Kun käärme haukkuu

[Cullodena Aiken]

//Nibs ollos hyvä ja saapukoon Kingien kanssa.// 

Lauantai, 28.12.1985 klo. 12 etp. 

Dena ja Dumo olivat hieman ennen kymmentä saapuneet Ihmeiden eläintarhaan. He olivat jouluaattona käyneet Kingeillä ja sen jälkeen Jacob oli kohteliaasti puhelimessa kieltäytynyt Azkabaniin lähdöstä. Dena tietenki ymmärsi, miehellä oli kuitenkin puoliso ja kaksi lasta.
Samalla he olivat puhelimessa sopineet, että Jacob tulisi lastensa kanssa tutustumaan ihmeiden eläintarhaan. Koska oli Lauantai ja Jouluaikaa vielä, oli Ihmeiden eläintarha suljettu, eläimet saivat olla rauhassa, kun ei tsrvinnut olla jatkuvasti töllättävänä ja hälinässä. Dena oli päättänyt antaa yksityisvierailuoikeuden Kingeille, sillä hän oli liikkeessä, jonkinlaisena esimiehenä ja vastaavana. Nuori nainen oli päättänyt, että ruokkisi eläimet vieraiden aikana, sillä hän oli melko varma, että Stepheniä kiinnostaisi nähdä kuinka käärme tappaa ja syö saaliinsa.

Dumo istuskeli tiskin takana ja pyöri jakkaralla. Hän huomasi ikkunan takana Stephenin ja Freyan, isänsä kanssa. Hän hyppäsi jakkaralta ja hihkaisi Denalle vieraiden tulleen. Cullodena tuli takahuoneesta paikalle ja meni avaamaan liikkeen oven vieraille. "Hei", hän sanoi hymyillen noille ja kehoitti tulemaan sisään. Dumo asteli kömpelösti ovelle siskonsa taa ja hihkaisi: "Hei Zeppen ja Feija!" nuorukainen hymyili leveästi ja siirtyi kauemmas, jotta, odotetut vieraat pääsivät sisään.

[Stephen Hunter King]

”Muistatte sitten että eläinten häkkejä tai terraarioita ei avata. Ja pysytte kaupan sisällä,” Jacob toisti vielä kotona puhuttua asiaa, kun kolmikko lähestyi Ihmeiden Eläintarhaa, väkeä vilisevällä Viistokujalla. Koska hän ei pitänyt taikamatkustuskeinoista, he olivat saapuneet keski-Lontooseen metrolla, kävelleet Charing Cross Roadille ja stuneet Viistokujalle Vuotavan Noidankattilan kautta.
Näin päätyen kujan pohjoispuolelle jossa oli sisäänkäynti Iskunkiertokujalle, Jacob ei saanut mielenrauhaa ennen kuin he pääsisivät turvallisesti Ihmeiden Eläintarhaan, joka onneksi oli myös samalla puolella kujaa. Ei hän muutenkaan koskaan halunnut näin pienten lastensa seikkailevan yksin miten sattui – vaaroja oli yleensäkin paljon – mutta Iskunkiertokuja ei ainakaan auttanut asiaa.
3-vuotias Freya kulki hänen sylissään mutta 5-vuotiaalle pojalle hän oli pienen väittelyn jälkeen antanut luvan kulkea itsenäisesti, ja tämä harhaili muutaman metrin edellä Jacobin pitäessä tätä tiukasti silmällä jottei vekara ehtisi näköpiirin ulkopuolelle ja pysyisi muutenkin mahdollisimman turvassa. Vaikka tuskin tämän kujan puolella kukaan hämärätyyppi noin vain uskaltaisi mitään tempaista, mutta ei sitä koskaan varmaksi tiennyt.

”Stephen, kuulitko sinä?” mies kutsui, sillä poika vaikutti olevan täysin omissa maailmoissaan. Eikä ihmekään sillä tämä leikki yksityisetsivä Sherlock Holmesia, yllään joululahjaksi saamansa asianmukainen puku johon kuului valmiina myös iso suurennuslasi. Lisäosaksi siihen oli ostettu nallipyysy joka muistutti Webley Bulldog-taskurevolveria jota Sherlock Holmes kantoi.
”Joo joo!” poika vastasi hajamielisesti, katsomatta isäänsä, ja jatkoi tutkimuksiaan – sillä hetkellä tuijottaen mukulakivitykseen tarttunutta kuraista jalanjälkeä joka oli aivan valtava. Varmaan jättiläisen! Poika testasi ettei suurennuslasinsa vaikuttanut siihen erehdyttävästi, mutta ei, kyllä se oli ihan oikeasti hirmuisen iso. Ei ollut tavallisen aikuisen jälki.
”Perillä ollaan,” Jacob totesi taikaeläinpuodin ikkunan ilmestyessä näkyviin, ja Stephenkin käänsi huomionsa siihen, tarkastellen sen näyteikkunaa suurennuslasinsa läpi. He olivat ennenkin käyneet Viistokujalla, kuulema kerran myös Ihmeiden Eläintarhassa. Mutta ennen Freyan syntymää kun hän oli ollut vasta 2-vuotias joten muistikuvia ei ollut ja vierailu oli kummallekin vekaralle erityisen jännittävä.

