10-10-2023, 10:17 AM
HAHMON NIMI: Dimitar Kirill Kosminski, lempinimi on Dimo
ASUINKAUPUNKI: Syntyi Puolan Varsovan maalaiskylässä ja Durmstrangin sekä armeijan käytyään muutti pysyvästi Norjaan työskennelläkseen maan Taikaministeriössä.
MAGIAN TASO JA TAIKASAUVA: Taikasauva. Sauvan pito-osan yllä lukee riimukirjaimin "Rakkaus" ja "Viha". Dimon taikasauvaan ytimen antoi myrskylintu ja tästä syystä taikasauva saattaa vaaran vaistotessaan tehdä itsestään loitsuja. Hyödyllinen ominaisuus tai ei, vain ajan kanssa saa Dimo sen tietää. Sauva on myös oiva muodonmuutosloitsujen tekoon. Puuna Dimon taikasauvan teossa on käytetty saarnia, joka on erityisen jääräpäinen materiaali siinä mielessä, että alkuperäisen omistajansa kuoltua sen magian taso heikkenee, eikä saarnipuista sauvaa siis suositella perinnöksi. Dimon kilpaluuta. Dimitarin magian taso on keskivertoa reilusti voimallisempi tuon järkkymättömän opiskelun ansiosta. Hänen suojeliuksensa on sfinksi kissa, mikä oli tietysti jonkinlainen sattuma, sillä Dimon familiaari on myös sfinksi, nimeltään Rochefort tai tuttavallisemmin Ruikku.
![[Image: apashe.jpg]](https://siachenstudios.com/wp-content/uploads/2021/02/apashe.jpg)
ULKONÄKÖ: Dimitar on mustat ja niskaan ulottuvat hiukset, jonkinverran samanväristä parran tynkää, punaisenruskeat silmät ja asteen verran ruskettuneemman ihon omaava puhdasverinen velho puolalaisesta Kosminskien suvusta. Ruumiinrakenteeltaan Dimo on sopusuhtainen ja tuon luiden päällä on enemmän lihasta kuin rasvaa. Mies pukeutuu tavallisemmin Durmstrangin uniformuun ellei sitten ole kotitilallaan Puolassa, jolloin hänen asusteisiinsa kuuluu (oli se sitten ohutta tai paksumpaa, vuodenajasta riippuen) aina mustaa, ja rentoa vaatetusta. Kengät ovat tavallisesti mustat ja nahkaiset maiharit. Vasemmassa korvassa Dimolla on yksi lävistys hopeiselle renkaalle. Perintösormusta Dimo pitää vasemmassa etusormessa, kuten isänsäkin.
LUONNE: ENFP. Luonteeltaan Dimo on ulospäinkääntyneemmän puoleinen ja suhteellisen innokas oppimiseen liittyvissä asioissa. Niinpä suurin osa opettajista ovat tyytyväisiä saadessaan opettaa yhtä oppimishaluista henkilöä kuin Dimo. Hän yleensä kyseleekin tuntien aikana tarkentavia tietoja asioihin, joita ei välttämättä niin hyvin ymmärtäisi. Dimitar voi olla myös taipuvainen idolisoimaan melkeinpä pakkomielteisesti joitakin suuria velhoja tai noitia, olivat he sitten menneisyydestä tai nykypäivästä. Hän idolisoi erityisesti Voldemortia ja sitä, miten tämä nousi tuntemattomasta pojasta kaikkien tuntemaksi (ja pelkäämäksi) pimeyden velhoksi. Dimo ei kuitenkaan sanoisi ääneen 'fanittavansa' Voldemortia, sillä hän saattaisi pilata sen johdosta oman tai perheensä maineen. Joka tapauksessa Dimitar saattaa joskus päätyä huomaamattaankin jaarittelemaan Voldemortin mahtavista voimista ja kyvyistä. Mies pyrkii usein ajattelemaan positiivisesti veristatuksista, mutta huomaa ainakin sillointällöin katsovansa jästisyntyisiä nenänvarttaan pitkin. Hänen mielestään jästit ovat kaikkien velhomaailman ongelmien perusta, joten miksi siis jästisyntyiset olisivat yhtään sen parempia? Tosin hän myöntää joidenkin puhdasveristenkin sukujen olevan hyvinkin itsekeskeisiä tärkeilijoitä ja myös osasyyllisiä noihin samoihin velhomaailman ongelmiin. Normaalisti hän pyrkiikin välttelemään kyseisiä keskusteluja verenperimästä niiden loputtoman ja itseääntoistavan luonteen takia. Muissa asioissa Dimo tuppaa ilmaisemaan mielipiteensä harvinaisen selkeästi ja auta armias, jos joku on eri mieltä. Onko Dimitar siis lainkaan suosionsa arvoinen ystäväpiirissään?
