All the dear children

[Stephen Hunter King]

Muistot vilisivät pojan mielessä sekasortona, sillä hän oli hyvin mieltynyt käytännön pilailuun ympäri vuoden ja tähän mennessä ehtinyt jos jonkinlaista, joten ensin pitäisi poimia joitakin Halloweenin aikaan tempaistuja.
”Umm...Hetki vain, harrastan käytännön piloja ympäri vuoden...” poika vastasi alustavasti ja sitten laskeskeli vuosia sormillaan syvissä mietteissä.
Hän oli ensimmäisen kerran päässyt kierrokselle kolmevuotiaana, mutta ensimmäisinä vuosina hän oli aivan liian pieni edes keksimään mitään kovin hurjaa. Joskus viisi- tai kuusivuotiaana hän kuuli ja oppi monenlaista, mutta sen ikäisenä ei päässyt mihinkään ilman aikuisen valvontaa. Seitsemänvuotiaana hän oli päässyt ensimmäisen kerran naapurustoon karkki-vai-kepposkierrokselle ja jopa vain kavereiden kesken. Silloin hän olikin vetänyt aika inhottavan skunkkihajupommi-pilan, mutta ei hän sitä hurjaksi laskisi. Etenkin kun oli jäänyt kiinni ja pommin vaikutus oli minimoitunut. Naapurin täti oli väittänyt sen pilanneen koko hänen kotinsa, mutta kun hän seuraavana päivänä oli saapunut raikastamaan sitä, hän oli arvelunsa mukaan todennut ette se oli draamakuningattaren liioittelua. Olohuone jonka takkaan pommi oli pudonnut oli tietysti melkoisen löyhkän alla ja vaati tuuletuksen lisäksi pintojen pyyhkimistä, mutta muu alakerta oli raikastunut pelkällä ilman suihkuttamisella ja kunnon tuuletuksella. Suljettuihin huoneisiin, ja yläkertaan hajut eivät tietenkään olleet yltäneet.
Seuraavana vuonna valvonta oli tuotu takaisin ja sillä kertaa kummitäti oli mukana. Viime vuonna äiti oli ollut hänen ja Freyan mukana, ja sitä edellisenä isä. Joten niillä kerroilla ei oikein voinut tempaista mitään erityistä. Tosin, eipä kysymys ollutkaan rajoittanut mitään karkki-vai-kepponen kierroksiin. Halloweenin aikaan hän oli vuosien mittaan tempaissut muutamiakin aikamoisia piloja joista hänen perheensä ei edes tiennyt, joten niitä hän ei tietenkään alkaisi tässä paljastamaan Vaan hän päätyi lopulta siihen, mikä oli ensimmäisenä mieleen noussutkin, sillä kun oli ollut suurimmat seuraukset.

Se oli jo sen verran kaukaista historiaa, että hän kykeni uppoutumaan siihen eläytyen ja tunnelmallisesti kuin kauhutarinaan kuuluikin.
”No...ehkä vuodelta kun olin kahdeksan,” hän aloitti ja muisteli vielä muutaman sekunnin. ”Meillä oli koulussa Halloween-juhlat sinä päivänä niin kuin joka vuosi, pukujen kanssa ja kaikkea. Minä ja paras kaverini murtauduttiin tiedeluokkaan - kaikki tyhjät luokat kun ovat lukossa välituntien ajan - ja lain-...varastamaan siellä asuvat kolme tarantellaa. Niiden nimet oli Spike, Copper ja Rex. Rex oli valtava ja ruokittaessa tosi aggressiivinen. Aiottiin me ne palauttaa, mutta kun ei kysytty lupaa niin...no, kuitenkin,” hän jatkoi, kädet sylissään ja sormiaan hypistellen, voimakkaat silmänsä kiinnittyneinä kysymyksen esittäneeseen, edessään istuvaan Hansiin. ”Me päästettiin ne tyttöjen pukuhuoneeseen jossa he vaihtoivat asuja ylleen. Rex puri yhtä heistä varpaasta, kun kaikki panikoivat ja pelästyttivät ne,” hän jatkoi, syrjäsilmällä vilkaisten Celesteä. Freyan hän tiesi katsomattakin näyttävän poissaolevalta, tämä kun oli hämähäkkikammoinen ja sattui olemaan kyseisessä pukuhuoneessa silloin eikä siis taatusti hinkunut elää niitä hetkiä uudestaan mielessään. ”Me muistettiin koko ajan ettei niiltä oltu poistettu myrkkyhampaita, niitä kun pidettiin luokassa aina korkealla eikä muut kuin opettaja saanut käsitellä niitä, ja sen ettei sen lajin myrkky ole kuolettavaa ihmisille,” poika jatkoi katsoen taas Hansia. ”Koska me ei pidetty sitä erityisen vaarallisena niin ei pidetty erityisen matalaa profiiliakaan. Mutta me ei muistettu että jotkut saattaisivat saada pahankin allergisen reaktion sen myrkkyyn, ennen kuin seuraavana päivänä kun se jota Rex puri joutui sairaalaan.”
Hetken tauon jälkeen, antaakseen tähänastisen tarinan upota kuulijoihin ja pienen virnistyksen käväistessä ohikiitävän hetken kasvoillaan, hän tarttui pulloon ja hypisteli sitä mutta tarina ei ollut vielä ohi, vaikka joku ehkä olisi niin toivonutkin.
”Hän sai hengitysvaikeuksia ja karmeaa ihottumaa jalkaansa. Ja sen huulet ja kurkku turposivat,” hän kertoi ja toivoi että olisi uskottavasti voinut lisätä jotain verisiä oireitakin mutta kun ei tiennyt kuinka paljon tämä porukka tiesi hämähäkeistä.
”Ei hän ollut lähelläkään kuolla, kuitenkaan, ja toipui siitä täysin jotain viikossa. Mutta seuraavana päivänä meidät erotettiin koulusta. Pariksi kuukaudeksi vain, eli lopuksi sitä lukukautta,” hän päätti tarinan sen suhteellisen onnelliseen loppuun. Jos he olisivat olleet teinejä ja tehneet jotain noin typerää, erotus olisi ehkä ollut pidempi ellei jopa lopullinen. Mutta he olivat kahdeksanvuotiaita, eivätkä edes varsinaisesti ongelmalapsia - ei edes hän vaikka istuikin reksin kansliassa huomattavan usein. Tempauksistaan huolimatta hän oli kuitenkin perustavanlaatuisesti hyväkäytöksinen ja auktoriteetteja kunnioittava, ja mahdottoman itsepäinen vain joskus. Rehtori oli arvellut parin kuukauden riittävän, kotikurin lisäksi.
”En ole ylpeä siitä, mutta...se oli hauskaa sillä hetkellä,,” poika lisäsi kepeään ja vilpittömään sävyyn, olkiaan kohauttaen ja yhä muistoissa viipyilevä katse pullossa.