17-06-2017, 02:51 AM
Päätettyään, että kaasulamppu olisi hyvä lisä Credencen nykyiseen varustukseen, hän löysikin piakkoin pienen etsiskelyn jälkeen kyseisen esineen. Credence nosti lampun paikaltaan pienen sivupöydän päältä. Pöytään jäi tummempi ympyränmuotoinen alue lampunpaikan kohdalle ja sitä varjosti kohtalaisen paksu pölyharso koko pöydän leveydeltä. Linna oli ilmeisesti jätetty ilman siivouksia tai sen kummempia huoltoja pidemmäksikin aikaa, koska Credencen löydettyä myös valonkatkaisijan portaiden alapäästä, eivät valot odotettavasti syttyneetkään. Credence palasi sivupöydän luo ja katseli, josko pöydälle olisi jätetty tulitikkuja kaasulampun sytyttämistä varten. Hän toivoi myös, että kaasulampussa olisi vielä tarpeeksi kaasua syttymiseen. Credence pyyhkäisi pöydän päälystää ja pölyä irtosikin roppakaupalla Credencen luiseen käteen. Pyyhkäistyään vahingossa pöydän syrjää, pöydän edestä avautui kaapisto. Credence laski kaasulampun takaisin pöydälleen ja hetken pengottuaan kaapistoa, hän löysi tulitikut ylimmästä hyllystä. Mies nousi takaisin seisomaan polviltaan ja nosti kaasulampun kuvun paikoiltaan sytyttääkseen tämän. Hän raapaisi tulitikun rasiansa kylkeen, avasi äkkiä kaasun ja laski tikun loimuavan pään kaasuvirtauksen kohdalle. Lamppu syttyi ja Credence sammutti tulitikun. Hän laski kaasulampun kuvun takaisin paikoilleen ja otti lampun kantokahvasta kiinni. Nyt hänen pitäisi enää vain löytää se kirjahylly missä Tylypahkan tarvitsemat kirjat lymysivät. Jos ne edes olivatkaan tässä linnassa.
Credence oli etsinyt jo tovin alakerrassa, mutta tuloksetta. Niimpä hän päätti kavuta yläkertaan jatkamaan etsintöjään. Kaasulamppu sivullaan Credence astui viimeisen porrasaskelman yläkertaan ja huomasi yläkerran olevan hitusen verran alakertaa hämärämpi. Tämän kerroksen ikkunat kun olivat pienempiä, ei valoa päässyt sen enempää sisälle. Credence tutkiskeli aikaansa yläkerran huoneita, kunnes löysi kuin löysikin kirjastoa ja työhuonetta muistuttavan huoneen. Hän astui heti sisälle ja jätti oven raolleen. Keskellä huonetta oli kohtalaisen suurikokoinen työpöytä, jonka päällä oli jos jonkinmoisia kirjoitusvälineitä vanhasta kirjoituskoneesta ja lyijykynistä jo rusehtuneeseen paperipinkkaan. Mies laski kaasulyhtynsä työpöydän päälle, jotta sen valo ylttäisi mahdollisimman hyvin kaikkialle huoneessa. Credence tutki kirjoituskonetta. Sen sisällä olevaan paperiin oli joku jo aloittanut kirjoituksen. Se oli vain yksi lause aiotusta kirjasta, jota jollain ei ollut tarpeeksi aikaa edes kunnolla lopettaa. Kirjasta, joka valmistuessaan olisi saattanut olla jopa Shakespearen veroinen. "Mikään ei ole enää totta." Credence luki ääneen mutisten ja käänsi selkänsä kirjoituskoneelle jatkaakseen etsintäänsä. Huoneen seinät olivat suurikokoisten, kirjoja täynnä olevien kirjahyllyjen peitossa. Credence hymähti tajutessaan hänen kirjojensa etsimisen tässä vaiheessa olevan kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Ainoa positiivinen asia oli se, että hän oli päässyt jo tänne asti kirjojen etsimisessä.
