All the dear children

[Jacob King]

Hunter ei sanonut enää mitään, katsoi vain loittonevan Dumon perään kuvainnollisesti kysymysmerkkinä. Mikä tuota tyyppiä riivasi? Tavatessa tämä oli ollut niin kovin innoissaan. No, vähän outohan tuo aina oli ollut, ja omapa oli menetyksensä jos halusi jättää seikkailut kesken.
”Ollaan sitten vain me kahdestaan, kamu,” poika totesi hiirelle laatikossa, raottaen sen kantta. Otus vikisi toiveikkaana ja nousi etutassujensa varaan pystyseinämälle, viikset vipattaen.
”Jos Jaken äiti olisi täällä, tietäisin heti mitä voitaisiin tehdä,” Hunter puheli sille astellessaan hiljakseen pihan poikki kohti lasten seikkailukenttää.

Viitisen minuuttia myöhemmin monta sataa metriä kauempana, Jacob havahtui television ääressä koputukseen ovella. Joko se oli kaksi? Mutta eikö ainakin Carrie ja Freya olisi jo palanneet? Hän vilkaisi kelloa, mutta se lähestyikin vasta yhtä.
Kolkuttaja oli yllättävä, lähinnä koska oli siinä yksin. Ja syy ei vaikuttanut millään tapaa lupaavalta.
”Sillä ei liene merkitystä, jos se on niin tärkeää että koit tarpeelliseksi tulla oikein erikseen kertomaan,” hän vastasi kanteluasiaan joka oli muutenkin lähinnä lasten maailman juttuja. ”Ovatko Hunter ja Freya kunnossa?” hän tiedusteli huolestuneena, arvaten että enemmän kuin todennäköisesti tässä oli jotenkin kyse pojasta. ”Onko klubitalo ehjänä?”
Tämä viikko olikin sujunut yllättävän ongelmattomasti. Toivottavasti se ei tarkoittanut mitään aivan mahdotonta.