Huonona päivänä saadessaan päähänsä tehdä jonkun asian tai opiskella jotain, hän voi olla jopa pelottavan päättäväinen tai omistautunut opiskelulleen. Jos Dimoa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, hän olisi selvästi 'intohimoinen' tai 'kiivas'. Herralla on jokseenkin epänormaali tapa unohtua esimerkiksi kirjastoon useiksi tunneiksi opettelemaan jotain uutta taikaa tai lientä, jonka takia hänellä on myös ongelmia nukkumisen kanssa. Jotkut saattaisivat herkästi luulla Dimon persoonaa ylimieliseksi (tai olettaisi hänen ajattelevan olevansa parempi kuin muut) hänen verenperimänsä takia - mutta näinhän se ei tietenkään ole. Dimitar on nimittäin paljon vähemmän ylimielisempi kuin voisi kuvitella, korkeintaan jääräpäinen, jo pelkästään tuon taikasauvan materiaalien perusteella; saarnipuusta tehty sauva kun ei suostu toimimaan ylimielisille henkilöille. Tottahan hän saattaa vähän innostua liemissä tai muissa onnistuttuaan, mutta kukapa ei uskoisi olevansa maailman huipulla tehdessään lopulta viikkojen uurastuksen jälkeen huipputason loitsun oikein.
Huispausta pelatessaan Dimo pyrkii tietysti - kuten kaikki muutkin - voittamaan, oli kyseessä sitten harjoitusmatsi tai kunnon mestaruusottelu. Hän kuitenkin joukkueensa ollessa häviöllä saattaa menettää malttinsa (etenkin mestaruusotteluissa) ja herpaannuttaa keskittymiskykynsä koko pelin ajaksi. Tämä voi tietenkin koitua Dimon harmiksi sillä jos hän ei tarkkaile ryhmyjen sijaintia, hän saattaa tietysti saada sellaisesta päähänsä. Yleisesti ottaen herran pelityyli olisi muutenkin äkkipikainen ja vailla minkäänlaista strategiaa. Hän näet luottaa ennemminkin vaistoonsa ja hyvään lentokykyynsä kuin tiukkoihin suunnitelmiin, milloin hän nyt huispausta sattuu ikinä pelaamaankaan. Äkkipikaisuus pelissä saattaa johtua lähinnä miehen kärsimättömyydestä ja halusta lopettaa peli mahdollisimman nopeasti, sillä hän ei välitä kovinkaan paljoa kilpailuhenkisestä lentämisestä; Dimo lentäisi mieluummin ilman minkäänlaisia rajoitteita, hänet vaan sattumalta valittiin tupansa joukkueeseen sosiaalisuutensa vuoksi.
Dimitar tasapainottelee hiuksenhienon rajan päällä jonka toisella puolella Dimo on ystävä ja toisella puolella vihollinen. Pahinta on ettei hän itsekään tiedä kummalle puolelle hypätä.
