Kun käärme haukkuu

[Cullodena Aiken]

"Paniikkikohtaus. Ollaan sovittu, että jos kohtaus iskee, hän lähettää tuon nuolen", Dena sanoi, ennen kuin lähti seuraamaan nuolta. "Mitä ih", hänen sanansa katkesivat kun hän joutui ulos liikkeestä, kun Jacob ja Freya tulivat perässä, hän heilautti sauvaansa ja liikkeen ovet lukkiutuivat varmistuslukkoon.
Dena oli hengästynyt, kun hän pääsi majatalon yläkertaan. "Mitä te oikein ajattelitte?" hän kysyi hiukan kiukkuisena. "Teidän piti olla matelijaosastolla", Cullodena lisäsi kiukkuisena.

"Ne vaavat vastettiin. Zeppen etsi johtoja ja ne johtaa tänne", Dumo änkytti ja lisäsi: "Ei voi päästää ykkin. Ettei satu mitään."
Cullodena katsoi Jacobia huokaisten, kun kuuli poikien selityksen. "Te teitte virheen, tai oikeastaan kaksi", Dena sanoi ja katsoi Dumoa ja Stepheniä.
"Ekaksi sinä Stephen, vaikken ole äitisi", hän sanoi ja kyykistyi pojan tasolle ja katsoi tuota silmiin. "Lapsen ensisijainen ohjeistaja on isä tai äiti. Isäsi antoi sinulle selkeän ja helpon ohjeen. Mikä se oli?" Dena kysyi ja odotti pojan vastausta, sen saatuaan hän kääntyi Dumon puoleen. "Kun huomasitte rikoksen, teidän olisi pitänyt kertoa siitä minulle, eikä ominpäin ruveta sitä selvittämään, vaikka annoinkin sellaisen vinkin, mutta siinäkin Stephen, isäsi kielto oli voimakkaampi minun tehtävääni. Ymmärrättekö?"

Dumo nyökkäsi ja myönsi ymmärtävänsä. Sitten Dena vasta keskittyi hätänuoleen, sillä oli jo tehnyt tilannearvioinnin, että Dumon paniikki ei ollut vakava, kun isosisko ehti paikalle. "Dunmore. Mikä laukaisi kohtauksen? Mitä sinä pelkäsit kovasti?" Dena kysyi pikkuveljeltään huolestuneena ja tarttui lempeästi tuon käteen. "Zeppen, ämäkkejä. Kovatsi ämäkkejä", Dumo kertoi hiljaisella äänellä. "Mitä hämähäkkejä?" hän käänsi katseensa Stepheniin.

[Jacob King]

Jacob katseli vaiti, hieman varautuneena, kun Dena lateli Stephenille opetuksia jotka olivat itsestäänselviä jokaiselle normaalisti kasvatetulle lapselle ja poika saattaisi ärsyyntyä Denan käyttämästä sävystä. Ei sillä, niin hänkin vanhempana. Vekaralla oli toki melkoinen äitisuhdeongelma nimenomaan auktoriteettihahmona, mutta tälle kuten siskolleenkin oli silti tehty hyvin selväksi että isä ja äiti olivat korkein määräysvalta aina 18-vuotiaaksi asti. Ja senkin jälkeen olisi toivottavaa että lapset kuuntelisivat vanhempiaan ennemmin kuin satunnaisia tuttavuuksia.
Poika ei vastannut ensimmäiseen. Veti vain kätensä Denan käsistä happaman ärtynein ilmein, käänsi selkänsä ja lampsi takaisin huoneeseen korjaamaan jälkiään, tunkemaan kaapista vyöryneitä vaatteita takaisin - kirjaimellisesti tunkemaan, hän kun ei osannut viikata eikä vaivautunut ripustamaan henkareita – ja palasi sitten käytävään isänsä viereen.
Toisella kertaa Stephen katsoi olevansa jo sen verran syvästi liemessä, että vastasi naisen puheisiin näyttämällä kieltään, siis epäkunnioittamalla aikuista.
”Hänen kiukutteleva tapansa sanoa että tietää tuon kaiken,” Jacob huokaisi.
”Jos tuntisit hänet, tietäisit että hän innostuu joistakin asioista todella syvästi ja todennäköisimmin kuvitteli ehtivänsä takaisin ennen kuin kaipaisimme heitä...” mies lisäsi turhautuneen ja kireän sekaisesti. Häntä rasitti poikansa käytös, mutta samalla hieman suututti se että joku vieras yritti kurittaa hänen lastaan, ja vieläpä vaikka hänkin oli paikalla.

