19-03-2016, 03:19 AM
Juniorin silmät laajenivat järkytyksestä. Kyllähän sen linnun saattoi nyt vähäksi aikaa jättää sivuun, mutta että ihan unohtaa? Rehtorin vanhuuden viisaus alkoi pahasti tuntua joltain aivan muulta. Eikä seuraavat perustelut auttaneet pojan halua jäädä kuuntelemaan ja kaveeraamaan potentiaalisen kilpailijan kanssa.
”Kuule, alat kuulostaa ihan isältäni,” Junior totesi kuivasti, eikä muustakaan olemuksesta jäänyt epäselväksi ettei se välttämättä ollut hyvä juttu. Ei heidän perheessään tietenkään koskaan linnuista oltu erimielisyyksiä muodostettu, vaan jostain paljon merkittävämmästä eikä Juniori vielä osittain kirouksen alla nähnyt tilanteiden luonteen kirkuvaa eroa. Kommenttinsa myötä hän siis mulkaisi Dumbledorea rumasti, kääntyi muurilla toisin päin, pudottautui alas ja lähti kävelemään suuntaan jonne lintu oli jo monta hetkeä aiemmin kadonnut.
”Jätä minut rauhaan. Oma on elämäni joten minä valitsen oman tieni,” hän julisti kiukkuisena, taakseen katsoen. Pojan askeleet veivät kohti syrjäkujien varjoja, kauemmas kaupungin jouluisten valojen lämpimästä ja iloisesta tunnelmasta. Hän ei juossut sillä hänellä ei ollut enää palavaa tarvetta tavoittaa lintua, vaikka pohjimmiltaan ei edes harkinnut jättää asiaa lopullisesti. Osittain reaktiossa oli kuitenkin mukana annos aitoa itsepäisyyttä ja hiljaa kasvavaa ahdistusta tuen puutteesta mitä häntä miellyttäviin valintoihin tuli.
”Kuule, alat kuulostaa ihan isältäni,” Junior totesi kuivasti, eikä muustakaan olemuksesta jäänyt epäselväksi ettei se välttämättä ollut hyvä juttu. Ei heidän perheessään tietenkään koskaan linnuista oltu erimielisyyksiä muodostettu, vaan jostain paljon merkittävämmästä eikä Juniori vielä osittain kirouksen alla nähnyt tilanteiden luonteen kirkuvaa eroa. Kommenttinsa myötä hän siis mulkaisi Dumbledorea rumasti, kääntyi muurilla toisin päin, pudottautui alas ja lähti kävelemään suuntaan jonne lintu oli jo monta hetkeä aiemmin kadonnut.
”Jätä minut rauhaan. Oma on elämäni joten minä valitsen oman tieni,” hän julisti kiukkuisena, taakseen katsoen. Pojan askeleet veivät kohti syrjäkujien varjoja, kauemmas kaupungin jouluisten valojen lämpimästä ja iloisesta tunnelmasta. Hän ei juossut sillä hänellä ei ollut enää palavaa tarvetta tavoittaa lintua, vaikka pohjimmiltaan ei edes harkinnut jättää asiaa lopullisesti. Osittain reaktiossa oli kuitenkin mukana annos aitoa itsepäisyyttä ja hiljaa kasvavaa ahdistusta tuen puutteesta mitä häntä miellyttäviin valintoihin tuli.