"Life began with waking up and loving my mother's face."
- George Eliot
Peter Pan on niin sanotusti iätön hahmo, eli Barrie ei koskaan ole suoraan maininnut tarkkaa ikää jolloin poika lakkasi kasvamasta. Vahvin todiste Peterin aiotusta iästä on Lontoossa, Kengsinton Gardensissa sijaitseva Peter Pan-patsas. Barrie itse osallistui sen kaavailuun ja käytti mallina 6-vuotiasta ystäväänsä, Michael Llewelyn Davisiä.
Kuitenkin kirjan illustraatioissa myöhemmin, Peter esitettiin muutamaa vuotta vanhempana.
Kirjassa Peter puhuu ja käyttäytyy kuin n. 5-vuotias, eli henkisesti hän ainakin on siinä iässä. Barrie myös mainitsee, että Peterillä on suussaan yhä kaikki ensimmäiset hampaansa, mikä viittaa myös fyysisesti noin viiden vuoden ikään. Mutta hän myös mainitsee Peterin olevan ainakin suurinpiirtein samanikäinen Wendyn kanssa ja Wendy on kolmesta sisaruksesta vanhin, nuorimman (Michael) ollen n. 5-vuotias. Eli Peter on alkuperäistarinassa n. 6-8-vuotiaas fyysisesti (niitä hampaita lukuunottamatta.)
Disney, sekä vuoden 2003 live-action elokuva, nosti Peterin (ja Wendyn) iän 10-12-vuotiaksi. Mutta kirjan lopussa aikuinen Wendy yrittää nostaa Peterin syliinsä mikä myös viittaa siihen, ettei poika ole ihan noin vanha, vaan korkeintaan sen 6-8-vuotias.
Eli; huomioon ottaen kaikki faktat patsaasta kirjan illustraatioihin ja tekstisiältöön, luojansa näkemyksessä Peter Pan on fyysisesti 6-8-vuotias, ja henkisesti 5-6-vuotias. Vuosien määrässä Peter onkin tarinan aikaan sitten vähitnään vuosikymmeniä vanha. Kirja Peter Pan tapahtuu 1800-luvun lopulla tai hyvin aikaisella 1900-luvulla, siinä missä kirjassa Peter Pan in Kengsinton Gardens Peter oli ollut keijujen kanssa jo jonkin aikaa vuoteen 1841 mennessä ja se vuosi taas oli hyvin kauan ennen Wendyä.
Barrien alkuperäinen Peter Pan-hahmo on radikaalisti erilainen, kuin Disneyn ja 2003 vuoden elokuvan versiot. Hänessä on kyllä kaikki se, mikä tekee hänestä niin kovin rakastettavan ja jopa jollain tapaa uniikin hahmon, mutta...
…piirteet, jotka muissa versioissa on jätetty pois tai lievennetty huomattavasti, ovat esimerkiksi se, että alkuperäinen Peter on paljon itseriittoisempi ja itsekeskeisempi persoona, puhumattakaan siitä, että hänen johtajuutensa Kadonneiden Poikien suhteen tavoittelee selvästi tyranniaa. Tai no, ei tavoitellut - se on sitä.
Alkuperäinen Peter on myös menettänyt mielessään rajan todellisuuden ja leikin välillä ja laittaa siis Kadonneet Pojatkin kärsimään siitä. (Esim. kun Peter nauttii mielikuvitusaterian, oli muidenkin tehtävä niin, mikä meinasi sitä että kukaan ei oikeasti saanut ruokaa välttämättä päiväkausiin.) Peter menetti todellisuuden rajan luultavasti silloin, kun joutui noin 5-vuotiaana hautaamaan kuolleita lapsia. Siitä oli varmasti pakko tehdä leikki sen sijaan että kohtaisi todellisuuden, ja todennäköisesti tämä leikki oli jatkossakin mielekkäämpi vaihtoehto. Peter ei siis oikeasti enää ymmärrä, ei huomaa sitä miten vinksahtanut hänen todellisuudentajunsa on. Eikä kukaan Pojista ilmeisesti uskalla edes harkita huomauttaa siitä. Peter on täysin kyseenalaistamaton kapteeni. Ja hän tietää sen liiankin hyvin.
