Kun käärme haukkuu

[Stephen Hunter King]

Freya ei yrittänyt toiste, kun kerta kiellettiin ja nousu tuntui muutenkin mahdottomalta.
Tyttö henkäisi pettyneenä ja napitti vielä ylös. Miksi sen piti olla niin korkealla? Olihan täällä muitakin pesiä alempana.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt kysyä tai ehdottaa enempää, kun yhtäkkiä hihitti jonkin kutittaessa, ja löysi olaltaan jotain erityisen kummallista.
”Tämä ei ole lintu,” taapero totesi kutittaen siivekkään kärmeen neää etusormellaan. ”Onko se eksynyt?” hän ihmetteli mutta ihastui otukseen yhtä lailla kuin lintuihinkin. Vieläkin hän jaksoi toivoa että saisi jotenkin puhuttua isin ottaman täältä jonkun lemmikin heille. Hän tiesi mikä jästi oli, mutta ei jaksanut käsittää miksi kaikki jännittävä piti salata niiltä niin ehdottomasti.

”Isi, katso!” Stephen hihkaisi osoittaen pikkusiskonsa olalle, pöllähdettyään juuri parahiksi paikalle Jacobin ja Denan edelle hetkeä aiemmin kipitettyään. ”Täällä on maailman cooleimpia käärmeitä! Minäkin haluan tehdä käärmeitä!”
Poika juoksi lintuosaston oviaukosta sisään ja asettui lattialle polviensa päälle istumaan siskonsa vierelle, ihaillen siivekästä matelijaa. Vekara hypisteli sen siipiä arvioivan oloisena.
”No, ehkä Dena voi jonakin päivänä opettaa sinulle jalostuksen alkeita,” Jacob hymähti hieman huvittuneena. Leikki-iässä sitä halusi olla jotain uutta joka välissä. Jäi nähtäväksi mihin ammattiin tämäkin viikari lopulta päätyisi. Tämänhetkisen haaveen tavoittelua tuskin kuitenkaan kannattaisi aloittaa vielä muutamaan vuoteen, poikahan oli vasta aloittanut koulunkäynnin kotiopetuksessa. Vielä opeteltiin numeroita ja lukemista. Ei toivoakaan monimutkaisen biologian ja ties minkä eläinten jalostukseen tarvittavan oppimisesta, vaikka poika oppi nopeasti sen mitä halusi.

Lintuosastolla oli aikamoinen mekkala, varsinkin Denan aiemmin kuvaamasta lajista joka sen takia pisti Jacobin korvaan ylitse muiden.
”Ostavatko ihmiset oikeasti noita lemmikeiksi?” hän kysyi, katsellen pesänsä reunalla poikasiaan hoitavaa hippahippiäistä jonka tunnisti pesästä kuuluvien poikasten äänistä. ”Meinaan, muuten kiehtova laji mutta en osaa kuvitella kovin monen tahtovan kuunnella jatkuvasti särkyvän lasin tai putoavan metallin ääntä?” mies kysyi hyväntuulisesti.

[Cullodena Aiken]

Dumo hymyili leveästi. "Ei ziipi alue", hän sanoi, tarkoittaen että se alue missä he olivat, olivat siivellisten. "Kas täällä te vielä ihailette siivellisiä", Dena sanoi, kun he tulivat huoneeseen. Stephenin into käärmettä kohtaan ylitti kuitenkin nuoren naisen jutustelun. Hippahippiäiset pitivät hieman meteliä, mutta Dena oli niin tottunut siihen. Jacob mainitsi, että ehkä Dena joskus opettaa jalostusta Stephenille nainen hymyili leveästi sanoessaan: "Tietenkin opetan, kunhan olet tarpeeksi vanha siihen ja ymmärrät sitä tarpeeksi paljon, kerron sitten tarkemmin." Kun Jacob kysyi ostiko jotkut todella hippahippiäisiä, Dena sanoi hymyillen: "Kyllä ostetaan, eivätkä ne sitten kotioloissa melua niin paljon. Poikaset metelöivät enemmän, lähinnä silloin kun ovat kylläisiä, muuten ko. laji metelöi jos joku hermostuttaa. Ketäpä ei kuitenkaan hermostuttaisi, jos joutuu olemaan monien lajien kanssa täällä."
Denalle oli monet sanoneet, että hippahippiäiset olivat kotioloissa paljon rauhallisempia, kuin eläintarhassa. "Ne todellakin viihtyvät rauhallisemmassa ympäristössä. Siksi niiden pesäkin on tuolla katonrajassa ja niiden alueelle olen laittanut loitsun, joka hiljentää muiden lajien äänet puoleen volyymiin", Dena kertoi.

