Kun käärme haukkuu

[Jacob King]

"Minkä kohtauksen?" Jacob kysyi lähes automaattisesti, varsin huolestuneeseen, ja hieman retoriseen sävyyn sillä eipä tuolla tässä vaiheessa merkitystä ollut - paikalle oli päästävä mahdollisimman pian joka tapauksessa. Onneksi tenavat sentään olivat lähellä, hän ajatteli nostaessaan leijuvasta nuolesta hämmentyneen tyttärensä syliin ja lähtiessään Denan perässä kohti käärmeosastoa. Kun nuoli ei johdattanutkaan sinne vaan pyrki etuovesta ulos, huoli Jacobin mielessä kasvoi satakertaiseksi ja hän piteli Freyaa pikkuisen tiukemmin sylissään. Ulos päästyään hän nopeutti askeliaan entisestään ja yritti pysyä rauhallisena Freyan vuoksi joka tietenkin aistisi kaikki tunnekuohut.
Joka askeleella hän rukoili ettei nuolta tarvitsisi seurata pitkään. Mieltä hieman kevensi kun se kiisi Iskunkiertokujalle johtavan sivukujan ohi, kohti pohjoispäädyn sisäänkäyntiä. Silti häntä hirvitti mihin tilanteeseen hän joutuisi taaperon tuomaan ja miten Stephen mahtaisi pärjätä mikä tilanne siellä sitten olisikaan. Poika oli hyvin fiksu ja neuvokas niin halutessaan, mutta ei tiennyt mitään Dumon menneisyydestä enempää mitä Dena oli jouluaattona kertonut eikä tietenkään ollut koskaan kohdannut mitään...kohtauksia.

Majatalon takaovesta sisään päästyään hän helpotuksekseen totesi nuolen suuntaavan yläkertaan. Pojat olivat siis siellä, eli eivät ainakaan yksin siinä mielessä että majatalo oli pullollaan ihmisiä.
Ja vielä valtavin helpotus oli, kun hän huomasi ihmisten joukossa lounaan merkeissä istuvan Danielin, lapsuudenystävänsä ja lastensa kummisedän.
Denan noustessa yläkerrokseen Jacob teki tiensä Danielin luo ja pikaisen sananvaihdon myötä jätti Freyan tämän luokse. Tyttö, vaikka oli siinä vaiheessa entistäkin hämmentyneempi unohti huolensa hetkessä, rakkaan ja tutun aikuisen hoiviin jäätyään ja saadessaan pistää parempiin suihin tämän jälkiruoaksi tilaaman jäätelöannoksen.

Mies harppoi ylös kaksi askelta kerrallaan, löysi hetken kuluttua Denan ja Dumon, ja kuuli poikansa äänen näiden vieressä olevasta huoneesta selittämässä jotain varkaista. Sävy oli tyypillisen innokas ja energinen joten mitä ilmeisimmin viikari oli täysin kunnossa.
"Etkö nähnyt niitä varastettuja vauvakäärmeitä? Tai siis...että ne on viety! Dumo kangisti äitikäärmeen joka etsi niitä. Me lähdettiin varasta jäljittämään!" poika selitti nopeasti puhuen ja heilutti suurennuslasiaa vaatekasassa yhä istuen.
Jacob huokaisi raskaasti ja turhautuneena suunnatessaan kohti huonetta. Miksi juuri tänään piti juuri sillä osastolla olla seikkailun jälkiä? Miksi??
"Isi, ne on vasta vauvoja!" Stephen hihkaisi puolustuksekseen heti kun mies ilmestyi näköpiiriin, ja mönki ylös vaatekasasta ja kipitti ulos huoneesta ennen kuin ehdittäisiin edes käskeä.
"Ne tarvitsevat apua!" poika jatkoi käsiään dramaattisesti levitelle, suurennuslasia puristaen,ja katsoen silmät suurina ylös isäänsä joka ei - odotetusti - vaikuttanut lainkaan hyväntuuliselta.
"Ja Dena pyysi auttamaan varkaiden kiinniotossa!" Stephen vielä puolusti valintojaan, osoittaen Denaan ja viitaten aiemmin puhuttuun liskonraajajuttuun.
"Ei hän aivan tätä tarkoittanut, ja vaikka olisikin - kumpi sinusta on tärkeämpää, hänen pyyntönsä vai minun sääntöni?" Jacob sanoi Denaakin vihaisempana, joskin onnistui pitämään rauhallisen sävyn, ja tuijotti kädet puuskassa alas poikaan.
"Sinun sääntösi...tietenkin," Stephen vastasi hetken kuluttua vilpittömään sävyyn ja antoi epävarman, anteeksipyytävän hymyn.
"Ja mitä täällä tapahtuu?" Jacob lisäsi viitaten Dumoon, katse yhä Stephenissä joka vilkaisi epävarmana takaisin huoneeseen.