”Se oli kirja, kansi jota näytin,” Stephen sanoi puolustavaan sävyyn.
”En tiennyt että hän on niin herkkä,” hän lisäsi ja osoitti keskellä huoneen lattia lojuvaa kirjaa.
”En rikkonut enkä ottanut mitään,” poika jatkoi katsoen taas ylös isäänsä, kasvoiltaan selvästi näkyen tiedostus siitä että oli penkonut toisten tavaroita ja että se oli kielletty. Joten Jacob ei siitä mitään sanonut, etenkin kun pojan silmissä ei ollut valhetta.
”Alakertaan, nyt,” Jacob komensi ja tönäisi samalla lempeästi ja päättäväisesti poikaa selästä eteenpäin, ”Lähdemme kotiin,” hän lisäsi tiukasti ja kohta tenava jo kipitti kulman taakse ja käytävää kohti alakertaan johtavia portaita.
Hän oli pubin puolella hyvän aikaa ennen muita ja siskonsa hihkaiseman iloisen tervehdyksen ansiosta löysi tämän ja kummisetänsä heti.
”Dan-setä, minä näinkin käärmeen joka haukkuu!” poika hihkui jo pienen matkan päästä ja pomppi tasajalkaa kummisetänsä luo. Hetkeksi vekara unohti olevansa pulassa, päästessään kertomaan päivän erikoisimmasta osuudesta.
”Ihanko totta? Täälläkö?” Daniel tiedusteli aidosti kiinnostuneena. Kukapa ei haluaisi nähdä kahjoja eläinjalostuksia.
”Eikun Ihmeiden eläintarhassa! Joku isin tuttava teki sen,” poika selitti tohkeissaan, kömpiessään tuolille siskonsa viereen.
”Tänään on päästy tutkimaan vähän liikaakin käärmeitä,” Jacob totesi vakavana, saapuessaan paikalle. ”Danny, voitko ottaa Freyan mukaasi? Me tullaan sitten Carrien ja pojan kanssa myöhemmin perästä,” hän kysyi sillä he olivat sopineet viettävänsä lauantai-illan Pottereiden luona Wappingissa mutta matkaan oli nyt tullut pieni mutka.
Danielin nyökätessä ja vastatessa myöntävästi Stephenin innostunut olemus hiipui ja vaihtui hermostuneeksi, mutta hän ei sanonut mitään. Odotti vain lähtöä, ja toivoi että olisi jo ilta.

[Cullodena Aiken]

Dena tiesi ylittäneensä itse sen tietyn rajan, eli torumalla vierasta lasta, jonka vanhempi oli paikalla. Hän katsoi Jacobia pahoitellen: "Anteeksi, ei ollut tarkoitus hypätä varpaille, sinunhan lapsi se on." Cullodena auttoi Dumon jaloilleen kunnolla, eikä ollut huomaavinaan Stephenin reagtiota, eli kielen näyttöä. "Olen huomannut sen", hän vastasi pojan innostumiseen viitaten. "Ei Zeppen tahallaan", Dumo yritti puolustaa ystäväänsä. "Zeppen auttoi", nuorukainen lisäsi. "Se asia täytyy vielä selvittää", Dena sanoi ja seurasi vieraitaan alakertaan. Dumo piti kävellessään sisarensa käsivarresta kiinni.

Kohteliaasti Dena ja Dunmore odottivat, että Jacob saisi asiansa puhuttua tuon miehen kanssa, jolle hän oli Freyan antanut hoiviin.
Kun Jacob oli saanut asiansa hoidettua, Dena lähti Dunmoren kanssa jo kohti viistokujan kulkureittiä. Hän napautti sauvallaan kuvion seinään ja meni pikkuveljensä kanssa Viistokujalle. "Kerropas nyt ihan omin sanoin, mitä te puhuitte käärmevauvoista?" Dena kysyi veljeltään, joka selvitti änkyttäen epäselvästi että Simuskäärmeen poikue oli ryövätty. Dena vakavoitui ja mikäli Jacob oli jo seurassa, hän kertoi käärmeensä olevan yksi viimeisimpiä yksilöitä. "Sauvasepät käyttävät sen sydänjuurta taikasauvoissa, koska se edesauttaa mustan magian voimia. Ollivanders jätetään tietenkin ulkopuolelle, mutta Aasiassa ja Afrikassa, mustan magian sauvoja tehdään enemmänkin ja poikasista siellä markkinoilla maksetaan käsittämättömiä summia", hän selitti huolestuneella äänellä. "Poikasilla on sydänjuuressa niin voimakkaasti pimeyden voimaa. Niiden emo on 4-vuotias, ja sen sydänjuuressa ei ole yhtä paljon voimaa. Se elää keskimäärin 6-vuotiaaksi.", Dena lisäsi. Hän alkoi hieman hermostua, sillä tilanne oli vakava.

