Kun käärme haukkuu

[Stephen Hunter King]

Freya katsahti vielä isäänsä, joka hymyillen nyökkäsi tytölle merkiksi että tämä voisi mennä Dumon kanssa. Hänellä oli Denasta vastuuntuntoinen vaikutelma, ja hän luki Dunmoren ajatukset hetkellisen katsekontaktin käväistessä, ja oli jouluaattona lukilitiksen avulla katsonut että hetket jotka Stephen oli viettänyt keskenään Aikenien kanssa ilman häntä, olivat menneet ongelmitta. Ilmapiiri olohuoneessa oli kuitenkin kahdesti muuttunut huomattavasti, hänen poissa ollessa.
Häntä oli jälkikäteen hieman kaduttanut että kunnollinen ensivaikutelma, oma ihmistenlukutaitonsa (vaikka se kuinka olikin erinomainen) ja kotialue oli saanut hänet niin helposti jättämään poika kahdestaan pitkälti tuntemattomien, hyvin synkän historian omaavien ihmisten seuraan. Mutta kuten hän oli arvioinutkin, Dena ja Dunmore olivat kunnon ihmisiä ja Stephen ei ollut kokenut mitään ikävää.
Silti hän piti sitä jossain määrin onnekkaana kertana eikä jättäisi täysin avutonta 3-vuotiasta tytärtään Dunmoren kanssa kahden kovin pitkäksi aikaa. Ei vaikka Dunmoren ajatukset olivatkin nyt vastuuntuntoisia ja muutenkin asiallisia.
Taapero tarttui isompaa pokaa kädestä ja katosi tämän kanssa kaupan uumeniin.

Kohta sitä oltiin jo koirakäärmeen terraarion luona ja Stephen oli taas painanut nenänsä ja pienet kämmenensä lasia vasten, odottaen innoissaan tulevaa. Poika melkein tärisi innosta, Jacob huomasi.
Denan saapuessa hillerin kanssa, hän arvosti suuresti sitä että tämä selitti ja painotti ruokinnan inhimillistä puolta. Kun nainen avasi terraarion, Jacob tarttui poikaa käsivarresta ja veti kauemmas. Häneltä ei ollut mennyt ohi käärmeen myrkyllisyys tai muukaan pojan kosketushaluihin liittyvä kielto.
Stephen tuijotti kohtausta täysin lumoutuneena ja otti muutaman askeleen Denaa ja käärmettä kohti, Jacob kun oli päästänyt irti. Mutta mies nykäisi pojan lempeän tiukasti takaisin Sherlock Holmes -takin kauluksesta, ja laskeutui kyykkyyn pojan taakse, pidellen tätä olkapäistä.
”Katsoa saa, ei koskea,” hän muistutti kuiskaten lempeään sävyyn pojan korvaan.
Molemmat kuuntelivat aktiivisesti Denan selontekoa, joskin Stephen tarkkaili samalla käärmeen puuhia huomattavasti keskittyneemmin kuin isänsä. Toki Jacobkin oli aidon kiinnostunut luonnosta, eläimistä ja etenkin taikaeläimistä, mutta ei enää pikkupojan innolla.
”Jaha,” Jacob totesi päättäväisesti Denan varoittaessa seuraavista hetkistä. ”Sitten onkin aika laittaa valot pois hetkeksi,” mies sanoi, peittäen pojan silmät kämmenellään kun Xua oli jonkin aikaa puristanut hilleriä.
”Isiii!” Stephen valitti kovaäänisesti ja yritti kiemurrella niin että näkisi edes vilauksen siistin karmeasta kohtauksesta, mutta Jacob oli arvannut tämän ja piteli poikaa tiukasti niin että kämmenensä pysyi tarpeeksi tämän silmillä.
”Minä haluan!” poika julisti ärtyneenä.
”Niin varmaan, mutta saat luvan katsella tuollaista ensin vain televisioruudulta,” Jacob vastasi tiukasti mutta tyynesti. Luontodokumenteissa ei välttämättä kuvattu tällaista hirveän yksityiskohtaisesti ja vaikka kuvattaisiinkin se olisi ihan eri asia kuin katsella tällaista livenä.
Jacob katseli käärmeen ruokailua, ja kohtaus oli kyllä aika ällöttävä – juuri sellainen mistä pikkupojat varmasti innostuisivat, mutta hänestä oli vain parempi aloittaa vähän vähemmällä todellisuustasolla. Joku saattaisi ajatella tätä ylisuojelevuutena kun kyse oli vain eläinkunnasta, mutta hän olisi mieluummin sitä kuin katuisi myöhemmin. Poika ei ollut erityisen herkkämielinen – olihan tämä suuri kauhufani, mutta silti. Vekara sai katsella luontodokumentteja ja ällöjä kuvia eläinkunnan laeista, mutta johonkin oli vedettävä raja etenkin vielä tässä iässä.
”Ja sitten?” Jacob kysyi kiinnostuneena ja hieman huolestuneena, sillä tämä saattoi sittenkin olla hieman rankempaa kuin tyypillisesti luontodokumenteissa näkisi. Stephen oli jo luopunut taistelusta pitkälti, ei enää yrittänyt kiemurrella irti, mutta pienen virnistyksen kera yritti raottaa isänsä sormia niin että näkisi edes vähän.