Kun asiat alkaa selvitä

[Thaeleira]

//eipä tuo mitään... Semmosta se on joskus // 

Reba katsoi Heleniä surullisena ja Thae katsoi kaksikkoa ja äitinsä sylissä olevaa Nubuinia. Hänen oli hirveän vaikeaa ymmärtää äidinrakkautta tunteena, kun itse ei tuntenut samanlaista tunnetta vasta synnyttäväänsä vasaa kohtaan. Tyttö nosti epävarman katseensa isäänsä ja yritti ymmärtää, hän tunsi itsensä jotenkin tunnevialliseksi, kun ei tuntenut rakkautta vasaa kohtaan.
Nuori tamma säpsähti hieman, kuullessaan Magorianin äänen. Hän mietti hetken ja sanoi: ”Jos isälle ja äidille sopii, niin olisin heidän luonaan muutaman päivän ja sisäistän asioita, ennen seremoniaa.” Tyttö katsoi uudestaan isäänsä kysyvästi, vaikka hän tiesi sisällään, että isä ja äiti antaisivat hänen olla tutussa kotiluolassa muutaman päivän ja tasata tunteitaan ja ajatuksiaan, heidän turvallisessa seurassaan.


Lauman alkaessa poistua paikalta. Kun vanha ori, joka aiemmin oli puoltanut häntä sanoillaan, hymyili nuorelle tammalle ja tämän vanhemmille, Thae laski arasti katseensa, mutta nyökkäsi kiitokseksi kuitenkin, niin että eleen huomasi juuri ja juuri. Navahon äänensävy kuitenkin sai tytön nostamaan katseensa vanhimpaan veljeensä. Hän oli huomannut veljensä muuttuvan aina jotenkin kummalliseksi, kun Tiny tuli hieman esille, eikä hän ymmärtänyt miksi.
Hän oli ollut 13-vuotias kun Caernunnos oli kuollut ja ainoa mitä hän oli kuullut siitä, oli että Tiny liittyi siihen jotenkin, mutta koskaan hän ei ollut tarkemmin kuullut, eikä ollut kysynytkään, mutta nyt hän olisi tahtonut kysyä siitä.

[Navaho]

Helen ja Bolvangar hyväksyivät oitis vasansa toiveen viettää jonkin aikaa taas tutussa kotiluolassa. "Voit jäädä niin pitkäksi aikaa kun tarvis on." Sanoi Bolvangar taputtaen Thaeleiran päätä. Bolvangar huomasi myös sivusilmällä Plion äitinsä vieressä katsovan hieman heidän suuntaansa - ei täysin, mutta suurimmaksi osaksi. Plio myös näytti ymmärtävän tilanteen, kun Thaeleira sanoi haluavansa rauhoittua muutaman päivän. Tuon kuullessaan Plio kääntyi äitinsä puoleen, jotta tuo auttaisi varsansa takaisin omiin askareihinsa. Pliophilius oli aivan toisenlainen, kuin Bane. Ja kiitos siitä... Myös Ayáttara näytti hyvinkin huojentuneelta tilanteen rauettua vaikka oli ollut kovin varma aiemmasta päätöksestään.

