All the dear children

[Stephen Hunter King]

Poika nousi sohvalta ja asteli Denan luo, laskeutuen istumaan polviensa päälle.
”Hän on söpö,” hän totesi katsellen pikkuruista vauvaa tämän sylissä.
”Nimi on kai salaisuus huomiseen asti?” hän sanoi kuin myös toteamuksena, Denaan vain vilkaisten, kun ei äskeisen kysymyksen myötä nimeä oltu paljastettu.
”Heippa, möttiäinen. Minä olen Hunter. Sinä näytät ihan...” tenava jatkoi, pohtien mahdollisimman hullua nimeä, samalla kun tervehti tyttövauvaa kättelemällä tätä käyttäen etusormeaan ja peukaloaan. Ennen hän ei ollut liiemmin välittänyt vauvoista, mutta kummivanhempiensa pojan myötä veljenkorvikkeen saatuaan hän oli kasvanut pitämään niistä enemmän. Joskin pieninä annoksina eikä hän missään nimessä haluaisi lapsenvahdiksi vauvalle, ei sillä että hän vielä näin nuorena voisikaan olla vahtina minkään ikäiselle.
Hän ei ehtinyt päätyä mihinkään nimeen, kun äkillinen muutos vei koko hänen huomionsa. Tyttö alkoi vihertää koko ajan enemmän, joskin hieman haaleampana kuin hänen kätensä.
”Oh!" hän äännähti yllättyneenä ja päästi irti tytön kädestä. Pojan ensin hämmentynyt ilme muuttui pian huvittuneeksi hymyksi, tämä pilataika- tai väline osoittautui koko ajan herkullisemmaksi! Hän testasi vielä, kosketti normaalilla kädellään vauvan vihreää nenää kuin pientä nappia. Mutta väri ei levinnyt enää kolmanteen tahoon.

Sitten avaimenreiässä rahisi ja ovi lennähti auki ja siitä sisään vaaleatukkainen kahdeksanvuotias, hilpeyttä huokuva pikkutyttö.
”Freya, katso!” Hunter huudahti, hukkaamatta hetkeäkään. Tyttö käänsi uteliaan katseensa veljeensä samalla kun potki kenkiä jaloistaan naulakon alle.
”Dena synnytti alien-ihminen-risteytyksen! Sen isä on tämän puiston omistaja joka on naamioitunut ihmismuotoon ja he tulivat tänne pitämään galaktiset nimiäiset keskiyöllä, sen aliensukulaisten kanssa!” poika tarinoi kömpiessään lattialta jaloilleen ja osoittaen vasemmalla kädellään vihreää vauvaa. Oma, yhä vihreä kätensä hänellä oli piilossa pitkähihaisen paitansa hihassa.
Tyttö jähmettyi hetkeksi vain tuijottamaan, takki puoliksi päältä otettuna. Tilanne oli niin yllättävä, että hänellä kesti hetken rekisteröidä ensin sen että Aikenit tosiaan olivat siinä ja toisekseen mitä hänen veljensä oli juuri selittänyt.
”Hei,” tyttö tervehti hieman pöllähtäneen oloisena.
”Ja arvaa mitä muuta?” poika jatkoi innostuneena, ja paljasti vihreän kätensä ja käsivartensa. ”Erehdyin kokemaan vauvaan ja nyt minäkin muutun osittain alieniksi! Ainoa parannuskeino on koskea ihmistyttöön ja siirtää vaikutus!” hän ilmoitti virnistäen ja lähti astelemaan siskoaan kohti molemmat käsivartensa ojennettuna ahnaasti kuin milläkin zombiella.
Freya kirkaisi, pudotti takkinsa lattialle ja pyrähti kauemmas, ”Pysy kaukana!” hän vaati, joskin selvästi osittain huvittuneena, hieman nauraenkin, sillä ei hän toki uskonut sanaakaan äskeisestä. Mutta tosissaan hän vältteli poikaa sillä ei ollut lainkaan niin varmaa miten harmiton tämä juttu kuitenkaan oli. Hän ei missään nimessä haluaisi viettää päiväkausia tai jopa viikkoja vihreänä!
”Tule tänne! Se antaa supervoimia!” poika julisti jahdatessaan pikkusiskoaan ympäri olohuonetta.
”Irti!!” tyttö kiljui ja nappasi mennessään sohvatyynyn kilvekseen, vaikkei Hunter ollut vielä päässyt koskemaankaan.

Samaan aikaan Jacob astui ovesta, ja heti hänen perässään Carrie kantaen kahta isoa paperikassia josta leijui kiinalaisen ruoan tuoksu.
”Hei, Dena! Nat, Dumo,” Jacob tervehti yllättyneenä ja ilahtuneena Aikenien suuntaan, riisuessaan kenkiään ja takkiaan. Hän oli kyllä kuullut Hunterin koko tarinan, mutta ei silti osannut arvata että Dena olisi oikeasti täällä.
”Hei vaan,” Carrie tervehti laskiessaan kassit lattialle. ”Olen varma ettei se ole yhtä jännittävä kuin Hunterin versio, mutta mitä täällä oikeasti tapahtuu?” hän tiedusteli hyväntuulisesti ja riisui sitten itsekin ulkovaatteita.
”Hunter,” Jacob kutsui ääntään korottaen sillä tenavat mekastivat melko äänekkäästi jahdin jatkuessa ja siirtyessä yläkertaan vieviin lyhyisiin portaisiin. ”Käsienpesulle nyt. Saimme ruoat jo matkalla,” mies jatkoi nostaessaan tyttärensä takin lattialta naulakkoon.
Poika pysähtyi kuin seinään, rekisteröidessään taivaallisen kiinalaisen ruoan tuoksun vasta nyt. Hän oli ollut liian uppoutunut tarinaansa ja jahtiin. Hän veti syvään henkeä ja kohta kuului melkoinen kumahdus kun hän loikkasi portaikon keskivaiheilta suoraan takaisin alas puulattialle ja livahti pikavauhtia pieneen kylpyhuoneeseen. Freya, joka oli ehtinyt piiloon yläkerran makuuhuoneeseen, hipsi varovasti takaisin ja kurkisti kulman takaa alas.