Ennen Kadonneita Poikia, ennen äitinsä unohdetuksi tulemista, Peter kuvataan lähes aina aidosti iloisena ja avuliaana pikkupoikana joka tosin kärsi yksinäisyydestä ja osalta kaipasi olla enemmän ihmismäinen, mutta toisaalta ei. Äitinsä suhteen tapahtunut trauma ja Neverlandin väkivaltainen ja turvaton elämä vain muutti häntä syvästi. Peter jopa tappoi muita poikia, jos heitä alkoi olla liikaa. Tuota ei tosin suoraan sanota, mutta vihjaus on selkeä.
Homman nimi on se, että jos Peter ei tiedä jotakin, ei kellään muullakaan ollut lupa tietää sitä asiaa. Jos joku muu saa hyvän idean, Peter teeskentelee mielessään, että se idea on hänen. Yksi asia, mikä alkuperäisessä Peterissä todella ärsyttää on, että hän tuppaa unohtelemaan joka välissä kaiken, ollessaan Neverlandissä ja vähän muuallakin. Siis myös ne ihmiset joiden kanssa oli vain vähän aikaa sitten ollut tai jotka oli tuntenut. Lopussa hän ei edes muista keitä siinä vaiheessa jo kuolleet Kapteeni Koukku ja Helinä olivat!
Barren versio on tuhat kertaa synkempi, toivottomampi ja traumatisoituneempi tapaus kuin muut. Onneksi sentään eräässä luvussa hän toi Peteriin sen, mitä kaipasin, ja pelkäsin ettei alkuperäisesti olisi: Peter kykeni ja halusi sittenkin välittää muistakin kuin itsestään. Olkoonkin, että ilmeisesti vain Wendystä ja luultavasti vain siksi, että tämä oli tyttö. Mutta Peter oli valmis uhraamaan henkensä tahtoen pelastaa ja pelastaen Wendyn hengen.
Myös alkuperäinen Peter on kukonpoika, hulttio ja lapsenmielinen, seikkailullinen ja niin edelleen. Sitä kaikkea vaan pilasi hieman se, että hän unohteli kaiken lähes jatkuvasti. Joskus hän saattoi kokea6 seikkailun ja unohtaa sen jo kohta. Hän on hahmo jonka puheista ei siis usein voinut tietää, olivatko ne totta vai tarua.
Tärkeää tietää alkuperäisestä Peter Panista on myös se, että hän on todellakin täydellisen satumainen fantasiahahmo. Kaikki muut versiot, (myös omani), ovat huomattavasti realistisempia. Barrien kirjan Peter on maailmassaan legenda joka kulkee kuolleiden lasten kanssa vähän matkaa, jotta nämä eivät pelkäisi. Tai näin legenda kuului silloin kun Wendyn äiti oli lapsi, eli Peter oli olemassa jo silloin.
Alkuperäinen Peter on täysin tietämätön ja ymmärtämätön siihen millä tavalla Helinä, Wendy ja prinsessa Tiger Lily häntä rakastavat. Kuinka tämä olisi voinutkaan nähdä ja käsittää sitä, kun hän oli kokenut vastaavaa itse vain kerran, ja unohtanut jo kauan sitten kaiken, paitsi kauheimman muistonsa. Hän halusi vain äitihahmon. Ei muuta.
Peter väittää karanneensa kotoa jo samana päivänä kuin syntyi. Tämä ei kuitenkaan ole aivan totuus, sillä Peter Pan in Kengsinton Gardesn-kirja paljastaa, että Peter oli peräti seitsemän päivän ikäinen silloin kun lensi ikkunaltaan Kengsinton Gardensiin. Siellä hän sitten eli ja kasvoi keijujen ja lintujen keskuudessa muutaman vuoden, lopulta uskoen olevansa lintu ja pian menettäen lähes kaiken käsityksen ihmisyydestään. Tosin, hän ei koskaan menettänyt sitä aivan täysin sillä hän ei tietenkään voinut tehdä kaikkia asioita samoin kuin linnut. Peter siis oppi myös puhumaan ja kävelemään. Hän vain kasvoi epätietoisena siitä mitä hän oikeastaan oli; ihminen vai lintu? Jotain sen väliin jäävää?
Peter ei koko sydämestään halunnut olla ikuisesti lapsi. Hän oli Wendyn lailla rakastanut äitiään syvästi ja kuvitellut, että hänen äitinsä pitäisi aina ikkunan auki hänelle, mutta toisin kävi. Kun hän ensimmäisen kerran palasi kotiin - tarkoituksenaan palata jäädäkseen, ikkuna oli vielä auki ja hänen äitinsä itki hänen peräänsä unissaan, mutta Peter halusi vielä jättää hyvästit lempipaikoilleen Neverlandissä ja oli luvannut keijukuningattarelle palata vielä sanomaan hyvästit keijuillekin. Vasta sitten hän palaisi äidin luo lopullisesti.