Sitten heitä aiemmin puolustanut vanha ori tuli lähemmäs osoittaen huojennuksensa päätöksestä ennen kokouksesta vetäytymistä. Navaho ei aluksi näyttänyt pitävän orista ensinkään tajuttuaan tuon olleen yksi niistä ihmissusihyökkäyksen aikaisista laumaan liittyneistä. Nava kuitenkin leppyi nopeasti. Vanhan orin kertoessa nimensä huomasi Bolvangar tammansa reaktion. Kron... Missä olen aiemmin kuullut tuon nimen? Bolvangar mietti Navahon kiittäessä vanhaa oria. "Kiitos, Kron. Thaen tukemisesta siis." Vanha ori nyökkäsi hymyten ja oli aikeissa jo poistua, kun Helen sanoi vapisevalla, mutta samalla kiivaalla äänellä kuin tuon kysymyksen vastaus olisi kaikki kaikessa. "Neera, tunsitko Neeran?" Ja sitten Bolvangar tajusi. "Eikö sinun Kron ole kuollut?" Bolvangar kysyi yllättyneenä, kuin ei olisi uskonut ollenkaan omaa oletustaan siitä, mitä Helen tahtoi varmistaa kysymyksellään. Kukaan ei vastannut Bolvangarille, eikä tuo liiemmin tarvinnut vastausta. Nyt vanha ori oli hieman hämmentynyt kuin myöskin Navaho äitinsä oudosta käytöksestä. Miksi Helen kysyisi tuolta orilta edesmenneestä isoäidistä?
"Neera?" Kron sanoi hengästyneen oloisena. "Niin! Olen hänen tyttärensä!" Helen tivasi pitäen yhä Nubuinia sylissään. Kron näytti valmiilta poistumaan koko tilanteesta. Bolvangar, mitä hän pystyi vanhan orin mutinasta saamaan selkoa, hämmästyi todella ollessaan oikeassa. "Hah, Neera meni siis naimisiin." Ei ihme, että tuossa vanhassa orissa oli ollut jotain tuttua. Kron näytti hieman pettyneeltä ja siltä, että oli kääntymässä nyt todella lähteäkseen. "Kron! Olet minun isäni!" Kun Helen sai tuon sanotuksi liikutukseltaan, kaikkien ensireaktiot olivat hieman koomisia; Kron jähmettyi nyt itse paikoilleen. Kron todella oli Helenin isä. Ja äitinsä sanat kuullessaan Navaho huudahti järkytyksestä hämmentyneenä. "Mitä?!"

[Thaeleira]

Thaeleira huokaisi helpotuksesta ja katsoi Plion ja tämän äidin suuntaan. Hän asteli sitten Plion luokse ja tarttui tämän käteen varovasti, kysyen: "Jos sinulle sopii, tulisin taas joka päivä kuitenkin seuraasi, ennen seremoniaa?" Polope hymyili tytölle lempeästi ja katsoi hymyillen tämän vanhempia ja siirtyi sanomaan näille tyytyväisenä: "Oikein hyvä merkki, sisäisetkin haavat ja traumat alkavat parantua sen myötä." 
Kun hänen poikansa oli antanut vastauksensa, saattoi äiti lempeästi poikansa askareisiin.
Kun he olivat kahden kesken, hän kysyi: "Mitä sinä ajattelet, tästä kaikesta?"

Thae katsoi noiden perään ja huomasi sitten äitinsä reaktion ja oli hyvin hämmentynyt. Hänkin oli kuullut isoisä Kronista, mutta luullut tämän olevan jo kuollut.
Nubuin säikähti hereille ja alkoi hieman itkeä ja Thaeleira säikähti yllättävää itkua ja perääntyi hämillään isänsä ja veljensä väliin vailla normaaleja äidinvaistojaan. Hän oli raskautensa aikana joutunut kokemaan Banen iskuja niin paljon, että hänen kehonsa vain paranteli ulkoisia vammoja ja haavoja, ettei äidinvaistoille ollut jäänyt aikaa kehittyä ja kasvaa.

Thaesta saattoi huomata, kuinka hämmentynyt hän oli siitä ettei tuntenut yhtä voimakkaasti äidinvaistoja, kuin muut lauman äidit, hän vain katsoi itkevää vasaa ymmärtämättä kuinka toimia, vaikka oli nähnyt äitien hoitavan itkeviä lapsiaan ja lapsiaan yleensä. Hän ei osannut ajatella itseään äitinä. Äiti oli äiti, nyttenkin.

