09-04-2021, 06:51 PM
Thaeleiran äidinvaistot riittivät juuri ja juuri parantamaan vasansa, mutta muuten hän tahtoi vain perääntyä. Hän kuuli helpotuksekseen, että isä ja äiti ottaisivat vasansa kasvatikseen ja kuiskasi: "Sitä minä toivoinkin, että te... Kun en minä." Thaeleira ei pitänyt itsestään, tuntui pahalta kun oli tullut äidiksi vastoin omaa tahtoaan, kykenemättä lainkaan tuntemaan pienokaista kohtaan mitään äidillistä. Hän oli kamalan helpottunut, että isä ja äiti lupasivat pitää Banen kaukana lapsesta. Ja kun äidin vapiseva ääni kysyi lopulta pienokaisen nimeä, Thaeleira mietti hetken ennen kuin vastasi takellellen: "Nu-Nubuin. Teidän poikanne, Nubuin." Hän sanoi varmemmalla äänellä ja hän jopa tunsi sisällään voimakkaasti, että päätös oli oikea. "Minä voin olla sen kanssa välillä, mutta olkaa te vanhemmat sille", nuori arka tamma sanoi ja uskalsi tulla taas varjosta esiin ja hän painautui isäänsä vasten, kun äiti hoiti pienokaista. "Minä en vain tunne mitään. Älkää pakottako minua palaamaan enää paholaisen luolaan. Bane on pahinta mitä eteeni on koskaan tullut", tyttö sanoi hiljaa ja kiertoi tärisevät kädet isänsä lantion ympäri ja painoi kasvonsa siihen turvalliseen syliin. Kyyneleet valuivat nuoren tamman poskille, siinä isän sylissä oli turvallista.