ELMÄ JA TEOT: Dimitar syntyi Varsovassa, Puolan pääkaupungissa vuonna 1970 ja eleli vanhempiensa kanssa hiljaiseloa perheen maatilalla. Pojan ollessa noin kymmenen vanha, hän - leikkiessään vanhan ruosteisen auton rötiskön päällä - horjahti alas ja sai vieläkin vasemmassa kyljessään olevan syvän arpirykelmän. Normaalikoulun opetuksen lisäksi Dimitar sai kotiopetusta vanhemmiltaan magian puitteissa ja vuonna 1983 koitti aika lähteä Durmstrangin velhokouluun, Norjaan. Kolmetoistavuotiaalle se oli kohtuullisen kova paikka lomamatkustelun puuttuessa tuon lapsuudesta kokonaan. Kuitenkin hän sopeutui hyvin uuteen kouluunsa ja oli pian koulun ikäryhmänsä parhaimmistoa ja suosituimpia oppilaita. Aina silloin tällöin pojalle sattui ja tapahtui tuon varhaislapsuuden tavoin; milloin hän oli myöhästyä tunneilta ja milloin hän satutti itsensä tavalla tai toisella.
Muutaman kuukauden jälkeen, hän sai viestiä äidiltään Puolasta; tuon isä oli kuollut ja Dimitar oli nyt suvun hallitseva perillinen. Kirjeen mukana tuli suvun sormus, jonka Dimo oli aina nähnyt isänsä etusormessa. Sormus oli Dimitarista ruma ja laiha lohtu sille, että tuon isä oli nyt poissa. Dimo piilotti sormuksen tupaansa eikä sitä liiemmin muistanut ennenkun tuli aika palata Puolaan jouluksi. Poika etsi sormuksen takaisin käsiinsä, sillä oli varma siitä, että jos hän ei palaisi kotiin sormus mukanaan Alina-äiti ei ilahtuisi. Palattuaan joulun jälkeen Durmstrangiin, poika alkoi näkemään silmäkulmastaan miehen hahmon ja tätä jatkui useamman kuukauden, kunnes Dimo yhdisti sormuksen ja tuon hahmon toisiinsa. Tarkemmin ajateltuna, poika oli nähnyt tuo hamon aina sormuksen saannin jälkeen, mutta oletti vain toivovansa isän näkemistä vielä kerran. Nyt oli kuitenkin selvää, ettei hahmo ollut yhtään tuon isän kaltainen vaan paljon isokokoisempi ja jotenkin kolkompi.
Viikkojen kuluttua Dimo tajusi myös tapaturmien lisääntyneen ja jostain kumman syystä osumat ja muut keskittyivät aina sormuksen alueelle. Nyt hän myös muisti suvun kirouksen; mitä jos se liittyi jotenkin tuohon kolhiintuneeseen perintösormukseen ja aaveeseen? Kuka tuo aave ylipäätään oli?
Viimeinen pisara Dimitarille kirouksen kanssa oli kun poika kerran heräsi muutaman päivän kuluttua tuvassaan keskellä yötä pianonsoittoon. Poika lähti uteliaisuuttaan katsomaan miksi joku soittaisi pianoa tuvassa yöllä. Tuvan oleskeluhuoneessa oleva piano sijaitsi huoneen nurkassa, takkaa vastapäätä eikä sitä heti nähnyt huoneeseen tullessa. Dimo siis astui syvemmälle huoneeseen ja haukkoi henkeään nähdessään saman hahmon, jonka hän oli vielä siihen asti nähnyt vain silmännurkastaan, nyt soittamassa tuvan pianoa. Poika pinkaisi samantien takaisin peittonsa alle ja yritti nukahtaa.
Useamman vuoden ajan Dimo näki haamun silmännurkastaan tai soittamassa pianoa, muttei enää säikähtänyt tuota kuten aiemmin. Haamu ei myöskään tykännyt näyttäytyä muille syystä tai toisesta. Vuoden-kahden jälkeen Dimitarin aloittaessa viimeisen Durmstrangin vuotensa 18-vuotiaana, tuo uskaltautui puhumaan haamulle ja kiinnostui tämän tarinasta tarkemmin. Seuraavana jouluna hän oli taas kotitilallaan Puolassa ja kysyi sormukseen liittyvästä mahdollisesta tarinasta äidiltään, joka ohjasi Dimon heidän suvustaan kertovien kirjojen pariin. Yhdessä kirjoista kerrottiin Glacitus Yrsasta, jonka kasvoihin oli tuon kuollessa joutunut suolahappoa ja se oli syövyttänyt miehen ylävartalon, päälaesta olkapäihin, luuhun asti. Ennen kuolemaansa oli tuo myös pakotettu luovuttamaan kohtalaisen suuri perintönsä, kelle muullekkaan kuin Dimitarin nelinkertaiselle isoisälle, Slatko Kosminskille. Dimo ei ollut uskoa lukemaansa ja oli hieman pettynyt, että hänen sukunsa oli joskus tehnyt jotain niin järkyttävää. Eikä Glacitus selvästi välittänyt tuonpuoleisesta elämästään, joten Dimo halusi suoda tuolle ikuisen leponsa.
