All the dear children

[Stephen Hunter King]

”Saavat, tottakai,” Jacob vastasi ja Carrie nyökkäsi. Muksut olivat tarpeeksi vanhoja ja ehtineet viikon kuluessa tutustua lähiympäristöön sen verran ettei aarteenmetsästyksessä pitäisi ainakaan sen suhteen tulla mitään ongelmia. Siirtyessään alkupalojen pariin, Jacob vielä muistutti videokamerasta jonka he olivat tuoneet ja joka roikkui laukussaan hänen olallaan. Etteivät he välttämättä tarvitsisi sitä ennen Hunterin esitystä myöhemmin joten sitä voisi pyytää lainaan jos halusi tallettaa muuta juhlaa. Heidän itse ei kuitenkaan olisi mitään järkeä filmata juhlia yleisesti, kun eivät tunteneet niissä muita kuin oman perheensä ja järjestäjät.

”No, laskekaa meidät mukaan,” Freya innostui ja istahti risti-istuntaan tuolille, katsomaan pelin etenemistä. Hunter istahti lattialle, suu täynnä juustoa, kurkkua, kirsikkatomaattia ynnä muuta, cocktail-tikuista jotka hän oli tyhjentänyt kerralla. Hän katseli ympärilleen, heitä oli nyt yhteensä kymmenen ja suurin osa muista vaikutti olevan noin hänen tai Freyan ikäisiä...Yksi tyttö vaikutti ehkä hieman Freyaa nuoremmalta.
Mutta ei se lopulta ollut kovin yksiselitteistä sillä olihan hänkin jo yksitoista mutta pienikokoisuutensa takia vaikutti enemmän kahdeksanvuotiaalta eli siskonsa ikäiseltä. Joka tapauksessa oli mukavaa, että muut olivat edes suurin piirtein samassa ikäluokassa.

Peli vaikutti kulkevan kahden hengen joukkueissa, joten hän ja Freya olisivat tietysti omansa.
Senhetkisen joukkueen pelatessa, sisarukset neuvottelivat kumpi heistä piirtäisi ensin. Vaikka sanat olivat asioista joita oli enimmäkseen helppoja piirtää eikä Hunter erityisen huono piirtäjä ollut, Freya oli silti huomattavasti parempi...ja jos he halusivat kivuta sijalta viisi ylemmäs ennen kuin muut kyllästyisivät tai se muuten keskeytyisi – eiväthän he tienneet kauanko tätä oli jo leikitty - olisi hyvä aloittaa Freyan piirustustaidoilla.
Kun heille seuraavan joukkueen lopetettua, eli parin minuutin päästä, ilmoitettiin että olisi heidän vuoronsa hypätä mukaan, Freya hypähti tuolista ja tarttui taulun laidalle jätettyyn valkoiseen liituun.
”Minä olen Freya,” tyttö sanoi ja osoitti vasemman käden peukalollaan poikaa joka kömpi lattialta juuri bongaamaansa pienen säkkituolin syliin, ”ja tuo on veljeni Hunter.”
Heillä oli ollut liian kiire neuvotella ja seurata peliä, että hyvien tapojen mukainen esittäytyminen oli hieman viivästynyt. Tosin, ei sillä koskaan tällaisissa tilanteissa niin kiire ollut. Toisten nimiä olikin lennellyt vuoron odotuksen aikana, eri asia oli muistaisivatko he niistä ainuttakaan ainakaan heti.
”Oletko valmis?” Freya tiedusteli, veljeensä katsoen.
”Jep!” Hunter hihkaisi ja katsoi haukkana liitutaulua, Freyan nostaessa ensimmäisen kortin ämpäristä ja yhden vieraista painaessa digitaalisen rannekellon namiskaa laskemaan aikaa minuutin alaspäin samalla kun toinen merkitsi uusimpien tulokkaiden nimet liitutaulun sivuun joukkueiden kohdalle.

