Joulun aikaa Tylyahossa

[Phoenix Levon Scamander]

Majatalo odotti vain parinkymmenen metrin päässä, mutta silti Phoenix ehti matkan aikana kolmeen otteeseen kerjätä haiskua joululahjaksi. (Koska kumpikaan vanhemmista ei ollut kuulevinaan kahta ensimmäistä.)
"Ei ainakaan tänä jouluna," Theodore lopulta vastasi väittelyn alkuunsa lopettavaan sävyyn vaikkakin lempeästi, kun he astuivat sisään. Haisku oli aivan eri juttu kuin kissa, mitä poika tuskin tajusi vaikka olikin isosetänsä haiskujen kanssa leikkinyt. Yksikään nuori lapsi ei voinut omata tarpeeksi kokemusta ja pätevyyttä haiskun kunnolliseen koulutukseen.

Jos he joskus pojalle haiskun hankkisivatkin se kýllä adoptoitaisiin Newtin laumasta tai annettaisiin ensin muutamaksi kuukaudeksi sen jatkoksi, koulutettavaksi kunnes se olisi lapselle ja taloon soveltuva. Toki Newtin veljenpoikana kasvaneena ja setäänsä paljon myös näin aikuisena auttaneena hän itsekin voisi sen tehdä, mutta kun aika ei riittäisi. Nykyään sitä ei ollut yhtä ylityöllistetty kuin sodan aikana, mutta sen jälkiaallot jylläsivät yhä joten normaaliin ei vielä päässyt palaamaan eikä tässä ammatissa rauhan aikoinakaan lyhyitä päiviä saati pitkiä ja varmoja vapaita päässyt nautmaan. Saphira oli toki myös hyvin kokenut taikaolentojen hoidossa ja käsittelyssä, mutta hän oli pienen lapsen kotiäiti ja yksityisyrittäjä. Siinä riitti ihan tarpeeksi hommaa ja kärsivällisyyden venytystä.

Saphira laski pojan istumaan kuuden hengen pöydän ääreen joka juuri vapautui lähes täydessä pubissa, kun joukkio tajusi ettei tällaisena päivänä voinut omia pubipöytää tuntikausiksi.
"Maistuisiko voikalja, rakas?" Saphira tiedusteli ottaessaan pojalta päästä valkoisen kypäräpipon jossa oli karhun korvat.
"Joo!" Phoenix hihkaisi innoissaan, kyseinen juoma oli herkullista ja toi mahtavan lämpöisen olon...mutta ennen kaikkea koska hän luuli sen olevan aikuisten juoma. Tosiasiassa siinä ei ollut hitustakaan alkoholia vaan se oli kaikenikäisten suosiossa juurikin muiden ominaisuuksiensa vuoksi.
"Missäs lapasesi ovat?" kysyi Theodore huomatessaan pienten käsien tilanteen riisuessaan omia mokkahansikkaitaan.
"Umm...En tiedä," poika vastasi välinpitämättömästi, katsahtaen käsisän ylös isäämnsä.
"Minä haen ne," Saphira sanoi huokaisten kevyesti.
"Mitkä juomat teille saisi olla?" Theodore kysyi katsoen vuoroin kumpaakin seuralaistaan Ismelda juuri ojentaessa jalokiviriipusta.

"Accio Phoenixin lapaset," Saphira loitsui kauempana ulko-ovella suuntaan josta he olivat tulleet, keskittyen kyseisten lapasten ulkonäköön ja haluunsa saada ne. Seuraavassa hetkessä kaksi pientä tummansinistä villalapasta joiden kämmenselkää koristi lohikäärme, viiletti häntä kohti ihmisten välistä kiemurrellen, juuri sopivalla korkeudella tupsahtamaan hänen vapaalle kädelleen. Hän palasi pöydän luo jonka ympäri Phoenix parhaillaan juoksenteli yrittäen pitää riipusta juuri ja juuri Tunen ulottumattomissa, ensin houkuteltuaan sen lattialle. Poika oli tottunut sääntöön etgä lemmikit eivät kuulu ruokapöydille. Vikkelä jysijä sai aarteen kiinmi vain yhden kierroksen jälkeen ja roikkui nyt korussa ahnaasti kiinni. Phoenix ravisteli riipusta nauraen huvityuneena, mutta karvakuono ei hellittänyt otettaan. Nyt kun tenava oli hetken aloillaan Saphira kiinnitti lapaset pojan takin hihoihin tyhjästä loihtimillaan hakaneuloilla ja muistutti itseään ostamaan oikeita kotiin.

"Asutteko te täällä Tylyahossa?" hän tiedusteli, katsahtaen kaksikkoa puuhansa ohella ja pohtien mahtoiko puolijätin elo olla sen helpompaa jästipainotteisella alueellakaan. Jos hänellä olisi moinen ongelma, nainen mietti, hän varmaan valitsisi asua täällä missä ainakin sai olla vapaasti taikavoimainen.