All the dear children

[Stephen Hunter King]

// Sovittu peli. Aikenien perhe tänne päin.

Lisäsin allekirjoitukseen Hunterin äidin, Carrien, puheäänestä pätkiä. Koetan löytää Freyallekin. //


To, 28.3.1991 – Pe, 29.3.1991

Koulujen pääsiäislomat olivat jälleen koittaneet, ja vaikka säät eivät kauheasti suosineet, muutama viikko sitten yksitoista vuotta täyttänyt Hunter oli isänsä, äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa päättänyt lähteä jo lähes vuosi sitten varatulle lomalle Lontoon ulkopuolelle, Kentiin. He olivat saapuneet jo viisi päivää sitten lauantaina, Kingsdowniin - kauniiseen pieneen kalastajakylään meren rannalle. Kylä oli rakentunut upeasti rannalle, sen läheisyyteen ja sisämaahan dramaattisten kallioiden ja kielekkeiden syleilyyn.
Ilmat pysyivät koko viikon kylminä, hädin tuskin kymmenessä lämpöasteessa, mutta eivät ne Lontoossa sen korkeammalle kiivenneet – olihan vasta maaliskuun loppu. Se vain, että koko viikon oli enemmän tai vähemmän sadellut ja aurinko oli näyttäytynyt harvoin, toisin kuin Lontoossa. Se ei kuitenkaan lopulta ollut pilannut retkeä sillä he olivat varanneet majan numero 12 Kingsdownin lomapuistosta, kansainväliseltä leirintäalueelta jonka yhteydessä oli valtavasti monenlaista puuhaa ja viihdykettä kaikenikäisille ja luonteisille – ja ihan ilmaiseksi kun vuokrasi majan sieltä.

Parkkipaikat oli eristetty kauemmas majoitusalueesta jotta sillä olisi rauhallista, mitä monet lapsiperheet arvostivatkin. Majat olivat punaisia, hassusti kolmion muotoisia puurakennuksia, mutta aika pieniä vaikka majoittivatkin kahdesta kuuteen henkilöä. Heidän mökkinsä majoitti neljä. Kaikkien alueen majojen tapaan siellä oli pieni olohuone-ruokasali ja pieni hyvin varusteltu läpikulkukeittiö. Keittiön takana heillä oli pikkuruinen kylpyhuone suihkulla varustettuna, ja majan edessä ulkoterassi pöytineen ja tuoleineen.
Makuuhuoneita oli heillä kaksi; olohuone-ruokasalin perältä pääsi lasten makuuhuoneeseen jossa oli kerrossänky ja yläkerta muodostui vain toisesta, joskin siksi hieman isommasta makuuhuoneesta jossa oli parisänky. Maja oli pienuudestaan huolimatta todella viihtyisä, vaalean kesäisen värimaailman ja pitkälle puisen sisustuksen kera.
Tottakai sieltä löytyi televisio ja videonauhuri, mutta niitä ei oltu kauheasti ehditty käyttää kaiken alueen tarjoaman viihteen keskellä. Lähinnä maanantai-iltana oli kylän klubitalolta vuokrattu yksi elokuva, muutaman vuoden takainen perhekomedia Vice Versa jossa toisiaan ymmärtämättömät isä ja poika vahingossa taikaesineen kautta vaihtavat kehoja ja joutuvat viettämään niissä pari päivää ennen kuin asia korjaantuu, joutuvat monenlaisiin mielenkiintoisiin, tukaliin ja opettavaisiin tilanteisiin, eikä valtavan ikäeron päälle kommelluksia ainakaan auta se että eräs rikollinen parivaljakko havittelee kyseistä esinettä sen arvon takia. Filmi oli yllättävän hulvaton, eikä Hunteria yhtään kaduttanut siihen kulutetut pari tuntia vaikka mieluummin hän silti olisi katsonut Perjantai 13. päivä jota oli kinunnut vuokrattavaksi...Se olisi sopinut niin hienosti leirintäaluehenkeen...Ja oli kuulema tosi raaka...Se vaan ei ollut isän mielestä tullut kuuloonkaan, ikäraja kun oli 18 ja hän ja siskonsa eivät olleet vielä edes teini-iässä...

Majoitusalueen vieressä leirintäalueella oli paljon urheilumahdollisuuksia, kuten tenniskenttä, golf-kenttä, minigolf-rata, lentopalloilua, sulkapalloilua...Hän oli isänsä kanssa pelannut minigolfia melkein joka päivä ja koko perhe lentopalloa kerran. Lisäksi oli hieroja – josta hänen vanhempansa olivat nauttineet ainakin kahdesti eikä hän voinut ymmärtää miksi kukaan tahtoi maata jossain toisen runnottavana...Paljon alueita ja polkuja käveleskelyyn josta he olivat kaikki yhdessä ja erikseen ottaneet iloa irti, mutta eniten äiti Freyan kanssa, ja lasten seikkailuleikkikenttä jolla hän ja Freya oli viihtynyt paljon...ja vielä viiden minuutin kävelyn päässä suuri yksityinen ranta jolla koko perhe oli yhdessä viettänyt aikaa - joskaan mereen ei oltu edes varvasta kastettu – merivesi oli aivan liian kylmää tähän aikaan vuodesta. Mutta heillä oli ollut niin hauskaa, että he aikoivat vielä jonain kesänä lomailla täällä uudestaan.