Credence huokaisi. Mies oli etsinyt kirjoja jo toisenkin parituntisen ja kuten arvata saattaa, työhuone oli nyt pilkkopimeä. Ilman kaasulamppuaan Credence ei taatusti näkisi nenäänsä pidemmälle. Miehen uurastus kirjojen etsimisen parissa ei ollut tuottanut tulosta sen enempää kuin aiempina kertoinakaan ja Credence oli pettynyt. Häntä ei todellakaan huvittanut etsiä koko kesälomaa kahta kirottua kirjaa, joita tuskin olisi enää olemassakaan. Ja vielä vähemmän häntä huvitti etsiä niitä melkein pimeässä, sillä kaasulamppu jonka kanssa hän oli tänne tullutkin, näytti vetelevän viimeisiä kaasujaan. Credence huokaisi kuin luovuttanut ja lässäytti päänsä edessään olevaan kirjahyllyn reunaan. Hän hädintuskin enää erotti kirjojen selkiin kirjaillut nimet ja se jos mikä hidasti etsintöjä entisestään. Credence, nojatessaan kirjahyllyyn voimakkaammin, tunsi miten hylly liikahti taaksepäin ja avautui ryminällä. Credence katsoi hetken pimeää, alas viettävää porraskäytävää. "Tottakai." Hän mumisi jälleen itsekseen ja kääntyi työpöydän suuntaan ottaakseen kaasulyhtynsä käteen. Kirjat saisivatkin luvan löytyä tuosta salakäytävästä. Juuri kun Credence oli kääntymässä takaisin ja astumassa salakäytävään, hän kuuli ääntä hyvin läheltä. Yläkerrasta. Aivan työhuoneen edustalta, aukinaisen oven viereltä. Credence jähmettyi hetkeksi paikoilleen ja kuunteli katse naulittuna kyseiseen suuntaan. Ääni kuului uudestaan ja nyt tarkemmin äänen kuullessaan Credence tunnisti sen raskaiden, laahavien askelten ääneksi. Sen enempää kuuntelematta Credence otti jalat alleen ja lähti salakäytävään.
Käytävä oli rakennettu kivestä ja ilma oli raskasta hengittää. Credence laskeutui alas kivisiä portaita, edelleen hieman epäröivänä, mutta kaasulyhdyn valo sai Credencen rauhoittumaan ja hän jatkoi matkaansa käytävän päähän. Se avautui ovettomaan, hyvin pieneen huoneeseen. Huoneessa oli vain huonokuntoinen sänky ja jonkinlainen koiran ruokakuppi. Huone...ei, vaan tyrmä oli käytävääkin kolkompi ja sinne tulvi vain pieni määrä valon häiveniä kiviseinän rakosista. Credence käveli lamppu kädessään huoneessa, etsien edes jotain merkkiä kirjoistaan ja lähempänä tyrmän seinää Credence huomasi yhden rakosista olevan isompi kuin muut. Samalla lähemmäs seinää tultuaan, hän kuuli ääniä sen toiselta puolen. Credence kokosi itsensä ja kurkisti uteliaisuutensa kiroamana rakosesta toiselle puolelle. Se oli linnan eteinen; huone, jonka hän oli heti tänne tultuaan huomannut. Nyt siellä hortoili kolme ihmistä. Kaikesta päätellen kaksi aikuista ja yksi lapsi, perhe ehkäpä? Credence pysähtyi hetkeksi ajattelemaan vetäytyessään pois aukon luota. Jos hän näki vieraat nyt salakäytävän kautta, kuka kieltäisi sen, etteikö joku olisi nähnyt hänen tulonsa linnaan? Credencen selkäpiitä karmi. Kaasulamppu hänen kädessään lehahti yhtäkkiä sammuksiin ja samalla Credencen paniikki nousi korviahuumaavaksi. Lämpötila laski pakkasen puolelle ja Credence päätti, ettei jäisi enää hetkeksikään tuohon piilohuoneeseen, saatikka sitten koko linnaan. Credence haluaisi vai mahdollisimman kauas niiden tieltä. Hän kääntyi lähtiessään niin nopeasti, että kaasulamppu rävähti hänen otteestaan lattialle äänekkään kolahduksen saattelemana. Credence säpsähti ääntä, muttei jäänyt nostamaan lamppua mukaansa. Hän kiskaisi taikasauvansa taskustaan paniikista tärisevillä luuviulun käsillään ja kuiskasi äkkiä: "Valois Maksimus!" Loitsun mentyä päälle ja valonkehän ilmestyttyä sauvan päästä, Credence kipusi salakäytävän portaat kiireenvilkkaa ylös ja sulki salakäytävän oven perässään. Hetkeäkään hidastamatta hän suorastaan juoksi takaisin sitä kautta mistä oli tullutkin, kunnes törmäsi aiemmin näkemäänsä perheeseen. "Ankeuttajia!" Hän varoitti perhettä ääni kauhusta kankeana ja rynnisti ulos linnasta taikasauvan valo apunaan.
