Child's play on dark days

[Albus Dumbledore]

Dumbledore pysyi kärsivällisenä, ja nousi itsekin muurilta. Hitain askelin hän pysytteli Juniroin perässä, pitäen käsiään rennosti selkänsä takana ja puhui pojalle kuin vanhalle ystävälleen: "Tiedät varsin hyvin että minä en oppilaitani hylkää, Bartemius. Jos sinä todentotta haluat löytää sen linnun, on meidän sitten tehtävä se yhdessä, sillä kyllä, olen minäkin jo sotkeentunut tähän asiaan." Dumbledore tiesi vallan hyvin, että hyvin suurella todennäköisyydellä he eivät enää lintua löytäisi - se oli jo todennäköisesti lentänyt kauas Lontoon muille maille, mutta hän myös tiesi että nyt oli mentävä Juniorin ehdoilla; pysyen pojan matkassa kykenisi hän tarkkailemaan poikaa ja toivomaan sydämensä pohjasta, että loitsun jälkivaikutukset lakkaisivat, sillä uutta vastamanausta olisi lähes järjetöntä tehdä tietämättä kirouksen luonteesta sen tarkemmin.

Vaikka Dumbledore ei puhunut Juniorille mitään ja kiireettömien askeliensa lomassa antoi itsestään hyvinkin huolettoman yleisvaikutelman (aivan kuin he olisivat vain tavallisella kävelyllä), tarkkaili rehtori silti Junioria silmäkulmastaan. Hän oli vastuussa pojasta ja koska kirous oli tuntematon - ja Dumbledore epäili ettei poika taatusti kertoisikaan hänelle, mitä loitsua oli kokeillut - oli tilanne silti edelleen tulenarka.