Kysyttyään Glacitukselta, mikä piti haamun tässä ulottuvuudessa, vastasi tuo olevansa sidottu Kosminskien perintösormukseen - Yrsan suvun toimesta, luultavammin kostoksi Kosminskeille? Ehkä juuri siksi sormuksen alueelle oli aiheutunut niin paljon ruhjeita? Oliko haamu vain yrittänyt saada sormuksen hajalle, jotta olisi päätynyt lopultakin haudan lepoon, sillä sormukseen sitominen tuskin oli Glacituksen oma päätös, kuoleman jälkeen kun se tapahtuikin? Toisaalta, tarinan - ja Glacituksen - mukaan Glacitus sai kuin saikin kuolemansa kostetuksi Slatkolle suvunpään viimeisinä päivinä. Jonkin aikaa ajatuksiaan selvitellen Dimon päähän putkahti ajatus kuin tyhjästä; hieman irrallinen ja odottamaton, mutta jokin vain piti sen Dimitarin mielessä. Entä jos Dimitar ei päästäisikään Glacitusta irti sormuksesta? Mitä kaikkea hän voisi kahlitun haamun avulla saavuttaa?
Ja sitten vajaan vuoden kuluttua Durmstrangin taikakoulu sai kutsun Kolmivelhoturnajaisiin Ison-Britannian taikakouluun, Tylypahkaan. Dimo oli jo aiemmin harkinnut turnajaisiin osallistumista, heti kun niistä kerran sattui lukemaan (vaikkakin Kolmivelhoturnajaisia ei oltu pidetty satoihin vuosiin) ja nyt mahdollisuuden tarjoutuessa, hän todellakin aikoi osallistua. Tosin enemmän kyllä ystäviensä yllyttämänä; olihan tämä Dimon viimeinen vuosi Durmstrangissa ja viimeinen mahdollisuus kokea nuo kilpailut joista hän oli aiemmin vain lukenut. Hän ei myöskään vastaisi kieltävästi vielä yhteen mahdollisuuteen saada mainetta ja kunniaa koululleen ja suvulleen. Ja Glacitus… no, hän vaikutti tavallista innostuneemmalta turnajaisista. Ja tavallista painostavammalta.
(Mikäli selviää hengissä Kolmivelhoturnajaisista, koulunsa päätyttyä Dimitar kutsutaan Puolan armeijaan suorittamaan pakollinen asepalvelus. Dimo on kyseisessä palveluksessa kaksi vuotta eli 1989-1991.)
KUVASSA: John De Buck
SYNTYMÄAIKA JA IKÄ: 10-22 (2.4.1970 klo 10:55, Oinas)
PITUUS JA PAINO: 180cm ja 75kg
KOULUVUODET JA TUPA: Durmstrang vuosina 1983-1989 (13-19 vuotiaana)
VERENPERIMÄ: Puhdasverinen. Puolasta kotoisin oleva Kosminskien puhdasverinen suku on kerrottu olevan kirottu. Kukaan suvun jäsenistä (lukuunottamatta kirouksen alullepanijaa ja myöhemmin Dimoa) ei tiedä miten tai miksi. Suvulla on hallussaan sormus, joka periytyy sen hallitsevalle perilliselle eli suvun vanhimmalle miespuoliselle jäsenelle. Sormus on aina Dimitarin isän - Rumenin - kuoltua (Dimon ollessa kolmetoista) kuulunut Dimitarille. Saatuaan sormuksen haltuunsa Dimitar vannoo tulleensa kirotuksi.