”Hei vaan, ja kiitos kutsusta,” Jacob vastasi hymyillen, vaikka olikin kiittänyt jo puhelimessa. Oli oikein mukavaa päästä muksujen kanssa tutkailemaan taikaeläimiä ilman hälinää ja huolta muista asiakkaista.
”Hei!” lapset vastasivat iloisesti yhteen ääneen, tarkoittaen sen kummallekin sisaruksista, Jacobin laskiessa tytön sylistään maahan ja lapset astuivat isänsä edellä meluisaan ja haisevaan kauppaan. Eläinkaupan aromit aiheuttivat Stephenille deja vu -hetken, mutta selkeitä muistoja ei noussut mieleen.
”Missä se haukkuva käärme on? Tekeekö se jotain muutakin koiramaista?” Stephen uteli heti, katseensa harhaillen suuressa määrässä kaikensorttisia taikalemmikkejä ja otti samalla Sherlock-lakin päästään ja tunki sen takin taskuun sillä ei halunnut minkään otuksen nappaavan sitä huomaamatta. Freya ei osannut sanoa mitään, tyttö vain tuijotti silmät suurina hassunnäköisiä pieneläimiä ja asteli eteenpäin, polvistuen lattialle katselemaan valkoista kania joka muuttui vähän väliä silinterihatuksi. Se vaikutti vielä lapselta sekin.

[Cullodena Aiken]

//Hippahippiäinen, on täysin omaa keksintöäni, jos tahdotte, saatte käyttää, mutta kysykää nyt ensin kuitenkin, tiedä vaikka keksin sille lajille jotain luonnettakin //

Dumo tarttui ihan innoissaan Stephenin käteen ja veti sen terraarion eteen, jossa oli jättiläispyton. Pytonin pohjaväri oli vihreä ja selässä mustia läikkiä, lisäksi se oli karvainen ja haukkui. "Toi on ze", Dumo kertoi hymyillen. Käärme toi päänsä ihan lasin vierelle ja nuuski lasin läpi tuijottamaan tulleita, päästäen lopulta kunnon haukkuäläkän.
Dena katsoi hymyillen Jacobia ja Freyaa, kun pojat hävisivät liikkeen uumeniin. "Oli vaan kiva kutsua teidät tänne, ajattelin että te ansaitsette yksityisvierailun tänne, kun täällä on yleensä aina paljon porukkaa", Dena sanoi. Tytön ilme oli ystävällinen ja lämminhenkinen.
"Tuota, minä ajattelin, että Stepheniä varmaan kiinnostaa kauhufanina nähdä, kuinka käärme tappaa saaliinsa. Ajattelin, että jos sulle, sopii, niin näytän sen hänelle? Jos Freya ei halua sitä nähdä, niin Freya voi sillä välin katsoa muita eläimiä. Lintupuolella on erilaisia lintuja, mm. Hippahippiäinen, jota ei jästien maailmassa näe. Se on Punatulkun kokoinen, mutta se loistaa hopeista väriään hyvin kauniisti. Sen ääni on sellainen, kun joku heittäisi peltisen astian lattiaan", Dena aloitti Jacobille, mutta Hippahippiäisestä puhuttaessa, hän jo laskeutui Freyan tasolle ja lisäsi: "Sen höyhenen kosketus on kuin silkkiä ja se syö vain yhden marjan vuorokaudessa. Mutta ole varovainen, sillä on kuparin värisiä poikasia pesässään. Niiden ääni muistutta lasin särkymistä, mutta kun ne aikuistuu, väri muuttuu hopeaksi ja ääni peltiseksi."

[Jacob King]

