19-03-2016, 03:02 AM
Joulunaika oli rehtori Albus Dumbledorelle usein mitä kiireellisintä aikaa. Kuten tavallista, oli hän jo tähän aikaa vuodesta onnistunut käymään mitä monenmoisemmissa kekkereissä ja kissanristiäisissä, sillä useimmat tahtoivat tavata Tylypahkan rehtorin - ja miksikäs hän olisikaan moisesta kunniasta kieltäytynyt.
Albus Dumbledorella oli usein myös tapana tähän aikaan vuodesta käydä eräällä vanhalla ystävällään, koulun lieminerolla ja luihuisten tuvanjohtajalla, Horatius Kuhnusarviolla. Kuten useinkin, vanhat ystävykset tapasivat istua takkatulen ääressä, juomassa sherryä ja maistelemassa Kuhnusarion itse sokeroituja ananaspaloja. Niin oli myös tälläkin kertaa.
"Aah, en olekaan sitten aikoihin syönyt näin loistavia ananaspaloja, Horatius", Dumbledore sanoi hymyillen ja katsoi ystäväänsä puolikuun muotoisten silmälasiensa takaa takkatulen loisteessa.
"Kiitos, kiitos, Dumbledore", Kuhnusarvio sanoi nojautuen samalla täyttämään ensin oman lasinsa uudestaan sherryllä ja sitten Dumbledoren, "Isoäitini vanha sokeroimistapa, erittäin vanha sukuresepti, erittäin arvokas sellainen..."
"Oletko kuullut jo uusimmasta hyökkäyksestä?", Dumbledore kysyi astetta synkemmällä äänellä, ottaen samalla lasinsa. Kuhnusarvio oli siirtänyt katseensa takan liekkeihin, ja näytti nyt erittäin rasittuneelta. Hän siemasi lasistaan ja nyökkäsi synkästi.
"Huhutaan, että uusia hyökkäyksia tapahtuisi vielä lisää. Onko se totta, Albus?", Kuhnusarvio jatkoi ja katsoi Dumbledorea lähes epätoivoisesti. Vaikka Dumbledore ja Kuhnusarvio olivatkin vanhoja ystäviä, ei ollut silti tavallista että Kuhnusarvio kutsui Dumbledorea etunimellä ja tämän laittoi Dumbledorekin merkille. Hän huokaisi syvään ja asetti lasinsa pöydälle. "Niin huhutaan", Dumbledore sanoi ilme vakavana, "Voldemort on voimissaan ja niin pahoin kuin pelkäänkin, hyökkäyksiä tulee tapahtumaan"
Kuhnusarvio kalpeni.
"No mutta, ystävä hyvä, nyt on joulu", Kuhnusarvio sanoi hetken päästä omituisen pingottuneesti ja naurahti ontosti, "Emme kai tuhlaa tätä kallisarvoista hetkeä synkistelemällä, emmehän?"
Dumbledore naurahti hyväntahtoisesti. "Emme tietenkään. Minä olen käynyt tämän illan aikana ties jo ainakin kahdeksassa pippalossa, enkä ole mistään muualta saanut näin hyvää sherryä", hän jatkoi, siirsi ystävällisen katseensa Kuhnusarvioon ja kohotti maljansa, "malja siis sille." ja niin ystävykset kohottivat maljansa, eikä sen illan aikana puhuttu enää Voldemortista tai sodasta.
Kun Dumbledore ja Kuhnusarvio olivat kohottaneet maljojaan jo kuinka monetta kertaa jo ainakin joululle, Tylypahkalle, pitkälle iälle ja terveydelle ja laulaneet monet joululaulut, Dumbledore katsoi kelloa ja maiskautti huuliaan aivan kuin olisi unohtanut jotain. "No mutta aika menee nopeasti, kun on hauskaa," Dumbledore sanoi, "Minun pitäisikin varmaan jo lähteä. Kello tulee jo ties mitä, ja luulen etten viitsi enempää tuhlata ananaskuutioitasi - niin herkullisia, kun ne ovatkin."
