All the dear children

[Jacob King]

Carrie ja Jacob katsahtivat toisiinsa hetken verran, kunnes Jacob käänsi katseensa Denaan ja osittain kasvonsa tämän suuntaan.
”Arvelimmekin, että kyse on jostain Dumon henkisestä ongelmasta, sillä hän on kaikki nämä vuodet vaikuttanut persoonana todella mukavalta ja suhteellisen luotettavalta. Mutta Hunter on vihainen, todella vihainen,” mies vastasi, ”Vihaisuus itsessäänhän ei ole...Meinaan, se syntyy jostain muusta, kuten kivusta, pelosta tai turhautumisesta. Tässä tapauksessa uskoisin että häneen lähinnä sattuu. Katsos, kyse ei ole vain siitä että Dumo rikkoi luottamuksen - Hunter todella uskoo ettei hän välitä heidän kaveruudestaan. Koska Dumo teki sen niinkuin teki, ja mitä ikinä hän sanoikaan siitä Hunterille kertoessaan.”
Hän piti lyhyen tauon hakeakseen sanoja. Carrie ei puhunut mitään tähän väliin, hän kun oli kuullut koko asiasta alle tunti sitten eikä ehtinyt jutella pojan kanssa vielä lainkaan eli ei ollut vielä sisällä tilanteessa sen enempää mitä oli Jacobin kanssa aiemmin keskustellut.
”Hän ei haluaisi nyt olla missään tekemisissä Dumon kanssa,” Jacob jatkoi. ”Kannustin häntä juttelemaan tämän kanssa sitten kun on valmis, ja me aiomme kyllä puhua hänen kanssaan hänen tunteistaan ja ajatuksistaan syvemmin vielä myöhemmin, mutta...” hän kertoi ja mietti vielä hetken, katsoen ulos pilviseen iltapäivään.
Mies henkäisi syvään ja korjasi asentoaan hieman rennommaksi ja katsoi jälleen ystäväänsä.
”Hän täytti vasta yksitoista viime kuussa. Vaikka hän onkin varsin älykäs, hän on vielä täysin lapsi. Emme aio hämmentää häntä yrittämällä selittää tai ylipäätään jutella särkyneen ihmismielen toiminnasta kovin syvällisesti. Emme vaikka hän kyselisi, sillä tuollaiset asiat voivat olla todella haastavia käsitellä jopa aikuisille,” hän jatkoi päättäväisenä, ”Ja mielestäni hänen ei vielä tarvitse tietää Dumon varhaislapsuuden vaiheista yhtään sen tarkemmin kuin mitä tähän mennessä on kerrottu. Me...yritämme saada hänet näkemään, että mitä tapahtui ei ollut täysin Dumon hallinnassa, ja että uskomme Dumon välittävän...ja vastata hänen mahdollisiin kysymyksiin niin kuin parhaaksi katsomme. Sillä toivomme toki että pojat pääsisivät takaisin puheväleihin, että he tulisivat toimeen. Emme tietenkään voi luvata mitään, Hunterin on edettävä tässä omalla ajallaan.”

Carrie nyökkäili myöntävästi puolisonsa puhuessa, kommentoimatta kuitenkaan mitään sen enempää ennen kuin nyt.
”Myös...” hän jatkoi Denaan katsoen, heti Jacobin selvityksen perään tämän tuotua aiheen luontevasti siihen mistä he olivat aiemmin keskustelleet muun muassa ja minkä he kokivat erityisen tärkeäksi. ”Ethän ota tätä väärin, sillä meillä ei ole mitään Dumoa vastaan persoonana tai ihmisenä. Päin vastoin, hän on ihailtavan vahva ja rehellinen ja paljon muuta hyvää. Mutta...” hän aloitti ystävälliseen ja vilpittömään sävyyn. ”Vaikka toivomme että Hunter pystyy antamaan hänelle anteeksi, emme aio kannustaa heitä takaisin edes niin aktiiviseen kaveruuteen tai ystävyyteen mitä heillä tähän asti oli, tai oikeastaan edes tukea sitä,” nainen kertoi ja mietti hänkin hetken miten jatkaisi.
Eiväthän he olleet poikaa Dumon kanssa kaveeranneet erityisen aktiivisesti tähänkään asti, parina ensimmäisenä vuotena myös koska eivät tunteneet Dumoa vielä mutta yleisestikin valtavan ikäeron takia. Jälkeenjääneenäkin Dumo oli teini-iän kynnyksellä heidän tavatessaan kun Hunter oli vasta 5-vuotias, hädin tuskin koulun aloittanut pikkuinen. Dumo oli kuitenkin ollut vielä sen verran lapsi että tutustuttaminen oli tuntunut mahdolliselta, mutta pian ei ollut mitään järkeä antaa teini-ikäisen ja alakoulun ensimmäisiä luokkia käyvän pikkupojan viettää turhan paljon aikaa keskenään, vaikka kyseinen teini olisi kuinka mukava. Poikien kaveruus pinnallisella tasolla ja hillitysti valvottuna oli kuitenkin tuntunut harmittomalta. Mutta tämä päivä oli vahvistanut heidän jo jonkin aikaa hautomaansa ajatusta ja aietta että poikien välejä kannattaisi pyrkiä etäännyttämään huomattavasti lisää. Kuitenkaan mitään tällaista välirikkoa kukaan ei ollut toivonut, vaikka se nyt tekikin asiasta paljon helpompaa. Tärkeämpää olisi sentään ollut suruton ja tuskaton polkujen entisestään erottelu.
”Hunterkin toki kasvaa jatkuvasti, mutta kuten Jake sanoi hän on yhä täysin lapsi. Saattaa mennä vielä pari tai kolmekin pitkää vuotta ennen kuin häntä alkaa tosissaan kiinnostaa edes teini-ikäisten jutut. Dumo puolestaan...käsittääkseni hän ei ole koskaan ollut kuin parisen vuotta ikätovereitaan jäljessä, mikä ei enää näin parinkympin tienoilla saatikka jälkeen kauheasti näy. Hän on arkielämän hallinnan ongelmista huolimatta aivan pian yli teinivuosien, nuori aikuinen. He ovat aina ikäerostaan johtuen olleet melkein kuin eri planeetoilta, mutta nyt se alkaa olla entistäkin merkittävämpää. Meidän mielestä on parasta että he keskittyvät entistäkin enemmän omanikäistensä seuraan ja ovat keskenään mieluummin lähinnä...tuttavia. Siis olettaen, että Hunter päättää antaa Dumolle toisen tilaisuuden. Missä tapauksessa emme toki aio estää heitä viettämästä aikaa yhdessä silloin tällöin - mutta Dumon pitäisi tosiaan keskittyä harjoittelemaan aikuisuutta ja jakaa sitä ja sen ongelmia ikäistensä ja muiden aikuisten kanssa, ja Hunterin ja Freyan jatkaa omassa lapsen maailmassaan.”
”Kerrothan Dumolle terveisiä,” Jacob lisäsi tyynesti ja täysin sydämestään, ”että minä ja Carrie, vaikka olemme poikamme puolella – toimimme tässä asiassa hänen parastaan tavoitellen, niin ymmärrämme myös häntä. Että emme syytä häntä mistään.”