Dunmore alkoi kyllästyä lintualueeseen. Aikuiset juttelivat ja Freya tutki lintuja, joten Dumo naputti sormellaan Stephenin olkaa. "Zeppen, mennäänkö kietämää?" hän kysyi hymyillen. Hän tahtoi jo liikua tuosta huoneesta muuallekin, kun kerta oli mahdollisuus olla ystävän seurassa muutenkin. "Mutta hämääkki huoneeseen en tule, mennään katsomaan mykyttömiä käämeitä?" hän ehdotti ja lähti hitaasti kävelemään siivellisten alueelta pois.

[Stephen Hunter King]

”Isi, menen Dumon kanssa katsomaan myrkyttömiä käärmeitä?” Stephen ilmoitti kömpiessään ylös. Sävy oli kuitenkin hieman kysyvä ja hän katsoi Jacobiin joka oli kyykistynyt heidän viereensä myös ihailemaan siivekästä käärmettä tyttärensä olalla.
”Mene vain, mutta ole varovainen. Ja muistat säännöt; teraarioita-” Jacob vastasi poikaan katsoen.
”-ei avata ja pysyn sisällä, joo!” Stephen jatkoi ja kättään heilauttaen loikki Dumon perään.
Jacob katsoi hetken vekaran perään joka ei tunutnut liiemmin ajattelevan miksi nuo säännöt olivat olemassa. Mutta eiköhän Dumo sen verran kypsempi ollut jälkeenjäämisestään huolimatta, että oli ainakin hieman vastuuntuntoisempi. Myrkyttömätkään käärmeet eivät olleet vaarattomia, jotkut kuristivat ja puremistakin saattoi olla ikäviä seurauksia kuten tulehdus, tai pahimillaan vesikauhu. Joka ei tosin käärmeisiin vaikuttanut mutta ne saattoivat kantaa sitä ruokansa kautta ja levittää muihin nisäkkäisiin puremalla. Jacobin vasta kääntyi ympäri sillä vesikauhuun ei ollut parannuskeinoa ja se oli ehkä maailman karmein tapa kuolla. Ei sillä että lastensa minkäänlainen kuolema olisi sen siedettävämpi ajatus.
Denan uudistama eläintarha vaikutti kyllä huolitellulta ja vastuuntuntoiselta.
”Ovathan kaikki käärmeenne ja muutkin eläimet kasvatettu vankeudessa ja niiden ruoka myös kasvatettu täällä?” Jacob kuitenkin varmisti katsoen hieman huolestuneena Denaan, pojan kadotessa ovesta.

Hyvin nopeasti Stephen ehti matelijoiden puolelle jossa näytti olevan melkoisen värikäs kirjo eiknäköisiä ja kokoisia matelijoita.
Ennen kuin hän ehti kommentoida upeaa näkyä, hän huomasi peräseinällä lattianrajassa luikertelevan jättimäisen sinimustan käärmeen. Se oli määrätietoisesti matkalla jonnekin. Stephen juoksi lähemmäs, varovasti ja pysähtyi muutaman metrin päähän.
”Mikä laji se on?” hän kysyi Dumolta, mutta vastausta odottamatta käänsi mielenkiintonsa heti käärmeen tulosuuntaan. Siellä oli melkein koko seinän kokoinen terraario josta otus oli taatusti tullut. Se näytti olevan suljettu mutta poika kiipesi jakkaralle ja siitä korkeammalle ja leveälle ikkunalaudalle ja nousi sille seisomaan, pitäen kädellään tukea ikkunan kahvasta. Hän oli vaipunut täysiin omaan etsivämaailmaansa. Suurennuslasin avulla hän tutki lasiseinää muttei huomannut mitään epäilyttävää. Poika laittoi suurennuslasin palttoonsa povitaskuun ja kiipesi takaisin lattialle. Hän tutki hetken seinään liimattua esittelyä. Hän osasi lukea jo melko sujuvasti lastenkirjoja ja vähän myös yksinkertaisimpia nuortenkirjoja, mutta infokyltissä oli kauheasti isoja sanoja.
”Sillä on kai poikasia?” Stephen totesi hieman epävarmana ja päätään rapsuttaen, silä ne isot sanat ja latinankielisiäkin vieläpä välissä, sotkivat kamalasti. ”Mutta ei siellä liiku mikään,” hän jatkoi kääntäessään katseensa terraarioon. Sitten hän alkoi kulkea lasiseinän viertä, pienet kätensä ja nenä liimaantuneena siihen, silmät tarkkana skannaten pienimpiäkin koloja jotka huomasi.
Terraarion oikeassa päädyssä hänen oikea kätensä syöksyi seinän läpi ihan kuin siinä ei mitään olisikaan.
”Katso!” tenava hihkaisi innoissaan ja heilutti kättään lasin sisäpuolella. ”Täällä on takuulla käynyt rosvoja!” hän jatkoi innostuen koko ajan enemmän. Hän kokeili seinää käsillään muistakin kohdista, etsien 'tyhjää' kohtaa josta ehkä mahtuisi kokonaan sisään, tekemään tarkempia tutkimuksia. Kyllä hän muisti käskyn olla varovainen, eikä hän kyselyistään huolimatta ollut kuunnellut Dumon vastauksia...mutta kun eihän tuolla ollut mitään elävää. Varmaan joku oli ollut nimenomaan poikasten perässä.