”Isi, haluan nähdä linnun!” Freya hihkaisi innoissaan ja pomppasi jaloilleen, kiskomaan isänsä lahkeesta, hyppi tasajalkaa paikallaan ja napitti ylös kirkkain innostusta huokuvin silmin. Jos vaihtoehtoina oli kamala käärme syömässä söpöjä hiiriä, ja tuollainen kaunis ja jännä lintu – ei siinä vaikea valinta ollut!
”Isi isi isi!” Stephen hihkui vuorostaan, juosten kaupan uumenista takaisin, ”Haluan tuon käärmeen! Se on ihan kuin koira mutta se on käärme se on ihan karvainenkin!” poika vaahtosi ja huitoi tulosuuntaansa. ”Haluan pidellä sitä, saanhan ottaa sen ulos jooko?” poika jatkoi välittömästä, hyvä kun henkeä välissä veri, ja kiskoi Jacobia hihasta, katse käyden vuoroin isässään ja vuoroin Denassa.
Jacob seisoi siinä hetken eteensä katsoen ja silmiään räpytellen, yrittäen pysyä vauhdissa.
”Hyvä on, hyvä on! Rauhoittukaahan vähän,” mies sitten totesi hieman naurahtaen, ”Näette kyllä kaiken mitä haluatte, mutta muistakaakin,” hän jatkoi katsoen vuoroin kumpaakin lastaan, ”että meille ei tule yhtään lemmikkiä täältä – ei vaikka kuinka mankuisitte,” hän sanoi, viimeisimmän kohdalla katseensa viipyillen merkitsevästi pojassa. ”Me tunnemme enimmäkseen jästejä,” hän vielä muistutti perusteluiksi. Tosin, yhtä suuri syy oli se että muksut olivat vielä aivan liian nuoria ottamaan vastuuta taikalemmikistä, todennäköisesti ylipäätään mistään lemmikistä.
”Mutta minä tahdon ottaa sen ulos!” Stephen jankutti, mutta Jacob puhui samaan aikaan Denalle eikä rekisteröinyt sitä.
”Hän voi toki katsoa käärmeen ruokintaa jos tahtoo, eipä siinä ole mitään mitä poika ei näkisi luontodokumentissa,” ja käänsi sitten katseensa alas tyttäreensä, ”Ja Freya pääsee samalla katsomaan lintua jos toistakin,” mies totesi hymyillen taaperolle lämpimästi.
”YAY!” sisarukset huudahtivat ja riensivät innoissaan syvemmälle kauppaan.
”Mitä siellä lintupuolella on ja missä se on?” Jacob kysyi Denalta, ”Meinaan olisiko turvallista päästää tyttö sinne muutamaksi hetkeksi ihan itsekseen? Hän ei koske mihinkään jos se kielletään, mutta en halua hänelle tapahtuvan mitään ikävää. Stephenin tempauksista ei koskaan voi mennä takuuseen varsinkin kun hän on noin innoissaan käärmeestä, joten mielelläni pitäisin häntäkin silmällä. Kunpa voisi jakautua kahteen paikkaan yhtä aikaa...”
Samassa hän näkikin tuon varsin erikoisen käärmeen, tai no osan siitä sillä Stephen ja Freya seisoivat nenät ja kämmenet kiinni lasissa. Ei Freyakaan käärmeitä kauhistunut, mutta ei tahtonut nähdä niiden satuttavan söpömpiä pikkuisia eläimiä.

[Cullodena Aiken]

Dena hymyili lapsille lempeästi, varsinkin Freya vaikutti iloiselta, kuultuaan linnusta.
Nuori nainen lupasikin tytölle, että tuo pääse lintualueelle pian. Ihmeiden eläintarha oli sisältä paljon suurempi ja labyrinttimaisempi kuin ulkopäin näki. Kun Stephen riensi paikalle, Dumo oli miltei kannoilla. Cullodena katsoi pikkupoikaa pahoitellen. "Olen pahoillani, mutta en voi antaa lupaa, että pitäisit käärmettä. Se on valitettavasti myrkyllinen ja sen luonne on arvaamaton. Se ei hyväksy muiden kosketusta, kuin minun", Dena sanoi ja silitti pikaisesti pojan tukkaa.

Cullodena siirsi katseensa Freyaan ja Jacobiin, hän katsoi sitten Dumoa. "Dumo, veisitkö Freyan katsomaan lintuja. Ottakaa tuosta tiskin alta marjoja, niin voitte ruokkia Hippahippiäisen", Dena katsoi kysyvästi pikkuveljeään ja kyykistyi Freyan tasolle ja lisäsi tytölle: "Hippahippiäisen pesässä on kymmenen poikasta ja ne syövät paljon enemmän marjoja, kuin aikuinen lintu. Pidä marjoja kämmenellä, niin emo, tulee itse kädestäsi hakemaan niitä perheelleen. Älä koske mihinkään tavaraan, mutta varovasti voit silittää niitä lintuja, jotka tulevat marjoja hakemaan."

Dumo nyökkäsi siskosonsa pyynnölle ja kun Dena oli ohjeistanut Freyaa, Dumo ojensi kätensä tytölle ja sanoi: "Tuu Feija."