”Noidanhattu!” poika huudahti heti Freyan päästyä selkeän hatun raapustamisessa suippoon ja ruttuiseen osaan. Tytön asettaessa käytetyn sanan liitutaulun laidalle ja noukkiessa seuraavan, Hunterin mielessä kävi miten hupaisaa olisi jos ne sisältäisivät taikaesineitä...Sillä osa näistä lapsista oli kuulema jästejä. Mutta tuskin kuka nämä sanat sitten järjestikään, oli niin kiva ollut.
”Sammakko!” hän hihkaisi, Freyan saatua aikaan vasta jalat. Hän kun oli nähnyt tämän piirtävän sammakoita ennenkin, aloittavan aina jaloista ja piirtävän ne luonnottoman leveiksi.
Taululta ei oltu pyyhitty mitään pois vähään aikaan, ja se hieman häiritsi mutta toisaalta se oli kiva lisähaaste; joutua sivusilmällä tuijottamaan useita asiaan liittymättömiä erilaisia suttauksia arvattavan sanan lisäksi.
”Nelilehtinen apila?" hän ehdotti vaikka arvelikin että sanat olisivat kaikki yksiosaisia. Mutta siltä varalta että sille oli sellainen versio ja tämä pidempi hyväksyttäisiin. Mutta Freya vain jatkoi piirtämistä eikä kuva enää millään voinut olla minkäänlainen apila. "Kukka? Pipari?...Vohveli!” hän heitteli niin monta arvausta kuin millään ehti siitä sekunnista kun liitu laskeutui taululle ja lähti liikkeelle. Mutta vasta ristikkokuvion alkaessa hän oli keksinyt oikean sanan. Sen olisi ehkä voinut piirtää helpomminkin, mutta kun heille kaikkein tutuin vohvelimuoto oli siitä raudasta joka heillä oli kotona – ja se valmisti jättimäisen kukkasen muotoisia vohveleita jotka sai paistettuna paloiteltua pieniksi sydämiksi.
”Banaani!” hän sanoi seuraavan helpomman kuvan edetessä.
”Jäätelötuutti!” oikeinarvailu jatkui. Aihepiiri äsken nautittujen alkupalojen päällä teki hänestä koko ajan nälkäisemmän joten hän alkoi pistää myös Freyan cocktail-tikkujen herkkuja parempiin suihin, katse kuitenkin tiiviisti taulussa.
Tyttö kaivoi seuraavan kortin syvemmältä ämpäristä.
”Lintu! Lohikäärme!” poika innostui ja nousi polviensa päälle istumaan, pysyen yhä pikkuisessa säkkituolissa, sanan ilmetessä jälleen joksikin jännittävämmäksi, mutta arvaus osui oikeaan vasta kun Freya siirtyi rottamaisiin jalkoihin. "Lepakko!"
Päätä tyttö ei siis ehtinty piirtää, jätettyään sen tarkoituksella viimeiseksi sen ollen vaikein osa kyseistä otusta.
Freyaa hymyilytti ajatus, miten jos tämä olisi kauhuteemainen kuvanarvaus Hunter saiai heidät hetkessä kärkipäähän. Eivät he toki tolkuttoman kilpailuasenteisesti olleet mukaan lähteneet – mutta kun sitä kerta osallistui, olisihan sitä mukavaa päästä edes johonkin pohjalta eli olla jonkinlainen tavoite.
Mutta pääsisivät tai eivät, tämä oli hauskaa!
”Sarvikuono! Ei kun dinosaurus!” Hunter huudahti tytön piirtäessä ensin kuonoa ja sitten taiteillessa kaulurimaista osaa ja pidempiä sarvia olennon päähän, joka oli tarkoitettu kolmisarviseksi.
”Yo-yo! Seinäkello!” poika laukoi arvauksia, osuen kolmannella oikeaan tytön piirtäessä kolmatta jalkaa viivan päässä roikkuvalle ympyrälle. ”Hämähäkki!”
Freyan taiteilijasielulle teetti hieman tuskaa piirtää mahdollisimman yksinkertaisesti ja nopeasti, mutta oli hän tällaista peliä sen verran usein pelannut ettei se enää haitannut kovin paljoa.
”Hevonen! Hirvi? Peura?” ehdotettiin Freyan alkaessa muodostaa selvästi jotain turvan omaavaa eläintä, jolla oli sarvet. Mutta vasta kun tyttö piirsi sille nenän josta lähti pieniä viivoja, velipoika tajusi. ”Rudolph! Tai siis, poro!” poika hihkaisi. Joulupukin porovaljakko oli toki tuttu heille, mutta eivät niin tuttu kuin useimmille lapsille sillä heille ei koskaan oltu syötetty tarinaa joulupukista ihan kuin se olisi totta. Se oli heille vain yksi kuvitteellinen tarina muiden joukossa, eikä edes kaikkein mielenkiintoisimpia.

Tähän heidän ensimmäinen vuoronsa katkesi sillä kello piipitti minuutin merkiksi. Nopeasti Freya laski kortit, ilmoitti luvun yhdeksän pisteiden merkinnästä vastuussa olevalle ja marssi tyytyväisenä takaisin tuolille. Yhdeksän sanaa ei ollut hullummin, etenkin ottaen huomioon etteivät he olleet pelanneet tällaista pitkään aikaan ja heille oli osunut pari melko vaikeaakin sanaa.
”Hei!” tyttö sanoi hieman ärtyneenä, löytäessään tuoliltaan kasan tyhjiä cocktail-tikkuja.
”Mitäs piirsit herkkuja,” Hunter virnisti siskonsa ripotellessa tikut tämän pään päälle samalla kun istui alas. Hunter huitoi ne lattialle ja katsahti pistetilannetta.