[Navaho]

//vähän lyhkänen mut yllättävän vähällä vaivalla lähti rullaamaan xD

Kun Plio oli antanut Thaeleiralle myöntävän vastauksen tuon vierailuille Polope kysyi, heidän ollessaan taas kahden kesken, mitä mieltä Plio oli kokouksen lopputuloksesta. "En oikein tiedä mitä ajatella..." Plio huokaisi. "Tottakai olen iloinen, että minut naitetaan Thaelle, mutta... En pysty pitämään häntä turvassa miltään. Päin vastoin; hänen pitää pitää minut turvassa. Enkä ole varma, kestääkö hän sitä juuri nyt..." Plio huokaisi uudelleen tunnustellen mullan ja hiekan sekoituksesta koostuvaa maata sorkillaan.

Helen rauhoitteli Nubuinin nopeasti sylissään takaisin nukkumaan ja sen kummempi katastrofi oli vältetty. Tilanteen lauettua Kron aloitti: "Minun varsani...? Oh... Anteeksi, minun on kai mentävä..." Ori takelteli jotain ja kaikki pystyivät näkemään laajan tunteiden kirjon Kronin kasvoilla; epäuskomus, ilo, ihmetys, ymmärrys, häpeä. "Missä Neera on...?" Vanha ori kysyi Heleniltä ja päästi hermostuneen naurahduksen. "Siis jos hän edes haluaa tavata minua enään? Olinhan..." Helenin ilme muuttui vaivaantuneeksi. Hänen oli kerrottava ikäviä uutisia tuolle vanhalle orille, jonka hädin tuskin tunsi. Ja kyseinen uutinen kalvoi Heleniä aina silloin tällöin kun se sattumalta putkahti mieleen. "Neera on jo kuollut... Kauan sitten." Kron näytti nyt maansa myyneeltä. Ehkä hän oli jonain päivänä ajatellut palaavansa takaisin Neeran luokse ja nyt orilta oli otettu tuo vaihtoehto kokonaan pois.

[Thaeleira]

//Ihanaa... Mä oon odottanut tätä hetkeä, kun peli taas jatkuu. ♥//

Polope puristi lempeästi poikansa hartiaa. "Kultaseni, kyse ei ole tässä kohtaa että sinun pitäisi nyrkein puolustaa häntä. Hänelle paras turva on vain puhdas ja tasavertainen avioliitto. Te... Tuette ja turvaatte sillä siteellä toinen toisianne", Polope sanoi lempeällä äänellään. "Muistathan, kentauri joka vahingoittaa vaimoaan, on alhainen, mutta kentauri, joka vahingoittaa toisen vaimoa on kaikien halveksima. Sinä ja Thaeleira tulette olemaan yhtä. Sinä olet Thaeleiralle jotain todella rakasta ja se on selvää, että jos Bane millään tavalla yrittää vahingoittaa häntä, niin hänet karkoitetaan ja jos hän tekee sinulle jotain, se vahingoittaa Thaeleiraa yhtä lailla", Polope sanoi lempeästi ja naurahti hieman. "Mutta et sinä poikaseni tyhmä ole, mutta muista että se sidos suojaa teitää molempia. Se suojaa teitä jo nyt", Polope lisäsi lopuksi. 
Hän oli aikeissa lähteä, mutta kääntyi ja kysyi vielä kuitenkin: "Onko sinulla vielä jotain, mitä haluat purkaa minulle?"

Thaeleira katsoi hämillään äitiään ja Kronia, sitten hän vilkaisi isäänsäkin. Paljon tunteita ja tapahtumia yhdelle päivälle. 
Kun hän katsoi perhettään, pysähtyi hänen katseensa Navahoon. Ensimmäistä kertaa aikoihin hän asteli, joskin hieman horjuvin askeli isoveljensä luo ja tarttui tämän käsivarresta. "Tänään on paljon tunteita liikkellä, mutta yhden asian haluaisin vielä tänään saada tietää", hän sanoi ja katsoi isoveljeään. "Mitä sinä päivänä oikein tapahtui? Silloin kun Caernunnos menehtyi", Thae ei laskenut katsettaan veljensä silmistä, kun esitti hiljaisen kysymyksen.