PERHE:
PITUUS JA PAINO: 180cm ja 75kg
KOULUVUODET JA TUPA: Durmstrang vuosina 1983-1989 (13-19 vuotiaana)
VERENPERIMÄ: Puhdasverinen. Puolasta kotoisin oleva Kosminskien puhdasverinen suku on kerrottu olevan kirottu. Kukaan suvun jäsenistä (lukuunottamatta kirouksen alullepanijaa ja myöhemmin Dimoa) ei tiedä miten tai miksi. Suvulla on hallussaan sormus, joka periytyy sen hallitsevalle perilliselle eli suvun vanhimmalle miespuoliselle jäsenelle. Sormus on aina Dimitarin isän - Rumenin - kuoltua (Dimon ollessa kolmetoista) kuulunut Dimitarille. Saatuaan sormuksen haltuunsa Dimitar vannoo tulleensa kirotuksi.
PERHE:
- Slatko Kosminski, isoisoisoisoisä, puhdasverinen
- Glacitus Yrsa, haamu, puhdasverinen
- Rumen Kosminski, isä, puhdasverinen
- Alina Kosminski-Poliakoff, äiti, puhdasverinen
AMMATTI: Sanomaton Norjan Taikaministeriössä- Rumen Kosminski, isä, puhdasverinen
- Alina Kosminski-Poliakoff, äiti, puhdasverinen
ASUINKAUPUNKI: Syntyi Puolan Varsovan maalaiskylässä ja Durmstrangin sekä armeijan käytyään muutti pysyvästi Norjaan työskennelläkseen maan Taikaministeriössä.
MAGIAN TASO JA TAIKASAUVA: Taikasauva. Sauvan pito-osan yllä lukee riimukirjaimin "Rakkaus" ja "Viha". Dimon taikasauvaan ytimen antoi myrskylintu ja tästä syystä taikasauva saattaa vaaran vaistotessaan tehdä itsestään loitsuja. Hyödyllinen ominaisuus tai ei, vain ajan kanssa saa Dimo sen tietää. Sauva on myös oiva muodonmuutosloitsujen tekoon. Puuna Dimon taikasauvan teossa on käytetty saarnia, joka on erityisen jääräpäinen materiaali siinä mielessä, että alkuperäisen omistajansa kuoltua sen magian taso heikkenee, eikä saarnipuista sauvaa siis suositella perinnöksi. Dimon kilpaluuta. Dimitarin magian taso on keskivertoa reilusti voimallisempi tuon järkkymättömän opiskelun ansiosta. Hänen suojeliuksensa on sfinksi kissa, mikä oli tietysti jonkinlainen sattuma, sillä Dimon familiaari on myös sfinksi, nimeltään Rochefort tai tuttavallisemmin Ruikku.
ULKONÄKÖ: Dimitar on mustat ja niskaan ulottuvat hiukset, jonkinverran samanväristä parran tynkää, punaisenruskeat silmät ja asteen verran ruskettuneemman ihon omaava puhdasverinen velho puolalaisesta Kosminskien suvusta. Ruumiinrakenteeltaan Dimo on sopusuhtainen ja tuon luiden päällä on enemmän lihasta kuin rasvaa. Mies pukeutuu tavallisemmin Durmstrangin uniformuun ellei sitten ole kotitilallaan Puolassa, jolloin hänen asusteisiinsa kuuluu (oli se sitten ohutta tai paksumpaa, vuodenajasta riippuen) aina mustaa, ja rentoa vaatetusta. Kengät ovat tavallisesti mustat ja nahkaiset maiharit. Vasemmassa korvassa Dimolla on yksi lävistys hopeiselle renkaalle. Perintösormusta Dimo pitää vasemmassa etusormessa, kuten isänsäkin.