Dena siirsi katseensa Jacobiin ja Stepheniin sanoen: "Ja me mennään katsomaan Xuaa." Nuori nainen asteli edellä käärmeen terraariolle. Ja kehoitti isää ja poikaa odottamaan hetken. Hän haki kasvatus-huoneesta, yhden elävän Hillerin. "Meillä on täällä kasvatushuone, jossa kasvatamme elävää ravintoa eläimillemme. Käärmeet syövät kerran kuukaudessa ja Xuan ruokinta päivä on tänään", Dena kertoi. Hän osoitti sauvallaan Hilleriä, saaden sen sekavaan tilaan. "Huumasin Hillerin eräällä vahvalla loitsulla, se ei tunne kipua, kun se menettää henkensä", Dena selitti ja avasi terraarion. Koirakäärme kurottautui ulos terraariosta ja haukkui innoissaan, emännän tullessa lähelle. Käärme nuuhki Denan korvaa ja kaulaa, samalla kun se kiersi itseään naisen kaulalle.

"Xua, oma paikka", nainen sanoi, saaden koirakäärmeen vetäytymään terraarioon.
Dena laski Hillerin terraarioon ja katsoi, kun Käärme iski hampaansa, Hillerin vatsaan. "Ylähampaat ovat täynnä vahvaa myrkkyä, se iskee ne Hillerin sydämeen, lamaannuttaakseen uhrinsa", Dena selitti. Käärme alkoi puristautua Hillerin ympärille. "Nyt se aikoo kuristaa uhria niin kauan, että uhrin sisälmykset tulevat suun kautta ulos kokonaan ja nahka jää vain jäljelle", Dena varoitti vieraita.

[Stephen Hunter King]

Freya katsahti vielä isäänsä, joka hymyillen nyökkäsi tytölle merkiksi että tämä voisi mennä Dumon kanssa. Hänellä oli Denasta vastuuntuntoinen vaikutelma, ja hän luki Dunmoren ajatukset hetkellisen katsekontaktin käväistessä, ja oli jouluaattona lukilitiksen avulla katsonut että hetket jotka Stephen oli viettänyt keskenään Aikenien kanssa ilman häntä, olivat menneet ongelmitta. Ilmapiiri olohuoneessa oli kuitenkin kahdesti muuttunut huomattavasti, hänen poissa ollessa.
Häntä oli jälkikäteen hieman kaduttanut että kunnollinen ensivaikutelma, oma ihmistenlukutaitonsa (vaikka se kuinka olikin erinomainen) ja kotialue oli saanut hänet niin helposti jättämään poika kahdestaan pitkälti tuntemattomien, hyvin synkän historian omaavien ihmisten seuraan. Mutta kuten hän oli arvioinutkin, Dena ja Dunmore olivat kunnon ihmisiä ja Stephen ei ollut kokenut mitään ikävää.
Silti hän piti sitä jossain määrin onnekkaana kertana eikä jättäisi täysin avutonta 3-vuotiasta tytärtään Dunmoren kanssa kahden kovin pitkäksi aikaa. Ei vaikka Dunmoren ajatukset olivatkin nyt vastuuntuntoisia ja muutenkin asiallisia.
Taapero tarttui isompaa pokaa kädestä ja katosi tämän kanssa kaupan uumeniin.

Kohta sitä oltiin jo koirakäärmeen terraarion luona ja Stephen oli taas painanut nenänsä ja pienet kämmenensä lasia vasten, odottaen innoissaan tulevaa. Poika melkein tärisi innosta, Jacob huomasi.
Denan saapuessa hillerin kanssa, hän arvosti suuresti sitä että tämä selitti ja painotti ruokinnan inhimillistä puolta. Kun nainen avasi terraarion, Jacob tarttui poikaa käsivarresta ja veti kauemmas. Häneltä ei ollut mennyt ohi käärmeen myrkyllisyys tai muukaan pojan kosketushaluihin liittyvä kielto.
Stephen tuijotti kohtausta täysin lumoutuneena ja otti muutaman askeleen Denaa ja käärmettä kohti, Jacob kun oli päästänyt irti. Mutta mies nykäisi pojan lempeän tiukasti takaisin Sherlock Holmes -takin kauluksesta, ja laskeutui kyykkyyn pojan taakse, pidellen tätä olkapäistä.
”Katsoa saa, ei koskea,” hän muistutti kuiskaten lempeään sävyyn pojan korvaan.
Molemmat kuuntelivat aktiivisesti Denan selontekoa, joskin Stephen tarkkaili samalla käärmeen puuhia huomattavasti keskittyneemmin kuin isänsä. Toki Jacobkin oli aidon kiinnostunut luonnosta, eläimistä ja etenkin taikaeläimistä, mutta ei enää pikkupojan innolla.
”Jaha,” Jacob totesi päättäväisesti Denan varoittaessa seuraavista hetkistä. ”Sitten onkin aika laittaa valot pois hetkeksi,” mies sanoi, peittäen pojan silmät kämmenellään kun Xua oli jonkin aikaa puristanut hilleriä.
”Isiii!” Stephen valitti kovaäänisesti ja yritti kiemurrella niin että näkisi edes vilauksen siistin karmeasta kohtauksesta, mutta Jacob oli arvannut tämän ja piteli poikaa tiukasti niin että kämmenensä pysyi tarpeeksi tämän silmillä.
”Minä haluan!” poika julisti ärtyneenä.
”Niin varmaan, mutta saat luvan katsella tuollaista ensin vain televisioruudulta,” Jacob vastasi tiukasti mutta tyynesti. Luontodokumenteissa ei välttämättä kuvattu tällaista hirveän yksityiskohtaisesti ja vaikka kuvattaisiinkin se olisi ihan eri asia kuin katsella tällaista livenä.
Jacob katseli käärmeen ruokailua, ja kohtaus oli kyllä aika ällöttävä – juuri sellainen mistä pikkupojat varmasti innostuisivat, mutta hänestä oli vain parempi aloittaa vähän vähemmällä todellisuustasolla. Joku saattaisi ajatella tätä ylisuojelevuutena kun kyse oli vain eläinkunnasta, mutta hän olisi mieluummin sitä kuin katuisi myöhemmin. Poika ei ollut erityisen herkkämielinen – olihan tämä suuri kauhufani, mutta silti. Vekara sai katsella luontodokumentteja ja ällöjä kuvia eläinkunnan laeista, mutta johonkin oli vedettävä raja etenkin vielä tässä iässä.
”Ja sitten?” Jacob kysyi kiinnostuneena ja hieman huolestuneena, sillä tämä saattoi sittenkin olla hieman rankempaa kuin tyypillisesti luontodokumenteissa näkisi. Stephen oli jo luopunut taistelusta pitkälti, ei enää yrittänyt kiemurrella irti, mutta pienen virnistyksen kera yritti raottaa isänsä sormia niin että näkisi edes vähän.

