Joulun aikaa Tylyahossa

[Phoenix Levon Scamander]

"Oh", Phoenix henkäisi hämmästyneenä ja pettyneenä, tuijottaessaan silmät suurina ylös. Tuo oli selvästi lapsi, mutta silti aikuisen kokoinen. Ei läheskään yhtä isokokoinen kuin isi oli, mutta melkein yhtä pitkä kuin äiti. Hämmennyksessään poika päästi irti haiskusta jota oli aikonut pitää tiukasti sylissään. Lapasetkin oli jäänyt tien varrelle koska paljain käsin sai paremmin asioita ja eläimiä kiinni. Haisku putosi maahan ja kipitii kiireesti turaan huoltajansa syliin.
"Mitä sinulle on tapahtunut?" poika kysyi uteliaasti, haiskun hetkeksi unohtaneena ja miettimättä lainkaan kysymyksen henkilökohtaisuutta ja epäkohteliaisuutta.

"Phoenix-- Hyvä, sen omistaja taisi löytyä," Theo ilmestyi väkijoukosta pojan kysymyksen aikaan, Saphira perässään. Eipähän tarvitsisi riidellä ainakaan tästä otuksesta. Mies nyökkäsi tytölle tervehdykseksi, ystävällisenä mutta epätavallisen vakavana nähden vuodenaikaan ja vieraan ikään.
Vanhemmat olivat toki tietoisia puolijättien olemassaolosta, mutta eivät ennen tavanneet yhtäkään joten Ensimmäisen Velhosodan vahvistamat ennakkoluulot eivät hellittäneet edes lapsen kohdalla. Jättiläiset olivat tunnetusti äärimmäisen raakaa ja epäinhimillistä lajia, tappoivat raa'asti lukemattomia ihmisiä sodan aikana--Voldemort oli houkutellut ne puolelleen ja tuonut takaisin Britanniaan, eikä kenestäkään voinut tietää kumman vanhemman geenejä peri eniten. Sen enempää ajattelematta, vaistomaisesti mies veti taaperonsa lähelleen.
"Mennäänpä eteenpäin, poika. Listallasihan oli paljon myös leluja," mies kehotti, ohjaten tenavaa eteenpäin.
"Mutta--mutta kun haluan leikkiä haiskun kanssa! Ja miksi hän on noin iso?" poika pisti vastaan ja kieltäytyi kävelemästä kunnolla, katse yhä niin kovin kiehtovassa kaksikossa.
"Phoenix, älä ole epäkohtelias," Saphira torui, nostaen lapsen syliinsä, kuin myös turvaaminen mielessään. "Anteeksi," nainen sanoi tyttöä katsoen, "Hän on vasta 4-vuotias."