LUONNE: ENFP. Luonteeltaan Dimo on ulospäinkääntyneemmän puoleinen ja suhteellisen innokas oppimiseen liittyvissä asioissa. Niinpä suurin osa opettajista ovat tyytyväisiä saadessaan opettaa yhtä oppimishaluista henkilöä kuin Dimo. Hän yleensä kyseleekin tuntien aikana tarkentavia tietoja asioihin, joita ei välttämättä niin hyvin ymmärtäisi. Dimitar voi olla myös taipuvainen idolisoimaan melkeinpä pakkomielteisesti joitakin suuria velhoja tai noitia, olivat he sitten menneisyydestä tai nykypäivästä. Hän idolisoi erityisesti Voldemortia ja sitä, miten tämä nousi tuntemattomasta pojasta kaikkien tuntemaksi (ja pelkäämäksi) pimeyden velhoksi. Dimo ei kuitenkaan sanoisi ääneen 'fanittavansa' Voldemortia, sillä hän saattaisi pilata sen johdosta oman tai perheensä maineen. Joka tapauksessa Dimitar saattaa joskus päätyä huomaamattaankin jaarittelemaan Voldemortin mahtavista voimista ja kyvyistä. Mies pyrkii usein ajattelemaan positiivisesti veristatuksista, mutta huomaa ainakin sillointällöin katsovansa jästisyntyisiä nenänvarttaan pitkin. Hänen mielestään jästit ovat kaikkien velhomaailman ongelmien perusta, joten miksi siis jästisyntyiset olisivat yhtään sen parempia? Tosin hän myöntää joidenkin puhdasveristenkin sukujen olevan hyvinkin itsekeskeisiä tärkeilijoitä ja myös osasyyllisiä noihin samoihin velhomaailman ongelmiin. Normaalisti hän pyrkiikin välttelemään kyseisiä keskusteluja verenperimästä niiden loputtoman ja itseääntoistavan luonteen takia. Muissa asioissa Dimo tuppaa ilmaisemaan mielipiteensä harvinaisen selkeästi ja auta armias, jos joku on eri mieltä. Onko Dimitar siis lainkaan suosionsa arvoinen ystäväpiirissään?
Huonona päivänä saadessaan päähänsä tehdä jonkun asian tai opiskella jotain, hän voi olla jopa pelottavan päättäväinen tai omistautunut opiskelulleen. Jos Dimoa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, hän olisi selvästi 'intohimoinen' tai 'kiivas'. Herralla on jokseenkin epänormaali tapa unohtua esimerkiksi kirjastoon useiksi tunneiksi opettelemaan jotain uutta taikaa tai lientä, jonka takia hänellä on myös ongelmia nukkumisen kanssa. Jotkut saattaisivat herkästi luulla Dimon persoonaa ylimieliseksi (tai olettaisi hänen ajattelevan olevansa parempi kuin muut) hänen verenperimänsä takia - mutta näinhän se ei tietenkään ole. Dimitar on nimittäin paljon vähemmän ylimielisempi kuin voisi kuvitella, korkeintaan jääräpäinen, jo pelkästään tuon taikasauvan materiaalien perusteella; saarnipuusta tehty sauva kun ei suostu toimimaan ylimielisille henkilöille. Tottahan hän saattaa vähän innostua liemissä tai muissa onnistuttuaan, mutta kukapa ei uskoisi olevansa maailman huipulla tehdessään lopulta viikkojen uurastuksen jälkeen huipputason loitsun oikein.
Huispausta pelatessaan Dimo pyrkii tietysti - kuten kaikki muutkin - voittamaan, oli kyseessä sitten harjoitusmatsi tai kunnon mestaruusottelu. Hän kuitenkin joukkueensa ollessa häviöllä saattaa menettää malttinsa (etenkin mestaruusotteluissa) ja herpaannuttaa keskittymiskykynsä koko pelin ajaksi. Tämä voi tietenkin koitua Dimon harmiksi sillä jos hän ei tarkkaile ryhmyjen sijaintia, hän saattaa tietysti saada sellaisesta päähänsä. Yleisesti ottaen herran pelityyli olisi muutenkin äkkipikainen ja vailla minkäänlaista strategiaa. Hän näet luottaa ennemminkin vaistoonsa ja hyvään lentokykyynsä kuin tiukkoihin suunnitelmiin, milloin hän nyt huispausta sattuu ikinä pelaamaankaan. Äkkipikaisuus pelissä saattaa johtua lähinnä miehen kärsimättömyydestä ja halusta lopettaa peli mahdollisimman nopeasti, sillä hän ei välitä kovinkaan paljoa kilpailuhenkisestä lentämisestä; Dimo lentäisi mieluummin ilman minkäänlaisia rajoitteita, hänet vaan sattumalta valittiin tupansa joukkueeseen sosiaalisuutensa vuoksi.