[Cullodena Aiken]

Denakin katsoi Dumoon ja sanoi tuolle hymyillen: "Dunmore. Luotan sinuun." Dumo heilautti vain kättään ja poistui näkyvistä. Dena kiinnitti huomionsa Jacobiin ja tuon kysymykseen. "Voit olla huoleti, jokainen otus tässä liikeessä, on täällä syntyneitä, myös ruokalajit on täällä kasvatettu", hän vastasi hymyillen. Dena otti eräästä lukitusta kaapista linnun siemeniä ja sauvaansa heilauttamalla, ruuat lähtivät leijumaan ruokakuppeihin.

Myrkyttömien käärmeiden puolella, Dumo kiinnti Stephenin sanomaan käärmeeseen huomiota. Hän katsoi sinimustaa käärmettä suu apposen auki. "Simuskäämme. Mikkei terraassa?" Dumo kysyi hämmentyneenä ja lisäsi: "Varo sii. Simus o kuittaja." Dumo tarkkaili poikaa tarkemmin. Poika katsoi ystäväänsä, kun tuo puhui poikasista: "Joo nejä poikata." Hänen järkyttynyt katse kääntyi Stepheniin, kun tuo puhui varkaista. Hän heilautti sauvaansa ja kangistutti kuristajakäärmeen ja katsoi pikkupoikaa silmiin. "Mennään Denalle. Sille kettoo", Dumo sanii ja lähti vetämään poikaa perässään.

[Stephen Hunter King]

”Ei! Odota! Ei vielä!” Stephen huudahti, jarruttaen menoa koko painollaan mikä nyt ei tietenkään hänen iässään paljon ollut.
”Leikitään etsivää, saat olla minun Watson!” poika jatkoi innoissaan, sai kätensä irti ja palasi terraariolle. ”Isi on entinen etsivä. Haluan kokeilla kuinka se sujuu minulta,” hän selitti. Tämä oli liian houkutteleva tilaisuus jätettäväksi väliin, ei hän kotoa lähtiessä ollut uskonut törmäävänsä oikeaan rikokseen jota voisi selvittää. Mutta se ei olisi yhtään sama jos siihen sotkisi aikuiset, jotka vähintään soittaisivat virkavallan paikalle tai jotain. Sitä paitsi tällainen eläinaiheinen tuntui hänestä melko harmittomalta.
”Katsotaanpa, rakas Watson,” vekara aloitti sen enempää välittämättä kiinnostiko Dumoa alkaa leikkiin. Sitten tenavan tunkeutui terraarion sisäpuolelle kohdasta jossa oli isompi loihdittu aukko ja alkoi häärätä siellä suurennuslasinsa kanssa. Hän katsoi erityisen huolella jalkoihinsa jottei vahingossa sotkisi mahdollisia rosvon jalanjälkiä.
Hän ei ollut ihan saanut täysin selvää mitä Dumo oli sönköttänyt käärmeen luonteesta, mutta koska emo oli kangistettu ja poikaset aika varmasti varastettu, ei tässä vaaraa pitäisi olla.
”Onko kaupan omistaja kertonut huomanneensa mitään epäilyttävää tänä aamuna?” Stephen kyseli tärkeänä, tarkoittaen Denaa, syynätessään käärmeen kotia. ”Varkaalla on selvästi ollut kova kiire kun ei ole peittänyt jälkiään,” hän totesi sillä lasiseinän tilan lisäksi, terraarion sisältä tosiaan löytyi painaumia jotka muistuttivat aikuisen jalanjälkiä. Mikään niistä ei ollut kokonainen epätasaisesta maastosta johtuen.

[Cullodena Aiken]

Dumo pysähtyi ja kääntyi katsomaan Stepheniä. Hymy levisi pojan huulille, kun hän saisi olla Watson. Hän seurasi hymyillen Stepheniä. "Dena ei puhunut", Dumo kertoi pikkupojalle. "Mutta on ihan vama, että varkaalla on zuomuraaja ja keltamusta", Dumo sanoi pohtivalla äänellä ja lisäsi: "Ehkä varas kuuli, meidän tulee ja karkaa."
Nuori poika uskoi, varkaan lähteneen vain vähän ennen kuin Dumo ja Dena tulivat liikkeeseen, koska ei ehtinyt peittää jälkiään. "Tai varas tyhmä", hän vielä lisäksi ehdotti. Kaikki oli mahdollista.