[Cullodena Aiken]

Dena tarkoituksella tahtoi huomauttaa, ettei elävät ravinnot tuntenut kipua, kun joutui uhriksi. Kun käärme oli saanut sisälmykset Hilleristä, se hotkaisi ne kerralla. "Hävitän hillerin nahan Sytyjo-loitsulla. Katsoppas Stephen, mitä tämä käärme tekee, kun tuli ilmestyy", Dena sanoi rauhallisella äänellä ja sytytti nahkan palaamaan. Kun terraarion syttyi tuli, käärme haukahti iloisesti ja kääriytyi rullalle. Sen turkki paloi liekeissä ja käärme kutistui viljakäärmeen kokoiseksi, eikä ihme suinkaan siihen loppunut, vaan karvat kasvoivat takaisin. "Voitteko kuvitella, että se syötyään kaipaa kuumuuteen, voidakseen kutistua ja uusia karvansa. Ja ihmehän on siinä, että kun se kuukauden on syömättä, niin se siitä huolimatta kasvaa miltei 4 metriä ja tulee isoksi", Dena sanoi hymyillen ja katsoen vieraitaan. "Jos haluat, voit tutkia paikkoja, mutta älä edes yritä päästä myrkyllisten eläinten alueelle, niissä on ikälinja. Tämä oli tänään poikkeus, että tapaisit Xuan", Dena kertoi.
Hän katsoi Jacobia lisäten: "Se ikälinja on myös sellainen, että aikuinen 17-vuotiaskin pääsee sinne vain siinä tapauksessa, että siellä on henkilökuntaa."

[Jacob King]

Jacob siirsi kämmenensä pojan silmiltä kun käärme oli saanut ateriansa loppuun ja Dena kertoi mitä seuraavaksi tapahtuisi.
”Onko se tyttö vai poika?” Stephen kysyi kun näytös oli ohi ja hän oli palannut takaisin maan pinnalle, katsoen Denaa, ihan kuin ei olisi kuullutkaan ikärajoista myrkyllisten eläinten puolella.
Jacob nousi takaisin seisomaan ja ajatteli miten vastuuntuntoinen kaupan henkilökunta oli. Loppujen lopuksi 17-vuotiaskaan ei ollut vielä kunnolla aikuinen, vaan vain täysi-ikäinen eikä sitäkään jästien yhteiskunnassa. Ihan teini sen ikäinen vielä oli. Monet alkoivat kunnolla aikuistua vasta teini-iän jälkeen saatuaan vähän enemmän elämänkokemusta. Tokihan kaikki riippui henkilön persoonasta ja tarinasta, mutta noin yleisesti ottaen.
”Oletko ajatellut jalostaa noita enemmänkin, lemmikeiksi?” mies tiedusteli, katsahtaen saman tien alas poikaan jonka kuuli henkäisevän, ”Ei, Stephen, en harkitse meille tuollaista. En ikinä. Muista mitä sanoin aiemmin jästitutustamme...”
Sitä paitsi hän ei luottanut kauheasti siihen mahdollisuuteen että poika tulisi koskaan kauhufanina olemaan tarpeeksi vastuuntuntoinen pitämään huolta myrkyllisistä eläimistä. Toki hän toivoi, että saisi kasvatettua vekarasta mahdollisimman vastuuntuntoisen ja fiksun, mutta silti. Kyllä heille käärmeitä voisi joskus ottaa, mutta ei mitään myrkyllistä.
Poika otti taas muutaman askeleen kohti Xuan terraariota, mutta Jacob nappasi tätä vielä käsivarresta pysäyttäen sillä ei ollut varma oliko terraarion luukku kunnolla kiinni. Ja tästä kuitenkin näki käärmeen aivan hyvin.

