19-03-2016, 03:21 AM
Juniori ei vaikuttanut sen iloisemmalta rehtorin seurasta kuin aiemminkaan, muttei enää vaivautunut vastustelemaankaan. Eihän hän asialle mitään voisi, ainakaan vielä. Pojan mielessä käväisi kuitenkin etsiä keino kaikkoontumisen opetteluun jo näin nuorella iällä. Tylypahkassa siitä ei tietysti olisi mitään iloa, mutta Tylyahoreissuilla ja koulun ulkopuolella sitten senkin edestä. Palava halu linnun saavuttamiseksi alkoi jälleen voimistua pojan tummenneissa silmissä, eikä hän huomannut askeltensa muuttuvan raskaammiksi ja hitaammiksi. Hetken kävelyn jälkeen heidän ohitseen lensi vaaleanruskea pulu ja hän huomasi ettei enää kaivannut yhtä tiettyä lintua. Mikä tahansa saman lajin yksilö kelpaisi.
Kun lintu pyrähti taas lentoon, sen liikkeet vaikuttivat Juniorin silmissä hidastetuilta ja perään sännätessä muu ympäristö hetki hetkeltä utuisemmalta. Poika sivutti moiset pikkuseikat kunnes suoraan seinää pitkin nousevat palotikkaat joita hänen olisi pitänyt kiivetä ylöspäin liitävän linnun perässä, eivät omanneet selkeitä ääriviivoja. Pimeys jota Dumbledoren manaus oli heikentänyt, halusi uudelleen latautua eikä kokenut sen onnistuvan jos ympäristö jatkaisi pojan mieleen vaikuttamista. Juniorin päänsärky alkoi olla samaa tasoa kuin kirouksen loitsintahetkellä ja hetkeksi hänen silmissään musteni täysin eikä hän kiivetä yrittäessään pystynyt kuin puristamaan tikkaiden ensimmäisiä askelmia käsillään. Hetken hän horjui paikallaan, kunnes yritti sitkeästi nostaa itsensä huomattavasti katutason yläpuolelle päättyville tikkaille. Ensimmäinen yritys epäonnistui, mutta poika piti tiukasti kiinni nyt jo käsivarsillaan, ainoasta tiestään linnun perään.
”Mitä sinä...teit minulle...?” hän kysyi syyttävään sävyyn, katseensa kohdistettuna Dumbledoren sijaan kohti määränpäätään. Junior sulki silmänsä hetkeksi kuin voimia kerätäkseen ja nojasi nyt täysin tikkaisiin, levätäkseen. Sitruunakaramelli ja lintu taistelivat viimeisen ajatuksen paikasta, kun pimeys lopulta valtasi tuon pienen velhon tajunnan.
Kun lintu pyrähti taas lentoon, sen liikkeet vaikuttivat Juniorin silmissä hidastetuilta ja perään sännätessä muu ympäristö hetki hetkeltä utuisemmalta. Poika sivutti moiset pikkuseikat kunnes suoraan seinää pitkin nousevat palotikkaat joita hänen olisi pitänyt kiivetä ylöspäin liitävän linnun perässä, eivät omanneet selkeitä ääriviivoja. Pimeys jota Dumbledoren manaus oli heikentänyt, halusi uudelleen latautua eikä kokenut sen onnistuvan jos ympäristö jatkaisi pojan mieleen vaikuttamista. Juniorin päänsärky alkoi olla samaa tasoa kuin kirouksen loitsintahetkellä ja hetkeksi hänen silmissään musteni täysin eikä hän kiivetä yrittäessään pystynyt kuin puristamaan tikkaiden ensimmäisiä askelmia käsillään. Hetken hän horjui paikallaan, kunnes yritti sitkeästi nostaa itsensä huomattavasti katutason yläpuolelle päättyville tikkaille. Ensimmäinen yritys epäonnistui, mutta poika piti tiukasti kiinni nyt jo käsivarsillaan, ainoasta tiestään linnun perään.
”Mitä sinä...teit minulle...?” hän kysyi syyttävään sävyyn, katseensa kohdistettuna Dumbledoren sijaan kohti määränpäätään. Junior sulki silmänsä hetkeksi kuin voimia kerätäkseen ja nojasi nyt täysin tikkaisiin, levätäkseen. Sitruunakaramelli ja lintu taistelivat viimeisen ajatuksen paikasta, kun pimeys lopulta valtasi tuon pienen velhon tajunnan.