Kun asiat alkaa selvitä

[Navaho]

”Kyllähän sinä Caernin muistat; ei se koskaan tykännyt olla vihainen perheelleen, joten tuo riita oli ohi muutamassa päivässä. Ja mitä muun välirikon mahdollisuuteen tulee… Ei siinä oikeen kerennyt mitään tapahtua muutaman kuukauden aikana, kun Caern jo kerkesi kuolla.” Nava kertoi parhaansa mukaan mitä muisti noista ajoista. Thaeleiran kysymykset Tinyn nykyisestä olinpaikasta ja Caernin mahdollisesta hukkumiskuolemasta keskeyttivät Navahon ajatuksenjuoksun kun hän yritti jotenkin jäsentää ajatuksiaan. ”Luulen, ettei se elä enää lähimaillakaan… Enkä osaa sanoa miksi se piti niin kovasti kuolonsyöjien tappamisesta; ehkä se sai siitä ravintoa, ehkä se oli vain jotain muuta. Ja mitä Caernin kuolemaan tulee; ei, Tiny ei… hukuttanut Caernia.” Nava huokaisi.

Nyt tulisi pahin osuus koko muistossa; miten Caernunnos oikeasti kuoli: ”Kun sain selville Tinyn todellisen luonnon, kerroin siitä tietenkin Caernille. Ehkä ei olisi pitänyt…” Nava muisti vieläkin veljensä pettyneen ilmeen ja sen miten ori oli ollut valmis uskomaan Navaa. ”Seuraavana päivänä Caernunnos oli myös uskoutunut asiasta Tinylle. Ja tuo oli myöntänyt olevansa kelppi… Caern antoi sille anteeksi.” Nava tunsi miten sydämenlyönnit tihenivät ja muisto syveni, kuin hän olisi ollut taas elämässä sen. ”Ja sitten parin päivän päästä, kun me oltiin taistelemassa taas uutta kuolonsyöjäparvea vastaan, Tiny vain… kääntyi Caernin puoleen ja… ampui veljeäni nuolellaan.” Muisto pyöri kerta toisensa perään Navan ajatuksissa.