All the dear children

[Jacob King]

"Tottakai," Jacob ja Carrie totesivat yhteen ääneen. Sanomattakin oli selvää että asioista pitäisi aina sopia erikseen mutta yleisesti ottaen ei siinä tietenkään ollut mitään vikaa. Freyan olemus muuttui takaisin hilpeäksi, nyt hänellä oli vara-pikkusisko kuten Hunterilla vara-pikkuveli!

Tyttö kuitenkin vakavoitui uudestaan kun Dena jatkoi Dumosta. Ei hän aivan ymmärtänyt kaikkea, mutta sen sentään että kehitysongelmat joista hän yleisellä tasolla oli tietoinen, kai vaikuttivat asiaan suuresti, ainakin Denan mielestä. Nyt hän ei ollut enää lainkaan niin varma halusiko sittenkään olla ihan täysin kokonaan puhumatta Dumon kanssa, mutta toisaalta hän oli jo ehtinyt luvata Hunterille.
"Freya, menisitkö veljesi seuraksi? Hän varmaan kaipaisi seuraa kun lähti niin yllättäen," Carrie kehotti tytärtään. Keskustelu oli nyt kääntynyt sellaisiin asioihin joista ei pitäisi keskustella tällaisessa ryhmässä vaan aikuisten kesken tai aikuinen vain lapselle. Vaikkei Freya yleensä epäröinytkään kysyä jos jokin askarrutti, olisi silti suotavaa että asioita käsiteltäisiin ikään nähden asianmukaisesti ja tilanteessa jossa lapsi kokee helpoksi kysyä ja ilmaista ajatuksiaan.
"Joo, minun pitää sitä paitsi kysyä häneltä jotain," Freya toteesi, kiitti teestä ja häipyi yläkertaan.
Samassa Denan kertomus siirtyi hieman yllättävään aiheeseen.
"Todellako? Onko hänellä arjenhallinnassa niin paljon vaikeuksia ettei hän pärjäisi tuella jota te perheenä kykenette antamaan?" Jacob tiedusteli hämmentyneenä, mutta tyynesti ja ystävälliseen sävyyn sillä eihän asia lopultakaan mikään maailmanloppu ollut vaan päinvastoin - jos tosiaan tarpeellista - vain hyvä juttu. Ja vaikka sijainti olikin tosi kaukana, se ei aikuisten taikavoimaisten yhteydenpitoa hidastaisi. Ilmiintyä kun aina voisi silloin kun paikka oli taikavoimaisille omistettu ja hän tiesi että ainakin Dena oli tuon taidon opetellut.