Lepyttelyyn velhojen, jekut estää namunen

[Stephen Hunter King]

”Hunter, tulehan hetkeksi alas!” Jacob huudahti yläkertaan, käveltyään ensin portaiden alapäähän.
Hetken kuluttua poika ilmestyi niihin hieman hämmentyneenä, yleensä tällaisissa tilanteissa hänen piti odottaa huoneessaan. Hän oli juuri ehtinyt huuhtoa kasvonsa maaleista ja pestä hiuksensa jotka olivat nyt mustat, märät ja pörrössä sekä vaihtaa ylleen valkoisen t-paidan ja vaaleanharmaat collegehousut, sukkia hän ei vaivautunut enää pukemaan.
”Herra Logan haluaa kysyä sinulta pommistasi,” Jacob totesi ja kehotti kädellä viittaamalla poikaa menemään ovelle.
Hän olisi tietysti voinut vain toistaa kysymyksen, mutta hän halusi katsoa miten poika vastaisi vieraalle jolle oli aina helpompi valehdella.
Hunter käänsi nyt hieman vähemmän hämmentyneen katseensa ovelle todetakseen että Logan oli se ikävä tyyppi. Tosin mieluummin tuokin kuin se hullu nainen.
Hän asteli ripeästi portaat alas ja eteisen poikki ulkoeteisen puolelle, mutta jäi niiden parin portaan yläpäähän hypistellen sormiaan aivan kuin olisi ajatuksissaan.
”Niin, sir?” poika kysyi kohteliaaseen sävyyn vaikkei miehestä pitänytkään, mikä saattoi näkyä silti katseesta jonka hän kuitenkin pyrki pitämään mahdollisimman neutraalina.