Houkutukset kun eivät edes rajoittuneet leirintäalueelle - vaivaisen kymmenen minuutin ajomatkan päässä, naapurikaupungissa Doverissa, oli Doverin linna joka oli 2000 vuotta vanha! Kaksi kertaa niin muinainen kuin Tylypahka! Siellä sai opastetun kierroksen ja käydä salaisissa sota-ajan tunneleissa jotka oli kaivettu syvälle Doverin komeiden valkoisten kallioiden sisään. Siellä he olivat koko perheen voimin käyneet eilen. Hunter olisi kovasti halunnut jäädä sinne yöksi mutta ei tietenkään ollut mitään mahdollisuutta. Jos sitä olisi teeskennellyt eksyneensä, siellä ei olisi saanut olla rauhassa kun aikuiset varmaan poliisia myöten olisivat etsineet häntä...Oikeastihan hän ei edes voisi eksyä, edes tuhansia vuosia vanhassa linnassa sillä suden hajuaistin avulla olisi helposti kertonut missä lähin ihminen on...ja yhtä helposti missä kuka tahansa hänen perheestään joiden ominaistuoksut hän tietenkin oli suden vuosien aikana oppinut tuntemaan. Vekara oli tyytynyt vain ehdottamaan paikan työntekijöille että järjestettäisiin yön yli vierailun mahdollisuuksia. Nämä olivat luvanneet viedä ehdotuksen eteenpäin, mutta eivät olleet kovin luottavaisia sen toteutumiseen. Aikuiset osasivat sitten olla niin tylsiä jopa jännittävissä paikoissa!

Tänäänkin he lähtisivät kylän ulkopuolelle, puolen tunnin ajomatkan päähän Howwlets villieläinpuistoon. Matelijoita lukuun ottamatta siellä oli kuulema melkein kaikkea mitä kuvitella saattaa ja enemmänkin. Kuten monenlaisia tiikereitä, leopardeja, gorilloja, kaikenkarvaisia apinoita, afrikannorsuja, hyeenoja, ilveksiä, lintuja, kavioeläimiä, Siberiansusia ja joku leijonalajike jota ei enää ollut lainkaan luonnossa. Saisikohan sitä ratsastaa norsulla? Hiemanko olisi siistiä! Varmaan siellä saisi vain katsella...ehkä syöttää jotain maapähkinöitä tai muuta ihan kivaa mutta kovin tavanomaista...Hunter oli pohtinut tätä siitä asti kun oli päätetty että viikon aikana käytäisiin siellä, ja puolitosissaan harkitsi yrittää norsuratsastusta oli se sallittua tai ei.

Ei siis liene ihme, että Hunter oli täysin unohtanut armaan Sega-pelikonsolinsa jonka oli muutama viikko sitten syntymäpäivälahjaksi saanut. Automatka lomapuistoon oli pysynyt mahdollisimman lyhyenä koska välttääkseen ruuhkan he olivat lähteneet aikaisin lauanta-aaamuna, mutta yli puolentoista tunnin ajomatka oli silti ollut vaikeaa, muutenkin mutta etenkin kun tiesi ettei pääsisi melkein viikkoon pelaamaan. Oikeasti hän oli todella aktiivinen ja ulkoleikeissä viihtyvä, mutta minkäs teit kun Altered Beast oli niin koukuttava peli, tosin hän saattoi pitää siitä erityisesti koska siinä muuttui vähän väliä erilaisiksi hirviöiksi, mm. ihmissudeksi. Aivan lopussa sitä olisi kultainen ihmissusi...outo mutta tavallaan jännä ajatus...
Mistä puhuen, hänen lomaansa himmensi vain se että hän joutui joka ilta kumoamaan kurkkuunsa ison kupillisen hirvittävänmakuista sudenmyrkkyjuomaa sillä huomisen ja lauantain välinen yö olisi täysikuu jolloin hän muuttuisi jälleen kerran ihan oikeasi ihmissudeksi...tai no, sitä kuvottavaa litkua juoneena vain ottaisi sen fyysisen muodon. Mikä oli myös yksi syy miksi heidän oli palattava kotiin jo ennen lauantaita.
Itse asiassa jo tänä iltana, sillä huomenna isän ystävä piti vastasyntyneelle vauvalleen nimiäiset joihin heidät oli kutsuttu ja lupautuneet mennä – tai siis vanhemmat olivat luvanneet koko perheen tulevan. Hunter ei ollut siitä erityisen innoissaan, sillä tuollaiset tapahtumat tuppasivat – herkkutarjoilua lukuun ottamatta - muodollisuudessaan olemaan melko tylsiä, etenkin häät. Juurihan hän oli käynyt tammikuussa läpi kummivanhempiensa pojan ristiäiset...Oliko ihan pakko taas toiset? Tosin, ensiksi mainitut olivat olleet ihan okei sillä vauva oli sentään tavallaan perhettä, hän piti Cameronia vähän niin kuin pikkuveljen korvikkeena.
Kyllä hän Aikeneista piti, mutta niiden uusi käärö ei kiinnostanut häntä niin suuressa määrin, vaikka toki hän tämän nähdä tahtoi. Hänelle oli kyllä sanottu, ettei nimiäiset olleet läheskään yhtä muodollisia ja virallisia kuin ristiäiset, mutta hän ei silti luottanut hauskuusprosentin nousuun...Kyseessä oli silti aikuisten suosimat tapahtumat. No, ainakin pikkusisko ja Dumo olisivat siellä.