[Stephen Hunter King]

”Toivon ettei ole,” Stephen mutisi itsekseen varkaan mahdolliseen tyhmyyteen. ”Muuten tässä ei ole haastetta.”
Poika syynäsi vielä hetken terraarion aluetta ja löysi kolon jossa poikaset todennäköisesti olivat olleet. Pian hän kulkeutui takaisin ulkopuolelle, vaistomaisesti juuri siitä kohtaa mistä oli astunut sisään, törmäämättä lasiseinään vaikka astelikin nenä maata kohti, suurennuslasi silmillään.
”Samoja osittaisia jalanjälkiä täälläkin puolella,” vekara totesi huomatessaan isoja märkiä ja vähän hiekkaisia jälkiä lattiassa jotka olivat varmasti tulleet terraarion sisältä.
”Jos oletamme että varas kävi täällä tänä aamuna,” Stephen jatkoi, sillä aikaisintaan viime yönä täällä oli käyty, olisivathan Dena ja Dumo muutoin huomanneet nämä jo. ”Ja kiirehti pois kun kuuli teidän tulevan, hän varmaan lähti takaovesta tai sivuovesta sillä muuten olisitte varmasti nähneet jotain,” poika puheli tärkeänä ja nosti katseensa Dumoon.
”Missä on lähin ovi?”

Päästyään sille – täysin etsivähommiin uppoutuneena ja muistamatta edes että aikuisia oli mukana – hän astui mukulakiviselle sivukadulle jolla huomasi samannäköistä hiekkaa kuin sisällä olevissa jalanjäljissä. Tietysti hän ajatteli varkaan voineen kaikkoontua pois, mutta ensin oli tutkittava ajatuksella että ei ollut. Ja muuten tämä olisikin turhan haastava hänelle, varsinkin kun ei ollut mukana muuta kuin suurennuslasi ja taskussa pieni muistivihko ja mustekynä.
Pojan katse suuntautui sivukujaa eteenpäin, kohti Iskunkiertokujan kaarisisäänkäyntiä.
”Varas on ehkä tullut tuolta,” hän totesi ja hieroi vapaalla kädellään leukaansa mietteliäänä. Hän oli nyt entistä varmempi että tyyppi oli häipynyt tästä ovesta, ehkä jopa tullutkin. ”Siellä hän ehkä yrittää myydä käärmevauvat. Ehkä juuri nytkin!”
Hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään Iskunkiertokujan suuntaan. Houkutus oli suuri, mutta isä – jonka olemassaolon hän muisti juuri silloin - oli erityisen tiukasti kieltänyt menemästä lähellekään sitä. Ja hän rikkoi käskyjä jo ihan vain sillä että oli ylipäätään tässä kaupan ulkopuolella.
Mutta tämä oli niin kivaa, ja haastavaa, ja jännittävää! Jäljittää oikeaa rosvoa ja vauvakäärmeitä!
Vekara katsahti taakseen Ihmeiden eläintarhan sisätiloja kohti ja sitten Dumoa.
”Äh, ehdimme ihan hyvin käydä vähän tutkimassa paikkoja ja palata takaisin ennen kuin he tulevat. Freya viihtyy takuulla lintupuolella pitkään!” hän totesi itsevarmana ja lähti astelemaan sivukujaa kohti pääkujaa ja kaupan etupuolta, eli päinvastaiseen suuntaan Iskunkiertokujasta.
”Käydään ensin majatalossa,” hän sanoi, tarkoittaen Vuotavaa Noidankattilaa – ei vain muistanut nimeä varmaksi, viittoen samalla Dumoa seuraamaan.
”Jos vorolla oli kiire ja sen lisäksi liskon raaja, hän ehkä piilotti saaliinsa ja asettui sinne miettimään suunnitelmaa uusiksi,” hän selitti teoriaansa. ”Ehkä joku on nähnyt jotain,” hän lisäsi ja kääntyi pääkujalle ja Viistokujan sisäänkäyntiä kohti joka häämötti muutaman kymmenen metrin päässä edessäpäin.
Onneksi Dumolla oli taikasauva. Muuten he joutuisivat odottamaan että joku astuu kujalle sisään.
Tosin, Dumon pitäisi myös muistaa ja pystyä hahmottamaan mitä tiiltä piti napauttaa kun porttia katsottiin täältä puolelta.

