Kun käärme haukkuu

[Stephen Hunter King]

Nuoremman omatunto lähti herkästi lomalle silloin kun hän oli keksinyt jotain todella jännittävää tai hauskaa tekemistä ja tämä oli sellaisten kärkipäästä.
Hän oli unohtanut kaiken paitsi edessään olevan rikostutkinnan ja suuntasi puolijuoksua majatalon takaovelle ja siitä sisään.
Majatalon pubi-puoli vaikutti lähes täydeltä ja omistaja ja muut työntekijät hyvin kiireisiltä, mutta olihan nyt lauantai ja lounasaika. Stephen päätti olla kyselemättä tähän väliin mitään vaan suuntasi suoraan yläkertaan jossa tiesi yöpyvien asiakkaiden huoneiden olevan.
Isä oli kertonut paljon siitä miten etsivät toimivat ja hän yritti nyt palauttaa mieleensä mahdollisimman monia asioita.
Pitkää käytävää peitti melkein seinästä seinään leveä punainen matto ja reunusti lukuisat ovet, viidentoista oven jälkeen käytävä haaraurui oikealle ja vasemmalle jossa huoneita oli lisää.
Poika kulki vähän matkaa eteenpäin, tarkastellen suurennuslasillaan käytävän lattiaa, etsien tutunnäköisiä kengänjälkiä. Lattia vaikutti kuitenkin ikävästi juuri puhdistetulta.
”Johtolankamme on tuhottu. Onko majatalon henkilökunta mukana juonessa?” hän totesi Dumolle, jatkaen käytävää eteenpäin.
Saavuttaessaan päädyn haarautuman hän vilkaisi molempiin suuntiin. Oikealla yksi ovista oli auki ja käytävällä olevasta kärrystä päätellen siellä hääräsi huonepalvelu.
Siivoojaksi tekeytyminen olisi muuten hyvä keino soluttautua mihin tahansa huoneeseen milloin tahansa ja päästä muihinkin majatalon osiin. Vekara viiletti kohti avointa huonetta, puristaen suurennuslasia oikeassa kädessään.
Huoneessa taikasauvan ja puhdistusloitsujen kanssa heilui herttaisen oloinen, pienikokoinen ja pyylevä keski-ikäinen nainen joka ei lainkaan sopinut mielikuvaan käärmeitä varastelevasta rikollisesta. Ja tämän jalatkin vaikuttivat pienemmiltä kuin kaupasta löytyneet jäljet.
Stephen ei silti ollut pettynyt sillä ei hän olisi halunnutkaan tapauksen olevan niin yksinkertainen.
”Oletko eksynyt, kultaseni?” nainen kysyi pehmeästi kun huomasi ovella roikkuvan ja huonetta tarkkailevan pikkupojan.
”Eeen...Minun...meidän pitäisi vain odottaa täällä...” poika vastasi väläyttäen naiselle loistavan hymyn. ”...Äitiäni.” hän lisäsi todetessaan että huoneessa oli naisten vaatteita ja lasten lentävä luuta joten asukas oli todennäköisesti nainen ja mahdollisesti mukanaan lapsi. Hän ei halunnut kertoa olevansa rikollisen jäljillä siltä varalta että siivooja olisi rikostoveri ja koska halusi päästä tutkimaan huonetta rauhassa.
Hän tiesi kyllä ettei hänellä ollut oikeutta astua huoneisiin ilman siinä asuvan lupaa, ei olisi jos vaikka olisi oikeasti yksityisetsivä, mutta ei muistanut sitä juuri nyt. Hän vain paloi halusta aloittaa jostakin.