Mutta juuri nyt hän ei murehtinut aikaisen kotiutumisen syitä eikä ajatellut videopeliennätysten rikkomista. Hän oli parhaillaan kylän klubitalolla, eikä itse asiassa ollut koko viikolla käynytkään siellä olevassa pelihuoneessa jossa oli muun muassa videopelikoneita.
Toisessa huoneessa oli myös biljardipöytä ja pingispöytä joita hän oli aiemmin aamulla pelannut – ja pikkusiskonsa Freya pelasi yhä, mutta nyt kello oli puoli yksitoista aamulla ja hän vietti aamupäivää uima-altailla.
Isä jä äiti rentoutuivat yläkerroksen kahviossa ravintolan vieressä joista näki kokonaan molemmat uima-altaat. Hengenpelastajia toki oli jatkuvasti paikalla joten vanhempien ei tarvinnut muuta kuin keskittyä rentoutumaan omissa oloissaan.

Poika lillui lastenaltaassa, yllään tummansiniset hieman polvien alapuolelle yltävät löysälahkeiset uimashortsit, joissa oli komeita hain kuvia. Hän oli muutaman minuutin seurannut kuinka muutama nuorempi poika ja tyttö yrittivät pidättää henkeään kolmekymmentä sekuntia veden alla, jotta näkisivät vilauksen 50-luvulla hukkuneen hengenpelastajan haamusta. Mies oli itse hukkunut lyötyään päänsä yrittäessään pelastaa sairaskohtauksen saaneen, aikuisten altaaseen pudonneen lapsen ja nyt kummitteli kummassakin altaassa. Huhun mukaan se oli näkymätön ja sen saattoi nähdä vain jos pidätteli hengitystään tarpeeksi kauan veden alla, juuri ennen kuin olisi aivan pakko nousta pintaan. Tietenkin koko tarina oli täysin keksittyä - hänen juuri siinä keksimänsä, eikä hän tiennyt oliko täällä edes uima-altaita noin kauan aikaa sitten - mutta moni tuntui nielaisseen sen helposti, ja uskovan yllättävän pitkään ilman toivottuja tuloksia.
Muutamat altaiden ympärillä hengailevat hengenpelastajat, hieman päälle parikymppisiä, joku korkeintaan kolmekymppinen, seurasivat tätä näytöstä osa huvittuneina, osa hieman närkästyneinä mutta kaikki olivat kilttejä eivätkä yrittäneet lopettaa ”leikkiä” tai vakuuttaa ettei kukaan ollut hukkunut. Mutta ennen kaikkea tietenkin katsoivat ettei kellekään sattuisi mitään nytkään.
”Jatka vain, nouset koko ajan 29 sekunnin kohdalla,” Hunter kannusti erästä 7-vuotiasta tyttöä joka oli tähän mennessä selvinnyt pisimpään, vilkaisten pyöreää seinäkelloa lähellä uima-altaita. Ei hän oikeastaan ollut vaivautunut laskemaan sekunteja kuin muutamalla ensimmäisellä kerralla ja nyt hän vain heitteli niitä summassa. Häntä nimittäin alkoi kyllästyttää, kun kukaan ei tuntunut tajuavan joutuneensa höynäytetyksi. Jotkut vannoivat kivenkovaa nähneensä sen haamun, ja jos Hunter itse ei olisi tarinan keksijä hän olisi saattanut ainakin melkein uskoa sen – tiesihän hän että aaveita oli oikeasti olemassa. Mutta tarinan luojana hän arveli että ihminen tosiaankin taisi nähdä juuri sen mitä halusi nähdä.

Lopulta hän kyllästyi ja kömpi ylös altaasta, kuivasi itseään ja hiuksensa Batman-pyyhkeeseensä, heitti sen kaulalleen, sujautti jalkansa valkoisiin rantasandaaleihinsa ja suuntasi kohti yläkerran kahviota.
”Iskä, osta minulle kokis,” hän pyysi löydettyään vanhempansa teekuppien äärestä kahvilan nurkkapöydästä.
”Muistat kai, että kohta syödään,” Jacob totesi, vilkaisten rannekelloaan, ”Puolen tunnin kuluttua.”
”Kyllä minä syön silti! Pliis?” poika intti sillä hänellä ei ollut penniäkään mukanaan, hän oli kiireessä unohtanut lompakkonsa mökille.
”Niin varmaan,” Jacob hymähti lempeästi. ”Ostahan omilla rahoillasi, et kai sinä kaikkea linnalla tuhlannut?” hän sanoi, katsoen poikaa joka taisi haluta vain pumpata itseensä sokeria sen sijaan että olisi janoinen. Ei hän muuten olisi vastustellut, mutta kun tenava oli hädin tuskin puraissut aamupalaansa kiireissään aloittaa päivä. Oli tietysti hienoa että vekara halusi käyttää joka hetken lomasta hyvin mutta sopi sitä välillä paikallaankin malttaa istua ja huolehtia syömisestä.
”Mutta kun jätin rahat mökille...” Hunter valitti katsoen myös äitiinsä. Sitä paitsi hän halusi pummia herkut vanhemmiltaan ja käyttää säästönsä mahtaviin matkamuistoihin.
”Äh, hyvä on,” hän luovutti kun kumpikaan vanhemmista ei kaivanut lompakkojaan esiin, ”Haen sitten omat...” hän mutisi ja lampsi ulos kahviosta.
Altaalla pyyhkeen suojissa hän vaihtoi pikaisesti ylleen bokserit ja tummansiniset farkut, pudotti pyyhkeen märkien uimashortsiensa päälle ja etsi hetken paitaa joka oli pudonnut penkin taakse. Vedettyään ylleen vielä valkoisen t-paidan, mustan resorittoman ja paksun pitkähihaisen jonka edessä komeili talvista täysikuuta ulvova susi, sekä sukat, sinivalkoiset tennarit ja mustan kevättakin, hän heitti pyyhkeen ja uimashortsit olalleen ja poistui klubitalolta. Astellessaan kohti muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaa majoitusaluetta, hän tuli tulokseen että jäisi suosiolla mökille. Melkein viisi minuuttia yhteen suuntaan meinasi että kello olisi melkein kymmentä vaille tasan ennen kuin hän ehtisi takaisin ja sitten heidät varmaan jo paimennettaisiin mökille kuitenkin.

