Of magic and monsters...

[Jacob King]

Hiusmurtuman kanssa kävely oli kyllä tuskallista eikä niihin auttavan loitsun kokeilusta haittaakaan pitäisi olla, Jacob pohti, etenkin kun kyse tuskin oli mistään pahemmasta kun mies kerta oli kyennyt sitä lainkaan käyttämään. Mutta hänkään ei noin vain muistanut kevyitä parannusloitsuja, kosks ei niitä käyttänyt kuin äärimmäisessä hädässä. Luonnottomasti loitsuja käyttäen kun haavat ja vammat eivät parantuneet yhtä perusteellisesti kuin jos niiden antoi hoitua luonnollista vauhtia. Aina jäi huomattava arkuus joksikin aikaa ja normaalia vahvempi herkkyys uuteen haavaan tai vammasn kyseisessä kohtaa. Tylyahoon ei ollut montaa kymmentä kilometriä joten sinne voisi ilmiintyä...mutta toisaalta hän ei varmaksi muistanut kylän ympäristöä saati alueita joille pystyi ilmiintymään eikä etenkään missä kylän parantajan vastaanotto sijaitsi.

"Carrie, muistatko mikä toimii vähäisiin vammoihin?" hän tiedusteli nostaessaan katseenxa kumppaniinsa. Nainen ohjasi yhä jalassaan roikkuvan pojan isänsä luo ja kyykistyi Credencen eteen taikasauvansa kanssa. Jacob suoristautui ylös ja nosti pojan samalla syliinsä. Ilma alkoi jo olla palautunut alkuperäiseen viileään kesäpäivään ja sumu haihtua, mutta ankeuttajien jälkeenjättämä ilmapiiri roikkui sitkeästi linnan pihamaalla.
"Episkey", Carrie lausui, oittaen sauvansa kärjellä jalkaa joka oli pettänyt nuoren miehen alta. Hän muisti sen hyvin sillä se oli aikoinaan yksi ensimmäisiä loitsuja joita hän oli yrittänyt saatuaan tietää ovansa noita.