[Cullodena Aiken]

Myrkyllisten eläinten puolella ollut ikälinja, oli asetettu jo ennen Denan tuloa Ihmeiden eläintarhaan. Ikälinja ei riittänyt, Denan mielestä, siksi hän oli ehdottanut omistajalle, että osastolle laitettaisiin lisäloitsuja ja omistajan mielestä se oli ollut hyvä idea ja sen myötä Denakin sai ajan myötä luvan jalostaa erilaisia lajeja, liikkeen suojissa. Dena heilautti sauvaansa, jolla Xuan terraario sulkeutui tiiviisti, jättäen kuiten hengitysmahdollissuuden. Nuori nainen katsoi poikaa hymyillen ja vastasi tuon kysymykseen: "Xua on poika."

"Ikälinja estää alle 20-vuotiaiden menemisen alueelle, ilman henkilökunnan läsnäoloa. Alaikäiset tarvitsevat jopa huoltajansa länsäolon, eikä täällä vanhempien lupalaput auta. Kaikki terraariot on lukittu loitsuilla.", Dena selitti.
Hän siirsi katseen Jacobiin ja lisäsi: "Kun minä olin täällä ensimmäisiä päiviä töissä, ehdotin omistajalle joitain muutoksia ja parannuksia, hänestä osa niistä oli hyvinkin varteenotettavia ja yhdessä mietimme niihin hieman parannuksia ja ne ovat edelleen käytössä täällä. Sainpa pienen bonuksenkin, ideoitteni myötä. Omistaja on todella ihana", Dena saattoi olla hieman ylpeäkin, mutta hän tarkoitti sanojaan omistajasta, hän oli mielestään herättänyt paikan eloisaksi.

"Jos tulette mukaan, niin voitte katsoa muitakin myrkyllisiä eläimiä", Dena lupasi ja heilautti sauvaansa saaden Xuan terraarion leijumaan peräänsä. Ennen kuin hän astui myrkyllisten alueelle hän pysähtyi ja näytti sormellaan violettia usvaa, joka kulki oviaukon ympäri, keskellä oviaukkoa oli viherä usvainen, iso nuoli, joka osoitti oviaukon viereen. Oviaukon vieressä oli suuri kyltti, jossa oli ikärajat ja kerrottiin sauvan toimimattomuudesta.
"Violetti usva oviaukon ympärillä, varoittaa myrkyllisyydestä. Nuoli kehoittaa lukemaan säännöt", Dena selitti hymyillen ja astui alueelle, viitateen isää ja poikaa seuraamaan, alue oli hämärä, vain terraariot loistivat erivärejään. Sauvan heilautuksella Xuan terraario siirtyi omalle paikalleen ja kuului muutama napsahdus, kun se liimantui pöytään. "Kerron teille jotain, mitä kukaan muu henkilökunnan ulkopuolelta tiedä,mvain Dumo ja pian te, mikäli lupaatte olla sanomatta kellekään", Dena katsoi Hunteria eritoten ja lisäsi pojalle: "Sen huomaa ilman kertomistakin vain yksi henkilö."

[Jacob King]

Jacob astui oviaukon läpi, varmuuden vuoksi pitäen poikaansa kädestä mutta kun kaikki vaikutti olevan kunnossa hän päästi irti. Denan seuraavat sanat pitivät kuitenkin Stephenin aikuisten lähellä.
”Mitämikäkerro! Osaan pitää salaisuuden!” poika hihkaisi ja hyppi tasajalkaa paikallaan, kädet ristissä leukansa alla, utelias katse Denassa joka onnistui paisuttelemaan ja hehkuttamaan salaisuutta aika lahjakkaasti.
Myös Jacob oli todella kiinnostunut tästä, vaikka ilmaisikin sen huomattavasti hillitymmin eli kohottamalla kulmiaan ja kasvoiltaan loistaen kysymys. Hän ei hyvästä ihmistenlukutaidostaan huolimatta täysin saanut selvää oliko kyseessä hyvä vai huono juttu sillä huoneessa oli hyvin hämärää eikä hänen silmänsä olleet näin nopeasti siihen tottuneet. Mutta Denan äänensävy ei vaikuttanut niin epäröivältä ja ottaen huomioon että Dena oli valmis kertomaan sen 5-vuotiaalle, ei se kovin hurja salaisuus voinut olla.
Hän ei luvannut mitään, mutta oletti että olisi naiselle jo sen verran tuttu että tämä näkisi hänet persoonana joka osasi ja piti salaisuudet - tietenkin poikkeus ollen jos ne rikkoivat lakia. Mutta samasta syystä, laittomuuksista tuskin olisi kyse.

