Children are our future

[Jacob King]

Jacob pysyi pohtivana ja vakavana, pysyen suhteellisen tyynenä yrittäessään torjua toistaiseksi mielestään osan syistä jotka tähän tilanteeseen vaikuttivat. Kääntäen katseensa Dumbledoren silmiin, hän vastasi lähes heti.
"Tunnen luottavani kouluunne ja metodeihinne tarpeeksi antaakseni niille tilaisuuden. Muuten en olisi pyytänyt tapaamista vaan hylännyt pojan paikan heti," hän vastasi.
"En silti osaa lykätä poikaa vastuullenne noin vain kartoittamatta perusteellisesti asioita. Niin kokenut kuin olettekin ja niin arvostettu kuin koulunne onkin, täällä on vain alle kaksikymmentä henkilökunnan jäsentä yrittämässä katsoa satojen erilaisten lasten perään, joista uusimpiin vasta tutustutte ja joista Hunter ei varmasti ole ainoa jolla on erityistarpeita. Samoinhan on valtion kouluissa, mutta toisin kuin niissä, täällä vanhempien yhteys ja vaikutus on minimaalinen yhdeksän kuukautta vuodesta. Kukaan ei voi luvata onnistumista jokaisen lapsen kohdalla missään koulussa, enkä sitä toki odotakaan. Perustavanlaatuisesti siis luotan mutta minun on oltava varma että teidän ja Hunterin tarpeet kohtaavat, koska niin moni elementti; ympäristö, ilmapiiri, käytännöt ja auktoriteettihahmojen kokoonpano on merkittävästi eri kuin valtion koulussa, jota Hunter on tähän asti käynyt. Uskokaa pois, tässä ei ole missään suhteessa mitään henkilökohtaista teihin tai kouluunne liittyen. Tekisin saman kyselyn minkä tahansa yksityiskoulun kohdalla," hän puhui ystävällisesti mutta määrätietoisesti perustellen.

Ohikiitävän hetken hän mietti, mutta päätti kuitenkin vielä lisätä yhden olennaisen syyn siihen miksi saattoi, ehkä mahdollisesti, olla hitusen ylisuojeleva. Kyseiset asiat kun eivät olleet mitään salaisuuksia, päinvastoin jokainen niistä oli enemmän tai vähemmän ollut Päivän Profeetan ja muiden lehtien otsikoissa. Toisaalta taas niin vanhoja uutisia ettei niitä ulkopuoliset muistaisi, saati osaisi yhdistää tiettyyn henkilöön, etenkin kun ne tapahtuivat kauan ennen sotaa. Ja hän kyllä tiedosti ettei Dumbledore ja Tylypahka ollut ainoa taho joka on joutunut kohtaamaan hänen tarpeensa selvitellä lastensa turvallisuuteen liittyvät asiat perusteellisesti, eli että kyse ei nytkään ollut vain äsken mainituista käytännön olosuhteista. Ei hän silti kaikkialle menneisyyttään avannut, mutta nyt se tuntui kuitenkin olennaiselta esitetyn kysymyksen myötä. Mies siirsi synkäksi ja murheelliseksi muuttuvan katseensa Dumbledoren ohi ikkunasta pilviseksi muuttuvaan iltapäivään.
"En usko että olen koskaan tämän valmiimpi antamaan vastuuta lapsistani muille, ja tiedän että saatan olla hieman ylisuojeleva. Sillä 5-vuotias veljeni kaapattiin ollessani seitsemän. Siitä on kolmekymmentäkaksi vuotta eikä häntä ole löydetty. Kuka sen teki ei myöskään tiedetä, vain se että tämä ainakin tuntee jonkun taikavoimaisen. Pöllöt kun eivät Beniä tavoittaneet eli joku on laittanut häneen jäljityksen eston."
Päivittäinen vähintään alitajuinen pelko ja kauhukuvat, kun ei tiennyt oliko tämä elossa vai jo kauan sitten kuollut, ja jos elossa oliko kärsinyt laiminlyöntiä tai jopa kidutusta koko elämänsä? Ja sen kaiken keskellä rajaton ikävä. Omat lapset olivat toki tuoneet elämään paljon iloa ja onnea ja veivät ajatuksia muualle, mutta toivat mukanaan tietenkin omasta puolestaan myös monenlaista stressiä ja huolta.
"Vanhempani kuolivat pian häntä etsiessään, ja siitä lähtien minut kasvattanut isoisäni - ex-aurori, kuoli kymmenisen vuotta myöhemmin pimeyden velhoa vastaan taistellessaan," hän jatkoi.
"Ne olivat menetyksiä joihin en voinut vaikuttaa. Jos minulla on mahdollisuus selvittää asiat perusteellisesti ennen kuin päätän lähetänkö lapseni kauas kotoa suureksi osaksi vuotta uusiin kuvioihin pääosin uusien ihmisten vastuulle, niin sen teen. Ja en halua hänen viettävän aikaa täysin tuntemattomien ihmissusien seurassa jos en voi sitä itse valvoa. Ihmissusi tunnistaa toisen täysikuun viikolla, joten ette voisi heidän tapaamistaan estää."
Hänestä tuntui että oli kuitenkin parempi vielä korostaa perussyitä.
"Uskon kyllä että huolehtisitte kaikista ihmissusioppilaistanne vastuullisesti ja parhaanne mukaan, siitä ei siis ole kyse," hän jatkoi, mutta mielessään häilyi yhä epäilys siitä mihin asti se riittäisi jos koululla ei koskaan aiemmin ihmissutta ollut ja nyt olisi tulossa harvinaislaatuinen sellainen.
"Hunter ei ole tartuntansa jälkeen vielä koskaan tavannut toista ihmissutta, ja kun niin joskus käy mielestäni on paras että häntä valvoo joku joka tuntee hänet läpikotaisin ja että minä voin tutustua kyseiseen ihmiseen samaan aikaan pojan kanssa."
Hän tiedosti kyllä ettei hän loputtomiin voisi kontrolloida pojan ihmissusituttavuuksia - jonain päivänä vekara täyttäisi kahdeksantoista. Mutta siihen asti kun hänellä oli oikeus, hän valvoisi. Toki hän yrittäisi aina lopunikää huolehtia ettei poika eksyisi huonoon seuraan tai muuten menisi liian pitkälle, mutta niin kauan kun poika oli alaikäinen mahdollisuudet onnistua olivat parhaimmat. Ja juuri nyt riski huonoon seuraan eksymisestä tai liian pitkälle menemisestä oli erityisen suuri, pojan ihmissusiasenteen ollen mitä on.

