Kun käärme haukkuu

[Stephen Hunter King]

”Ei! Odota! Ei vielä!” Stephen huudahti, jarruttaen menoa koko painollaan mikä nyt ei tietenkään hänen iässään paljon ollut.
”Leikitään etsivää, saat olla minun Watson!” poika jatkoi innoissaan, sai kätensä irti ja palasi terraariolle. ”Isi on entinen etsivä. Haluan kokeilla kuinka se sujuu minulta,” hän selitti. Tämä oli liian houkutteleva tilaisuus jätettäväksi väliin, ei hän kotoa lähtiessä ollut uskonut törmäävänsä oikeaan rikokseen jota voisi selvittää. Mutta se ei olisi yhtään sama jos siihen sotkisi aikuiset, jotka vähintään soittaisivat virkavallan paikalle tai jotain. Sitä paitsi tällainen eläinaiheinen tuntui hänestä melko harmittomalta.
”Katsotaanpa, rakas Watson,” vekara aloitti sen enempää välittämättä kiinnostiko Dumoa alkaa leikkiin. Sitten tenavan tunkeutui terraarion sisäpuolelle kohdasta jossa oli isompi loihdittu aukko ja alkoi häärätä siellä suurennuslasinsa kanssa. Hän katsoi erityisen huolella jalkoihinsa jottei vahingossa sotkisi mahdollisia rosvon jalanjälkiä.
Hän ei ollut ihan saanut täysin selvää mitä Dumo oli sönköttänyt käärmeen luonteesta, mutta koska emo oli kangistettu ja poikaset aika varmasti varastettu, ei tässä vaaraa pitäisi olla.
”Onko kaupan omistaja kertonut huomanneensa mitään epäilyttävää tänä aamuna?” Stephen kyseli tärkeänä, tarkoittaen Denaa, syynätessään käärmeen kotia. ”Varkaalla on selvästi ollut kova kiire kun ei ole peittänyt jälkiään,” hän totesi sillä lasiseinän tilan lisäksi, terraarion sisältä tosiaan löytyi painaumia jotka muistuttivat aikuisen jalanjälkiä. Mikään niistä ei ollut kokonainen epätasaisesta maastosta johtuen.