Dimitar tasapainottelee hiuksenhienon rajan päällä jonka toisella puolella Dimo on ystävä ja toisella puolella vihollinen. Pahinta on ettei hän itsekään tiedä kummalle puolelle hypätä.
ELMÄ JA TEOT: Dimitar syntyi Varsovassa, Puolan pääkaupungissa vuonna 1970 ja eleli vanhempiensa kanssa hiljaiseloa perheen maatilalla. Pojan ollessa noin kymmenen vanha, hän - leikkiessään vanhan ruosteisen auton rötiskön päällä - horjahti alas ja sai vieläkin vasemmassa kyljessään olevan syvän arpirykelmän. Normaalikoulun opetuksen lisäksi Dimitar sai kotiopetusta vanhemmiltaan magian puitteissa ja vuonna 1983 koitti aika lähteä Durmstrangin velhokouluun, Norjaan. Kolmetoistavuotiaalle se oli kohtuullisen kova paikka lomamatkustelun puuttuessa tuon lapsuudesta kokonaan. Kuitenkin hän sopeutui hyvin uuteen kouluunsa ja oli pian koulun ikäryhmänsä parhaimmistoa ja suosituimpia oppilaita. Aina silloin tällöin pojalle sattui ja tapahtui tuon varhaislapsuuden tavoin; milloin hän oli myöhästyä tunneilta ja milloin hän satutti itsensä tavalla tai toisella.
Muutaman kuukauden jälkeen, hän sai viestiä äidiltään Puolasta; tuon isä oli kuollut ja Dimitar oli nyt suvun hallitseva perillinen. Kirjeen mukana tuli suvun sormus, jonka Dimo oli aina nähnyt isänsä etusormessa. Sormus oli Dimitarista ruma ja laiha lohtu sille, että tuon isä oli nyt poissa. Dimo piilotti sormuksen tupaansa eikä sitä liiemmin muistanut ennenkun tuli aika palata Puolaan jouluksi. Poika etsi sormuksen takaisin käsiinsä, sillä oli varma siitä, että jos hän ei palaisi kotiin sormus mukanaan Alina-äiti ei ilahtuisi. Palattuaan joulun jälkeen Durmstrangiin, poika alkoi näkemään silmäkulmastaan miehen hahmon ja tätä jatkui useamman kuukauden, kunnes Dimo yhdisti sormuksen ja tuon hahmon toisiinsa. Tarkemmin ajateltuna, poika oli nähnyt tuo hamon aina sormuksen saannin jälkeen, mutta oletti vain toivovansa isän näkemistä vielä kerran. Nyt oli kuitenkin selvää, ettei hahmo ollut yhtään tuon isän kaltainen vaan paljon isokokoisempi ja jotenkin kolkompi.
Viikkojen kuluttua Dimo tajusi myös tapaturmien lisääntyneen ja jostain kumman syystä osumat ja muut keskittyivät aina sormuksen alueelle. Nyt hän myös muisti suvun kirouksen; mitä jos se liittyi jotenkin tuohon kolhiintuneeseen perintösormukseen ja aaveeseen? Kuka tuo aave ylipäätään oli?
Viimeinen pisara Dimitarille kirouksen kanssa oli kun poika kerran heräsi muutaman päivän kuluttua tuvassaan keskellä yötä pianonsoittoon. Poika lähti uteliaisuuttaan katsomaan miksi joku soittaisi pianoa tuvassa yöllä. Tuvan oleskeluhuoneessa oleva piano sijaitsi huoneen nurkassa, takkaa vastapäätä eikä sitä heti nähnyt huoneeseen tullessa. Dimo siis astui syvemmälle huoneeseen ja haukkoi henkeään nähdessään saman hahmon, jonka hän oli vielä siihen asti nähnyt vain silmännurkastaan, nyt soittamassa tuvan pianoa. Poika pinkaisi samantien takaisin peittonsa alle ja yritti nukahtaa.