Keijut eivät kuitenkaan halunneet päästää Peteriä pois joten he järjestivät tälle tämän palatessa jatkuvasti uusia juhlia ja muuta viihdettä - ja lapsi kun oli kaiken hauskuuden keskellä - Peter usein unohti palata kotiin. Aina kun Peter taas muisti, että hänen oli pitänyt palata kotiin, hän ei pitänyt kiirettä sillä uskoi sydämensä pohjasta äitinsä odottavan häntä vaikka ikuisesti, pitäen aina ikkunan auki. Poika viipyi Neverlandissä vielä kuukausia, kunnes lopulta sai hyvästeltyä kaiken ja ikävä voitti juhlien hauskuuden. Hänelle tuli kiire kotiin myös koska oli nähnyt unen jossa hänen äitinsä itki. Poika sanoi ”I wish now to go back to my mother forever and always.” Keijujen oli pakko päästää hänet kotiin.
Peter lensi takaisin intoa ja rakkautta huokuen ja halussa lohduttaa äitiään, uskoen tämän odottavan kuten aiemmallakin kerralla. Mutta ikkuna oli kiinni ja lukittu. Hänen sängyssään nukkui toinen pikkupoika, ja hänen äitinsä tämän kanssa, kädet pojan ympärillä. Eikä äiti edes herännyt, vaikka Peter kuinka huusi tätä ikkunan takana ja hakkasi ikkunaa niin kovaa, kuin pystyi. Hänen äitinsä oli unohtanut hänet kokonaan, ja hankkinut toisen lapsen. Näin Peter kaiken tämän ainakin tulkitsi. Tämä ilta kerrotaan kirjassa Peter Pan in Kengsinton Gardens ja tuon kappaleen lopetuksen sävy antaa ymmärtää, että Peter oli tulkinnut oikein, että se todella oli kirjailijan tarkoitus. Kirja Peter Pan vahvistaa Wendyn veljen, Michaelin kautta, että unohdus on todella molemminpuolista. Michael epäili Peterin todellisuutta jo kahden vuoden jälkeen.
Tuon myötä Peter menetti uskonsa ja luottamuksensa aikuisiin ja äidinrakkauteen ja rakkauteen ylipäätään. Hän alkoi vihata ja halveksua kaikkia aikuisia, ja pelätä aikuiseksi kasvamista. Täten, jos tuota äidin unohduksen aiheuttamaa traumaa ei olisi pohjalla, hän olisi hyvinkin saattanut seurata Wendyä ja kasvaa mieheksi. Tosin, ottaen huomioon miten syviä muitakin psyykkisiä traumoja hänellä alkuperäisesti oli, alkuperäinen versio tuskin olisi selvinnyt elämästä. Toinen maailmansotahan syttyi noin vuosikymmenen päästä tarinan lopusta ja Peter olisi silloin ollut suurin piirtein asepalvelusiässä.
Toki voi myös katsoa hahmoa täysin kirjailijan elämän näkökulmasta ja sen vaikutuksista tarinaan, mutta se vaatii syvää tutkintaa Barrien elämästä ja persoonasta, ja itse katson mieluummin hahmoa tarinan kautta, en kirjailijan itsensä. Tosin, kirjailijan elämän näkökulmastakin tämä äiti-unohti-kokonaan toimii, koska hänen äitinsä todella unohti hänet merkittävällä tasolla, vanhemman poikansa kuoleman jälkeen.
"Wendy, olet väärässä äideistä. Kauan sitten, uskoin kuten sinä, että äitini pitäisi aina ikkunan auki minulle. Joten pysyin poissa kuukausia, kuukausia ja kuukausia, ja lensin sitten takaisin. Mutta ikkuna oli lukittu, sillä äiti oli unohtanut minut kokonaan, ja vuoteessani nukkui toinen pieni poika."
"Hän hengitti tarkoituksellisesti nopeasti; lyhyitä hengenveroja, noin viisi sekunissa. Hän teki niin, koska Mikä-Mikä-Maassa oli sanonta, että joka kerta kun vedät henkeä, aikuinen kuolee. Ja Peter tappoi heitä kostonhaluisesti niin nopeasti, kuin pystyi."