[Cullodena Aiken]

Dena oli huomannut, että turvatoimet oli myrkyllisten osastolla pakollinen. "Pidät ehkä hulluna, miksi nämä eläimet on niin tarkasti vartioitu, mutta osalla tämän osaston eläimillä, kuten Xualla, on harvinainen myrkky, jolla on velhomarkkinoilla menekkiä", Dena selitti ja lisäsi: "Xua yritettiin varastaa pari vuotta sitten, harvinaisuutensa vuoksi, siksi tein lisäloitsuja. En halua, että nämä joutuvat vääriin käsiin. Siitä ei ole kuin haittaa. Kun kysyit aionko jalostaa lajia enemmän, Xualla on jälkeläisiä kolme ja kaksi niistä on Aasiassa, eräällä hyvin taitavalla ja arvostetulla velholla. Ne ovat hänellä tutkimuksen vuoksi. Hän tutkii niiden elintapoja ja tekee vaarattomia testejä, että selviäisi, käykö tämä laji lemmikiksi. Xua sai nimensä häneltä. Velhon nimi on Fai Xua."

Kun Dena huomasi, Stephenin innostuvan pienestä salaisuudesta, hän naurahti tuon innolle. "Se liittyy varastamiseen. Mikäli joku yrittää varastaa tästä liikkeestä jotain, ihan mitä tahansa, hän huomaa että se ei kannata. Mikäli tavaroihin tai eläimiin kosketaan pahassa tarkoituksessa, kuten varastamismielessä, varkaan käsi muuttuu liskon raajaksi. Eikä sitä voi kukaa muu, kuin liikkeen henkilökunta purkaa", Dena kertoi ja lisäsi:
"Pyhässä Mungossa osataan parantaa kaikenlaista, mutta kun he siellä näkevät tämän keltamustan raajan, he tietävät, että täältä on joko varastettu jotain, tai yritetty varastaa ja sieltä kutsutaan meiltä joku ja tietenkin viranomaiset."

[Stephen Hunter King]

Stephen luuli aiheen pysyvän salaisuudessa – mikä muka voisi olla sen tärkeämpää? - joten poika alkoi ensin tympääntyä ja sitten muuttua levottomaksi, kun Dena alkoikin puhua isälle jostain ihan muusta. Taas niistä tyhmistä turvatoimista jotka vain rajoittivat hauskanpitoa. Niiden myötä pojan huomio harhaili omiin maailmoihinsa ja hän alkoi jo astella peremmälle osastolle, kun Dena vihdoin käänsi aiheen takaisin mielenkiintoiseen ja sai hänet pysähtymään ja katsomaan taakseen.
Hetken poika oli vaiti, hyvin mietteliäs ilme kasvoillaan ja silmät liikkuivat sivulta toiselle.
”Mutta...äsken sanoit ettei siitä tiedä teidän lisäksi muut kuin Dumo ja nyt me,” hän sitten totesi, hieman hämmentyneenä. Kumpi nyt sitten oli totta? Oliko tämä nyt ollenkaan iso salaisuus? ”Pöh, ei se ole mikään hyvä salaisuus jos siitä tietää kokonainen sairaala.” hän totesi hieman pettyneenä vaikka salaisuus itsessään olikin ihan hauska. Samalla hän huitaisi kättään Denan suuntaan, käänsi selkänsä ja asteli syvemmälle osastolla.
Jacob vain hymyili itsekseen tulkinnanvaraisesti, katsellen vekaran perään joka oli alkanut suurennuslasinsa kanssa tutkia terraarioissa mönkiviä hämähäkkejä. Tuossa iässä sitä otettiin salaisuudet ja lupaukset supervakavasti!

[Cullodena Aiken]

Denan olisi ehkä kannattanut pysyä aiheessa, sillä poika osoittautui hieman levottomaksi. Kun Cullodena palasi salaisuuteen, olisi hänen pitänyt jättäö sanomatta sairaalasta. Hän kuitenkin hymyili Stephenille lempeästi. "Sinähän voisit Sherlock Holmesina, tarkkailla epäilyttäviä ihmisiä. Jos he piilottavat kättään tarkoituksella, voi se olla liskonraaja ja keltamusta", hän sanoi hieman matalalla ja ovelalla äänensävyllä. Tietenkin hän oli melko varma, ettei sellaista ihmistä tulisi vastaan, koska silloinhan Ihmeiden eläintarhassa olisi pitänyt olla varkaissa, eikä Dena ollut sen merkkejä huomannut.