[Cullodena Aiken]

Annettuaan apulaiselleen selkeät ohjeet töissä ja ilmoitettuaan, ettei Denan jalostukseen saanut koskea, nainen uskalsi jättää liikkeen apulaisen hoiviin. Pienen tytön itku oli kiukkuilevaa ja Dena koitti rauhoitella pikkuista, samalla kun matkatohinat olivat jo täysillä alkanee. "Dumo, katso että siellä on nyt säähän sopivat vaatteet", Dena muistutti ja pakkasi hoitolaukkuun äidinmaidonvastiketta ja vaippoja ja sitten hieman mahalääkettä Sallylle, sillä tuon vatsa oli välillä kipeä. "Nat-setä tulee kohta", Cullodena sanoi, vaihtaen pikkuseltaan vaipan ja kylvetti tuon pikaisesti. "Noin, nyt on pikkanen puhdas", hän leperteli vauvalle ja alkoi pukea tuolle siistiä farkkuasua ja sujautti pitkähihaisen puuvillabodyn pienokaisen ylle ja pinkit sukkahousut jalkojen suojaksi, ennen kuin puki tuolle farkut ja farkkutakin. Vielä hän sujautti käsiin lämpöiset töppöset ja jalkoihin villasukat.

Nat-setä oli ostanut kaksi viikkoa sitten itselleen vaalean vihreän Ford Taunuksen ja kurvaili sillä kerrostalon pihalle. Muutamaa minuuttia myöhemmin ovikello soi ja Dumo riensi avaamaan oven ja  halasi Nat-setää.
Cullodena tervehti hymyillen setäänsä ja rauhoitteli kitisevää pikkuista, samalla kun puki tuolle vielä kengät.
Tyttö oli selvästi vähän kärttyinen ja Dena nosti tuon vaunuihin odottamaan. Dumo alkoi hyssyttelemään pikkuista siskontyttöään, kun Dena pakkasi loput tavaransa. Pian Nat ja Dumo kantoivat tavarat autolle, kun Dena laskeutui neljännestä kerroksesta vaunujen ja pikkuisen kanssa pohjakerrokseen ja Natin avulla hän sai vaunut talosta ulos. Dena oli Jacobilta saanut vinkin mistä saisi turvaistuimen autoon ja kun se oli kiinnitetty takapenkille, Dena asetti pienokaisen turvallisesti vöihin ja istui itse pienen viereen, kun Nat kokosi vaunut takaistuimelle ja matka kohti lomakylää alkoi.

Dumo istui Nat-sedän kanssa edessä ja kertoi koulunkäynnistään. Sen jälkeen kun Dunmore oli saanut puhehäiriön kuosiin, hänen oppimisensa oli nopeutunut ja nuori mies opiskeli ahkerammin kuin kukaan tupatovereista. Dumo oli äitinsä tavoin päätynyt puuskupuhiin ja häntä hieman pilkattiin yksinkertaisen tyylinsä takia ja sen takia, että hän opiskeli ahkerasti kaikella vapaa-ajallaan ja suoritti tenttejä enemmän kuin tupatoverinsa. Hän nautti uuden oppimisesta ja se näkyi hänestä kauas. Dunmorea ei kuitenkaan suoraan kiusattu ja pilkkaakin hän koki harvoin.  "Sitten, kun se kasvi lähti kasvamaan, se kasvoi puoli metriä yhden päivän aikana", Dumo kertoi nauraen ja puhui melko selkeästi. Häntä ymmärsi jo hyvin.

Dena istui takapenkillä ja hymyili pikkuveljensä juttelulle. Nat-setä nauroi makeasti, vaikka mies olikin surkki, niin silti hän ei ollut siitä moksiskaan. Parin tunnin jälkeen pysähdyttiin hieman taukoilemaan ja jatkettiin matkaa. Onneksi ei ollut pitkä matka enää jäljellä. Dunmore oli keksinyt mielestään todella hauskan pilan Hunterille, sillä tiesi pojan omaavan sen verran  huumorintajua, että ei olisi pahasti moksiskaan pilasta. Sitä paitsi pilan oli tarkoitus olla cool.
Kun auto lopulta pysähtyi oikeaan parkkipaikkaan, Dena nosti pienokaisensa istuimesta ja laski sen Nat-sedän kokoamiin vaunuihin. "Dumo, otatko minunkin laukkuni?" Cullodena kysyi hymyillen ja sai nyökkäyksen. Pian nelikko asteli mökille, joka oli heille varattu, he jättivät tavarat sinne ja riensivät tervehtimään ystäviään.