[Cullodena Aiken]

Dumo ei ihan käsittänyt, mitä Stephen tarkoitti, kun toivoi, ettei sitä liskonraajaa olisi, mutta oivalsi kuitenkin, että tuo kaipasi haastetta. Dunmore yritti tarkkailla ja näki oudot jäljet. Hän huomasi korkokengän multaisen painauman ja osoitti sitä Stephen: ”Kookokenkä.” Dumo ei kuitenkaan tiennyt, ottiko Stephen häntä vakavasti, koska halusi itse olla salapoliisi, mutta Dumo tunnisti hyvin joitain asioita ja tuo oli korkokengän jälki. Kun Stephen kysyi lähimmästä ovesta, Dumo näytti sen, mutta ovella tarttui pikkupojan olkaan: ”Ei uloz. Kielletty.” Mutta itsevarma skidi oli toista mieltä. Dumo kääntyi katsomaan taakseen, mutta päätti seurata tarkasti nuorempaansa, sillä tunsi vastuun olevan suuri, eikä halunnut Stephenille sattuvan mitään.

Huomattuaan, että Stephen katsoi iskunkiertokujan suuntaan ja epäilystä roiston olevan siellä, Dumo sanoi topakasti ja täysin selkeästi: ”Stephen King, me emme mene iskunkiertokujalle. Siitä ei neuvotella.” Dumo näki pojan innostuneen ilmeen, mutta sanoi kuitenkin: ”Palataan liikkeen.”
”Ai vuotava noidankattila?” Dumo kysyi, kun Stephen mainitsi majatalon. Dunmore joutui pohtimaan ja pieni omatunto soimasi jo nyt, koska heidän piti oikeastaan olla Ihmeiden eläintarhassa ja Dena luotti häneen. ”No okei”, hän sanoi ja he menivät tiiliseinän luo. Dumo otti taikasauvan laajennetusta taskusta ja näpäytti tiiliä hetken, kunnes tiilet avasivat kulkureitin majataloon. Dumo piti tarkkaan silmällä Hunteria, sillä tiesi, että poika kuitenkin olisi tullut majataloon, joten parempi, että edes tutun kanssa, sillä Dunmore, ei tahtonut mitään pahaa sattuvan, vaikka omatunto soimasi kovin kovasti.

[Stephen Hunter King]

Nuoremman omatunto lähti herkästi lomalle silloin kun hän oli keksinyt jotain todella jännittävää tai hauskaa tekemistä ja tämä oli sellaisten kärkipäästä.
Hän oli unohtanut kaiken paitsi edessään olevan rikostutkinnan ja suuntasi puolijuoksua majatalon takaovelle ja siitä sisään.
Majatalon pubi-puoli vaikutti lähes täydeltä ja omistaja ja muut työntekijät hyvin kiireisiltä, mutta olihan nyt lauantai ja lounasaika. Stephen päätti olla kyselemättä tähän väliin mitään vaan suuntasi suoraan yläkertaan jossa tiesi yöpyvien asiakkaiden huoneiden olevan.
Isä oli kertonut paljon siitä miten etsivät toimivat ja hän yritti nyt palauttaa mieleensä mahdollisimman monia asioita.
Pitkää käytävää peitti melkein seinästä seinään leveä punainen matto ja reunusti lukuisat ovet, viidentoista oven jälkeen käytävä haaraurui oikealle ja vasemmalle jossa huoneita oli lisää.
Poika kulki vähän matkaa eteenpäin, tarkastellen suurennuslasillaan käytävän lattiaa, etsien tutunnäköisiä kengänjälkiä. Lattia vaikutti kuitenkin ikävästi juuri puhdistetulta.
”Johtolankamme on tuhottu. Onko majatalon henkilökunta mukana juonessa?” hän totesi Dumolle, jatkaen käytävää eteenpäin.
Saavuttaessaan päädyn haarautuman hän vilkaisi molempiin suuntiin. Oikealla yksi ovista oli auki ja käytävällä olevasta kärrystä päätellen siellä hääräsi huonepalvelu.
Siivoojaksi tekeytyminen olisi muuten hyvä keino soluttautua mihin tahansa huoneeseen milloin tahansa ja päästä muihinkin majatalon osiin. Vekara viiletti kohti avointa huonetta, puristaen suurennuslasia oikeassa kädessään.
Huoneessa taikasauvan ja puhdistusloitsujen kanssa heilui herttaisen oloinen, pienikokoinen ja pyylevä keski-ikäinen nainen joka ei lainkaan sopinut mielikuvaan käärmeitä varastelevasta rikollisesta. Ja tämän jalatkin vaikuttivat pienemmiltä kuin kaupasta löytyneet jäljet.
Stephen ei silti ollut pettynyt sillä ei hän olisi halunnutkaan tapauksen olevan niin yksinkertainen.
”Oletko eksynyt, kultaseni?” nainen kysyi pehmeästi kun huomasi ovella roikkuvan ja huonetta tarkkailevan pikkupojan.
”Eeen...Minun...meidän pitäisi vain odottaa täällä...” poika vastasi väläyttäen naiselle loistavan hymyn. ”...Äitiäni.” hän lisäsi todetessaan että huoneessa oli naisten vaatteita ja lasten lentävä luuta joten asukas oli todennäköisesti nainen ja mahdollisesti mukanaan lapsi. Hän ei halunnut kertoa olevansa rikollisen jäljillä siltä varalta että siivooja olisi rikostoveri ja koska halusi päästä tutkimaan huonetta rauhassa.
Hän tiesi kyllä ettei hänellä ollut oikeutta astua huoneisiin ilman siinä asuvan lupaa, ei olisi jos vaikka olisi oikeasti yksityisetsivä, mutta ei muistanut sitä juuri nyt. Hän vain paloi halusta aloittaa jostakin.

