Secret of Portobello Road (K-15)

[Jacob King]

”Dena, pysy velveilla, puhu minulle – mitä tahansa,” Jacob kannusti vielä rauhallisesti mutta huolestuminen ei enää pysynyt pinnan alla, tukien tyttöä toisella käsivarrellaan kävelyttäen tätä kohti puhelinkoppia, ja toisella kädellä nostaen tämän kasvoja. Hän selittäisi nimitietämyksensä myöhemmin, jos voisi. Tytön sanat olivat karmivat tilanteeseen nähden, ja muutenkin mies alkoi tulla tulokseen että ei ollut aikaa selviytyä puhelinkopille, soittaa ambulanssia ja odottaa sen saapumista. Oli pakko riskeerata ilmiintymällä.
Kun Dena vaikutti taas palaavan tajuihinsa, hän ilmiintyi vajaan kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle St. Maryn sairaalalle. Suureksi helpotuksekseen onnistuneesti. Silti, hän päätti, hän ei kokeilisi tätä ellei olisi aivan pakko kuten nyt oli.
Nopeuttaakseen etenemistä, hän kantoi tytön sairaalan ovista sisään ja ilmoitti tilanteesta ensimmäiselle näkemälleen lääkärille.

Dena toimitettiin vilkkaasti tarvittavaan hoitoon, kun Jacob oli saanut selitettyä tytön iän ja tämän juoneen ainakin yhtä vahvaa viinaa ja samalla käyttäneen ainakin kahta eri huumausainetta – marihuanaa ja toistaiseksi tunnistamattomia tabletteja jotka hän ojensi lääkäreille jotka toimittivat ne eteenpäin analysoitavaksi. Sairaala toimittaisi ne myöhemmin poliisiasemalle sormenjälkien ottoa ja jossain vaiheessa hävitystä varten.
Kiireisimmän tiedon välittämisen jälkeen hän jatkoi paikalle jääneelle nuorelle mieslääkärille puhumista.
”Hänen nimensä on Cullodena Aiken, huoltajansa on setänsä Nathrach Aiken. Minä olen etsiväkonstaapeli Jacob King,” hän kertoi ja koska hän ei, kuten etsiväkonstaapelit yleensäkään, ollut univormussa ja tilanteeseen liittyi rikoksia, hän näytti virkakorttiaan.
”Kotimatkallani, löysin tytön läheiseltä kujalta. Häntä ei ole pidätetty, ainakaan vielä. Käyn soittamassa poliisiasemalle, he soittavat tytön sedän paikalle ja pari konstaapelia lisää todennäköisesti tulee myös.”

Muutaman minuutin päästä hän lopetti puhelun lähimmän poliisiaseman kanssa josta luvattiin lähettää pari konstaapelia sairaalalle samantien ja soittaa tytön huoltajalle.
Jacob istahti sairaalan odotusaulaan, muttei pystynyt keskittymään minkäänlaiseen ajantappoon vaikka erilaisia lehtiä oli tarjolla ja kahviautomaattikin. Hän pystyi vain ajattelemaan Denan hengenvaarallista terveydentilaa, ja pikkuveljeään.
Noin viisi minuuttia kului, kunnes kollegansa tupsahtivat pääovista sisään ja hän sai hetkeksi muuta ajateltavaa, noustessaan kättelemään ja tervehtimään näitä. Toinen oli suurin piirtein hänen ikäisensä univormussa oleva, ja toinen oli keski-ikäinen arkivaatteissa oleva etsivä – se jota hän oli edellisvuonna avustanut Aikenien tapauksen selvittämisessä.
Kaksikko siirtyi muutaman sanan vaihdon jälkeen lääkäreiden juttusille, selvittämään tytön hallussa olevia huumeita, ja tytön sen hetkistä tilaa.
Jacob jäi odotushalliin sillä hän ei ollut virka-ajalla joten hänen ei ollut velvollisuutta osallistua siihen, mutta ensisijaisesti syyllä että ottaisi vastaan saapuvan perheen jos nämä olisivat lähiseudulla tiedon saadessaan. Koska hän tiesi että herra Aiken todennäköisesti hankkiutuisi paikalle ilmiintymällä eli saapuisi minä hetkenä hyvänsä. Hän ainakin muisteli että perhe asui satojen kilometrien päässä Lontoosta. Hämäysloitsuja todennäköisesti tarvittaisiin sillä niin tiesi paikalle saapunut etsiväkin, ja tietenkin perheelle soittanut konstaapeli asemalla.