All the dear children

[Stephen Hunter King]

Jacob, joka ei olisi voinut olla ylpeämpi, rentoutui sohvalla, muiden muassa keskittyen poikansa esitykseen. Hänellekin riitti pari yllätystä, ainakin melkein, sillä hän tiesi setistä varmuudella vain Danny Boyn - loput valinnoista poika oli jättänyt salaisuudeksi samalla kun oli harjoitellut useampia kappaleita.

"Kiitos, kiitos oikein paljon," Hunter paistatteli yleisön suosiossa leveä hymy kasvoillaan ja mietti kuumeisesti vaihtaisiko sittenkin setin järjestystä, mutta Freya taisi jo olla jo valmiina...Kappale oli kyllä hänelle yhtä tuttu, mutta oli myös yksi vaikeimpia livenä esitettäväksi mitä valita saattoi. Mutta kun se oli upea klassikko ja sopi periaatteessa mihin tilaisuuteen tahansa! No, alku oli mennyt hienosti ja hän oli illalla harjoitellut tätä erityisen paljon, ja jos nyt menisi ihan kauhean pieleen niin ei haittaa – eihän hän varmaan näkisi näitä ihmisiä enää ikinä uudestaan paitsi tietysti Aikenit.
"En ole ikinä tavannut ketään joka ei rakastaisi seuraavaa kappaletta...Meinaan, kuka ei haluaisi tehdä näin?" hän esitteli valintansa ja samantien Freyan sormi irtautui play-nappulalta.
Velhot ja noidatkin olivat jo vuosisatoja yrittäneet löytää keinoa lentää ilman minkäänlaisia apuja, mutta sen oli jo pitkään uskottu olevan jopa taikuudella mahdotonta. Mielessään Hunter lensi, unohti hermostuneisuutensa heittäytyessään musiikin siiville. Lumiukko-animaation kohtaukset muuntuivat pojan mielessä pian muistikuviin Englannin maaseudulta, kun hän aloitti lauluosuuden rakastetusta klassikosta Walking In The Air.
Hyvän esiintyjän tavoin hän keskitti huomionsa välillä myös yleisöön, mutta erityisesti instrumentaaliosissa eli kohdissa joissa ei kuulunut laulaa hän uppoutui jälleen mielikuvituslentoonsa.