Lintuosastolla Dumo hymyillen auttoi Freyaa ruokkimaan Hippahippiäistä ja sen poikasia. Dumo otti pienen hauraan poikasen pesästä ja piti sitä varovasti Freyan edessä. "Kazos tätä, onko zöde?", hän kysyi hymyillen leveästi. "Kaks viikoo vanha", Dumo kertoi ja kehoitti epäselvällä puheellaan, tyttöä silittämään varovasti kuparin väristä poikasta, joka äänteli, särkyvän posliinin tavoin. Kun Freya oli hetken saanut ihastella poikasta, Dumo nosti sen takaisin pesään tikkaiden avulla. Pesä oli kolmen metrin korkeudessa. "Joz tippuu, niin emo venyttää kieltä niin piikkäkzi, että saa kii vauvaza", Dumo kertoi emon ihmeellisestä pelastustyylistä. Huone oli korkea ja yläilmoista lensi kissapäinen lintu alas ja nappasi suuhunsa marjan ja lensi takaisin. Dumo piti kättään tytön hartialla, hän otti vakavasti Denan antaman vastuun.

[Jacob King]

”Joo, varmana tarkkailen!” Stephen julisti 'virkaintoisena' ja katsoi Denaa suurennuslasin läpi, tulkiten ehdotuksen melkeinpä tehtävänantona – olihan Sherlock Holmes yksityisetsivä.
”Hei, millaisia hämähäkkejä täällä on?” poika sitten uteli, mutta Jacob keskeytti tilanteen.
”Mennään kuitenkin katsomaan kuinka Freya ja Dumo pärjäilevät,” mies sanoi ja viittoi poikaa palaamaan takaisin päin. ”Ehdimme katsella lisää myrkyllisiä eläimiä myöhemmin.”
Freya ja Dumo olivat jo hyvän aikaa olleet keskenään lintupuolella, eikä Dumo kaikesta mukavuudestaan ja varmasti yrityksestään huolimatta yksinkertaisesti ollut yhtä turvallinen lapsenvahti kuin normaali aikuinen tai edes teini olisi.
Niine sanoineen hän lähti suuntaan johon oli katsonut Freyan ja Dumon siirtyneen, ja vilkaisi että poika varmasti tuli perässä.


Freya ihaili hurjan monia lintuja ja silitteli onnessaan pikkuruista hippa-mikä-se-nyt-oli poikasta. Häntä olisi kovasti kiinnostanut kurkistaa niiden pesään, mutta se oli hurjan korkealla.
Kissapäisen linnun lehahtaessa nappaamaan häneltä marjan, tyttö yritti kurottautua koskettamaan sitä, mutta lintu ehti jo ulottumattomiin.
”Haluan nähdä pesän!” tyttö sanoi, osoittaen tikkaiden yläpäähän ja katsoi suurin silmin ylös Dumoon ja asteli sitten tikkaille, yrittäen nousta sen ensimmäisille askelmille. Ne olivat aikuisille tehdyt eli hänen lyhyille jaloilleen ja lapsenpyöreälle olemukselleen aika vaikeat, hän huomasi niiden olevan ihan eri asia kuin yläkerran portaikko kotona. Tyttö ravisutti tikkaita molemmin käsin ihan kuin se lyhentäisi niitä ja toisi pesää alemmas. Dumokaan ei ollut tarpeeksi pitkä nostamaan häntä lähemmäs.

[Cullodena Aiken]

Dena hymyili saadessaan pojan innostumaan. "Hienoa, voin siis luottaa henkeni sinun käsiisi", Dena sanoi vakavalla äänellä ja hymyili lempeästi. Kun poika uteli hämähäkeistä, osa niistä oli myrkyllisten alueella. Dena kuitenkin ajatteli, että olisi parempi mennä jo Dumon ja Freyan luokse. "Osa niistä on tällä alueella, koska ovat myrkyllisiä, mutta niitä on myös muualla. Voimme palata tälle alueelle myöhemmin, mennääs katsomaan pikkusisaruksiamme", Dena sanoi hymyillen ja lähti alueelta pois ja lempeästi ohjasi Stephenin, Jacobin perään.

Dumo katsoi hymyillen Freyaa, joka halusi nähdä pesän. "Antessi, mut ei saa. Tiiän et ois varoanen, mut voi tippuu, eikä kiva", Dunmore sanoi pahoittelevalla äänellä. Kun Freya koitti nousta tikkaille, Dumo nosti tytön varovasti lattialle. "Ei nouza yös", hän sanoi lempeällä äänellä. Pian Freyan olalle lensi käärme siivillä. Käärme liikutteli päätään tytön kaulaa kutittaen ja kielellä kutitti enemmän.