28-11-2016, 08:38 PM
Ukki kiitteli vuolaasti hengenpelastajaa ja isoäiti liittyi kiitelyihin, Effien yhä tuijottaen äimistyneenä eteensä. "Itse asiassa, minustakin se näytti hyvin oudolta", mummi sanoi ja teini mutisi hiljaa: "Taika on tosi kiehtovaa." "Sinusta kaikki outo on aina ollut kiehtovaa", äidinäitinsä sanoi ja miehensä lisäsi: "Sellainen keksintö on todellakin tarpeen ja hyödyllinen." Effie ei kuitenkaan uskonut selitystä uudesta keksinnöstä, hän oli varma, että kyseessä oli taikuus, mutta hänen täytyi pohtia asiaa.
Oliko mies, jonka hän oletti olevansa isänsä, taikavoimainen, sillä Effie ei todellakaan uskonut selitystä keksinnöstä, kyseessä oli muuta. Hänen silmänsä eivät pysyneet paikallaan, kun hän päänsä sisällä pohti asioita.
Effie säpsähti hieman, kun nuorempi lapsista huusi toiselle, ettei saisi koskea. Effie oli muuten suhteellisen rauhallinen, kaikki oli vain kovin outoa. Pian tuli vartija paikalle ja kysyi tytön vointia, joka vastasi: "Mä oon ihan ok. Tämä setä auttoi minut irti." Vartija nyökkäsi ja katsoi miestä silmiin: "Onneksi olitte paikalle, kiitos teille ripeydestänne." Isoäidille hän antoi kangasriekaleen, joka oli koneesta tullut ja nauhat. Walter siirtyi sitten pelastajan puoleen ja sanoi: "Olimme ajatelleet syödä tänään kaupungilla ja haluaisimme tarjota teillekin, sillä olemme kovin kiitollisia lapsenlapsemme pelastamisesta." "Niin todellakin, se on vähintä mitä voimme tehdä", Bertha sanoi, tarttuen tyttärentyttärensä käteen, hän päätti, ettei enää päästäisi siitä irti, sillä hän rakasti lapsenlastaan kovasti. Tuo kun oli isovanhemmille silmien ja korven ilo. "Mummi, ei minulle satu enää mitään, ei semmoista voi sattua montaa kertaa", Effie koitti sanoa, mutta mummi silitti vain tuon kämmenselkää, sanoen: "Ei varmasti, kun pidän sinut lähelläni koko ajan." Effie koitti vetää kättään irti, mutta toistaiseksi se oli turhaa. Häntä hieman nolotti, että isoäiti noin piti hänestä kiinni.
Oliko mies, jonka hän oletti olevansa isänsä, taikavoimainen, sillä Effie ei todellakaan uskonut selitystä keksinnöstä, kyseessä oli muuta. Hänen silmänsä eivät pysyneet paikallaan, kun hän päänsä sisällä pohti asioita.
Effie säpsähti hieman, kun nuorempi lapsista huusi toiselle, ettei saisi koskea. Effie oli muuten suhteellisen rauhallinen, kaikki oli vain kovin outoa. Pian tuli vartija paikalle ja kysyi tytön vointia, joka vastasi: "Mä oon ihan ok. Tämä setä auttoi minut irti." Vartija nyökkäsi ja katsoi miestä silmiin: "Onneksi olitte paikalle, kiitos teille ripeydestänne." Isoäidille hän antoi kangasriekaleen, joka oli koneesta tullut ja nauhat. Walter siirtyi sitten pelastajan puoleen ja sanoi: "Olimme ajatelleet syödä tänään kaupungilla ja haluaisimme tarjota teillekin, sillä olemme kovin kiitollisia lapsenlapsemme pelastamisesta." "Niin todellakin, se on vähintä mitä voimme tehdä", Bertha sanoi, tarttuen tyttärentyttärensä käteen, hän päätti, ettei enää päästäisi siitä irti, sillä hän rakasti lapsenlastaan kovasti. Tuo kun oli isovanhemmille silmien ja korven ilo. "Mummi, ei minulle satu enää mitään, ei semmoista voi sattua montaa kertaa", Effie koitti sanoa, mutta mummi silitti vain tuon kämmenselkää, sanoen: "Ei varmasti, kun pidän sinut lähelläni koko ajan." Effie koitti vetää kättään irti, mutta toistaiseksi se oli turhaa. Häntä hieman nolotti, että isoäiti noin piti hänestä kiinni.