[Navaho]

Pliophilius huokaisi helpotuksesta kuullessaan äitinsä sanat. ”Kiitos, minun kai piti vaan kuulla tuo..” Kun Polope oli auttanut Plion takaisin kotiluolalle heidän keskustelunsa aikana ja kysyi lopuksi oliko vielä jotain muuta mistä Plio olisi halunnut puhua ori vastasi kieltävästi. ”Haluan kai vaan nyt levätä päivän jälkeen… Ja sisäistää tapahtumat.” Plio sanoi ja otti askeleita luolaan.

Navaho katsoi vanhempiaan sen kummemmin yllättävää paljastusta kommeentoimatta ja kun Helen oli paljastanut Navahon… isoisälle Neeran kohtalosta ori oli odotettavasti surullinen kuulemastaan. ”Minä taidan…” Ori mutisi hiljaa ja oli selvästi aikeissa lähteä kun Helen antoi äkkiä Nubuinin Bolvangarille ja asteli Kronin perään. Tamma otti tuota käsivarresta ja sanoi: ”Ei sinun tarvitse… Haluan, että jäät… Voin kertoa Neerasta ja…” Kron hymyili melankolisesti, mutta nyökkäsi kuitenkin. Thaeleiran kysymyksen jälkeen ei Navaho enään keskittynyt vanhempiinsa vaan katsoi kasvattisisartaan. ”Hyvä on…” Navaho ei oikein ollut ymmärtää miksi Thae halusi tietää nyt kyseisestä asiasta. Päivä oli todellakin ollut hektinen ja Nava ymmärsi miksi se olisi tuonut mieleen myös veljen, mutta eikö kukaan muu ollut kertonut Thaelle Caernista? Siitä olikin pitkä aika kun Nava oli edes ajatellut kaksosveljensä nimeä. Nava näytti Thaelle merkiksi, että he lähtisivät taivaskallion suuntaan keskustelemaan asiasta rauhassa ja jättäisivät vanhemmat keskustelemaan keskenään.

[Thaeleira]

Polope huulille nousi hymy, kun hän katsoi omaa rakasta poikaansa. "Hyvä on, minun on mentävä poimimaan kasveja", hän sanoi lempeästi ja lähti pois päin. Hän ymmärsi tämän hämmennyksen, aamu oli alkanut kuitenkin normaalisti ja sen puolessa välissä tämä oli aivan yllättäen päätynyt aviolupaukseen. Hän pysähtyi kuitenkin ja katsoi poikansa suuntaan: "Tiedätkös kultaseni. Minä olen sinusta hurjan ylpeä." Polope pyyhki poskelleen vierivän kyyneleen ja asteli sitten pois. 

Thaeleiraa oli aina kokenut perheen rakkauden ja tuen, mutta oli kuitenkin asioita, joita tälle ei aina kerrottu. Johtuiko se hänen herkästä luonteestaan, hänen menetyksistään vai mistä, sitä hän ei tiennyt eikä hän ollut osannut vaatia selittelyjä paljon. Hän oli keskittynyt aina siihen hetkeen. Caernunnoksen kuoltua, hän ei ollut rohjennut udella tarkemmin, ei isältä eikä äidiltä, koska näki että menetys sattui heihin niin paljon. 
Thae lähti askeltamaan veljensä mukana suuntaan. "Outoa varmaan, että kysyn sitä nyt, mutta jotenkin ajattelen, että kaiken tämän jälkeen jos otan senkin käsittelyyn nyt, niin tulevaisuudessa minun ei ehkä tarvitsisi enää kohdata niin isoja asioita kuin tänään", Thaeleira sanoi, kulkiessaan isoveljensä vierellä kohti taivaskalliota.

[Navaho]

Plio hymähti äitinsä sanoille ja vastasi: ”Kiitos äiti.” Ja kuuli Polopen askeleet tuon kääntyessä oman askareensa puoleen. Plio jatkoi syvemmälle kotiluolaansa ja asettui makuulle. Ehkä hänen olisi parempi huomenna eikä Banen uhkaukset tuntuisi enään niin pahoilta kuin vielä vartti sitten.

