Kun asiat alkaa selvitä

[Navaho]

Navaho katsahti sisarensa suuntaan ja kuuli ja näki miten orin kertoma vaikutti Thaeen. Tamman poskilta viruivat kyyneleet ja ääni särisi hieman, kun tuo kysyi lisää tuosta päivästä. Nava taputti Thaeta muutaman kerran olalle lohdutukseksi. "Todellisen syyn tietää vaan Tiny, missä lie se luuhaakaan... Mutta ne kentaurit jotka oli lähempänä Caernia ja Tinyä kun se tapahtui, väittää että Tiny ei koskaan ollut meidä puolella... Että se oli jossain tekemisissä kuolonsyöjien kanssa, vaikka se niitä tappoikin. Ja että he - Tiny ja Caern - olisivat puhuneet jotain Voldemortista." Nava pudisti päätään. Ori oli yrittänyt unohtaa juuri tuon pikkuseikan, sillä se teki Navahon mielestä Caernin lopusta vieläkin kamalamman. Yksi syy lisää olla ajattelematta lainkaan sen päivän tapahtumia. Navaho oli jokseenkin 'sumussa', pystymättä keskittymään sen kummemmin ympärilleen. Nyt koko tarina oli kerrottu ja Nava pystyisi taas unohtamaan...

[Thaeleira]

Navahon sanat vaikuttivat Thaeleiran mieleen, tietyllä tapaa oli helpotus kuulla totuus Caernin tapauksesta, vaikkei se ollut laisinkaan miellyttävänlainen totuus.
Thaeleira siirtyi isoveljensä vierelle ja halasi tätä. "Kiitos kun kerroit minulle", hän sanoi ja pysyi siinä tovin. Hän ei tiennyt mitä voisi enää sanoa, mutta toiaalta hän tiesi, ettei välttämättä tarvitsisi sanoa yhtään mitään. Tärkeintä oli vaan olla siinä, tietää puolin ja toisin, että heillä oli toisensa siinä hetkessä. Kummallakin yhtä kova ikävä veljeä. "Minä muistan sen kun löysitte minut. Silloin en olisi ikinä uskonut, että sinä tulisit etsimään minua Caernin kanssa. Tietyllä tapaa Caernista minä uskoin sen, mutta sinusta en ollut ihan varma", Thaeleira sanoo. Ja katsoo veljeään ja lisää: "Sen jälkeen olin ihan varma, että sinä välität minusta pikkusiskona."

[Navaho]

Navaho halasi Thaeleiraa takaisin, tuon siirtyessä lähemmäs veljensä viereen. Nava hymähti siskon kiittäessä Navaa siitä, että oli kertonut Caernin viimeisistä hetkistä, vaikka se vaikeaa oli ollutkin. Kun Thaeleira jatkoi, ja muisti kertoa ajatuksensa siitä jo kaukaisesta päivästä jolloin tamma oli häipynyt omille teilleen laumasta, Navaho virnisti ja naurahti ääneen: "Tuskin enää muistan sitä aikaa, kun me ei tultu toimeen." Navaho pudisti päätään ja taputti uudemman kerran Thaeta. "Mutta, olet tärkeä." Nyt se oli sanottu. Sanat, joita Nava ei oikein koskaan ollut kerennyt sanoa Caernille. Ja nyt... tuntui siltä, että sanoessaan ne sanat, hän sanoisi ne samalla myös Caernille. Niin oudolta kuin se kuulostikin. "Tule." Ori sanoi, kun hän päätti nousta yhtäkkiä ylös makuupaikaltaan ruohikosta. "Olisi varmaan aika palata päivän askareisiin."

