Isoja uutisia, isompia päätöksiä

[Cullodena Aiken]

Kyllähän Dena sen itsekin tiesi, että oli vain toiveajattelua, että Wally rauhottuisi lapsesta, mutta Dena tahtoi uskoa sen. Hän ei taas haluaisi menettää ihmistä, josta välittää. Hänen tunteensa alkoivat hieman heitellä epävarmuuteen, hän oli nuoreen ikäänsä ehtinyt kokea kaikkea kamalaa. Dumon löytyminen ei ollut koskaan ollut haave, mutta kun se oli tapahtunut, oli luonnollisinta, että hän otti pikkuveikasta vastuun. Ensimmäiset sanat, jotka Dumo oli hänelle sanonut, olivat "Äiti, sylkkyyn." Dena oli aina puhunut itsestään Denana, mutta jotenkin hän oli saanut aikaa myöten äidillisiä tunteita, jotka nyt olivat paljon voimakkaampina.
"Ei. En minä pysty keskeyttämään tätä, vaikka joutuisin yksin kasvattamaan sen. Aion pystyä siihen", Dena sanoi äänessään se palannut itsevarmuus. Hän katsoi päättäväisesti Jacobia silmiin. Cullodenan ilmeestä näkyi vuosien tuoma karaistus. "Niin monta multa on riistetty pois, etten mä voi itse itseltäni riistää tätä ihmisen alkua pois", Dena sanoi ja hän tunsi taas saavansa voimaa tähän kaikkeen. "Ois kuitenkin yks pyyntö", Dena katsoi miestä. "Siis, vaikka mä en kuulu kirkkoon, ni voitko ajatella asiaa, että sinä olisit jonkunlainen kummisetä tai sen tapainen? Haluaisin lapselle järkevän ja vastuuntuntoisen miehen lähipiiriin", Dena sanoi ja puheesta paistoi se, ettei hän Wallya sellaisena pitänyt.