[Stephen Hunter King]

Takaisin majalle saavuttuaan Hunter kaivoi takkinsa taskusta oman kopionsa avaimesta ja pääsi lopulta sateelta suojaan ja sulki oven perässään. Hän asetti takkinsa naulakkoon ja suuntasi suoraan jääkaapille. Colatölkin sihahtaessa auki hän mietti mitä tekisi kunnes muut palaisivat ja lounas olisi valmista, ja muisti pian tuoneensa yhden elokuvan mukanaan kotoa. Vekara viiletti yläkerrokseen ja kaivoi hetken reppuaan, kunnes löysi etsimänsä. Muutaman vuoden vanha VHS-myyntikasetti, jota hän jo kohta tuuppasi videonauhuriin, painoi eteenpäin kelausta ohittaakseen mainokset ja avasi television. Poika heittäytyi kolmen istuttavalle sohvalle makaamaan, limutölkki kädenulottuvilla sohvapöydällä ja painoi kaukosäätimestä playtä kun Disneyn taikalinnalogo komeili ruudulla.
Ja pian hän uppoutui täysin Mestarietsivän dramaattiseen alkuun ties monettako kymmenettä kertaa. Disneyn animaatioversio Sherlock Holmesista oli joka kerta yhtä mahtava, vaikka siinä olikin jotain erityistä taikaa juuri silloin kun oli itsekin kotona Lontoossa.
Ei hän millään ehtisi katsoa sitä loppuun ennen lounasta ja eläinpuistoon lähtöä, mutta tätä oli hienoa katsoa myös pätkissä.

[Cullodena Aiken]

Miesväen kantaessa tavarat lomamökkiin, Dena kävi vastaanottotiskiltä vielä varmistamassa Jacobin mökin numeron, hän hieman hämäytti virkailijaa ja sai mökin numeron, palaten Dumon ja Nat-sedän luo. Dena ja Natrach laittoivat vuoteet valmiiksi, jonka jälkeen he lähtivät kohti Kingien vuokramökkiä. Dunmore veti käteensä hanskan, josta ei huomannut tarkkasilmäisinkään, että se oli valekäsi. Dena piti pientä tytärtään sylissään ja painoi ovikelloa.
Odotellessaan hän leperteli pienokaiselleen lempeästi. Kun ovi avautui, Dumo hihkaisi innoissaan: "Yllätys Zeppen!" hän katsoi hymyillen poikaa. "Hei Hunter, saadaanko tulla sisään?" Dena kysyi pojalta hymyillen.

[Stephen Hunter King]

Ovikellon soidessa Hunter vilkaisi ovelle, muttei vaivautunut nousemaan. Se jolla ei ollut avainta ei voinut olla kukaan tärkeä, tai ainakaan sellainen jota hän osaisi auttaa. Poika nosti kaukosäädintä ja lisäsi ääntä televisioon, mutta muutaman sekunnin kuluttua muisti että he olivat tilanneet kiinalaista ruokaa. Entä jos sitä toimitettiin jo nyt, vaikka sovittiin vasta yhdeltätoista? Vekara väänsi itsensä ylös ja asteli etuseinälle joka oli katosta lattiaan korkuisia ikkunoita ja ovikin oli lasia, mutta he pitivät paksuja valkoisia verhoja kaiken edessä yksityisyyden vuoksi. Lukuun ottamatta yhtä ikkunaa, näin päivänvalolla, josta poika nyt kurkisti ulos. Vaikka mieluiten hän olisi ruokalähetin nähnyt, kolmikko oven takana oli silti mukava yllätys.
"Ettekö te aiokaan pitää nimiäisiä?" hän kysyi toiveikkaana, käsi oven kahvalla ja ylös kaksikkoon napittaen, välittömästi verhon edestä vedettyään ja oven avattuaan ja näiden tervehdittyä häntä. Saman tien hän siirtyi ovelta ja viittoi vieraita tervetulleeksi sisään. Hän oli hetkellisesti tyystin unohtanut sen toisen syyn miksi heidän täytyisi joka tapauksessa lähteä kotiin viimeistään huomenna.

[Cullodena Aiken]

Dumo, Dena ja Natrach seurasivat Hunteria taloon sisälle. "Aiotaan me", Dumo sanoi ja hihkaisi: "Heitä yläfemma. Samassa kun Hunterin käsi osui Dumon tekokäteen, vihreä väri alkoi levitä poikaan ja sen pitäisi vielä jäykistääkin tuo hetkeksi. Dena katsoi Dumoa, sillä hän ei ollut varautunut Dumon kepposeen. "Mitä sinä Dumo nyt teit?" nainen katsoi hämillään Hunteria ja veljeään. "Kestääkö tuo kauan, ei olis kiva ollu loppuelämäänsä tuollainen." Dumo katsoi sisartaan facepalm-ilmeellä. "No ei kestä. Pari minsaa vaa", Dumo sanoi ja katsoi sisartaan. Natrachin huulilla käväisi pikainen hymynpoikanen, hän ei ollut kovin huumorintajuinen, mutta koitti olla sitä.
"No hyvä", Dena sanoi ja piteli pienokaista sylissään ja vastasi Hunterin aiempaan kysymykseen liittyen: "Ajattelimme pitää nimiäiset täällä lomakylässä." Hetken hän vilkaisi ympärilleen ja istuutui jakkaralle kysyen: "Missä vanhempasi ja Freya ovat?" Dena hymyili iloista hymyään. Äidiksi tulon jälkeen, hänen elämänsä oli taas hieman mullistunut, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, kuin Dumon palattua hänen elämäänsä.
"Miten sinulla on lähtenyt loma käyntiin?" hän kysyi Hunterilta hymyillen.

[Stephen Hunter King]

Ylävitonen heitettiin Dumon mieliksi, vaikak Hunterista tällaiset satunnaiset olivatkin vähän hölmöjä. Sellaisia joita kolmasluokkalaiset tuppasivat harrastamaan yrityksessä olla 'cool'. He kuudesluokkalaiset ymmärsivät että tämä kuului voitonriemuisiin tilanteisiin tai jos muuten vaan on sattunut jotain mahtavaa johon ollaan itse vaikutettu.

