Secret of Portobello Road (K-15)

[Jacob King]

Jacob jatkoi tytön tilan arviointia vaiti. Tämän sytyttäessä savukkeen, hän otti ensisijaiseksi tavoitteekseen neuvotella tyttö laittamaan se pois. Se kun ei hajusta päätellen ollut tavallinen tupakka vaan marihuanaa, mikä sinänsä oli vaarattomimpia huumausaineita mutta ei tietenkään yhtään sen hyväksyttävämpää, ja joka tapauksessa raskaan alkoholin käytön kanssa muodostui vaaralliseksi. Jos olisi pakko, hän ottaisi kyllä savukkeen ja muut huumausaineet pois mutta aina oli parempi yrittää ensin sovinnolla, varsinkin niin kauan kun ei tiennyt oliko käyttäjällä minkäänlaisia aseita.
Jacob nousi ylös ja tarkisti taikasauvansa valossa kujan ja kuunteli tarkkaan ympäristöä siltä varalta että paikalla olisi muita apua tarvitsevia tai se joka tytölle oli aineita välittänyt, mutta ketään muuta ei näkynyt eikä kuulunut. Hänen huomionsa kiinnittyi väkisinkin tytön sammaltamaan valitukseen sillä se oli kaikkea muuta kuin odotettavissa. Hän katsoi hetken alas syvän myötätunnon ja hetkellisen järkytyksen vallassa tyttöön jonka tarinan myötä tunnisti yhdeksi Aikenin lapsista. Hän oli vuosia sitten muun kansan tavoin tietenkin kuullut tapauksesta uutisista, mutta hän oli myös noin vuosi sitten, etsiväkoulutuksessaan, avustanut sen tutkimuksissa uusien johtolankojen löytymisen aikaan.
Vaikka hänkin oli menettänyt vanhempansa ja pikkuveljensä periaatteessa samankaltaisesti, yhtään omia kokemuksiaan vähättelemättä hän ei missään nimessä lähtenyt vertaamaan niitä tähän – hänellä ei, Luojan kiitos, ollut henkilökohtaista kokemusta siitä miltä tuntui kun joku rakas ihminen murhattiin niin raa'asti ja hän oli tavallaan onnekas siinäkin suhteessa että sai pitää kiinni toivosta että veljensä olisi jonkun hyvän ihmisen kanssa. Aikenin nuorimmainen oli joutunut tämän äidin murhaajan matkaan, ja se oli alusta asti ollut vahva todennäköisyys. Lisäksi tämä nuori vaikutti syyttävään vauva-veljeään kaikesta eli olevan täynnä vihaa tai sitten vain aineista sekaisin. Tästä johtuen hän ei edes harkinnut yrittää muodostaa jonkinasteista yhteyttä tyttöön mainitsemalla omasta historiastaan.
Hän laskeutui takaisin kyykkyyn tytön lähelle mutta piti etäisyyden jonka arveli tytölle mukavaksi ja itselleen turvalliseksi. Olisi pars yrittää kerätä mahdollisimman paljon tietoa nyt kun tyttö vielä pystyi puhumaan, mutta ýhä hän halusi ensin saada tämän luopumaan myrkyistään. Samalla hän tarkkaili tiiviisti tämän tajunnan tilaa. Jos tyttö menettäisi tajunnan uudestaan pidemmäksi aikaa, olisi muu jätettävä tuonnemmaksi ja soitettava ambulanssi. Nytkään, vaikka tyttö oli tajuissaan ja pystyi kommunikoimaan melko selkeästi ja tiedostaen ja jonkin verran liikkumaankin, ei kannattaisi viivytellä välttämätöntä kauempaa joten kysymykset olisi esitettävä selkeästi ja määrätietoisesti.
”Tietenkin haluat,” hän totesi myötätuntoiseen sävyyn. Seitsemäntoista vuoden aikana oli tuskin ollut päivääkään kun hän ei ollut halunnut vanhempiaan takaisin, edes hetkeksi jotta voisi sanoa edes hyvästit.
”Jos äitisi voisi puhua sinulle nyt, mitä hän toivoisi sinun tekevän?” hän kysyi rauhalliseen sävyyn ja ilman minkäänlaista syyllistävää vivahdetta, toivoen neutraalilla ja rauhallisella lähestymisellä osuvansa tytön huumaantuneesta tilasta ja vihasta huolimatta kohtaan joka saisi tämän edes harkitsemaan savuketta ja alkoholin käyttöään, edes täksi illaksi. Tämän sanoista päätellen äitinsä oli ollut hyvin rakas ja läheinen, ja tutkinnassa vuosien aikana selvinneistä asioista vaikutti siltä ettei nainen ollut itse rappiolla ollut tai muutenkaan huonoilla teillä.