[Cullodena Aiken]

Dunmore huokaisi syvään ja seurasi Stepheniä, hänen olisi tehnyt mieli palata eläintarhaan, mutta hän tunsi kuitenkin olevansa vastuussa tuosta pikkuvesselistä, olihan hän kuitenkin Tylypahkassa.
Hän kommentoi sanan sinne, toisen tänne, kun Stephen pohti teorioitaan. "Zeppen. Alas. Ei muun huoneen", poika sanoi tiukalla äänen sävyllä, vaikka kuinka oltaisiin salapoliiseja, niin toisten huoneisiin, ei Dunmore sallisi pojan mennä. Poika tuntui olevan liian salapoliisi tehtävässään, joten Dumo tarttui tuon käteen ja tiukasti veti pojan kauemmas. "Sapoosi, essiän poika. Hä-peä", Dumo sanoi tiukalla äänensävyllä ja kohotti sormeaan toruvasti. "Ei tosen huone. Paha juttu", hän sanoi ja hänen ilmeestään näki, että poika alkoi mennä ihan liian pitkälle.

[Stephen Hunter King]

Stephen tuijotti ylös Dumoon täysin ihmeissään. Ensinnäkin hän ei saanut mitään selvää tämän sanoista aluksi, vaikka oli jo jouluaaton vierailulla tottunut tämän sönkötykseen. Jostain syystä se vain oli äsken tavallista pahempaa. Toisekseen, kun hän lopulta tietenkin poimi mistä oli kyse, hän ei käsittänyt mitä se Dumolle kuului tai miksi tämä teki siitä tuollaisen ongelman. Eihän tämä ollut hänen lapsenvahtinsa tai mitään.
”Se on äitini huone,” poika intti, kääntäen katseensa huoneeseen ja siellä hääräävän siivoojan suuntaan. Eihän Dumo tiennyt missä hänen äitinsä sillä hetkellä oli tai olivatko he reissussa koko perheen voimin vai ei, vaikka he olivatkin tulleet kauppaan vain isänsä kanssa ja hän oli juuri valehdellut syystä päästä huoneeseen. Hän piti näitä harmittomina valkoisina valheina sillä olihan hän pyrkimässä selvittää rikos eikä vain omaksi huvikseen säätänyt tai aikonut mitään pahaa. ”Sitä paitsi sinut on erotettu,” vekara lisäsi ja huitaisi kädellään Dumon suuntaan painellessaan sisään huoneeseen. Hänen Watsoninsa ei voisi olla noin ylivarovainen ja liian tiukkapipo. Eihän hän aikonut täältä mitään ottaa tai edes kauheasti penkoa toisten tavaroita, mitä nyt vähän silmäilisi.
”Hän on ystäväni eikä aina muista kaikkea koska hänen aivonsa ovat erilaiset,” poika selitti siivoojatädille viattoman hymyn kera ja huitoi Dumon suuntaan. Rouva uskoi sen helposti sillä Dumo näytti ja kuulosti jälkeenjääneeltä muttei kuitenkaan noin äkkiä sanoa kuinka pahasti tämä oli eli kuinka pitkä muisti tällä olisi.
”Hyvä on,” rouva sanoi lempeästi ja lähti huoneesta. ”Sanon äidillesi että pääsitte perille,” tämä totesi astellessaan kärryineen käytävää takaisin haarautumaa kohti. Hän oli vaihtanut pari sanaa huoneessa majailevan naisen kanssa tämän lähdettyä alakertaan hetkeä aiemmin kun hän oli tulossa hoitamaan hommiaan, ja oli melko varma että poika narrasi mutta ei voinut olla täysin varma ja joka tapauksessa uskoi että tämän äiti haluaisi tietää että noin erikoinen kaksikko oli turvassa, jos pojan tarina oli totta.
”Okei,” Stephen huikkasi perään huolettomasti, astellessaan huoneen vuoteen viereen ja asettuen lattialle vatsalleen. Sitten hän ryömi puoliksi sängyn alle ja odotti että silmänsä tottuisivat hämärään.
Heillä olisi ainakin muutama minuutti aikaa katsella ympärilleen ennen kuin tuo täti ehtisi alas ja huoneen asukas ylös, tai ehkä enemmänkin jos tämä ei ollut enää majatalossa vaan lähtenyt ulos.
”Katso, Dumo!” hän hihkaisi vuoteen alta, olettaen että kaveri oli vielä paikalla. ”Löysin jotain!”
Sitten hän näytti vuoteen alta melko ohutta kirjaa hämähäkkilajeista. Nainen tai joku tämän läheisistä ilmeisesti oli kiinnostunut hämähäkeistä. Ehkä myös käärmeistä?
Poika pudotti kirjan lattialle ja jatkoi sängynalustan tutkimista sillä sinne oli jostain syystä levinnyt enemmänkin tavaraa. Tai ehkä tarkoituksella piilotettu...?
Stephenin etsivämoodi oli toivottomasti päällä. Majatalossa olisi voinut tapahtua vaikka räjähdys ja hän olisi suhtautunut siihen etsiväasenteella.