Useamman vuoden ajan Dimo näki haamun silmännurkastaan tai soittamassa pianoa, muttei enää säikähtänyt tuota kuten aiemmin. Haamu ei myöskään tykännyt näyttäytyä muille syystä tai toisesta. Vuoden-kahden jälkeen Dimitarin aloittaessa viimeisen Durmstrangin vuotensa 18-vuotiaana, tuo uskaltautui puhumaan haamulle ja kiinnostui tämän tarinasta tarkemmin. Seuraavana jouluna hän oli taas kotitilallaan Puolassa ja kysyi sormukseen liittyvästä mahdollisesta tarinasta äidiltään, joka ohjasi Dimon heidän suvustaan kertovien kirjojen pariin. Yhdessä kirjoista kerrottiin Glacitus Yrsasta, jonka kasvoihin oli tuon kuollessa joutunut suolahappoa ja se oli syövyttänyt miehen ylävartalon, päälaesta olkapäihin, luuhun asti. Ennen kuolemaansa oli tuo myös pakotettu luovuttamaan kohtalaisen suuri perintönsä, kelle muullekkaan kuin Dimitarin nelinkertaiselle isoisälle, Slatko Kosminskille. Dimo ei ollut uskoa lukemaansa ja oli hieman pettynyt, että hänen sukunsa oli joskus tehnyt jotain niin järkyttävää. Eikä Glacitus selvästi välittänyt tuonpuoleisesta elämästään, joten Dimo halusi suoda tuolle ikuisen leponsa.
Kysyttyään Glacitukselta, mikä piti haamun tässä ulottuvuudessa, vastasi tuo olevansa sidottu Kosminskien perintösormukseen - Yrsan suvun toimesta, luultavammin kostoksi Kosminskeille? Ehkä juuri siksi sormuksen alueelle oli aiheutunut niin paljon ruhjeita? Oliko haamu vain yrittänyt saada sormuksen hajalle, jotta olisi päätynyt lopultakin haudan lepoon, sillä sormukseen sitominen tuskin oli Glacituksen oma päätös, kuoleman jälkeen kun se tapahtuikin? Toisaalta, tarinan - ja Glacituksen - mukaan Glacitus sai kuin saikin kuolemansa kostetuksi Slatkolle suvunpään viimeisinä päivinä. Jonkin aikaa ajatuksiaan selvitellen Dimon päähän putkahti ajatus kuin tyhjästä; hieman irrallinen ja odottamaton, mutta jokin vain piti sen Dimitarin mielessä. Entä jos Dimitar ei päästäisikään Glacitusta irti sormuksesta? Mitä kaikkea hän voisi kahlitun haamun avulla saavuttaa?
Ja sitten vajaan vuoden kuluttua Durmstrangin taikakoulu sai kutsun Kolmivelhoturnajaisiin Ison-Britannian taikakouluun, Tylypahkaan. Dimo oli jo aiemmin harkinnut turnajaisiin osallistumista, heti kun niistä kerran sattui lukemaan (vaikkakin Kolmivelhoturnajaisia ei oltu pidetty satoihin vuosiin) ja nyt mahdollisuuden tarjoutuessa, hän todellakin aikoi osallistua. Tosin enemmän kyllä ystäviensä yllyttämänä; olihan tämä Dimon viimeinen vuosi Durmstrangissa ja viimeinen mahdollisuus kokea nuo kilpailut joista hän oli aiemmin vain lukenut. Hän ei myöskään vastaisi kieltävästi vielä yhteen mahdollisuuteen saada mainetta ja kunniaa koululleen ja suvulleen. Ja Glacitus… no, hän vaikutti tavallista innostuneemmalta turnajaisista. Ja tavallista painostavammalta.
(Mikäli selviää hengissä Kolmivelhoturnajaisista, koulunsa päätyttyä Dimitar kutsutaan Puolan armeijaan suorittamaan pakollinen asepalvelus. Dimo on kyseisessä palveluksessa kaksi vuotta eli 1989-1991.)
KUVASSA: John De Buck
ÄÄNINÄYTE (Dimon ääni on vaan noi lower pitch kohat)