All the dear children

[Jacob King]

Eikä ollut kulunut vielä tuntiakaan. Jacob mietti nojaillessaan Dumon perässä sulkemansa ulko-oven viereen seinään, kädet puuskassa rinnallaan ja kuunnellessaan lapsellisesta pilasta pikkuhiljaa jonkinasteisen kauhujutun suuntaisiksi muuttuvaa tarinaa. Sen edetessä miehen katse harhaili Dumosta ympäri mökkiä ja hän vaikutti olevan syvissä ajatuksissa, mutta oikeasti kuunteli aktiivisesti. Tarina kun oli erittäin vangitseva. Ravintola-välikohtaus oli periaatteessa myös Dumon syytä, tämä kun oli osallistunut siihen. Tosin hän ei epäillyt hetkeäkään etteikö se olisi tapahtunut ilman apulaistakin, joskin vähän monimutkaisemman suunnitelman mukaan. Ja todennäköisesti päättynyt kurjemmin kun kukaan ei olisi lieventänyt tilannetta loitsuilla...Kukaan tuskin olisi kuitenkaan osannut aavistaa että joku veisi tuollaisen ravintolaongelman lakimies-selkkauksiin asti. Ne kun veivät tuhottomasti aikaa, energiaa ja rahaa kaikilta osapuolilta. Sen suhteen Jacob oli enemmänkin onnellinen että asia ei ollut riistäytynyt käsistä. Kalajuttu taasen oli ikävämmällä tolalla, sillä jotain oli suorastaan kuollut ja vieläpä suhteellisen luonnottomalla tavalla.
Ja sitten kaikkeen piti vielä liittyä taikuudella pelleilyä. Olisi pitänyt lykätä sen sauvan ostoa tuonnemmaksi. Oli nimittäin paljon mahdollista että mitään näistä ei olisi tapahtunut täällä kaiken viihteen ja virikkeiden keskellä, jos poika ei olisi saanut käsiinsä ”mutantteja”.
Mies huokaisi syvään ja hieroi sormellaan ohimoaan, katse viipyillen harmaassa iltapäivässä olohuoneen ikkunan tuolla puolen. Miksi sen porhon piti vuokrata kokonainen eläinpuisto juuri tänään?

”Ei, Dumo, et ole,” hän vastasi kääntäessään katseensa nuorukaiseen ja tämän silmiin. ”Olen iloinen että kerroit. Mutta ensi kerralla toivottavasti päätät myös olla auttamatta piloissa jos sinusta tuntuu että se on väärin,” hän sanoi vilpittömästi ja ystävälliseen sävyyn. ”Minä puhun Hunterille myöhemmin. Ja,” hän jatkoi vakavana ja katsahti jälleen ulos ikkunasta, mutta pian taas Dumoon, ”toivottavasti puhuit hänelle, jos et aikeestasi niin ainakin mielipiteistäsi ja tuntemuksistasi jo ennen tuloasi. Koska jos et...No, se olisi hieman epäreilua, etenkin kun osallistuit itsekin yhteen tempauksista. Muista, että hän on vasta hädin tuskin yksitoistavuotias ja pitää sinua kaverinaan. Täysin odottamattomana hän ei ottaisi tätä hyvin.”
Mies henkäisi jälleen ja katsoi hetken lattiaan, pohtien tilannetta, käsivarret edelleen ristissä rinnallaan. Hän nimittäin epäili ettei Hunter tiennyt missä Dumo juuri nyt oli, koska muuten vekara hyvin todennäköisesti olisi täällä myös selittämässä oman versionsa tapahtuneista.
”Eiköhän kaikki kuitenkin järjesty,” hän totesi toiveikkaana. ”Olisitko niin kiltti että etsisit hänet ja pitäisit hänelle seuraa, jottei hän ajaudu enempiin ongelmiin?” hän ehdotti nostaessaan katseensa takaisin Dumoon. Hunter kun tuntui olevan tänään taas vaihteeksi liian innokkasti pilailemassa. ”Kahteen asti vain, tulkaa sitten iltapäivä-teelle niin kuin sovittiin.”

Tällä välin Hunter oli päästänyt hiiren menemään ilman piloja, sillä seikkailukentällä hänet oli kutsuttu merirosvoleikkiin joka oli, kahden mehevästi onnistuneen pilan jälkeen, houkutellut paljon enemmän. Nyt tenava heilui puisen kiipeilytelineen ylimmällä tasolla lainatun puumiekan kanssa ja
musta merirosvohuivi päässään. Parhaillaan hän marssitti vankia kohti liukumäkeä joka toimi lankkuna, sillä heti sen edessä maassa oli valtava kuralätäkkö jonka pintaa sadepisarat rikkoivat kilpaa ja joka mielikuvituksen voimalla muuttui myrskyäväksi mereksi.