Kun käärme haukkuu

[Jacob King]

Jacob katseli vaiti, hieman varautuneena, kun Dena lateli Stephenille opetuksia jotka olivat itsestäänselviä jokaiselle normaalisti kasvatetulle lapselle ja poika saattaisi ärsyyntyä Denan käyttämästä sävystä. Ei sillä, niin hänkin vanhempana. Vekaralla oli toki melkoinen äitisuhdeongelma nimenomaan auktoriteettihahmona, mutta tälle kuten siskolleenkin oli silti tehty hyvin selväksi että isä ja äiti olivat korkein määräysvalta aina 18-vuotiaaksi asti. Ja senkin jälkeen olisi toivottavaa että lapset kuuntelisivat vanhempiaan ennemmin kuin satunnaisia tuttavuuksia.
Poika ei vastannut ensimmäiseen. Veti vain kätensä Denan käsistä happaman ärtynein ilmein, käänsi selkänsä ja lampsi takaisin huoneeseen korjaamaan jälkiään, tunkemaan kaapista vyöryneitä vaatteita takaisin - kirjaimellisesti tunkemaan, hän kun ei osannut viikata eikä vaivautunut ripustamaan henkareita – ja palasi sitten käytävään isänsä viereen.
Toisella kertaa Stephen katsoi olevansa jo sen verran syvästi liemessä, että vastasi naisen puheisiin näyttämällä kieltään, siis epäkunnioittamalla aikuista.
”Hänen kiukutteleva tapansa sanoa että tietää tuon kaiken,” Jacob huokaisi.
”Jos tuntisit hänet, tietäisit että hän innostuu joistakin asioista todella syvästi ja todennäköisimmin kuvitteli ehtivänsä takaisin ennen kuin kaipaisimme heitä...” mies lisäsi turhautuneen ja kireän sekaisesti. Häntä rasitti poikansa käytös, mutta samalla hieman suututti se että joku vieras yritti kurittaa hänen lastaan, ja vieläpä vaikka hänkin oli paikalla.

”Se oli kirja, kansi jota näytin,” Stephen sanoi puolustavaan sävyyn.
”En tiennyt että hän on niin herkkä,” hän lisäsi ja osoitti keskellä huoneen lattia lojuvaa kirjaa.
”En rikkonut enkä ottanut mitään,” poika jatkoi katsoen taas ylös isäänsä, kasvoiltaan selvästi näkyen tiedostus siitä että oli penkonut toisten tavaroita ja että se oli kielletty. Joten Jacob ei siitä mitään sanonut, etenkin kun pojan silmissä ei ollut valhetta.
”Alakertaan, nyt,” Jacob komensi ja tönäisi samalla lempeästi ja päättäväisesti poikaa selästä eteenpäin, ”Lähdemme kotiin,” hän lisäsi tiukasti ja kohta tenava jo kipitti kulman taakse ja käytävää kohti alakertaan johtavia portaita.
Hän oli pubin puolella hyvän aikaa ennen muita ja siskonsa hihkaiseman iloisen tervehdyksen ansiosta löysi tämän ja kummisetänsä heti.
”Dan-setä, minä näinkin käärmeen joka haukkuu!” poika hihkui jo pienen matkan päästä ja pomppi tasajalkaa kummisetänsä luo. Hetkeksi vekara unohti olevansa pulassa, päästessään kertomaan päivän erikoisimmasta osuudesta.
”Ihanko totta? Täälläkö?” Daniel tiedusteli aidosti kiinnostuneena. Kukapa ei haluaisi nähdä kahjoja eläinjalostuksia.
”Eikun Ihmeiden eläintarhassa! Joku isin tuttava teki sen,” poika selitti tohkeissaan, kömpiessään tuolille siskonsa viereen.
”Tänään on päästy tutkimaan vähän liikaakin käärmeitä,” Jacob totesi vakavana, saapuessaan paikalle. ”Danny, voitko ottaa Freyan mukaasi? Me tullaan sitten Carrien ja pojan kanssa myöhemmin perästä,” hän kysyi sillä he olivat sopineet viettävänsä lauantai-illan Pottereiden luona Wappingissa mutta matkaan oli nyt tullut pieni mutka.
Danielin nyökätessä ja vastatessa myöntävästi Stephenin innostunut olemus hiipui ja vaihtui hermostuneeksi, mutta hän ei sanonut mitään. Odotti vain lähtöä, ja toivoi että olisi jo ilta.