19-03-2016, 07:31 AM
Jacob vaikutti hermostuneelta, mikä oli luonnollisesti ymmärrettävää. Dumbledore nojautui tuolissaan rennosti taaksepäin ja antoi omalla olemuksellaan ymmärtää ettei ollut syytä hätään tai hermoiluihin. Tilanteet saataisiin kyllä sovituksi.
Kun Jacob aloitti puhumisen, kuunteli Dumbledore mielenkiinnolla ja nyökkäili miehen sanoille myötäillen. Jacob vilkaisi vielä kerran seinillä torkkuviin muotokuviin, mihin Dumbledore vastasi hymyillen rohkaisevasti. Muotokuvat olivat itsekin olleet rehtoreita, ja vaikka velho tiesikin saavansa varmasti kurinpalautusta, mitä tuli esimerkiksi professori Phineas Nigellus Mustaan, tiesivät entiset rehtorit myös sen että Dumbledorella oli päätösvalta eivätkä he saisi kansiassa käydyistä keskusteluista hiiskuakaan.
"Näin minä osasin jo arvailla kirjeestänne", Dumbledore sanoi Jacobin myöntäessä että Hunter oli ihmisusi, "En kuitenkaan näkisi poikanne ongelman olevan täysin ylitsepääsemätön. Hän on tuleva oppilaani, ja siksi myös täysin tasavertainen muiden kanssa." Tasa-arvo. Se oli asia, joka oltiin unohdettu nykyisessä velhoyhteiskunnassa, mutta Dumbledore itse pyrki näkemään oppilaansa täysin tasavertaisina. Hän ei tulisi sulkemaan kenellekään oppilaaksi pyrkijälle Tylypahkan ovia.
Mitä tuli tietysti Hunterin kiinnostukseen ihmissusiin, oli asia tietysti vakava ja tämä seikka tuli ottaa myös huomioon opiskeluissa. Kun Hunter sai vuoronsa jatkaa kertomustaan, siirsi rehtori katseensa poikaan.
Kun Hunter pääsi kohtaan, jossa hän kertoi ensimmäisestä yöstään, rehtorin katse muuttui puntaroivaksi. Katse ei ollut ennakkoluuloinen eikä arvosteleva, mutta pojan kiinnostus omaan ihmissuteuteen oli harvinaista; usein ihmissudet tuntuivat häpeilevän tilaansa, kokien sen lähes sairaudeksi. Koska Hunter oli vasta 11 vuotias, oli tilanteeseen kuitenkin suhtauduttava varoen ja mitä sudenmyrkkyjuomaan tulisi, tulisi sen juomista myös valvoa.
Hunter päätyi kertomaan superterävistä ihmissuden aisteista. Poika vaikutti niin innostuneelta, että vanhan velhon kasvoille kohosi pieni hymy.
"Löydynhän minäkin vanha mies suklaasammakkokorteista", Dumbledore hymähti hyväntahtoisesti.
Seuraavaksi poika siityi kertomaan suden muodonmuutoksesta. Hunter ei häpeillyt kertomustaan, vaan päinvastoin ylpeästi sanaili prosessinsa runollisessa muodossa. Dumbledore istui hiljaa, kuunellen poikaa uteliaana. Hän huomioi sivusilmällä isän huonovointoisen olemuksen, ja pohti itsekin että erityistoimenpiteisiin ryhdyttäisiin, mikäli Hunter aloittaisi Tylypahkassa opinnot. Hunter oli yhtä tervetullut kouluun, mutta rehtorin tulisi pitää erityisen tarkkaan huolta siitä, että poika tulisi oikeasti myös juomaan sudenmyrkkyjuomansa, jotta vahingoilta vältyttäisiin. Hetken poikaa katsellessaan, Dumbledore mietti että hänen varmaankin tulisi myös jututtaa poikaa täysin kahdenkesken ilman isää. Rehtorina hänen tulisi varmistaa, että Hunter noudattaisi myös yhteisiä pelisääntöjä.
"ihmisudet ovat mielenkiintoisia ja erityisen mystisiä olentoja", rehtori myötäili Hunterin sanoja, "mutta minä itse tulen pitäytymään paremmin villasukissa - niitä ei voi koskaan olla liikaa."
Dumbledore rypisti pohtivana kulmiaan, kun tuli ilmi ettei Hunter ollut eräänä iltana juonutkaan sudenmyrkkyjuomaansa. Albus silmäili poikaa arvioiden, mutta Hunter vaikutti aidosti katuvalta. Hetken poika väänteli hermotuneena sormiaan, ja vaikutti siltä kuin miettisi seuraavia sanojaan.
"Jatka vain", Dumbledore rohkaisi nyökäten lyhyesti, "Sovimme, että saat kertoa tarinasi omin sanoin. Minä en tuomitse sinua, Hunter."
