23-02-2020, 11:11 PM
Effie nautti uuden pennun kanssa touhuamisesta. Matka puistoon, oli oikeasti lyhyt, mutta hän kulutti aikaa menomatkaan tuplasti enemmän aikaa, eikä hän heti halunnut mennä paikkaan missä oli paljon väkeä ja lapsia, sillä hän vasta itsekin tutustui J.Hendrixiin. Kun hän saapui puistoon, hän kulki pennun kanssa ympäri puistoa, kunnes löytyi rauhallinen alue, jossa ei ollut muita. Pari lasta oli seurannut häntä, mutta hän jätti nuo vain huomiotta ja nämä poistuivatkin lopulta.
Hän heitteli pientä palloa Jackrusselinterrierille ja pentu toikin innoissaan aina pallon takaisin, antaen tuolle kunnolla kyytiä. Koiran huomio kuitenkin kiinnittyi erään puun taakse ja tämä jäi katsomaan sinne suuntaan. Effie huomasi koiransa kiinnostuvan ja lähti katsomaan mikä koiraa kiinnosti, kun hän lähti koiraansa kohti, samaan aikaan koira lähti puuta kohti ja haukahti pari kertaa terävästi, mutta vielä pentumaisen kimakasti. "Mitä sinä siellä näet?" tyttö kysyi hymyillen ja ottikin suunnaksi puun, jota kohti koira rohkeasti meni. "Kappas, en olisi uskonut, että törmätään taas näin nopeasti", tyttö sanoi hieman hämmästyneenä, kuitenkin iloisena. "Tässä on J.Hendrix. Frans, isä... osti sen minulle lahjaksi uuteen kotiin", tyttö sanoi hymyillen, nosti aurinkolasit silmiltään ja otti pienen koiran syliinsä.
Tytön ilme kuitenkin muuttui hyvin surulliseksi, kun hän ajatteli taas Tenoria. Tytön surullinen katse kiinnittyi miehen silmiin, kun hän esitti kysymyksen, joka oli hänelle itselleen tärkeä: "Uskotko sinä, että jonkun kuoleman, vaikka se toinen kuolisi jossain ihan muualla, kuin missä itse on, että sen kuoleman voi tuntea sillä hetkellä kun se tapahtuu?" Hän nyyhkäisi ja ja pari kyyneltä valui hänen poskilleen ja koira nuolaisi ne hellästi pois.
Hän heitteli pientä palloa Jackrusselinterrierille ja pentu toikin innoissaan aina pallon takaisin, antaen tuolle kunnolla kyytiä. Koiran huomio kuitenkin kiinnittyi erään puun taakse ja tämä jäi katsomaan sinne suuntaan. Effie huomasi koiransa kiinnostuvan ja lähti katsomaan mikä koiraa kiinnosti, kun hän lähti koiraansa kohti, samaan aikaan koira lähti puuta kohti ja haukahti pari kertaa terävästi, mutta vielä pentumaisen kimakasti. "Mitä sinä siellä näet?" tyttö kysyi hymyillen ja ottikin suunnaksi puun, jota kohti koira rohkeasti meni. "Kappas, en olisi uskonut, että törmätään taas näin nopeasti", tyttö sanoi hieman hämmästyneenä, kuitenkin iloisena. "Tässä on J.Hendrix. Frans, isä... osti sen minulle lahjaksi uuteen kotiin", tyttö sanoi hymyillen, nosti aurinkolasit silmiltään ja otti pienen koiran syliinsä.
Tytön ilme kuitenkin muuttui hyvin surulliseksi, kun hän ajatteli taas Tenoria. Tytön surullinen katse kiinnittyi miehen silmiin, kun hän esitti kysymyksen, joka oli hänelle itselleen tärkeä: "Uskotko sinä, että jonkun kuoleman, vaikka se toinen kuolisi jossain ihan muualla, kuin missä itse on, että sen kuoleman voi tuntea sillä hetkellä kun se tapahtuu?" Hän nyyhkäisi ja ja pari kyyneltä valui hänen poskilleen ja koira nuolaisi ne hellästi pois.