ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Tuleva pikkuinen, tämän terveys, onnellisuus ja kunnon kansalaiseksi kasvu kun olisi minun vastuuni koko loppuelämäni...ja olisi kirjaimellisesti osa minua. Se tuntui niin paljon isommalta kuin minä...Ja sota jylläsi pahimmillaan mikä ei ainakaan auttanut mielenrauhaa ja stressiä.”
Hän laski katseensa jääpaloihin lasissaan, ehtiessään hetkeen joka oli yhä hänen elämänsä onnellisin, tyttärensä saapumisen rinnalla.
”Mutta sitten hän syntyi, ja he antoivat hänet meille...Carrie tahtoi minun pitelevän vauvaa ensin,” hän totesi ja piti pienen tauon, yrittäen löytää kuvailua tuohon hetkeen johon eivät sanat riittäneet.
”Kuukausien toiveet ja pelot kiteytyivät siihen hetkeen. Hän oli niin pikkuruinen, söpö ja avuton...En tiennyt-- Se...oli aivan erilaista. Kaikki ne kuukaudet oli odotettu vauvaa, en pystynyt käsittämään sitä sen syvemmin. Mutta siinä, en pidellyt vain vauvaa...Vaan poikaani.”
Hän hymyili yhä, ja huomaamattaan räpytteli silmiään tavallista enemmän kyyneliä vastaan sillä tuo kymmenen vuoden ja viiden kuukauden takainen hetki tuntui lähes yhtä voimakkaalta kuin silloinkin.
”Huomasin etten tiennyt miten paljon lasta halusinkaan, ennen kuin siinä. Se oli hirvittävää. Mielessäni risteili kauhukysymyksiä. Vaikka hän ei itkenyt sillä hetkellä, mietin mitä jos hän ei pidä minusta? Tai jos yritän liikaa ja pilaan hänen elämänsä? Tiesin että saattaisin olla ylisuojeleva veljeni takia, ja muutenkin kokonaisen uuden elämän ohjaaminen tuntui sanoinkuvaamattoman valtavalta. Mutta samalla se tuntui niin luonnolliselta, ja pelot väistyivät sivuun,” hän jatkoi ja nosti onnellisen katseensa Denaa kohti, nojaten kasvojaan vasempaan kämmeneensä, kyynärpää pöydällä.
”Olin hajota innosta tutustua häneen ja nähdä hänen kasvavan. Myöhemmin samana päivänä, kun toimme hänet kotiin ja illalla syötin häntå pullosta, itkin silmäni pihalle. On mahdotonta kuvailla, mutta...Et voi aavistaakaan ihmisen todellista kykyä rakastaa toista, ennen kuin saat lapsen.”
Hän katsoi hetken ulos kahvilan ikkunasta, kesäiseen aamupäivään ja ihmisvilinään.
”Luulin tietäväni, siitä miten syvästi ja tulisesti rakastin vanhempiani, veljeäni ja isoisääni. Mutta kun pitelin vastasyntynyttä poikaani sylissäni, jokin uusi, suunnattoman vahva ja ääretön heräsi...jossain sieluni ytimessä. Etenkin sillä hetkellä kun ensimmäisen kerran katsoin hänen silmiinsä...Hän avasi ne melkein heti, yritti uteliaana kovasti pitää niitä auki mutta sairaalahuoneen valo oli liian kirkas.”
Hän käänsi katseensa takaisin Denaan, hymyillen leveästi.
”Valmistaudu siis melkoiseen vuoristorataan jo odotusaikana. Etenkin sinun ollen se osapuoli jonka sisällä lapsi kasvaa. Mutta sen ajan lopussa ei ole mitään palkitsevampaa kuin terveen, onnellisen vauvan saapuminen – olit sen kanssa sitten yksin tai et.”

[Cullodena Aiken]

Kuunnellessaan Jacobin tunteista Hunterin odotusajasta ja syntymästä, Dena tunsi itsensä jotenkin erilaiseksi ja hän arvosti sitä, että Jacob kertoi mitä ajatuksia hän silloin joskus oli käynyt läpi. Koko Jacobin herkistynyt olemus ja tapa kuvailla hetkiä, jotka vaikuttivat enemmän häneen, oli jokseenkin ihailtavaa. "Vuoristorataan?", Dena katsoi kysyvästi miestä ja esitti sen jälkeen kenties tyhmän kysymyksen, mutta oli siinä tosissaan: "Onko siihen vuoristorataan olevassa vahvoja turvaköysiä?" Nuoren naisen ilme kertoi, että hän tarkoitti kysymystä tosissaan.
Hän laski kätensä vatsansa päälle, hänestä ei vielä näkynyt, että oli pieniin päin, mutta hän pystyi kuvittelemaan sen liikkeet. "Kuulin että sillä on jo kynnet", hän sanoi Jacobille. "Hassua, se näyttää perunalta ja sillä on kynnet", hän naurahti. "Dumo ja hänen lohkaisunsa", Dena pudisti päätään hymyillen. "Kiitos kun kerroit, siitä vuoristoradasta", Dena sanoi ja hänen äänestään kuului vilpitön kiitos. "Kun nyt kuitenkin olet isä, niin mahtaisitko tietää, mistä saisi lastentarvikkeita? Niiden ei tarvitse olla upouusia", Dena kysyi, sillä hän ei itse tiennyt mitään vauvantarvikeliikkeitä. "Tosin omat lapsesihan ovat jo kaukana vauva-ajasta, mutta ajattelin, että jos olet jossain ohikulkiessasi nähnyt?" hän katsoi miestä kysyvästi.