Hunter lopetti tarinansa, ja vakuutti vielä ettei sen kerran jälkeen jättäisi enää juomia välistä. Dumbledoren kasvoille nousi lämmin, hyväksyvä hymy.
"Ja minä uskon sinua", rehtori sanoi. "Toki ymmärtänet myös, että mikäli sinä yhä haluat kouluumme, tulee meidän kuitenkin valvoa myös sudenmyrkkyjuoman nauttumishetkeä", hän jatkoi sanoen Hunterille, mutta siirsi katseensa myös Jacobiin olettaen tämän olevan yhtä mieltä.
Vaikka poika olikin jo illan aikana osoittanut olevansa ylpeä ihmissuteudestaan, osasi poika silti vielä yllättää Dumledoren; poika kysyi, saisiko tämä juosta vapaana. Ennen kuin rehtori kykeni kuitenkaan sen enempää vastaamaan, puuttui Jacob tilanteeseen. Dumbledore oli isän kanssa samaa mieltä.
"Olen samaa mieltä", Dumbledore vahvisti ja katsoi ensin Jacobia ja sitten Hunteria, "Vaikka ymmärrän halusi olla vapaana ja vaikka aikeesi olisivatkin vilpittömiä, niin "valitettavasti turvallisuuden rajoissa, et voi päästä ulkoilemaan susimuodossasi Tylypahkassa. Ymmärrät varmasti minua", dumbledore katseli Hunteria silmälasiensa alta hetken vakavana.
"Lisäksi koulumme tiluksilla majailee rakas riistanvartijamme. Hän on mieltynyt myös hirviöolentoihin, ja mikäli minä sallisin sinun olevan vapaana, pelkäsin pahoin, että Hagrid ottaisi sinut lemmikikseen", rehtori sanoi ja tämän parrakkaalle suulle nousi virnistys. Ei hän tietenkään tosisaan ollut, sillä Hagrid tunsi jokaisen koulun oppilaan.
Kun Hunterin tarina ja tämän selvitykset hänen taustoistaan oltiin saatu päätökseen, suoristi rehtori selkänsä istuessaan. Hän otti laatikostaan papereita ja nosti nämä pöydälle silmäillen niitä.
"No mutta, mikäli sinä olet yhä halukas tulemaan kouluumme, Hunter", velho nyökäytti päätään pojan puoleen, "Ovat ovemme sinulle auki. Minä en tuomitse sinua, tai sinun menneisyyttäsi, mutta sinun on luvattava minulle", velho nosti katseensa poikaan, pitäen hetken mietintä tauon, "Että vaikka sopisimme minkämoiset säännöt vain, tulee sinun olla kuuliainen ja noudattaa niitä."
Kun Jacob aloitti puhumisen, kuunteli Dumbledore mielenkiinnolla ja nyökkäili miehen sanoille myötäillen. Jacob vilkaisi vielä kerran seinillä torkkuviin muotokuviin, mihin Dumbledore vastasi hymyillen rohkaisevasti. Muotokuvat olivat itsekin olleet rehtoreita, ja vaikka velho tiesikin saavansa varmasti kurinpalautusta, mitä tuli esimerkiksi professori Phineas Nigellus Mustaan, tiesivät entiset rehtorit myös sen että Dumbledorella oli päätösvalta eivätkä he saisi kansiassa käydyistä keskusteluista hiiskuakaan.
"Näin minä osasin jo arvailla kirjeestänne", Dumbledore sanoi Jacobin myöntäessä että Hunter oli ihmisusi, "En kuitenkaan näkisi poikanne ongelman olevan täysin ylitsepääsemätön. Hän on tuleva oppilaani, ja siksi myös täysin tasavertainen muiden kanssa." Tasa-arvo. Se oli asia, joka oltiin unohdettu nykyisessä velhoyhteiskunnassa, mutta Dumbledore itse pyrki näkemään oppilaansa täysin tasavertaisina. Hän ei tulisi sulkemaan kenellekään oppilaaksi pyrkijälle Tylypahkan ovia.
Mitä tuli tietysti Hunterin kiinnostukseen ihmissusiin, oli asia tietysti vakava ja tämä seikka tuli ottaa myös huomioon opiskeluissa. Kun Hunter sai vuoronsa jatkaa kertomustaan, siirsi rehtori katseensa poikaan.
Kun Hunter pääsi kohtaan, jossa hän kertoi ensimmäisestä yöstään, rehtorin katse muuttui puntaroivaksi. Katse ei ollut ennakkoluuloinen eikä arvosteleva, mutta pojan kiinnostus omaan ihmissuteuteen oli harvinaista; usein ihmissudet tuntuivat häpeilevän tilaansa, kokien sen lähes sairaudeksi. Koska Hunter oli vasta 11 vuotias, oli tilanteeseen kuitenkin suhtauduttava varoen ja mitä sudenmyrkkyjuomaan tulisi, tulisi sen juomista myös valvoa.
