Kun käärme haukkuu

[Stephen Hunter King]

Dumon kommentti sai Stephenin tajuamaan että hän käytännössä väitti oman äitinsä olevan käärmevaras, mutta no, väliäkö sillä. Dumo oli näköjään liian hidas tajuamaan sitä ja eihän tämä oikeasti ollut hänen äitinsä huone joten tuskin tästä mitään ongelmaa tälle tulisi.
”Älä ole mammanpoika,” Stephen totesi haastavaan sävyyn, ”Sehän on vain kirja,” hän jatkoi, sillä hän muisti kyllä Dumon hämähäkkikammon. Kirjaa näyttäessään hän tosin ei ollut sitä muistanut.
Vekara kömpi ulos vuoteen alta, nousi ylös ja kipitti pienen kaapin luo.
”Jos et halua tulla tänne niin pysy edes siinä vahdissa ja kerro jos joku epäilyttävän näköinen tyyppi lähestyy,” hän sanoi vilkaisten Dumon suuntaan.
Huone oli niin pieni ettei siellä ollut sängynaluksen lisäksi muuta paikkaa johon ainakaan käärrmeitä piilottaa. Hän avasi kaapin oven.
”Huaah!” poika huudahti hieman säikähtäneenä kun sieltä vyöryi hänen päälleen iso kasa takkeja ja muita vaatteita ja hän hautautui kokonaan niiden alle lattialle.
Muutaman sekunnin kuluttua hän kaivautui osittain esiin, mutta jäi vielä istumaan kasaan, siirtäen katseensa tyhjentyneeseen kaappiin. Se tosiaan oli tyhjä. Siellä ei ollut muuta kuin nämä kuteet.
Ainakaan mitään näkyvää. Poika yritti muistella oliko olemassa loitsua jolla sai esineitä näkymättömäksi? Ei tullut ainakaan mieleen. Tietysti joku näistä vaatteista voisi olla muodonmuutoksella loihdittu käärmelaatikko.
Hän alkoi tutkia mikä vaate vaikutti epäilyttävältä.