[Jacob King]

”Ei siltä voi pudota.” Paitsi tietysti raskaus ja synnytys oli naiselle fyysisesti riskialtista, mutta sitä lieni turha mainita. Hän arveli Denan kuitenkin jo tutustuneen odotusaikaan jossain määrin.
Vai perunoita ja kynsiä, Jacob hymyili itsekseen. Tuskin sentään kokonaisia, hän pohti. Kynnet kun eivät olleet valmiit kuin vasta odotusajan lopulla, varpaiden ja sormien aiheiden ilmestyessä kolmannella kuukaudella...Ja jos se ei näyttänyt vielä edes vauvalta, Dena tuskin oli paljonkaan sitä pidemmällä.
”Hmm...En ole kiinnittänyt huomiota, kun en enempää lapsia ole suunnitellut...” hän mietti hetken, jälleen ulos tuijottaen. Danielin ja Julien kanssa oli toki käyty muutamassa, mutta lähinnä heidän kotipuolessa Wappingissa, eikä sitä suotta kannattaisi ympäri Lontoota juosta.
”En tunne sinun kaupunginosaasi, ja itse käytin enimmäkseen silloisen asuinpaikkani lähellä sijaitsevia...Siellä, muun muassa Northcote Roadilla pitäisi vieläkin olla ne ja ne olivat tosi hyvin varustettuja ainakin silloin. Toinen oli yksityinen putiikki ja toinen liikeketjun osa,” hän kertoi ja kaivoi laukustaan kynää ja paperipalan.
”Mutta täällä keskustassa, tuossa kilometrin päässä Sohossa, Kingley Courtin ostoskeskuksessa on yksi hyvä käytettyjä vauvanvaatteita myyvä pieni puoti jossa kävimme myös välillä. Sinne myös lahjoitimme Hunterin ja Freyan pieneksi jääneitä vaatteita, lukuun ottamatta niitä jotka halusimme pitää muistona. Kirpputoreja suosittelen ennemmin, sillä vauvat kasvavat ulos vaatteistaan seuraavaan kokoon muutamassa viikossa. Mutta jos haluat tsekata nuo kaupat, tuossa on nimet ja tarkemmat osoitteet,” hän sanoi ja lykkäsi paperia Denan suuntaan.
Hänen katseensa osui seinällä tikittävään kelloon joka näytti vähän yli puolta yhtätoista.
”Kuule, taidan tästä lähteä suuntaamaan takaisin. Tenavat odottavat innolla lähtöä Kentiin, rannalle. Todennäköisesti jo kärsimättöminäkin, tässä helteessä...” hän totesi. ”Mitä itse meinaat loppupäiväksi?” hän tiedusteli Denaan katsahtaen ja joi sitten loput jäävedestään.

[Cullodena Aiken]

Dena huokaisi syvään, ehkei helpotuksesta, mutta kuitenkin. Hänkin vähän hämmästeli perunan ja kynsien yhtäläisyyttä siinä tilanteessa. Hän kuunteli Jacobin mietteitä liikkeistä ja otti lapun vastaan ja vilkaistuaan sitä, hän laittoi sen taskuunsa vetoketjun taa. "Teillä on sit kiva päivä vielä edessä", hän sanoi hymyillen miehelle. Kysymykseen, jonka Jacob hänelle esitti, hän ei kauaan miettinyt vaan hörppäsi loput limsastaan, munkin hän oli jo syönyt. "Taidan kierrellä tässä kaupungilla vähän aikaan ja katsoa, mitä löytyy ja mennä sitten kotiin", hän vastasi hymyillen ja vilkaisi hänkin kelloa. "Kiitos tuhannesti, kun tulit ja jaksoit kuunnella minua", Dena sanoi hymyillen ja puristi miehen kättä kiitokseksi.

[Jacob King]

Jacob nyökkäsi vastaukseksi, ja poimi olkalaukkunsa tuolinsa vierestä.
”Soitellaan taas,” hän sanoi ja heilautti kättään.
Kahvilarakennuksen kulmalta hän kaikkoontui Wappingiin, ja ilmiintyi ystävänsä asunnon lähettyville, lähikaupan viereen. Hankittuaan viimeiset evästarvikkeet rantapäivää varten kuten oli luvannut, hän lähti hiljakseen kulkemaan kohti pääkatua jonka varrella Daniel perheineen asui.
Mennessään hän pohti olisiko itse enää missään vaiheessa halukas hankkimaan lisää lapsia? Hän oli vielä suhteellisen nuori, mutta ainakaan yksinhuoltajana hän ei hinkunut yhtään vekaraa enempää, ei varsinkaan vauvaa. Ei hän perheenlisäyksen mahdollisuutta kuitenkaan täysin pois sulkenut. Vuosien päästä voisi olla aivan eri tunnelmat, etenkin kun oli hyvin mahdollista että välit Carrien kanssa syvenisi uudestaan parisuhteeksi. Lähitulevaisuudessa hän tulisi kuitenkin keskittymään vain nykyisiin lapsiinsa ja toimisi korkeintaan välillä lapsenvahtina ystävien jälkikasvulle.