Hunter päätyi kertomaan superterävistä ihmissuden aisteista. Poika vaikutti niin innostuneelta, että vanhan velhon kasvoille kohosi pieni hymy.
"Löydynhän minäkin vanha mies suklaasammakkokorteista", Dumbledore hymähti hyväntahtoisesti.
Seuraavaksi poika siityi kertomaan suden muodonmuutoksesta. Hunter ei häpeillyt kertomustaan, vaan päinvastoin ylpeästi sanaili prosessinsa runollisessa muodossa. Dumbledore istui hiljaa, kuunellen poikaa uteliaana. Hän huomioi sivusilmällä isän huonovointoisen olemuksen, ja pohti itsekin että erityistoimenpiteisiin ryhdyttäisiin, mikäli Hunter aloittaisi Tylypahkassa opinnot. Hunter oli yhtä tervetullut kouluun, mutta rehtorin tulisi pitää erityisen tarkkaan huolta siitä, että poika tulisi oikeasti myös juomaan sudenmyrkkyjuomansa, jotta vahingoilta vältyttäisiin. Hetken poikaa katsellessaan, Dumbledore mietti että hänen varmaankin tulisi myös jututtaa poikaa täysin kahdenkesken ilman isää. Rehtorina hänen tulisi varmistaa, että Hunter noudattaisi myös yhteisiä pelisääntöjä.
"ihmisudet ovat mielenkiintoisia ja erityisen mystisiä olentoja", rehtori myötäili Hunterin sanoja, "mutta minä itse tulen pitäytymään paremmin villasukissa - niitä ei voi koskaan olla liikaa."
Dumbledore rypisti pohtivana kulmiaan, kun tuli ilmi ettei Hunter ollut eräänä iltana juonutkaan sudenmyrkkyjuomaansa. Albus silmäili poikaa arvioiden, mutta Hunter vaikutti aidosti katuvalta. Hetken poika väänteli hermotuneena sormiaan, ja vaikutti siltä kuin miettisi seuraavia sanojaan.
"Jatka vain", Dumbledore rohkaisi nyökäten lyhyesti, "Sovimme, että saat kertoa tarinasi omin sanoin. Minä en tuomitse sinua, Hunter."
Hunter lopetti tarinansa, ja vakuutti vielä ettei sen kerran jälkeen jättäisi enää juomia välistä. Dumbledoren kasvoille nousi lämmin, hyväksyvä hymy.
"Ja minä uskon sinua", rehtori sanoi. "Toki ymmärtänet myös, että mikäli sinä yhä haluat kouluumme, tulee meidän kuitenkin valvoa myös sudenmyrkkyjuoman nauttumishetkeä", hän jatkoi sanoen Hunterille, mutta siirsi katseensa myös Jacobiin olettaen tämän olevan yhtä mieltä.
Vaikka poika olikin jo illan aikana osoittanut olevansa ylpeä ihmissuteudestaan, osasi poika silti vielä yllättää Dumledoren; poika kysyi, saisiko tämä juosta vapaana. Ennen kuin rehtori kykeni kuitenkaan sen enempää vastaamaan, puuttui Jacob tilanteeseen. Dumbledore oli isän kanssa samaa mieltä.
"Olen samaa mieltä", Dumbledore vahvisti ja katsoi ensin Jacobia ja sitten Hunteria, "Vaikka ymmärrän halusi olla vapaana ja vaikka aikeesi olisivatkin vilpittömiä, niin "valitettavasti turvallisuuden rajoissa, et voi päästä ulkoilemaan susimuodossasi Tylypahkassa. Ymmärrät varmasti minua", dumbledore katseli Hunteria silmälasiensa alta hetken vakavana.
"Lisäksi koulumme tiluksilla majailee rakas riistanvartijamme. Hän on mieltynyt myös hirviöolentoihin, ja mikäli minä sallisin sinun olevan vapaana, pelkäsin pahoin, että Hagrid ottaisi sinut lemmikikseen", rehtori sanoi ja tämän parrakkaalle suulle nousi virnistys. Ei hän tietenkään tosisaan ollut, sillä Hagrid tunsi jokaisen koulun oppilaan.
Kun Hunterin tarina ja tämän selvitykset hänen taustoistaan oltiin saatu päätökseen, suoristi rehtori selkänsä istuessaan. Hän otti laatikostaan papereita ja nosti nämä pöydälle silmäillen niitä.
"No mutta, mikäli sinä olet yhä halukas tulemaan kouluumme, Hunter", velho nyökäytti päätään pojan puoleen, "Ovat ovemme sinulle auki. Minä en tuomitse sinua, tai sinun menneisyyttäsi, mutta sinun on luvattava minulle", velho nosti katseensa poikaan, pitäen hetken mietintä tauon, "Että vaikka sopisimme minkämoiset säännöt vain, tulee sinun olla kuuliainen ja noudattaa niitä."