Kun Dumbedore näytti siltä, että aikoi tehdä lähtöä, Kuhnusarvio alkoi touhuamaan. "No mutta, no mutta", tämä hössötti, nousi Dumbledore mukana ylös ja asetteli pullon ja ananaspalakulhon tarjottimelle "no mutta... ehkä sinun sitten pitäisi lähteä. Mutta kiitoksia loistavasta illasta", Kuhnusarvio vielä julisti, ja hymyili leveästi. Hymy paljasti sen, että Kuhnusarvio alkoi olemaan jo melko tuhdissa humalassa.
"Kiitos itsellesi, ja hauskaa joulua", Dumbledore hymyili ystävällisesti ja nyökäytti kohteliaasti päätään. "Hauskaa joulua sinullekin, ystävä hyvä", Kuhnusarvio sanoi, saattaessaan Dumbledorea ovelle.
Dumbledore käveli rauhaisalla kävelytiellä. Hän oli matkalla Vuotavaan noidankattilaan, tarkoituksenaan varata itselleen huone yhdeksi yöksi. Kun Dumbledore oli kuitenkin päässyt jo suhteellisen lähelle katua, missä Vuotava noidankattila sijaitsee, ei hän odottanut törmäävänsä johonkin omituiseen; katua pitkin ryömi häntä vastaan suuri, fletkumadon tapainen, limainen ihmissyöjä mato. Dumdledore kurtisti yllättyneenä kulmiaan ja otti taikasauvansa esille. Parilla sauvan heilautuksella lihansyöjämato muuntautui pienemmäksi versioksi, minkä Dumbledore otti lasiseen purkkiin. Metsästettyään madon, hän tarkasteli sitä pohtivan näköisenä lasipurkin takaa, mutta laittoi sen sitten nopeasti punaisen kaapunsa taskuun. Sitten hän jatkoi matkaansa.
Mutta melko pian Dumbledore pysähtyi jälleen; jokseenkin pieni hymy kohosi hänen suupieleensä, hänen eteensä tupsahdettua matojen lähettiläs, kenet hän tunnisti koulunsa oppilaaksi, Barty Crouch nuoremmaksi.
Dumbledore asteli juniorin luokse ja otti lasipurkin esiin. "Tämä otaksuen on karannut sinulta", Dumbledore sanoi rauhallisesti ja näytti lasipurkkia pojalle. "Minä kun aina luulin, että ikäisesi pojat olisivat näin joulun alla olleet enemmän kiinnostuneita marsipaanikarkeista kuin kastemadoista, mutta voi kuinka minä erehdyinkään", hän vielä jatkoi, hymyillen ystävällisesti oppilaalleen.
Albus Dumbledorella oli usein myös tapana tähän aikaan vuodesta käydä eräällä vanhalla ystävällään, koulun lieminerolla ja luihuisten tuvanjohtajalla, Horatius Kuhnusarviolla. Kuten useinkin, vanhat ystävykset tapasivat istua takkatulen ääressä, juomassa sherryä ja maistelemassa Kuhnusarion itse sokeroituja ananaspaloja. Niin oli myös tälläkin kertaa.
"Aah, en olekaan sitten aikoihin syönyt näin loistavia ananaspaloja, Horatius", Dumbledore sanoi hymyillen ja katsoi ystäväänsä puolikuun muotoisten silmälasiensa takaa takkatulen loisteessa.
"Kiitos, kiitos, Dumbledore", Kuhnusarvio sanoi nojautuen samalla täyttämään ensin oman lasinsa uudestaan sherryllä ja sitten Dumbledoren, "Isoäitini vanha sokeroimistapa, erittäin vanha sukuresepti, erittäin arvokas sellainen..."
"Oletko kuullut jo uusimmasta hyökkäyksestä?", Dumbledore kysyi astetta synkemmällä äänellä, ottaen samalla lasinsa. Kuhnusarvio oli siirtänyt katseensa takan liekkeihin, ja näytti nyt erittäin rasittuneelta. Hän siemasi lasistaan ja nyökkäsi synkästi.
"Huhutaan, että uusia hyökkäyksia tapahtuisi vielä lisää. Onko se totta, Albus?", Kuhnusarvio jatkoi ja katsoi Dumbledorea lähes epätoivoisesti. Vaikka Dumbledore ja Kuhnusarvio olivatkin vanhoja ystäviä, ei ollut silti tavallista että Kuhnusarvio kutsui Dumbledorea etunimellä ja tämän laittoi Dumbledorekin merkille. Hän huokaisi syvään ja asetti lasinsa pöydälle. "Niin huhutaan", Dumbledore sanoi ilme vakavana, "Voldemort on voimissaan ja niin pahoin kuin pelkäänkin, hyökkäyksiä tulee tapahtumaan"
Kuhnusarvio kalpeni.
