Isoja uutisia, isompia päätöksiä

[Jacob King]

”No, opettaa hän niitä joskus siskolleen, tämän pyytäessä. Ja joillekin kavereilleen,” Jacob totesi, ja joi loput jäävedestään samalla kun Dena kaiveli laukkuaan.
Uteliaana hän otti vastaan tenaville tarkoitetut rasiat, mutta ei avannut niitä sillä ei ollut mitään syytä olettaa etteikö ne olisi turvallisia ja asiallisia.
”Kiitos,” hän sanoi, ilahtuneena, olihan erityisen mukavaa kun toisia (etenkin lapsia) muistettiin ihan ilman minkäänlaisia 'velvoitteita' kuten syntymäpäivät ynnä muut eikä Denalta toki sellaisinakaan odotettu mitään, tämän suhde kun oli vain perheystävä. ”Välitän ne heille illemmalla..” hän totesi hymyillen ja talletti rasiat pieneen olkalaukkuun jota piti pöydän alla seinään nojaamassa.
Hän ei odottanut enää muuta joten hän nosti hieman yllättyneen katseensa laukustaan takaisin pöydän ylle ja esineeseen, kauniiseen taskukelloon, jota Dena piteli, ja uteliaana otti sen vastaan.
Hän avasi sen ja totesi sen olevan yksi niitä 'kelloja' jotka olivat hyödyttömiä kelloina mutta hyödyllisiä muutoin sillä ne oli tarkoitettu ohjelmoitavaksi rajallisiksi jäljittimiksi ja/tai muistioiksi. Niitä myytiin lähinnä erikoistuneissa taikaesinepuodeissa ja niistä kiskottiin melkoista hintaa, mutta ihan syystäkin. Keksintö oli nerokas ja todella hyödyllinen. Etenkin taskukoossa jolloin sen voisi tarvittaessa kantaa mukana, mutta perhekellona sen mieluummin asettaisi kotiin jotta koko perhe hyötyisi siitä.
Jacobin hymy muuttui enemmän liikuttuneeksi kun hän kelloa käännellessään huomasi kaiverruksen.
Ajatustensa uppouduttua hetkeksi pikkuveljeensä jonka hän oli nähnyt viimeksi 7-vuotiaana, tämän ollessa 5-vuotias, ja jonka olinpaikasta ja elintilasta hän ei ollut tiennyt sen koommin mitään, hän vain juuri ja juuri rekisteröi kaikki Denan puheet.
Hetken kuluttua hän kuitenkin palasi nykyhetkeen ja mietti Denan sanoja.
”En,” hän vastasi ystävälliseen sävyyn, nostaessaan katseensa kellosta ja kaiverruksesta Denaan. ”En toki ole tarpeeksi vanhakaan ollakseni isäsi, mutta tuollaiset asiat eivät niin katso biologiaa tai ikäeroa vaan persoonia ja elämänkokemusta,” hän jatkoi näkemyksestään. Ja olihan hän kuitenkin yksitoista vuotta, siis yli vuosikymmenen, vanhempi kuin Dena. Se tekee paljon.
”Kiitos tästä,” hän sanoi, nostaen kelloa kädessään. ”Kaunis ajatus, ja täsä tulee varmasti olemaan paljon hyötyä koko perheelle.”
Hän katseli kelloa vielä hetken, ja ajatteli kysyä Carrieltä jos tämä halusi oman viisarin siihen, vaikka siitä ei niin paljon hyötyä tälle itselleen olisi kun ei asuttu yhdessä. Sama sitten joskus jos Ben löytyisi, asia riippuisi tietenkin aivan siitä mikä tilanne ja tämän tuntemukset olisi.
Hän itse rakasti ajatusta että kaikkien vuosien jälkeen olisi jokin konkreettinen tapa nähdä missä tämä oli...Viisari joka osoittaisi kotia...Vaikka se koti olisikin todennäköisimmin tämän oma talo. Mutta jästityyliseen elämään painottavana kellosta ei hänelle paikkajäljittimenä suurta hyötyä olisi, vaan hyöty mitä hän nyt lähinnä ajatteli oli jokapäiväisten tärkeiden asioiden muistutus sillä etenkin pienten lasten kanssa kaikkea ei aina ehtinyt muistaa..
Tällaisen kellon pitely sai Jacobin rauhallisemmaksi asian suhteen, jollain tavalla vakuuttuneemmaksi että kauan kadonnut veljensä palaisi kotiin jonain päivänä.
Sitten hän laittoi sen laukkuunsa suojaan.
Nojaten vasempaan kyynärpäähänsä pöydällä hän nakkasi muffinipaperin tyhjään vesilasiin, ja katsoi jälleen Denaan.
”Mitä muuta olet tänä kesänä puuhannut, paitsi huomannut odottavasi lasta?”