PETER PAN (2003)
Tämä version on yhdistelmä molempien kirjojen versiota Peteristä, samalla, kun vie hänet hieman kypsemmälle tasolle iän nostamisen myötä. Peter Pan in Kengsinton Gardens-kirjassa Peter ei ole vielä niin tuhoutunut psyykkisesti, kuin "Peter Pan" -kirjassa, ja siis ihastuu erääseen tyttöön.
Tämä elokuva ei viittaa millään tavalla siihen minkä ikäisenä Peter kotoaan karkasi. Hän kertoo Wendylle vain sen, että teki niin ja miksi teki. Hän ei myöskään väitä asuneensa Kensington Gardensissa, vaan vain tavanneensa siellä Helinän. Tämä on mielestäni erittäin hyvä, sillä se jättää sopivasti asioita auki ja tarinan seuraajan itse tulkittavaksi. Sillä tämä elokuvasovitus osoittelee ja keskittyy selkeästi enemmän Peterin ja Wendyn välisiin romanttisiin elementteihin luoden niitä vahvasti myös Peterin puolelta, ja tällöin olisikin loogisempaa ajatella, että Peter eli kyllä elämäänsä Lontoossa vanhempiensa ja muiden ihmisten kanssa noin esiteini-ikäänsä asti, kunnes karkasi ja paineli Neverlandiin juuri lapsuuden ja teini-iän kynnyksellä, vielä lapsuuteen painottuvassa iässä. Sillä muutoin ei mitenkään olisi mahdollista, että hän ymmärtäisi mitä romanttinen rakkaus on ja pystyisi tuntemaan sitä itse - ja hän kuitenkin ymmärsi ja tunsi, se ei voi jäädä kenellekään epäselväksi loppupuolen suukko-kohtauksesta.
Tämän elokuvan versioon Peteristä on paljon helpompi samaistua. Hän on yhä se poika, joka kerta kaikkiaan kieltäytyy kasvamasta aikuiseksi, on aidosti tietämätön elämän tavoista ja asioista, (kuten suukoista ja sormustimista), mutta ei silti toivottoman taantunut, kun kuitenkin menneisyydessään todennäköisesti oli elämää normaalissa yhteiskunnassa. Neverland on vain saanut hänet unohtamaan. Tavallaan, elokuvantekijät tekivät Peteristä monimutkaisemman hahmon, mutta sitten taas oikeastaan jollain tapaa he tekivät hänestä paljon yksinkertaisemman. Siis, hahmosta jätettiin pois monia syvällisen psykologisia piirteitä, mutta lisättiin sellaisia mitä alkuperäisessä ei ollut lähes ollenkaan, jotka sitten mahdollistivat hahmon monipuolisuuden.
Ikävä kyllä, he jättivät lähes täysin viittaamatta Peterin hahmon syvällisiin elementteihin ja keskittyivät liikaa siihen romanssiin. Minä koen tämän Jeremy Sumpterin tulkitseman ja esittämän Peter Panin paljon helpommin samaistuttavaksi ja ehkä jopa helpommin rakastettavaksi versioksi tästä yleisellä tasolla aivan mahtavasta hahmosta.
Kuitenkin, vaikka käsikirjoitus ei tapahtumien myötä liiemmin painota Peterin hahmon traagiseen menneisyyteen, Jeremy osoitti kykenevänsä tuomaan esiin myös ne tämän elokuvan piilottamat, synkät ja syvälliset elementit kohdissa joihin taustat on piilotettu.
Esimerkiksi keijutanssi-kohdan lopussa, kun Wendy kyselee Peterin todellisista tunteista, Jeremy toi Peterin olemukseen todellista paniikinomaisuutta ja hämmennystä. Ja rakkauden tullessa puheeksi Peterin vastattua ”I've never heard of it.” ja Wendyn väittettyä vastaan ”I think you have, Peter. For soemthing, or...someone?”, Jeremyn Peter astelee lähemmäs, nojautuu kuin kuiskaamaan Wendyn korvaan, ja sanoo lopulta normaalilla äänentasolla, mutta hyvin kylmään sävyyn: ”Never.” Sitten vetäytyy taaemmas, olemus torjuva ja ja ylimielinen samalla kun jatkaa ”Even the sound of it offends me.” Ja etenkin sävy jota Jeremy tuon sanoessaan käyttää, viestii sitä, että taustalla on jotain todella vakavaa. Seutaavassa hetkessä Wendyn yrittäessä hellästi kosketta Peterin kasvoja kädellään, Peter lentää hädissään kymmenen metrin päähän ja alkaa huutaa siitä miksi Wendyn piti pilata kaikki...
