19-03-2016, 07:41 AM
Dumbledore ei ollut yllättynyt. Ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään, kun pinnalle nousi vanhempien huoli entisestä kuolonsyöjästä, Severus Kalkaroksesta. Dumbledore pysyi tyynenä ja kuunteli Jacobia. Hän ymmärsi kyllä Jacobin epäilykset. Rehtori itse luotti Kalkarokseen kuitenkin täydellä sydämellään ja oli valmis puolustamaan koulun oman liemineron mainetta. Hänhän sen oli jo kerran aikaisemmin jo puhdistanutkin.
"Ymmärrän kyllä huolenne", Dumbledore sanoi tyynenä, "Luotan koulumme omaan liemimestariimme kuitenkin täydellä sydämelläni", se oli totta ja lisäpainona rehtori nyökäytti päätään, piteäen vaaleansiniset silmänsä Jacobissa, "Itse olisin valmis antamaan vaikka henkeni professori Kalkaroksen käsiin, sillä totuus on, ettei hän ole sen enempää kuolonsyöjä kuin minäkään." Tämän rehtori oli jo kerran aikaisemminkin sanonut. Kymmenisen vuotta sitten erään kuolonsyöjän oikeusistunnossa. Dumbledore kuitenkin tiesi Jacobin olevan poliisi, mutta myös vanhempi, joten sisällään miehen epäillykset eivät yllättäneet. Rehtori kuitenkin tiesi sanoillaan olevan suurta painoarvoa.
Hunter tuikkasi miesten väliseen keskusteluun omia vastalauseitaan. Dumbledore hymyili pojalle lempeästi takaisin. Poika oli nuori ja malttamaton.
Jacobin seuraavat kysymykset eivät kuitenaan olleet helppoja. Dumbledroe itse oli varma siitä, että Voldemort vielä palaisi. Olihan hän keskustellut mahdollisista tulevista hyökkäyksistä jo kerran aikaisemminkin; Likusteritien portilla professori Mcgarmiwan kanssa Potterien kuolinyönä. Dumbledoren epäillyt olivat kuitenkin vielä toistaiseksi pysyneet vain epäilyksien tasolla, eikä olisi oikein mikäli hän niistä kertoisi oppilaidensa vanhemmille, sillä mitään ei ollut vielä tapahtunut. Ja tämän vuoksi hän pitikin ympäristöä ja tulevia tapahtumia tiukasti silmällä. Jacob oli kuitenkin rohkea mies ja oli huomionarvoista, että poliisilla oli rohkeutta Dumbledoren lailla sanoa Voldemortin nimi ääneen. Harva velho vielä kymmenen vuoden jälkeenkään siihen kykeni.
"Voldemort kukistui sinä hirvittävänä yönä, kun Potterit mehetyivät", rehtori sanoi, "Enkä usko hänen enää palaavan." Se oli valkoinen valhe; Dumbledore ei uskonut Voldemortin vielä palaavan, mutta aivan varmasti näin tulisi käymään vielä tulevaisuudessa.
Dumbledore oli hetken hiljaa ja vilkaisi syrjäkarein Hunteriin. Hän haluaisi puhua Jacobin kanssa kahden, sillä puheet Voldemortista eivät olleet lasten korville sopivia.
"Mitäpä sinä luulet, Hunter, haluaisitko sinä käydä tutustumassa ystävälliseen riistanvarjitaamme?", Dumbledore kysyi pojalta, "Luulen, että hänen gäätänsä kesäiset pennut saattaisivat alkaa olemaan jo siinä iässä että niitä sopisi ulkoiluttaa. Lisäksi veikkaisin, että takapihalta saattaisi löytyä villimansikoita."
Dumbledore otaksui Hunterin innostuvan aiheesta ja hän nousi tuoliltaan, kävellen Fawkesin luokse. Feenikslintu oli tarkaillut keskustelu ja kohotti katseensa rehtoriin.
"Viehän viesti Hagridille pienestä vieraastamme", rehtori sanoi ja avasi kansian ikkunan auki. Lintu kohotti siipensä ja liisi rehtorin käskystä ulos.
Fawkesin lennettyä hakemaan Hagridia, rehtori istuutui takaisin tuolilleen. Pelaten aikaa, tämä kertoili koulun historiasta tarkemmin ja selosti koulun henkilökunnasta. Melko pian ovelta kuuluikin koputusta ja ovi aukeni. Sisään astui jätti ja tämä katseli tulokkaita.
"Ah, Hagrid", Dumbledore hymyili, "Meillä on täällä vieras, joka olisi kovin kiinnostunut gäädän pennuistasi."
Hagrid ymmärsi yskän ja poistui Hunterin kanssa pihamaalle. Kaksikon mentyä, rehtori käänsi katseensa Jacobiin.