"No mutta, ystävä hyvä, nyt on joulu", Kuhnusarvio sanoi hetken päästä omituisen pingottuneesti ja naurahti ontosti, "Emme kai tuhlaa tätä kallisarvoista hetkeä synkistelemällä, emmehän?"
Dumbledore naurahti hyväntahtoisesti. "Emme tietenkään. Minä olen käynyt tämän illan aikana ties jo ainakin kahdeksassa pippalossa, enkä ole mistään muualta saanut näin hyvää sherryä", hän jatkoi, siirsi ystävällisen katseensa Kuhnusarvioon ja kohotti maljansa, "malja siis sille." ja niin ystävykset kohottivat maljansa, eikä sen illan aikana puhuttu enää Voldemortista tai sodasta.
Kun Dumbledore ja Kuhnusarvio olivat kohottaneet maljojaan jo kuinka monetta kertaa jo ainakin joululle, Tylypahkalle, pitkälle iälle ja terveydelle ja laulaneet monet joululaulut, Dumbledore katsoi kelloa ja maiskautti huuliaan aivan kuin olisi unohtanut jotain. "No mutta aika menee nopeasti, kun on hauskaa," Dumbledore sanoi, "Minun pitäisikin varmaan jo lähteä. Kello tulee jo ties mitä, ja luulen etten viitsi enempää tuhlata ananaskuutioitasi - niin herkullisia, kun ne ovatkin."
Kun Dumbedore näytti siltä, että aikoi tehdä lähtöä, Kuhnusarvio alkoi touhuamaan. "No mutta, no mutta", tämä hössötti, nousi Dumbledore mukana ylös ja asetteli pullon ja ananaspalakulhon tarjottimelle "no mutta... ehkä sinun sitten pitäisi lähteä. Mutta kiitoksia loistavasta illasta", Kuhnusarvio vielä julisti, ja hymyili leveästi. Hymy paljasti sen, että Kuhnusarvio alkoi olemaan jo melko tuhdissa humalassa.
"Kiitos itsellesi, ja hauskaa joulua", Dumbledore hymyili ystävällisesti ja nyökäytti kohteliaasti päätään. "Hauskaa joulua sinullekin, ystävä hyvä", Kuhnusarvio sanoi, saattaessaan Dumbledorea ovelle.
Dumbledore käveli rauhaisalla kävelytiellä. Hän oli matkalla Vuotavaan noidankattilaan, tarkoituksenaan varata itselleen huone yhdeksi yöksi. Kun Dumbledore oli kuitenkin päässyt jo suhteellisen lähelle katua, missä Vuotava noidankattila sijaitsee, ei hän odottanut törmäävänsä johonkin omituiseen; katua pitkin ryömi häntä vastaan suuri, fletkumadon tapainen, limainen ihmissyöjä mato. Dumdledore kurtisti yllättyneenä kulmiaan ja otti taikasauvansa esille. Parilla sauvan heilautuksella lihansyöjämato muuntautui pienemmäksi versioksi, minkä Dumbledore otti lasiseen purkkiin. Metsästettyään madon, hän tarkasteli sitä pohtivan näköisenä lasipurkin takaa, mutta laittoi sen sitten nopeasti punaisen kaapunsa taskuun. Sitten hän jatkoi matkaansa.
Mutta melko pian Dumbledore pysähtyi jälleen; jokseenkin pieni hymy kohosi hänen suupieleensä, hänen eteensä tupsahdettua matojen lähettiläs, kenet hän tunnisti koulunsa oppilaaksi, Barty Crouch nuoremmaksi.
Dumbledore asteli juniorin luokse ja otti lasipurkin esiin. "Tämä otaksuen on karannut sinulta", Dumbledore sanoi rauhallisesti ja näytti lasipurkkia pojalle. "Minä kun aina luulin, että ikäisesi pojat olisivat näin joulun alla olleet enemmän kiinnostuneita marsipaanikarkeista kuin kastemadoista, mutta voi kuinka minä erehdyinkään", hän vielä jatkoi, hymyillen ystävällisesti oppilaalleen.