Credence oli etsinyt jo tovin alakerrassa, mutta tuloksetta. Niimpä hän päätti kavuta yläkertaan jatkamaan etsintöjään. Kaasulamppu sivullaan Credence astui viimeisen porrasaskelman yläkertaan ja huomasi yläkerran olevan hitusen verran alakertaa hämärämpi. Tämän kerroksen ikkunat kun olivat pienempiä, ei valoa päässyt sen enempää sisälle. Credence tutkiskeli aikaansa yläkerran huoneita, kunnes löysi kuin löysikin kirjastoa ja työhuonetta muistuttavan huoneen. Hän astui heti sisälle ja jätti oven raolleen. Keskellä huonetta oli kohtalaisen suurikokoinen työpöytä, jonka päällä oli jos jonkinmoisia kirjoitusvälineitä vanhasta kirjoituskoneesta ja lyijykynistä jo rusehtuneeseen paperipinkkaan. Mies laski kaasulyhtynsä työpöydän päälle, jotta sen valo ylttäisi mahdollisimman hyvin kaikkialle huoneessa. Credence tutki kirjoituskonetta. Sen sisällä olevaan paperiin oli joku jo aloittanut kirjoituksen. Se oli vain yksi lause aiotusta kirjasta, jota jollain ei ollut tarpeeksi aikaa edes kunnolla lopettaa. Kirjasta, joka valmistuessaan olisi saattanut olla jopa Shakespearen veroinen. "Mikään ei ole enää totta." Credence luki ääneen mutisten ja käänsi selkänsä kirjoituskoneelle jatkaakseen etsintäänsä. Huoneen seinät olivat suurikokoisten, kirjoja täynnä olevien kirjahyllyjen peitossa. Credence hymähti tajutessaan hänen kirjojensa etsimisen tässä vaiheessa olevan kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Ainoa positiivinen asia oli se, että hän oli päässyt jo tänne asti kirjojen etsimisessä.