[Cullodena Aiken]

Dunmore einoikein tiennyt mitä nyt tehdä. Hän jäi pojan seuraan ja tunsi olonsa vähän kurjaksi. Kun poika meni huoneeseen, ei Dumo vieläkään uskonut, että tuo puhui tosissaan. Kun poika näytti löydöstä, Dunmore totesi: "Kas kun et tiennyt, äiti huone." Hän perääntyi, sillä hämähäkki kirja ei näyttänyt kivalta. Dumo alkoi voida pahoin ja saada takaumia. "Zep-pen. Mennään", hän pyysi hiljaa ja alkoi huojua huonovointisesti. "Tule pois. Takazin Dena luo", hän pyysi ääni väristen.

[Stephen Hunter King]

Dumon kommentti sai Stephenin tajuamaan että hän käytännössä väitti oman äitinsä olevan käärmevaras, mutta no, väliäkö sillä. Dumo oli näköjään liian hidas tajuamaan sitä ja eihän tämä oikeasti ollut hänen äitinsä huone joten tuskin tästä mitään ongelmaa tälle tulisi.
”Älä ole mammanpoika,” Stephen totesi haastavaan sävyyn, ”Sehän on vain kirja,” hän jatkoi, sillä hän muisti kyllä Dumon hämähäkkikammon. Kirjaa näyttäessään hän tosin ei ollut sitä muistanut.
Vekara kömpi ulos vuoteen alta, nousi ylös ja kipitti pienen kaapin luo.
”Jos et halua tulla tänne niin pysy edes siinä vahdissa ja kerro jos joku epäilyttävän näköinen tyyppi lähestyy,” hän sanoi vilkaisten Dumon suuntaan.
Huone oli niin pieni ettei siellä ollut sängynaluksen lisäksi muuta paikkaa johon ainakaan käärrmeitä piilottaa. Hän avasi kaapin oven.
”Huaah!” poika huudahti hieman säikähtäneenä kun sieltä vyöryi hänen päälleen iso kasa takkeja ja muita vaatteita ja hän hautautui kokonaan niiden alle lattialle.
Muutaman sekunnin kuluttua hän kaivautui osittain esiin, mutta jäi vielä istumaan kasaan, siirtäen katseensa tyhjentyneeseen kaappiin. Se tosiaan oli tyhjä. Siellä ei ollut muuta kuin nämä kuteet.
Ainakaan mitään näkyvää. Poika yritti muistella oliko olemassa loitsua jolla sai esineitä näkymättömäksi? Ei tullut ainakaan mieleen. Tietysti joku näistä vaatteista voisi olla muodonmuutoksella loihdittu käärmelaatikko.
Hän alkoi tutkia mikä vaate vaikutti epäilyttävältä.

[Cullodena Aiken]

Dumo ei kestänyt huonoa oloaan, joten hän heilautti sauvaansa, josta lähti eräänlainen pieni nuoli liikkeelle. Poika ei pystynyt pitämään vahtia. Pieni nuoli, joka lähti sauvasta, oli punainen ja nuoli palasi täsmälleen samaa reittiä mitä Dumo oli kulkenut ja meni ihmeiden eläintarhaan Denan ympärille pyörimään. Nuori nainen havahtui nuoleen. "Dumo on saanut kohtauksen", tyttö lähti seuraamaan nuolta ja ihmetteli, miksi nuoli pyrki liikkeestä pois. "Pojat ovat lähteneet liikkeestä", Dena sanoi hämmentyneenä ja lähti pois, olettaen, että Jacob ja Freya seuerasivat häntä. Vuotavaan noidankattilaan päästyään, Dena seurasi nuolta yläkertaan, jossa näki tärisevän pikkuveljensä ja meni vetämään tuon syliinsä. Hänen katseensa, kiinnittyi Stepheniin. "Mitä sinä siellä teet? Teidän piti pysyä käärmeosastolla", Dena sanoi kiukkuisella äänellä.