Pojan silmät laajenivat hieman yllätyksestä hänen tarkastellessaan vihertyvää kämmentään ja hihaansa käärittyään myös käsivarttaan. Tuo pila oli aika hyvä, tosin Dumo ei ollut käyttänyt sitä koko potentiaalissa. Hän itse olisi käyttänyt sitä julkisella paikalla ja luontevammassa tilanteessa kuten juurikin voitonriemuisen ylävitosen kautta tai kättelemällä tervehtien jotain aikuista. Tylypahkan jäljitys-systeemi ei kuitenkaan poimisi tällaisten välineiden käyttöä jästien keskellä ja tilanteesta sai enemmän irti kun se aiheutti laajempaa ja julkista hämmennystä. Mutta hyvä alku pilailussa aloittelevalta.
"Mielenkiintoista," poika totesi itsekseen ja kiinnostuneen mietteliäänä, puoliksi kuunnellessaan sisarusten sananvaihtoa ja aikoen myöhemmin kysyä miten tämä onnistui.

"He ovat klubitalolla, mutta tulevat pian," Hunter vastasi, kohottaen katseensa Denaan samalla kun veti oikean kätensä hihan takaisin alas. "Ja täällä on mahtavaa! Täällä on mahdotonta tylsistyä," hän jatkoi innostuneena. "Eilen me käytiin Doverin linnassa! Se on kaksi kertaa niin muinainen kuin Tylypahka ja siellä on sota-ajan tunneleita ja kammioita joissa pääsee käymään ja tänään lähdetään koko päiväksi villieläinpuistoon!" hän selitti yhteen hengenvetoon, ja siirtyi samalla takaisin sohvalle. Hän yritti katkaista elokuvan painamalla videonauhurin pysäytysnappia kaukosäätimestä mutta vihertynyt oikea kätensä oli liian jäykistynyt eikä painallusvoima riittänyt. Vasen käsi toimi normaalisti ja kuvaruutu muuttui siniseksi videonauhan pysähtyessä.
"Hei, voitteko te tulla mukaan?" hän ehdotti, katsoen vuoroin kaikkia kolmea. He olivat viettäneet jo niin paljon laatuaikaa perheen kesken että tuskin kellään olisi mitään sitä vastaan että Aikenit liittyisivät seuraan. "Vauvat pääsee varmaan ilmaiseksi. Muuten, onko hänen nimensä yhtä hassu kuin teidän kolmen?" hän kysyi osoittaen vihreällä kädellään vauvaa Denan sylissä johon nyt kiinnitti kunnolla huomiota.

[Cullodena Aiken]

Dumo kohautti vain isosiskolleen olkiaan, mutta samalla hän ajatteli, että oli hänelläkin oikeus joskus kujeilla vähän. "Ahaa, olenkin kuullut jotain siitä linnasta", Dena sanoi hymyillen. "Olikos siellä kummituksia?" Dumo kysyi innostuneella äänellä ja katsoi Hunteria silmiin, sillä Dena oli opettanut silmien olevan sielun ja ajatusten peili.
Dunmore innostui villieläin puistosta ja katsoi sisartaan ja setäänsä kysyvästi. "Mennäänhän me mukaan?" hän kysyi toiveikkaalla äänellä. "No en minä näe siihen estettä, ettemmekö voisi lähteä mukaan", Nat-setä sanoi hymyillen ja taputti poikaa olalle. Cullodena naurahti Hunterin kysymykselle, vauvan nimestä. "Ei ole. Ajattelin antaa ihan perusnimen, mutta tyttö itse tekee siitäkin nimestä omanlaisensa, kun aikaa kuluu", Dena vastasi hymyillen.

[Stephen Hunter King]

Poika nousi sohvalta ja asteli Denan luo, laskeutuen istumaan polviensa päälle.
”Hän on söpö,” hän totesi katsellen pikkuruista vauvaa tämän sylissä.
”Nimi on kai salaisuus huomiseen asti?” hän sanoi kuin myös toteamuksena, Denaan vain vilkaisten, kun ei äskeisen kysymyksen myötä nimeä oltu paljastettu.
”Heippa, möttiäinen. Minä olen Hunter. Sinä näytät ihan...” tenava jatkoi, pohtien mahdollisimman hullua nimeä, samalla kun tervehti tyttövauvaa kättelemällä tätä käyttäen etusormeaan ja peukaloaan. Ennen hän ei ollut liiemmin välittänyt vauvoista, mutta kummivanhempiensa pojan myötä veljenkorvikkeen saatuaan hän oli kasvanut pitämään niistä enemmän. Joskin pieninä annoksina eikä hän missään nimessä haluaisi lapsenvahdiksi vauvalle, ei sillä että hän vielä näin nuorena voisikaan olla vahtina minkään ikäiselle.
Hän ei ehtinyt päätyä mihinkään nimeen, kun äkillinen muutos vei koko hänen huomionsa. Tyttö alkoi vihertää koko ajan enemmän, joskin hieman haaleampana kuin hänen kätensä.
”Oh!" hän äännähti yllättyneenä ja päästi irti tytön kädestä. Pojan ensin hämmentynyt ilme muuttui pian huvittuneeksi hymyksi, tämä pilataika- tai väline osoittautui koko ajan herkullisemmaksi! Hän testasi vielä, kosketti normaalilla kädellään vauvan vihreää nenää kuin pientä nappia. Mutta väri ei levinnyt enää kolmanteen tahoon.