”Ymmärrän.” Sanoi Navaho kuullessaan Thaen järkeilyn. Kun kaksikko oli lopulta taivaskalliolla laski Navaho itsensä makuulle kukkien täyttämälle nurminiitylle taivaskallion tyvessä. Nava katsoi sisarensa tekevän saman ja katsahti nurmeen. Nava kitki yhden kukista ja hypisteli sitä aikansa. Voikukka. ”Tiedätkös. Tinyn silmät… Siihen oli syynsä miksi ne olivat niin… hohtavat.” Nava aloitti ja katsoi takaisin Thaeleiraan.

[Thaeleira]

Thae seurasi veljeään ja tämän esimerkkiä noudattaen kävi makuulle, tuoksuvien kukkien keskelle. Hänkin otti käteensä kukan ja hiveli sormillaan sen terälehtiä ja ja katsoi kaunista väriä. Kun Navaho alkoi puhua, tyttö nosti katseensa tämän silmiin. "Niissä silmissä on aina ollut jotain... outoa... Mikä se syy on?" hän kysyi ja kuuli kuinka pienoinen tuuli toi kaukaa jotain omia tuulen laulujaan, vaikkei se ollut kova, se kuulosti kuin metsässä olisi joku uikuttanut hiljaa. 
Tuulen mukana tuoksui kukat ja kasvit ja siinä oli kesäinen lämpö. Lämpö, jota Thaeleira ei ollut sisäisesti tuntenut pitkään aikaan kunnolla.

[Navaho]

Nava tunsi miten hänen sydämensä lyönnit tihenivät katsoessaan voikukkaa kädessään. Hän ei tykännyt puhua Caernin kuolemaan johtaneista tapahtumista ja jotenkin vain meni lukkoon aina kun niistä olisi pitänyt puhua. Jinnungan kanssa tapahtumien kertominen oli helpompaa. Caernunnos oli juuri hetki ennen sitä kuollut ja Navaho oli täynnä vihaa koko maailmaa kohtaan. Jinnungalle asian purkaminen oli helpottanut siinä hetkessä eikä asiasta ollut tarvinut enää puhua. Vanhemmille oli myös käynyt selväksi mitä Caernille kävi; Bolvangar oli ollut paikalla ja nähnyt tapahtumat, mutta kauempaa kuin Nava. Nyt taas, kun tapahtumasta oli jo vuosia, mutta kipu kalvoi edelleen, tapahtumista oli jotenkin… epätodellista puhua. Nava pyöritti silmiään. Nyt tai ei koskaan. Ori heitti voikukan sivuun ja kääntyi taas Thaen puoleen. ”Tiny ei ollut kentauri.” Hän hymähti. ”Caernilla ja Tinyllä oli… suhde? Kai niinkin voisi sanoa? Caern oli lääpällään Tinyyn. Vanhemmat ja minä tiedettiin siitä ja se oli ok. Mutta joku minussa vain ajan myötä varoitti ettei Tiny ollut ihan tavallinen…” Navaho oli hetken hiljaa yrittäen muistella tapahtumia tarkemmin. ”Sitten sota kuolonsyöjien kanssa paheni ja Caern kertoi miten Tiny oli…” Navaho keskeytti puheensa ja tuijotti nyt ruohikossa lojuvaa voikukkaa sitä sen takemmin kuitenkaan rekisteröimättä. ”Nauttinut kuolonsyöjien tappamisesta.” Tarkemmin tuon muistettuaan tapahtumista tuli aina vain sairaampia ja sairaampia.