[Thaeleira]

Thaeleira katsoi isoveljeään ja hymyili tälle, tämän sanat merkitsivät paljon. Hän tiesi, että Navaho ei tarkoittanut pelkästään häntä.
"Sinäkin olet tärkeä minulle. Ja olet koko perheelle tärkeä. Olit Caernillekin tärkeä", Thae sanoi ja lisäsi: "Hän sanoi minulle kerran, ettei hän kykenisi elämään, jos sinua ei olisi. Olet hänen maksansa tai keuhkot. Joku tärkeä sisäelin kuitenkin."
Nuori tamma, nousee hivenen horjuvin askelin maasta ja katsoo ylös taivaskalliolle. Hän säpsähtää ja osoittaa laelle kuiskaten: "Caernunnos." Ja totta tosiaan, aivan kuin Caernunnos olisi seissyt taivaskallion reunalla ja katsonut heitä, hetkellisesti Thaeleira tuntee kylmän puistatuksen. 
Samassa tuo Caernunnoksen näköinen, kysyy Homysioksen äänellä: "Tapahtuiko oikeus lopultakin?" 

(Mietin, että Caernunnos ja Homysios on vähän samannäköisiä, niin Thae ois erehtynyt.)

[Navaho]

Thaeleiran sanat toivat lohtua Navaholle; hän oli kyllä tiennyt olevansa Caernille tärkeä - aivan kuten Caern oli Navaholle - mutta nyt jonkun muun yhtä tärkeän sanoittaessa ajatukset itse lähteestä… No, se teki ajatuksesta tietysti vahvemman. Kun Nava oli aikeissa välittää huojennuksensa Thaelle, että sanat olivat juuri ne mitä Nava ei ollut tiennyt tarvitsevansa, sisko kuiskasi epäuskoisena Caernunnoksen nimen. Hämmentyneenä Navaho kääntyy katsomaan samaan suuntaan kuin Thae. Ja totta tosiaan Caern seisoi matkan päässä heistä. Silmän räpäyksessä tuo epätodellinen tilanne vaihtui järjellisemmäksi kun ori kuuli kentaurin puhuvan, ei Caernin äänellä, vaan Homysioksen äänellä. Tilanteen rauettua nopeasti, Navaho naurahti hermostuneesti. ”Hetken luulin… Ei sen väliä…” Ori pudisti päätään ja kääntyi poispäin isosedästään. Jostain kumman syystä Caernin kuoleman jälkeen ajoittain oli ollut vaikeaa katsoa heidän isäänsä tai isosetäänsä kasvoihin - puhumattakaan Navan omista kasvoista tyynen veden pinnalla; nyt hänellä oli jonkinlainen ymmärrys tuosta. Molemmat näyttivät miltei tuskaisen paljon hänen kaksoisveljeltään.

[Thaeleira]

Kun Caernin tilalla olikin tuttu lauman vanhin Homysios, tyttö huokaisi syvään ja kuiskasi hänkin: "Ihan luulin, että..." Homysios keskeyttää. "Te luulitte minua veljeksenne", Homysios sanoo ymmärtävästi. Sitten hän kysyy uudestaan: "Toteutuiko oikeus vihdoin?" 
Thaeleira nyökkää: "Toteutui." Homysios astelee lähemmäs Thaeleiraa ja Navahoa ja sipaisee Thaeleiran hiuksia isällisesti. "Se tieto helpottaa minua", hän sanoo lempeästi ja kysyy: "Mitä Magorianin luolassa päätettiin?" Thaeleira katsoi Homysiosta silmiin ja sanoi: "Hän saa jäädä laumaan, mutta vaimoa hänelle ei suoda laumastamme. Ja... minä avioidun Plion kanssa, jonain päivänä, kunhan olen rauhassa saanut levätä ja rauhoittua isän ja äidin luolassa." 
Homysios nyökkää lempeästi ja sanoo: "Niin on varmasti kaikkein parasta." Hän on hetken hiljaa ja katsoo Navahoa. "Sinun kannattaisi juoda jotain rauhoittavaa, olet hivenen kalpea", hän sanoo ja sitten hän kääntää katseensa takaisin Thaeleiraan: "Sinunkin on syytä nyt levätä. Antakaa itsellenne aikaa toipua sisäisistä haavoistanne. Ja te tiedätte, että olipa mitä tahansa mielenne päällä, te voitte aina puhua minulle luottamuksella. Se mitä te minulle kerrotte, sitä minä en eteenpäin kerro, jos se on toiveenne." 
Sitten hän katsoo Navahoa ja puristaa tämän hartiaa lohduttavasti: "Caernunnoskaan ei haluaisi, että sinä kärsit. Hänen ratkaisunsa olivat hänen ratkaisujaan ja kaikki meni niinkuin oli hänen polullaan tarkoitettu, sitä on vaikea ymmärtää, mutta hän ei varmastikaan haluaisi, että sinä vellot surussasi yksin."

