Lepyttelyyn velhojen, jekut estää namunen

[Stephen Hunter King]

Hunter siirsi pohtivan katseensa ulkoeteisen sisäikkunaan. Hän tiesi ettei hajua saisi pois täysin millään jipolla ennen kuin se kuluisi pois, mutta hän ei myöskään olisi tahtonut pilaansa kumottavaksi yhtään kun oli kerta joutunut vaikeuksiin sen takia. Poika vilkaisi taakseen Jacobiin joka näytti siltä kuin tietäisi mistä pommi oli ostettu.
”No...Tylyahosta, Sekon pilapuodista,” poika vastasi rehellisesti, ja lisäsi perään, ”Mutta turhaan te sinne asti lähdette. Minä kysyin erikseen saako sen hajua millään kokonaan pois ja he vakuuttivat että se lähtee vain kulumalla muutamassa viikossa. Pilojen ei kuulu olla helposti peruttavissa ja sitä paitsi se oli Halloween-spesiaalipommi,” viikari selitti, vilpitön katseensa Filipin silmissä.
”Mieti tarkkaan, poika. Kaksituhatta puntaa. Onko sinulla sen verran pankissa?” Jacob sanoi kireänä, nojaten kädet puuskassa sisäeteisen seinään. Summa oli arvioitu antiikin entisöinnin, mahdollisten muiden kodin pintojen uusimisen, monen viikon majataloyöpymisen ja ilman raikastamisen kuluista ja hän epäili senkin olevan hieman aliarvioitu. Ei hän tietenkään laittaisi poikaa maksamaan läheskään koko summaa, kunhan yritti saada tenavan kertomaan jos tiesi jotain lisää tai muistelemaan jos oli unohtanut.
Hunter katsahti isäänsä ja sitten lattiaan ankarasti pohtien, ja nielaisi tyhjää. Toki hän tiesi ettei joutuisi koko summaa maksamaan mutta ei tiennyt kuinka kauan silti joutuisi olemaan ilman taskurahaa.
Muisteltuaan pommin ostohetkeä hänen huolellisemmin, hänen mieleensä palasi paketin osa jonka hän oli viskannut roskiin koska ei halunnut käyttää sitä.
”Odota!” hän hihkaisi nostaen päänsä nopeasti sekä yhden etusormensa ja tuijotti hetken ulkoeteisen seinää, varmistaen että oli muistanut oikein eikä se ollut nyt vain toiveajattelua. ”Odota hetki! On sittenkin pieni korjaus!” hän toisti vilkaisten Filipin suuntaan samalla kun lähti puolijuoksua kohti yläkertaa. Portaissa hän ei juossut kuten sääntö oli, mutta harppoi kaksi askelmaa kerrallaan ja katosi hetkeksi huoneeseensa.
Hän kiitti onneaan ettei ollut tyhjentänyt roskakoriaan tällä välin sillä hän oli avannut pommipaketin jo samana päivänä kun sen osti. Poika polvistui kirjoituspöytänsä keskellä olevan tilan eteen ja hetken kaiveltuaan paperikoria hän löysi sieltä paketin jämät ja suihkepullon.

”Heidän pitäisi oikeasti uudelleen harkita mitä myyvät lapsille,” Jacob totesi Filipille odotellessa ja nojasi yhä seinään, mutta katse yläkerran suuntaan. ”Happotikkareita ja kaikkea...Älytöntä...”
Ei sillä että happotikkarit olisivat viisas myyntiartikkeli minkään ikäiselle. Taikayhteiskunta oli kyllä muutenkin aika vinksahtanut paikka, jos sitä oikein lähti pohtimaan...

”Löysin sen!” Hunter hihkaisi jo yläkerran aulasta ja muutaman sekunnin kuluttua ilmestyi portaisiin ja kipitti ne alas, heiluttaen oikeassa kädessään suihkepulloa.
Ulkoeteiseen päästyään hän ojensi sitä Filipille.
”Tämä tuli samassa paketissa. Se auttaa huoneilmaan ja liukkaisiin pintoihin, kun myös tuulettaa paljon. Älkää suihkuttako kangaspinnoille koska paketissa lukee että ne se tekee vain pahemmanhajuisiksi,” hän varoitti kun oli käynyt varsin selväksi että se seko nainen palvoi huonekalujaan.
Parannus oli ovelasti tehty myös osaksi pilaa. Hän ei vain ollut lukenut sitä osuutta loppuun pakettia avatessaan, muuten hän olisi saattanut pudottaa tämän pommin mukana. Äsken hän oli kuitenkin – onneksi – varmuuden vuoksi lukenut ja pystyi nyt neuvomaan turvallisen käyttötavan.
”Mutta, mutta ainakin he voivat palata kotiin jo huomenna vaikka jotkut huonekalut haiseekin?” hän kysyi toiveikkaana, napittaen ylös Filipiin. ”Eikö lopun hajun voisi vain odottaa kuluvan pois...?”
”Ei,” Jacob vastasi samantien jälkimmäiseen kysymykseen, tiukkaan sävyyn. ”Heillä ei pitäisi olla mitään hajuhaittoja niin sanottujen pilojen takia joten me maksamme tarvittavien pintojen uusimisen.”
”Ou. Okei,” Hunter totesi vaisusti, olemus synkistyen, kädet selkänsä takana ja laski katseensa varpaisiinsa. Pilasta alkoi jo mennä maku hänellekin, aikuiset kun ottivat kaiken ihan liian vakavasti. No, oli kai sitten lykättävä rahaa tarvitsevia suunnitelmia tuonnemmaksi.