[Thaeleira]

Thaeleira katsoi isoveljeään. Hän näki, että tämä koetti jotenkin joko selvitellä ajatuksiaan tai sitten kävi kamppailua tunteidensa kanssa. Hän laski kukan maahan, eikä hoputtanut veljeään. 
Kun tämä aloitti sanomalla, ettei Tiny ollut kentauri, tytön suu loksahti auki: "Miten niin ei ollut?" Hän kuunteli kuitenkin kun Navaho jatkoi kertomistaan. Kun Navaho kertoi Caernin ja Tinyn jonkinasteisesta suhteesta, tyttö vain nyökkäsi. "Minäkin sen näin jotenkin, mutta en ymmärtänyt siitä oikein silloin mitään", Thae sanoi hiljaisella äänellä. Hän kuitenkin jatkoi kuuntelemistaan ja kysyi sitten: "Miten Tiny ei ollut tavallinen? Oliko se kirottu vai miten? En oikein ymmärrä." Toisaalta nyt hän ymmärsi sen, miksi hänelle ei oltu selitetty sitä silloin, jos hän nyt ei ymmärtänyt kunnolla, niin ei hän olisi sitä silloin ymmärtänyt. "Mikä hän oli jos ei puhdas kentauri?" Thae kysyi. Jotenkin puistatti ajatus, että joku nautti toisen tappamisesta vaikka kohde olisikin ollut joku inha kuolonsyöjä.

[Navaho]

”Kelppi.” Mutisi Nava selittäen Thaeleiralle. ”Jos hän ei ollut kentauri, niin mikä muu hän olisi ollutkaan kuin kelppi.” Ori kertoi melkeinpä ironisesti. ”Se ei ollut tarpeeksi inhimillinen tajutakseen ettei kellään ollut hohtavia silmiä, joten se ei tajunnut että niiden muuttamiset sellaisiksi oli tarpeetonta ja huomiota herättävää.” Ori selitti vastauksen aiempaan sanomiseensa ja jatkoi nyt tapahtumien muistelua. ”Kerran hän sai minut ja Caernin riitoihin. Se oli aikalailla samoihin aikoihin kun Caern kertoi Tinyn tavasta nirhata kuolonsyöjiä.” Nava katsahti Taivaskallion kärjen suuntaan. ”Olin alkanut epäillä Tinyn motiiveja ja Caern huomasi miten kohtelin sitä.” Nyt ori naurahti, tosin naurahduksesta oli huumori kateissa. ”Caern ei koskaan - sitä ennen tai sen jälkeen - ole ollut kellekkään yhtä vihainen.” Ori pudisti nyt päätään, täysin muistojensa syövereissä. ”Caern kertoi kuolonsyöjistä ja Tinystä kai vakuuttaakseen minut ettei Tinystä ollut meille haittaa. Sen jälkeen olin enemmän… salakavalampi tutkiessani Tinyn liikkeitä. Ja kerran sainkin sen kiinni itse teossa. Se sama lampi minkä läheltä me sinua kerran etsittiin?” Ori katsahti kysyvästi sisartaan, kysyen sanattomasti josko Thaeleira muisti vielä paikan. ”Seurasin kerran Tinyä sinne yöllä ja - koska siihen aikaan en vielä epäillyt Tinyn olevan muuta kuin kentauri, joskin epäilyttävä sellainen - kuvittele yllätykseni kun se rääpäle vaihtaakin muotoaan ja rämpii veteen, eikä tule sieltä ylös ennen auringonnousua.” Navaho naurahti jälleen.

[Thaeleira]

Thaeleira säpsähti hieman. "Kelppi", hän kuiskasi. Hän piti niitä jotenkin, no vastenmielisinä otuksina, vaikka hän hyväksyi paljon erilaisuutta, niin kelpeissä oli jotain, mikä sai vavisuttamaan. Se saattoi olla se, että ne houkuttelivat uhrinsa veteen ja hukuttivat ja söivät sitten tämän.
Thaeleira kuunteli vanhemman veljensä kertomaa tarkasti ja kuullessaan, että Kelpin pesä oli ollut siellä järvellä, jonka rannalta hän oli aikoinaan etsinyt biologisia vanhempiaan, hänen suunsa loksahti auki. Tuosta reaktiosta Nava saattoi varmasti päätellä, että Thaeleira muisti vieläkin sen paikan. Hän ei ollut käynyt siellä pitkään pitkään aikaan. Vain muutaman kerran sen jälkeen, kun kaksoset olivat löytäneet hänet läheltä kyseistä paikkaa ja silloinkin vain aikuisten kanssa.