Credence huokaisi. Mies oli etsinyt kirjoja jo toisenkin parituntisen ja kuten arvata saattaa, työhuone oli nyt pilkkopimeä. Ilman kaasulamppuaan Credence ei taatusti näkisi nenäänsä pidemmälle. Miehen uurastus kirjojen etsimisen parissa ei ollut tuottanut tulosta sen enempää kuin aiempina kertoinakaan ja Credence oli pettynyt. Häntä ei todellakaan huvittanut etsiä koko kesälomaa kahta kirottua kirjaa, joita tuskin olisi enää olemassakaan. Ja vielä vähemmän häntä huvitti etsiä niitä melkein pimeässä, sillä kaasulamppu jonka kanssa hän oli tänne tullutkin, näytti vetelevän viimeisiä kaasujaan. Credence huokaisi kuin luovuttanut ja lässäytti päänsä edessään olevaan kirjahyllyn reunaan. Hän hädintuskin enää erotti kirjojen selkiin kirjaillut nimet ja se jos mikä hidasti etsintöjä entisestään. Credence, nojatessaan kirjahyllyyn voimakkaammin, tunsi miten hylly liikahti taaksepäin ja avautui ryminällä. Credence katsoi hetken pimeää, alas viettävää porraskäytävää. "Tottakai." Hän mumisi jälleen itsekseen ja kääntyi työpöydän suuntaan ottaakseen kaasulyhtynsä käteen. Kirjat saisivatkin luvan löytyä tuosta salakäytävästä. Juuri kun Credence oli kääntymässä takaisin ja astumassa salakäytävään, hän kuuli ääntä hyvin läheltä. Yläkerrasta. Aivan työhuoneen edustalta, aukinaisen oven viereltä. Credence jähmettyi hetkeksi paikoilleen ja kuunteli katse naulittuna kyseiseen suuntaan. Ääni kuului uudestaan ja nyt tarkemmin äänen kuullessaan Credence tunnisti sen raskaiden, laahavien askelten ääneksi. Sen enempää kuuntelematta Credence otti jalat alleen ja lähti salakäytävään.
Käytävä oli rakennettu kivestä ja ilma oli raskasta hengittää. Credence laskeutui alas kivisiä portaita, edelleen hieman epäröivänä, mutta kaasulyhdyn valo sai Credencen rauhoittumaan ja hän jatkoi matkaansa käytävän päähän. Se avautui ovettomaan, hyvin pieneen huoneeseen. Huoneessa oli vain huonokuntoinen sänky ja jonkinlainen koiran ruokakuppi. Huone...ei, vaan tyrmä oli käytävääkin kolkompi ja sinne tulvi vain pieni määrä valon häiveniä kiviseinän rakosista. Credence käveli lamppu kädessään huoneessa, etsien edes jotain merkkiä kirjoistaan ja lähempänä tyrmän seinää Credence huomasi yhden rakosista olevan isompi kuin muut. Samalla lähemmäs seinää tultuaan, hän kuuli ääniä sen toiselta puolen. Credence kokosi itsensä ja kurkisti uteliaisuutensa kiroamana rakosesta toiselle puolelle. Se oli linnan eteinen; huone, jonka hän oli heti tänne tultuaan huomannut. Nyt siellä hortoili kolme ihmistä. Kaikesta päätellen kaksi aikuista ja yksi lapsi, perhe ehkäpä? Credence pysähtyi hetkeksi ajattelemaan vetäytyessään pois aukon luota. Jos hän näki vieraat nyt salakäytävän kautta, kuka kieltäisi sen, etteikö joku olisi nähnyt hänen tulonsa linnaan? Credencen selkäpiitä karmi. Kaasulamppu hänen kädessään lehahti yhtäkkiä sammuksiin ja samalla Credencen paniikki nousi korviahuumaavaksi. Lämpötila laski pakkasen puolelle ja Credence päätti, ettei jäisi enää hetkeksikään tuohon piilohuoneeseen, saatikka sitten koko linnaan. Credence haluaisi vai mahdollisimman kauas niiden tieltä. Hän kääntyi lähtiessään niin nopeasti, että kaasulamppu rävähti hänen otteestaan lattialle äänekkään kolahduksen saattelemana. Credence säpsähti ääntä, muttei jäänyt nostamaan lamppua mukaansa. Hän kiskaisi taikasauvansa taskustaan paniikista tärisevillä luuviulun käsillään ja kuiskasi äkkiä: "Valois Maksimus!" Loitsun mentyä päälle ja valonkehän ilmestyttyä sauvan päästä, Credence kipusi salakäytävän portaat kiireenvilkkaa ylös ja sulki salakäytävän oven perässään. Hetkeäkään hidastamatta hän suorastaan juoksi takaisin sitä kautta mistä oli tullutkin, kunnes törmäsi aiemmin näkemäänsä perheeseen. "Ankeuttajia!" Hän varoitti perhettä ääni kauhusta kankeana ja rynnisti ulos linnasta taikasauvan valo apunaan.