"Mihin jäimmekään?", rehtori kysyi aluksi lähinnä itseltään, mutta sitten havahtui jatkamaan, "Niin, kuten siis sanoin, itse en henkilökohtaisesti usko Voldemortin palaavan. Koulumme on kuitenkin suojattu vahvoin taikaloitsuin hätätilanteita varten. Koulumme vahvimmat ja taitavimmat opettajat suunnitelivat ne, minä itse etupäässä."
"Ymmärrän kyllä huolenne", Dumbledore sanoi tyynenä, "Luotan koulumme omaan liemimestariimme kuitenkin täydellä sydämelläni", se oli totta ja lisäpainona rehtori nyökäytti päätään, piteäen vaaleansiniset silmänsä Jacobissa, "Itse olisin valmis antamaan vaikka henkeni professori Kalkaroksen käsiin, sillä totuus on, ettei hän ole sen enempää kuolonsyöjä kuin minäkään." Tämän rehtori oli jo kerran aikaisemminkin sanonut. Kymmenisen vuotta sitten erään kuolonsyöjän oikeusistunnossa. Dumbledore kuitenkin tiesi Jacobin olevan poliisi, mutta myös vanhempi, joten sisällään miehen epäillykset eivät yllättäneet. Rehtori kuitenkin tiesi sanoillaan olevan suurta painoarvoa.
Hunter tuikkasi miesten väliseen keskusteluun omia vastalauseitaan. Dumbledore hymyili pojalle lempeästi takaisin. Poika oli nuori ja malttamaton.
Jacobin seuraavat kysymykset eivät kuitenaan olleet helppoja. Dumbledroe itse oli varma siitä, että Voldemort vielä palaisi. Olihan hän keskustellut mahdollisista tulevista hyökkäyksistä jo kerran aikaisemminkin; Likusteritien portilla professori Mcgarmiwan kanssa Potterien kuolinyönä. Dumbledoren epäillyt olivat kuitenkin vielä toistaiseksi pysyneet vain epäilyksien tasolla, eikä olisi oikein mikäli hän niistä kertoisi oppilaidensa vanhemmille, sillä mitään ei ollut vielä tapahtunut. Ja tämän vuoksi hän pitikin ympäristöä ja tulevia tapahtumia tiukasti silmällä. Jacob oli kuitenkin rohkea mies ja oli huomionarvoista, että poliisilla oli rohkeutta Dumbledoren lailla sanoa Voldemortin nimi ääneen. Harva velho vielä kymmenen vuoden jälkeenkään siihen kykeni.
"Voldemort kukistui sinä hirvittävänä yönä, kun Potterit mehetyivät", rehtori sanoi, "Enkä usko hänen enää palaavan." Se oli valkoinen valhe; Dumbledore ei uskonut Voldemortin vielä palaavan, mutta aivan varmasti näin tulisi käymään vielä tulevaisuudessa.
Dumbledore oli hetken hiljaa ja vilkaisi syrjäkarein Hunteriin. Hän haluaisi puhua Jacobin kanssa kahden, sillä puheet Voldemortista eivät olleet lasten korville sopivia.
"Mitäpä sinä luulet, Hunter, haluaisitko sinä käydä tutustumassa ystävälliseen riistanvarjitaamme?", Dumbledore kysyi pojalta, "Luulen, että hänen gäätänsä kesäiset pennut saattaisivat alkaa olemaan jo siinä iässä että niitä sopisi ulkoiluttaa. Lisäksi veikkaisin, että takapihalta saattaisi löytyä villimansikoita."
Dumbledore otaksui Hunterin innostuvan aiheesta ja hän nousi tuoliltaan, kävellen Fawkesin luokse. Feenikslintu oli tarkaillut keskustelu ja kohotti katseensa rehtoriin.
"Viehän viesti Hagridille pienestä vieraastamme", rehtori sanoi ja avasi kansian ikkunan auki. Lintu kohotti siipensä ja liisi rehtorin käskystä ulos.
Fawkesin lennettyä hakemaan Hagridia, rehtori istuutui takaisin tuolilleen. Pelaten aikaa, tämä kertoili koulun historiasta tarkemmin ja selosti koulun henkilökunnasta. Melko pian ovelta kuuluikin koputusta ja ovi aukeni. Sisään astui jätti ja tämä katseli tulokkaita.
"Ah, Hagrid", Dumbledore hymyili, "Meillä on täällä vieras, joka olisi kovin kiinnostunut gäädän pennuistasi."
Hagrid ymmärsi yskän ja poistui Hunterin kanssa pihamaalle. Kaksikon mentyä, rehtori käänsi katseensa Jacobiin.
"Mihin jäimmekään?", rehtori kysyi aluksi lähinnä itseltään, mutta sitten havahtui jatkamaan, "Niin, kuten siis sanoin, itse en henkilökohtaisesti usko Voldemortin palaavan. Koulumme on kuitenkin suojattu vahvoin taikaloitsuin hätätilanteita varten. Koulumme vahvimmat ja taitavimmat opettajat suunnitelivat ne, minä itse etupäässä."