Hänen mielessään oli lisää kysymyksiä: "Tekikö se jotain muutakin teidän välille?" Ja pienen pohdinnan jälkeen hän kysyi: "Miksi hän tunsi niin vahvasti nautintoa kuolonsyöjien tappamisesta. Siksikö että söi ne vahvistuakseen lisää? Vieläkö sen pesä on siinä vedessä vai lähtikö se kokonaan pois näiltä alueilta, kun Caern kuoli?" Yhtäkkiä hän kysyi huolissaan: "Houkutteliko se Caernin veteen ja... ja...?"

[Navaho]

”Kyllähän sinä Caernin muistat; ei se koskaan tykännyt olla vihainen perheelleen, joten tuo riita oli ohi muutamassa päivässä. Ja mitä muun välirikon mahdollisuuteen tulee… Ei siinä oikeen kerennyt mitään tapahtua muutaman kuukauden aikana, kun Caern jo kerkesi kuolla.” Nava kertoi parhaansa mukaan mitä muisti noista ajoista. Thaeleiran kysymykset Tinyn nykyisestä olinpaikasta ja Caernin mahdollisesta hukkumiskuolemasta keskeyttivät Navahon ajatuksenjuoksun kun hän yritti jotenkin jäsentää ajatuksiaan. ”Luulen, ettei se elä enää lähimaillakaan… Enkä osaa sanoa miksi se piti niin kovasti kuolonsyöjien tappamisesta; ehkä se sai siitä ravintoa, ehkä se oli vain jotain muuta. Ja mitä Caernin kuolemaan tulee; ei, Tiny ei… hukuttanut Caernia.” Nava huokaisi.

Nyt tulisi pahin osuus koko muistossa; miten Caernunnos oikeasti kuoli: ”Kun sain selville Tinyn todellisen luonnon, kerroin siitä tietenkin Caernille. Ehkä ei olisi pitänyt…” Nava muisti vieläkin veljensä pettyneen ilmeen ja sen miten ori oli ollut valmis uskomaan Navaa. ”Seuraavana päivänä Caernunnos oli myös uskoutunut asiasta Tinylle. Ja tuo oli myöntänyt olevansa kelppi… Caern antoi sille anteeksi.” Nava tunsi miten sydämenlyönnit tihenivät ja muisto syveni, kuin hän olisi ollut taas elämässä sen. ”Ja sitten parin päivän päästä, kun me oltiin taistelemassa taas uutta kuolonsyöjäparvea vastaan, Tiny vain… kääntyi Caernin puoleen ja… ampui veljeäni nuolellaan.” Muisto pyöri kerta toisensa perään Navan ajatuksissa.

[Thaeleira]

Thaeleira kuunteli korvat tarkkana, niin kyllähän hän Caernin oli vauvasta asti tuntenut, anteeksiantava, ainakin tärkeimmilleen. Thaen korvat värähtivät välillä, sillä puheet olivat aika raskaita. Oli raskasta kuulla totuus asiata, jota ei aikanaan ollut ymmärtänyt. 
Hän oli aina tuntenut Tinyn, no, jotenkin outona. Ja ymmärsi että kelppiys oli se syy, miksi tämän ympärillä oli outo aura. 

Kun keskustelussa tuli Caernin kuolema, Thaen koko keho tuntui valpastuvan ja korvat nousivat pystympään. Eikä hän pitänyt kuulemastaan. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen, kun hän kysyi: "Selvisikö koskaan miksi? Miksi kukaan olisi halunnut tappaa Caernunnoksen. Caern kiva melkein kaikille."