Sitten avaimenreiässä rahisi ja ovi lennähti auki ja siitä sisään vaaleatukkainen kahdeksanvuotias, hilpeyttä huokuva pikkutyttö.
”Freya, katso!” Hunter huudahti, hukkaamatta hetkeäkään. Tyttö käänsi uteliaan katseensa veljeensä samalla kun potki kenkiä jaloistaan naulakon alle.
”Dena synnytti alien-ihminen-risteytyksen! Sen isä on tämän puiston omistaja joka on naamioitunut ihmismuotoon ja he tulivat tänne pitämään galaktiset nimiäiset keskiyöllä, sen aliensukulaisten kanssa!” poika tarinoi kömpiessään lattialta jaloilleen ja osoittaen vasemmalla kädellään vihreää vauvaa. Oma, yhä vihreä kätensä hänellä oli piilossa pitkähihaisen paitansa hihassa.
Tyttö jähmettyi hetkeksi vain tuijottamaan, takki puoliksi päältä otettuna. Tilanne oli niin yllättävä, että hänellä kesti hetken rekisteröidä ensin sen että Aikenit tosiaan olivat siinä ja toisekseen mitä hänen veljensä oli juuri selittänyt.
”Hei,” tyttö tervehti hieman pöllähtäneen oloisena.
”Ja arvaa mitä muuta?” poika jatkoi innostuneena, ja paljasti vihreän kätensä ja käsivartensa. ”Erehdyin kokemaan vauvaan ja nyt minäkin muutun osittain alieniksi! Ainoa parannuskeino on koskea ihmistyttöön ja siirtää vaikutus!” hän ilmoitti virnistäen ja lähti astelemaan siskoaan kohti molemmat käsivartensa ojennettuna ahnaasti kuin milläkin zombiella.
Freya kirkaisi, pudotti takkinsa lattialle ja pyrähti kauemmas, ”Pysy kaukana!” hän vaati, joskin selvästi osittain huvittuneena, hieman nauraenkin, sillä ei hän toki uskonut sanaakaan äskeisestä. Mutta tosissaan hän vältteli poikaa sillä ei ollut lainkaan niin varmaa miten harmiton tämä juttu kuitenkaan oli. Hän ei missään nimessä haluaisi viettää päiväkausia tai jopa viikkoja vihreänä!
”Tule tänne! Se antaa supervoimia!” poika julisti jahdatessaan pikkusiskoaan ympäri olohuonetta.
”Irti!!” tyttö kiljui ja nappasi mennessään sohvatyynyn kilvekseen, vaikkei Hunter ollut vielä päässyt koskemaankaan.

Samaan aikaan Jacob astui ovesta, ja heti hänen perässään Carrie kantaen kahta isoa paperikassia josta leijui kiinalaisen ruoan tuoksu.
”Hei, Dena! Nat, Dumo,” Jacob tervehti yllättyneenä ja ilahtuneena Aikenien suuntaan, riisuessaan kenkiään ja takkiaan. Hän oli kyllä kuullut Hunterin koko tarinan, mutta ei silti osannut arvata että Dena olisi oikeasti täällä.
”Hei vaan,” Carrie tervehti laskiessaan kassit lattialle. ”Olen varma ettei se ole yhtä jännittävä kuin Hunterin versio, mutta mitä täällä oikeasti tapahtuu?” hän tiedusteli hyväntuulisesti ja riisui sitten itsekin ulkovaatteita.
”Hunter,” Jacob kutsui ääntään korottaen sillä tenavat mekastivat melko äänekkäästi jahdin jatkuessa ja siirtyessä yläkertaan vieviin lyhyisiin portaisiin. ”Käsienpesulle nyt. Saimme ruoat jo matkalla,” mies jatkoi nostaessaan tyttärensä takin lattialta naulakkoon.
Poika pysähtyi kuin seinään, rekisteröidessään taivaallisen kiinalaisen ruoan tuoksun vasta nyt. Hän oli ollut liian uppoutunut tarinaansa ja jahtiin. Hän veti syvään henkeä ja kohta kuului melkoinen kumahdus kun hän loikkasi portaikon keskivaiheilta suoraan takaisin alas puulattialle ja livahti pikavauhtia pieneen kylpyhuoneeseen. Freya, joka oli ehtinyt piiloon yläkerran makuuhuoneeseen, hipsi varovasti takaisin ja kurkisti kulman takaa alas.