[Jacob King]

Jacobille ei ollut väliä oliko hän tai Carrie paikalla vai ei - jos jollakulla oli ongelma hänen lapsensa kanssa siitä tultaisiin puhumaan jommalle kummalle heistä, ei alettaisi kurittamaan kuin omaa lasta. Mutta hän kuittasi anteeksipyynnön vain nyökkäyksellä, sillä se kuulosti vilpittömältä ja tilanne olisi voinut mennä paljon pahemminkin. Suotta siitä alkaisi tämän enempää numeroa nostamaan, poikakin kun tuntui tietävän ettei hänen tarvinnut sietää tuollaista.
...
Jacob päätti vielä seurata Denaa ja Dumoa Viistokujalle, jotta saataisiin tilanne varmasti selväksi ja asianllisesti erottua.
Hän viittasi kädellään Stepheniä seuraamaan ja poika valui vastahakoisesti alas tuolilta ja asteli isänsä perässä takaisin majatalon takapihalle ja kujalle.
Poika pyöri isänsä lähettyvillä pikkukiviä potkien, Denan selittäessä käärmeestä, muttei jaksanut keskittyä kuuntelemaan kovin tarkkaan sillä valtaosa energiasta valui hermoiluun sillä hän tiesi mikä kotona odottaisi.
"Luojan kiitos joku ei tiennyt tuota..." Jacob totesi merkitsevään sävyyn ja vilkaisi syrjäsilmällä poikaansa. Olihan viikari tähän asti muutamilla käyntikerroillaan kunnioittanut Iskunkiertokujalle menon kieltoa, mutta ei sitä koskaan tiennyt millainen seikkailu saattaisi voittaa sen jännittävyydellään.
Stephen katsoi paremmaksi olla vaihteeksi hiljaa, kunnes tajusi että varmaan Dena kutsuisi kohta aurorit paikalle.
"Kutsutko sinä aurorit tänne?" hän kysyi napittaen ylös Denaan, mutta kääntyi samantien Jacobin puoleen ja alkoi mankua kädet leuuan alla ristissä "Isi, jäädään vielä, tahdon kysellä aurorilta kaikkwa! Ja minä olen todistaja, he tarvitsevat minua!"
Jacob katsoi hetken poikaa harkitsen, mutta tuli lopulta toiseen päätökseen.
"Ei, me lähdemme nyt kotiin kuten aiemmin sanoin."
Hän nosti pojan syliinsä.
"Dumo näki samat asiat kuin sinä, joten et tässä tapauksessa ole korvaamaton kellekään muulle kuin perheellesi," hän sanoi ja antoi vekaralle nopean mutta hyvin rakastavan halin.
"Kiitos esittelyistä, Dena, ja Dumo," mies totesi katsahtaen hymyillen kumpaakin vuorollaan. "Tenavat ehtivät kyllä saada paljon hupia ja uutta tietoa."

[Cullodena Aiken]

"Kutsun kyllä", Dena sanoi vaisusti, asia harmitti häntä, mutta hän kuitenkin hymyili vaisusti. Nuori nainen katsoi hymyillen Jacobia, kun tuon puhe kääntyi lähtemiseen. "No, kaikesta huolimatta, oli mukavaa kun kävitte. Ehkä ensi kerralla menee paremmin", Dena sanoi hymyillen. Nuori nainen laski katseensa poikaan: "Anteeksi, että olin kärkäs moittimaan sinua."
"Zeppen. Nähdään taas", Dumo sanoi ja katsoi hieman apeasti. "Toivottavasti p-p-ian", hän lisäsi, sillä hän piti kovasti ystävästään, sillä tuon kanssa ei ollut tylsää.
Sillä välin Dena kutsui virkavaltaa paikalle, sillä asian tutkinta piti saada käyntiin.

[Stephen Hunter King]

Stephen soi Denalle puolihymyn, ja heilutti Dumolle paljon innokkaammin hyvästiksi, kun Jacob lähti kantamaan häntä takaisin kohti kujan sisäänkäyntiä. Majatalon takapihalla hän laski pojan maahan ja kaksikko käveli, Jacob pojan kädestä pitäen, jonkin matkaa Charing Cross Roadia kohti Charing Crossin metroasemaa. Matka kului puheitta sillä kumpikin pyöritteli ahkerasti mielessään päivän tapahtumia, joskin aivan eri näkökulmista ja tunnelmin. Metroasemalle päästyäänkään Jacob ei kokenut olevansa vielä niin tyyni ja kasassa että voisi turvallisesti ilmiintyä., mutta onneksi he sattuivat tunneliin juuri kun sopiva linja oli lähdössä.
Pian he kiisivät kotia kohti, Stephen yritti herätellä pientä keskustelua mukavista aiheista ja saikin miehen jonkin verran mukaan sillä lopultakin Jacob oli onnellinen ja helpottunut että hänen pikkuisensa oli vielä siinä ja hän sai jutella tämän kanssa.
Jotain mitä hän ei ollut saanut tehdä veljensä kanssa yli kahteenkymmeneenviiteen vuoteen.
Oli hassua, outoakin ajatella että saman ajan kuluttua tuo hänen edessään ummet lammet dinosauruksista selittävä ja käsieleillä dramatisoiva pikkupoika olisi melkein hänen ikäisensä mies.
Jos, Jacob rukoili, hän vain jotenkin onnistuisi pitämään tämän turvassa.
Luojan kiitos edes sota oli ohi.