Mistä on pienet pojat tehty?

[Stephen Hunter King]

”Hunter, yksi juttu vielä,” Jacob sanoi ennen kuin tämä ehti lähteä Denan ja siskonsa perään hiekkalaatikolle. Mies kyykistyi alas, ollakseen melkein pojan silmien tasalla.
”Jos sinua alkaa heikottaa ta tulee muuten huono olo, nenäsi alkaa vuotaa uudestaan verta tai on muutoin epätavallisia kipuja, kerrothan siitä heti Denalle. Ei mitään väliä kuinka myöhä on, kerro välittömästi,” hän ohjeisti, pitäen poikaa hellästi käsivarsista.
”Kerron,” Hunter lupasi, yhä reippaana ja tyytyväisen oloisena.
”Hyvä,” Jacob totesi, ”Anna hali,” hän sitten pyysi, rakastavan hymyn kera. Hetken lämpöisen halailun jälkeen mies vetäytyi ja otti virkalakkinsa takaisin omaan päähänsä.
”Mukavaa iltaa, rakas. Menehän auttamaan pikkusiskoasi,” hän sitten kehotti, noustessaan ylös painaen vielä suukon pojan päälaelle.
Hunter riensi hiekkaleluja keräämään, mennessään heiluttaen isälleen, ja Jacob suuntasi partioautolle, ja ajoi pois ilman valoja tai sireeniä.

Noin kuuden minuutin kotimatka täyttyi lemmikkikeskustelusta. Josko he kinuaisivat kissan tai koiran lisäksi myös lintuja, ja jos niin mitä lajia? Sekä kysymyksistä Denan kisuun liittyen. Viittä vaille kuusi he kolisivat ulkoeteiseen mihin Freya jätti lelukassinsa. Hunter pudotti reppunsa keskelle sisäeteistä, potki lenkkarinsa naulakon alle ja juoksi siskonsa perään pesemään kätensä alakerran wcsä.
Pojan pyykätessä pölyisiä tassujaan, Freya hyppeli jääkaapille, vatsansa muristen äänekkäästi.
”Dena, jos kokkaat niin saanko auttaa?” tyttö pyysi, sillä hän piti ruoanlaitosta jo nyt vaikkei paljon osannutkaan ja lisäksi hän kuvitteli aterian olevan nopeammin valmista kun oli kaksi kokkia.