[Navaho]

Homysioksen puristaessa Navahon hartiaa, Nava ymmärsi mitä tuo tarkoitti, miten tuo yritti helpottaa heidän kaikkien oloa. ”Tiedän, etten ole yksin… Mutta se vain…” Navaho huokaisi murahtavasti. ”Siitä on jo lähemmäs neljä vuotta.” Navaho pudisti päätään ja jatkoi. ”Luulisi, että olisin jo unohtanut!” Ori tunsi vilunväristysen kulkevan lävitseen. ”Mutta yritä unohtaa, kun joka kerta kun katson itseäni jostain heijastavasta muistan veljeni ja…” Navaho keskeytti itsensä turhautuneena ajatuksistaan ja nosti kämmenensä haroakseen lyhyitä hiuksiaan. Onneksi ne sentään eivät olleet pitkät, kuten velj- Ori tuhahti ajatuksen juoksulleen, laski kätensä ja viittoi keskusaukion suuntaan. ”Kiitos, Homysios. Thaeleira. Minun täytyy… mennä etsimään Jinnunga.” Navaho sanoi, aikeenaan päästä omiin oloihinsa mahdollisimman äkkiä. Jostain syystä juuri tänään kaiken tuon huojentuneen energian ja… onnellisten loppujen jälkeen, Nava ei kestänyt ajatusta Caernista ja siitä, että veli ei vaan vieläkään ollut palannut takaisin. Eikä koskaan palaisikaan. Nava oli väsynyt, ehkä hänen pitäisi käydä juomassa jotain ja palata kotiinsa, kuten Homysios oli ehdottanut?

[Thaeleira]

Homysios katsoi Navahoa ja sanoi: "Ei se katso aikaa, kuinka kauan kukakin suree. Surulla ja ilolla ei ole aikaa. Minä toivon kuitenkin, ettet unohda, yritä ennemmin hyväksyä asia. Se ei ole helppoa, mutta kun pystyt sisälläsi hyväksymään asian, niin se paha olokin alkaa helpottamaan." Sitten hän lisää: "Aivan kuin Thaeleira silloin pienenä vasana karkasi ja te toitte kotiin, niin silloin hän oppi hyväksymään sen tosiasian, ettei Aegistos ja Ampythia olleet enää täällä edes henkinä, niin silloin hänen parantumisensa alkoi." 
Ori huomasi kuitenkin, kuinka Navaho tahtoi jo lähteä, eikä hän estellyt tätä enää yhtään. Thaeleira seisoi vain Homysioksen vierellä ja katsoi isoveljensä perään, häntä suretti nähdä tuon tuska. 
Homysios käänsi katseensa Thaeleiraan, joka katsoi onnettomana vanhempaa veljään. Homysios laski kätensä tämän hartialle. "Mites se pieni?" Homysios kysyi varovasti. "Se on isän ja äidin, ei minun. Minä... en tunne sitä kohtaan mitään sellaista, mitä olen nähnyt äitien tuntevan varsojaan ja vasojaan kohtaan", Thaeleira sanoo hiljaa ja katsoo Navahon loittoneevaa selkää. "Älä tunne siitä huonoa omaatuntoa. Teit vaikean, mutta varmasti parhaimman ratkaisun, eikä kukaan ole oikeutettu tuomitsemaan sitä ratkaisua", Homysios huokaisi syvään ja sanoi: "Mene sinäkin isäsi luolaan ja käy levolle. Tarvitset sitä." Homysios lähti perääntymään kylästä ja hetken aikaa, Thaeleira katsoi nyt tämän loittonevaa selkää ja lähti kohti kotiluolaa.