[Jacob King]

"Minkä kohtauksen?" Jacob kysyi lähes automaattisesti, varsin huolestuneeseen, ja hieman retoriseen sävyyn sillä eipä tuolla tässä vaiheessa merkitystä ollut - paikalle oli päästävä mahdollisimman pian joka tapauksessa. Onneksi tenavat sentään olivat lähellä, hän ajatteli nostaessaan leijuvasta nuolesta hämmentyneen tyttärensä syliin ja lähtiessään Denan perässä kohti käärmeosastoa. Kun nuoli ei johdattanutkaan sinne vaan pyrki etuovesta ulos, huoli Jacobin mielessä kasvoi satakertaiseksi ja hän piteli Freyaa pikkuisen tiukemmin sylissään. Ulos päästyään hän nopeutti askeliaan entisestään ja yritti pysyä rauhallisena Freyan vuoksi joka tietenkin aistisi kaikki tunnekuohut.
Joka askeleella hän rukoili ettei nuolta tarvitsisi seurata pitkään. Mieltä hieman kevensi kun se kiisi Iskunkiertokujalle johtavan sivukujan ohi, kohti pohjoispäädyn sisäänkäyntiä. Silti häntä hirvitti mihin tilanteeseen hän joutuisi taaperon tuomaan ja miten Stephen mahtaisi pärjätä mikä tilanne siellä sitten olisikaan. Poika oli hyvin fiksu ja neuvokas niin halutessaan, mutta ei tiennyt mitään Dumon menneisyydestä enempää mitä Dena oli jouluaattona kertonut eikä tietenkään ollut koskaan kohdannut mitään...kohtauksia.

Majatalon takaovesta sisään päästyään hän helpotuksekseen totesi nuolen suuntaavan yläkertaan. Pojat olivat siis siellä, eli eivät ainakaan yksin siinä mielessä että majatalo oli pullollaan ihmisiä.
Ja vielä valtavin helpotus oli, kun hän huomasi ihmisten joukossa lounaan merkeissä istuvan Danielin, lapsuudenystävänsä ja lastensa kummisedän.
Denan noustessa yläkerrokseen Jacob teki tiensä Danielin luo ja pikaisen sananvaihdon myötä jätti Freyan tämän luokse. Tyttö, vaikka oli siinä vaiheessa entistäkin hämmentyneempi unohti huolensa hetkessä, rakkaan ja tutun aikuisen hoiviin jäätyään ja saadessaan pistää parempiin suihin tämän jälkiruoaksi tilaaman jäätelöannoksen.

Mies harppoi ylös kaksi askelta kerrallaan, löysi hetken kuluttua Denan ja Dumon, ja kuuli poikansa äänen näiden vieressä olevasta huoneesta selittämässä jotain varkaista. Sävy oli tyypillisen innokas ja energinen joten mitä ilmeisimmin viikari oli täysin kunnossa.
"Etkö nähnyt niitä varastettuja vauvakäärmeitä? Tai siis...että ne on viety! Dumo kangisti äitikäärmeen joka etsi niitä. Me lähdettiin varasta jäljittämään!" poika selitti nopeasti puhuen ja heilutti suurennuslasiaa vaatekasassa yhä istuen.
Jacob huokaisi raskaasti ja turhautuneena suunnatessaan kohti huonetta. Miksi juuri tänään piti juuri sillä osastolla olla seikkailun jälkiä? Miksi??
"Isi, ne on vasta vauvoja!" Stephen hihkaisi puolustuksekseen heti kun mies ilmestyi näköpiiriin, ja mönki ylös vaatekasasta ja kipitti ulos huoneesta ennen kuin ehdittäisiin edes käskeä.
"Ne tarvitsevat apua!" poika jatkoi käsiään dramaattisesti levitelle, suurennuslasia puristaen,ja katsoen silmät suurina ylös isäänsä joka ei - odotetusti - vaikuttanut lainkaan hyväntuuliselta.
"Ja Dena pyysi auttamaan varkaiden kiinniotossa!" Stephen vielä puolusti valintojaan, osoittaen Denaan ja viitaten aiemmin puhuttuun liskonraajajuttuun.
"Ei hän aivan tätä tarkoittanut, ja vaikka olisikin - kumpi sinusta on tärkeämpää, hänen pyyntönsä vai minun sääntöni?" Jacob sanoi Denaakin vihaisempana, joskin onnistui pitämään rauhallisen sävyn, ja tuijotti kädet puuskassa alas poikaan.
"Sinun sääntösi...tietenkin," Stephen vastasi hetken kuluttua vilpittömään sävyyn ja antoi epävarman, anteeksipyytävän hymyn.
"Ja mitä täällä tapahtuu?" Jacob lisäsi viitaten Dumoon, katse yhä Stephenissä joka vilkaisi epävarmana takaisin huoneeseen.