Hän puhui rauhallisesti ja vilpittömästi, eikä suotta yrittänyt peittää vuosikymmenten mittaista tuskaa ja huolta. Etenkään puhuessaan Hunterin suojelemisesta. Ei hän edelleenkään uskonut että kukaan jolla ei ole oikeasti ihan omaa lasta voisi ymmärtää täysin, mutta kuitenkin.
Dumbledore oli varmasti ylpeä koulustaan ja luotti itseensä sataprosenttisesti, Jacob mietti, ja jos hänen epäluottamuksensa aste tai suojelunhalunsa oli rehtorin mielestä perusteeton tai liikaa eikä tämä siksi ottaisi Hunteria kouluun - ehkä peläten että hän olisi jatkuvasti kyselemässä tai puuttumassa asioihin, ei hän siitä ongelmaa ottaisi. Hunter toki vihoittelisi jonkin aikaa, mutta poika oli fiksu ja nautti valtion koulustakin paljon.
"Pyrin tässä siihen että jälkeenpäin ei tarvitsisi henkilökunnan kanssa selvitellä muuta kuin käytännön järjestelyt ja jos vuoden aikana sattuisi jotain kovin vakavaa. Tarkoitukseni olisi olla aktiivisessa kirjeenvaihdossa vain Hunterin kanssa."
Saatuaan asiansa loppuun, hän yritti hetken ajatella iloisia muistoja lapsistaan sillä tunnemyrsky alkoi uhkaavasti nousta. Häntä ahdisti syvästi ajatuskin siitä että menettäisi muun perheensä päälle lapsensa, ainoan poikansa. Tai että varomattomilla valinnoilla edesauttaisi Hunterin mielenterveyden järkkymistä entisestään. Tai että rakas tyttärensä joutuisi kasvamaan ilman veljeään kuten hän oli ilman Beniä. Nämä kauhukuvat olivat vain liikaa.

Sillä hetkellä hän piti pienenä ihmeenä että oli saanut itsestään irti tulla edes tänne asti tämän vaihtoehdon kanssa, ja yritti taistella sitä vastaan ettei luopuisi koko jutusta tietäen että Hunter pääsisi siitä kyllä yli.
Hän oli kyllä tunnistanut kertoja muutaman viime vuoden aikana jolloin hän oli ollut ehkä turhan kontrolloiva lastensa itsenäisistä menemisistä oman menneisyytensä traumojen takia, ja yritti kyllä työstää ongelmaa pois ja jonkin verran onnistunutkin. Mutta tätä hän ei kokenut liian kontrolloivana kertana. Tässä oli kyse lähes kokonaisesta vuodesta ja hurjasta muutoksesta niin elämäntyyliin kuin auktoriteetteihinkin.