Isoja uutisia, isompia päätöksiä

[Jacob King]

"Hyvä, hyvä..." Jacob totesi puoliääneen. Tilanne kuulosti tarpeeksi vaikealta ihan ilman moisia psykologisia painajaisia lisänä.

Pieni hymy käväisi hänen kasvoillaan sillä hän muisti varsin hyvin ne hetket kymmenen vuoden takaa kun olisi halunnut kääntää aikaa taaksepäin ja lykätä vanhemmuutta tuonnemmaksi. Ja heitä oli sentään ollut kaksi huolehtimassa pojasta.
Tottakai hän auttaisi sen minkä pystyisi, mutta hän ei vielä vastannut mitään.
"Oletko varmasti harkinnut asian loppuun? Sinulla lienee vielä jonkin verran aikaa miettiä? Nuo vuorokaudet nimittäin eivät ole harvinaisia. Ja se on ainakin kymmenen tuhatta vaippaa, satoja tuhansia puntia ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja etenkin vauvan kanssa on sanoinkuvaamattoman rankkaa jopa kumppanin kanssa, saati sitten yksin. Ja loppuelämän vastuu...Kokonainen kasvatusvastuu...Ei yhtään sama asia kuin Dumosta huolehtiminen, niin kuin varmasti ymmärrätkin ja jossa olet muuten onnistunut ihailtavan hyvin. Dumo käsittääkseni yhä tarvitsee sinua, myös, ainakin jossain määrin?" hän kysyi ja tähdensi.
Ei hän toki Denaa missään nimessä tyhmänä tai vastuuttomana pitänyt ja puhuessaan hänen äänensävynsä olikin täysin kunnioittava. Se vain että vahinkoraskauksissa ei aina osannut ajatella kokonaisuutta eikä asian suuruutta oikeastaan muutenkaan voinut täysin käsittää ennen kuin piteli vastasyntynyttä lastaan sylissään. Paras mahdollisuus onnelliseen perheeseen oli kun lapsi oli huolella harkittu ja suunniteltu elämäntilanteeseen nähden, tai vähintäänkin tiedossa vakituinen ja luotettava kumppani.

Dena oli ollut pikkuveljeensä sidottuna melkein koko kaksikymppisensä. Oliko tämä tosiaan harkinnut huolella tulevaisuuden toiveensa ja haaveensa? Ettei halunnut ainakin muutamaa vuotta hieman vapaampana elämää ennen kuin perustaisi perheen?
Hän rakasti isyyttä, jopa yksinhuoltajana, mutta hän arveli ettei se tuntuisi ihan samalta jos hän ei olisi ehtinyt olla kunnolla nuori ja kerätä kokemuksia ennen tällaista vastuuta.
Eihän lapsi toki kaikkia unelmia ja mahdollisuuksia romuttanut, eikä hän koskaan niin ollut ajatellutkaan - mutta hyvin paljon sitä joutui työntämään syrjään ja jättämään haaveeksi jos aikoi olla vastuullinen vanhempi ja laittaa lapsensa tarpeet aina kaiken edelle. Ja hänen näkemyksessään se ei muuttuisi koskaan, oli lapsi miten vanha tahansa. Isien ja äitien pitäisi pitää hyvää huolta lapsistaan niin pienenä kuin aikuisenakin. Vaikka toki lasten aikuistuttua monet asiat helpottuisivat, jäisi enemmän tilaa itselleenkin.
"Meinaan, elämäsi saattaa olla tarpeeksi vakaalla pohjalla lasta ajatellen mutta oletko tosiaan valmis kääntämään elämäsi täysin ympäri lopullisesti? Sen se nimittäin tekee, vaikka tilanne olisi mikä," hän lisäsi. "Sinulla on kai jonkinlainen suunnitelma, jos sen isä ei ole yksi vaihtoehdoista? Oletko kertonut jo sedällesi? Ei sillä, saattaisit hyvinkin onnistua yksinkin alusta asti, onhan monia yksinhuoltajia jotka ovat. Ja autan sinua toki sen minkä voin, mutta usko pois - jos pidät sen, tulet usein kaipaamaan paljon tiiviimpää ja konkreettisempaa tukea mitä minä pystyn antamaan. Tulet rakastamaan sitä enemmän kuin elämää, mutta suosittelisin silti harkitsemaan huolella että se on seuraava luonnollinen askel elämässäsi ja että sinulla on tarpeeksi tukiverkostoa."

Jacob ymmärsi kyllä täysin raskauden keskeytyksen vaihtoehdon kauheuden ja oli sitä mieltä ettei päätöstä siihenkään suuntaan pitäisi ihan hetkessä tehdä. Aborttikin kun vaikuttaisi loppuelämään, koska sitä todennäköisesti miettisi tuskaisena mitä olisi saattanut olla ja olisiko se ollut poika vai tyttö. Mutta lopultakin keskeytys olisi taatusti helpompaa ja kaikille reilumpaa kuin mikään muu vaihtoehto vahinkojen kohdalla, jos ei ollut tarpeeksi varma siitä että halusi lapsen enemmän kuin mitään muuta elämässään.
Heidän perheensä suhteen aikoinaan, Carrie ei ollut niin varma, mutta hän oli. Ja hän oli tosiaan ehtinyt jo monenlaista elämässään, jopa toimia monta vuotta etsivänä mikä oli ollut hänelle tärkeä tavoite. Hänelle ei siksi ollut turhan iso kynnys ottaa lapsi vastaan toivottua aiemmin. Se oli tottakai silti ollut Carrien päätettävissä, tämän sisällähän vauva kasvoi ja vaikuttaisi lopulta kummankin loppuelämään. Carrie oli lopultakin tahtonut yrittää parhaansa ja uskonut vakaasti että selviäisi, sillä he olivat aikoneet kasvattaa lapsen yhdessä ja suhteensa vakaalla pohjalla. Vuodet vaihtuivat eikä Carrie lopulta osoittautunut olemaan äitimateriaalia...mutta he onnistuivat pitämään perheen kasassa ja toimivana suhteellisen hyvin.
Kunnes jotain täysin odottamatonta ja syvästi vaikuttavaa tapahtui ja heidän pieni perheensä hajosi. Kolmessa vuodessa hän oli jo hyvin tottunut yksinhuoltajuuteen, mutta ei koskaan vähättelisi Carrien tukea ja panosta ensimmäisten vuosien aikana tai ystäviensä tukea viime vuosina. Hän vihasi erityisesti lapsenvahtien käyttöön, lastensa tuntemattomien käsiin luovuttamiseen joutumista ja olikin erityisen kiitollinen siitä että näiden kummivanhemmat jaksoivat olla tiiviisti heidän elämässään ja halusivat olla lapsenvahteina niin usein kuin millään kykenivät.
Viime kuukausina perhe oli alkanut taas yhdistyä, Carrie oli palannut heidän elämäänsä, ja he katsoivat rauhassa mihin asiat etenisivät.

Hän ei varsinaisesti yrittänyt puhua Denaa luopumaan lapsesta, vaan harkitsemaan valintaansa varmasti tarpeeksi monista näkökulmista. Tämä oli kuitenkin puhunut vain elämänsä yleistä vakaudesta päätöksensä pohjana. Eikä hän ainakaan tarkoittanut esittää mitenkään kaikkitietävää, eikä uskonut olevansakaan, hänellä nyt vain sattui olemaan itselläänkin vahinkoraskaudesta kokemus ja vastuullaan kaksi lasta jo yhdettätoista vuotta.