Tuo on se kaikkein kirkuvin jossa katsoja todennäköisesti alkaa pohtia mitä ihmettä pojalle on tapahtunut. Kohtaus joka taidokkaimmin tuo esille äitinsä unohtaman ja merirosvokapteenin murhayrityksiä kärsivän lapseen. Yksi loistava tapa jolla elokuva olisi voinut tuoda tuon kaiken esille kuluttamatta yhtään enempää aikaa, olisi niinä hetkinä kun kapteeni Koukku maalaili kauhukuvia hänen ja Wendyn tulevaisuudesta, miten Wendy unohtaisi pojan kokonaan. Jos Peter olisi Wendyn nimen sijaan siinä huudahtanut ”Mother!”, koska äitiään tämä taatusti siinä ajatteli.
Alkuperäisen Peter Panin ydin on siis vuoden 2003 elokuvassa vahvasti, mutta peiteltynä vahvan romanssin alle.
MUUT VERSIOT:
Mitä muihin versioihin tulee, Disneyn animaation versiota pidän suorastaan häpeällisen mitäänsanomattomana. Hahmosta on vain jäänyt mieleen se ulkonäkö, mikä ärsyttää. Peter Panin pitäisi olla ihmislapsi, eikä suippokorvainen tontun ja menninkäisen risteytys, jolla on päällään Robin Hoodin lakki ja vihreät sukkahousut. Myös persoona on täysin pinnallistettu ja äititrauma kokonaan poistettu.
Hook-leffan Peter on sitten taas jo aikuinen ja aivan eri asia. En kyllä periaatteessa pidä ajatuksesta, että Peter Panista tulisi huonokuntoinen, pulleahko, vakavasti aikuistunut työnarkomaani lakimies. Siis joku niin täydellinen vastakohta sille, mitä Peter Panin kuuluisi olla. Ymmärrän kyllä miksi niin haluttiin tehdä, ja se on tehty ko. leffassa realistiseksikin sillä, että Peter oli maahan palatessaan jotenkin menettänyt muistinsa, mutta en silti pidä siitä.
Minulla on tätä nykyä oma versioni Peteristä, joka loppujen lopuksi kasvaa aikuiseksi, mutta missään tapauksessa ei koskaan vakavasti aikuistu. Siitä ei taatusti tulisi ikinä lakimiestä, enkä muutenkaan välttämättä kertoisi tai miettisi hänen tulevaisuuttaan kovin pitkälle aikuisikään. Olen kyllä vähän sitä mieltä, että Jane tulee olemaan hänen ja Wendyn tytär, eikä jonkun muun ja Wendyn. Mutta ei siitäkään sen enempää tällä erää. Minun Peterini on sopivasti sekoitus vuoden 2003 elokuvan versiota, jossain määrin alkuperäiskirjan versiota, sekä omia näkemyksiäni.
Hänen valintansa kasvaa aikuiseksi Wendyn vuoksi mahdollistuu sillä 2003-vuoden elokuvan osuudella, monestakin syystä. Jos pohjaisi vain alkuperäiseen kirjaan, moinen visio olisi out-of-character sillä kyseinen versio ei
yksinkertaisesti pystyisi tarttumaan tilaisuuteen vaikka syvimmillään haluaisikin. Mutta minä pohjaan kirjaan ja ko. elokuvaan myös siksi, että se äiti/poika + kaksisuuntainen-romanssi -yhdistelmä on todella kiehtova.
Kyseessä kun ei tosiaankaan ole mikään kieroutunut suhde vaan puhtaasti tervehenkinen, psykologisesti monitahoinen.
Minä en sitten yhtään ihmettele miksi Peter Pan on yksi maailman rakastetuimmista satuhahmoista. J.M. Barrie loi legendalle vahvan pohjan, ja vuosikymmenten kuluessa, hahmosta muokkautui sellainen jossa on jotakin jokaiselle.
COPYRIGHT DISCLAIMER:
I don't own the images I use in the graphics, but they belong to all their rightful onwers. I don't own The Walt Disney Company's visions but they belong to The Walt Disney Company. This is a non-profit fan site for entertainment and educational purposes only. No copyright infringement intended.
Copyright Disclaimer Under Section 107 of the Copyright Act 1976, allowance is made for "fair use". Fair use is a use permitted by copyright statute that might otherwise be infringing. Non-profit, educational or personal use tips the balance in favor of fair use.
