All the dear children

[Stephen Hunter King]

”Mene pois,” Hunter kehotti epäkiinnostuneeseen joskin hieman ärtyneeseen sävyyn. Hän hädin tuskin vilkaisi pakettia, osittain siksikin ettei pelissä ollut tauko-nappia vaan sen saattoi turvallisesti laskea käsistään tai sivuttaa vain kammioiden välisissä portaikoissa. Painottaakseen sanojaan poika siirtyi itse kauemmas, toiselle sohvalle ja jatkoi maahisten kanssa taistelua kuin Dumoa ei olisikaan. Ajatuksissaan hän kuitenkaan ei voinut olla uteliaisuuttaan pohtimatta mitä paketissa oli, mutta vain hetken sillä muodosta päätellen Matchbox-auto se ei ainekaan voinut olla. Hän toivoi että muut lapset ehtisivät takaisin pian, jotta saisi sivutettua Dumon vieläkin paremmin mikäli tämä yrittäisi uudestaan. Eilisen vihaiset ja loukkaantuneet tunteet olivat muuttuneet lähemmäksi aitoa kiinnostuksen puutetta. Sillä vaikka Dumon kanssa oli ollut hauskaa vuosien mittaan tämä oli silti niin paljon vanhempi että he olivat paljolti eläneet eri aaltopituudella, eikä hänelle siksi ollut muodostunut erityisen läheistä tai vahvaa tunnesidettä Dumoon kaverina. Illalla asiaa pohtiessaan hän oli todennut sen olevan vähän samankaltainen kuin sellaisiin koulukavereihin joiden kanssa hän hengaili vain harvoin vapaa-ajalla. Tekisikö se anteeksiantaisesta helpompaa vai vaikeampaa, kun hän uskoi toisen teeskennelleen kaiken aikaa – hän ei tiennyt, eikä tänään halunnut ajatella.
Työntääkseen Dumon mielestään hän ohjasi ajatuksensa tämän viimeisen tunnin aikana aiottuun esitykseensä, muistellen missä järjestyksessä aikoi laulut esittää. Joskin sen onnistuminen riippuisi enemmän Freyasta joka olisi vastuussa CD-levyjen vaihdosta ja oikeiden raitojen löytämisestä.