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi järkyttyneenä, kun Sally alkoi muuttua vihreäksi ja tuo hieman parahteli, sillä ihon jäykkyys tuntui vauvasta kamalalta. Nat-sedän vartalo jäykistyi hermostuksesta, kun pieni Sally alkoi vihertää. "Hemmetin velhokepposet!" mies ajatteli, katsoen kulmat kurtussa vauvaa. "Ei hätää pikkuinen, se menee hetkessä ohi", Dena koitti rauhoitella ja katsoi Dumoa pistävästi. "Saa olla viimeinen kerta, kun teet tuollaisen kepposen", hän sanoi tuimasti pikkuveljelleen. Pian alkoikin Kingejä tulla sisälle asuntoon ja Hunter alkoikin heti pikkusisartaan kiusaamaan. Nat pudisti, huokaisten päätään, kun Hunter alkoi tarinoida ja jahdata sisartaan, mies oli vähän stressaantunut taikavoimaisten seuraan, mutta Denan ja Dumon takia, hän oli tutustunut Kingeihin ja piti Jacobia jopa ystävänään. Dena koetti sanoa Hunterin puheen väliin jotain, mutta ei pystynyt, poika kun tuntui pulputtavan kuin papupata, ei kulunut kauaankaan kun vanhemmatkin tulivat näkyviin ja Dena tervehti noita leveästi hymyillen: "Tervehdys ja terveiset Lontoosta." Myös Nat tervehti aikuisia ja pokkasi kohteliaasti noille. Vaikka hän olikin tavallinen duunari nykyisin, osasi hän olla kohtelias ja murahti tervehdyksen, hymyillen hieman. Osa syy, miksi hän Kingejä sieti, oli Jacobin jästiammatti ja asiallisuus. Pian Carrie sattui kysymään asioiden tylsempää ja todellisempaa laitaa. "Alien aiheeseen kommentoin, että Dumo päätti kerrankin tehdä Hunterille kepposen, jonka seurauksena poikanne käsi on muutaman minuutin vihreä ja hieman jäykkä. Tosin sitä ei Dunmorekaan tainnut tietää, että kun Hunter sattui koskemaan vauvan kättä, että vauvalle tulisi samoja oireita", Dena sanoi ja hänen katseensa oli hivenen kiukkuinen, kun hän katsoi pikkuveljeään. "Mutta paketin kyljessä oli, että se kestää vain 5-10 minuuttia, ei siinä ollut mitään, että se siirtyisi eteenpäin", Dumo puolustautui. "Älä ainakaan pistä sitä tavalliseen roskikseen tai käärit sen ainakin todella hyvin. En halua, että se joutuu jästien käsiin, hehän saisivat siitä halvauksen", Dena sanoi vakavissaan ja katsoi veljeään, nyt jo hieman huvittuneesti. Sitten hän huomasi noiden alkavan syömään: "Mepä taidetaankin mennä tuonne omalle majalle. Saatte rauhassa syödä. Hunter muuten kutsui meidät mukaanne villieläinpuistoon", Dena sanoi noille ja katsoi mitä mieltä Jacob ja Carrie olisivat siitä kutsusta.

[Jacob King]

”Sopisi muuten, mutta emme voi mennä itsekään. Oletimme että se on auki pääsiäispyhien alkaen vasta huomenna,” Jacob sanoi nostaessaan paperikassit keittiön pöydälle ja katsahti Denaan, ”Mutta klubitalolla kävi ilmi että se suljetaan tänään aikaisin.”
”Mitä?!” kuului kylpyhuoneesta ja pian Hunterin pää kurkisti oven takaa silmät suurina, toinen käsi roikkuen ovenkahvassa ja toinen piteli oven sivusta.
”Miksi??” kuului puolestaan yläkerrasta Freyan astellessa portaita alas.
Kumpikin kuulosti hyvin pettyneeltä.
”Räjähtikö se?” poika ehdotti, jopa hieman innostuneena.
”Söikö leijona jonkun vierailijan?” Freya ehdotti, ei-niin-innostuneena.
”Ilmeisesti joku rikas heppu on vuokrannut sen yksityistilaisuutta varten koko iltapäiväksi ja illaksi,” Jacob vastasi, hymyillen tenaville pahoittelevasti ja purki styroksilootissa odottavia ruoka-annoksia pöytään. Hän tiesi että mikään ehdotettuja vähäisempi syy ei riittänyt ainakaan Hunterille hyväksymään tilanteen noin vain.
”Entä sitten? Olaanko me velhoja ja noitia vai ei? Käytetään hämäysloitsuja ja soluttaudutaan mukaan!” poika intti ja kuulosti olevan tosissaan. ”Erikoistilaisuus on taatusti tavallistakin jännempää!” hän lisäsi astellessaan ruokapöydän luo ja istahti sen ääreen.
”Niin varmasti, mutta ei tule tapahtumaan,” Jacob totesi lempeästi ja lykkäsi friteeratun kanan ja riisin pojan eteen.
”Mutta-” poika alkoi tapansa mukaan väitellä.
”Kulta, etkö mieluummin vietäisi siellä kokonaisen aurinkoisen kesäpäivän? Kuulin että sinne ollaan tuomassa lisää eläinlajejakin silloin. Voimme ihan hyvin lomailla täällä ensi kesänäkin,” Carrie keskeytti matkallaan kylpyhuoneeseen. Freyakin ehti pöytään, pestyään kätensä keittiössä ja istui veljensä viereen ja avasi oman currykana-annoksensa vesi kielellä.
”No joo...” Hunter mutisi yhä hieman pettyneenä mutta harkitsevana, äitiinsä vilkaisten. Asiasta olisi saattanut nousta isompikin numero, jos Aikenit eivät olisi sattuneet paikalle. ”Voinko sitten viettää tämän päivän Dumon kanssa?” hän kysyi isäänsä katsoen.
”Voit toki,” mies vastasi ja istui oman annoksensa ääreen poikaa vastapäätä.
”Dumo, voitko tulla takaisin tänne tunnin päästä? Haluan näyttää sinulle jotain coolia! Löysin sen toissa päivänä!” Hunter kysyi huitoen innoissaan muovihaarukallaan ja Dumon suuntaan katsoen, silmät loistaen. Vihreä käsi alkoi jo huomattavasti haalentua eikä ollut enää jäykkä.
”Voidaanko mennä takaisin klubitalolle ruoan jälkeen? Siellä oli yksi tosi kiva tyttö johon haluaisin tutustua lisää,” Freya kysyi, aloitettuaan jo ateriansa.
”Mennään vain, mutta pysy siellä,” Jacob vastasi ja aloitti omaansa.
”Tulisitteko kaikki takaisin vaikka kahdelta, iltapäiväteelle? Olisi mukavaa jutustella ja tervehtiä uutta tulokastanne?” Carrie ehdotti ilmestyessään takaisin olohuoneeseen ja katsahti muiden Aikenien kautta vihreää, hieman onnettoman näköistä vauvaa. Samoin Jacob. He eivät tosiaan kuvitelleet vauvan olevan vihreä tämän ensi kertaa nähdessään.

[Cullodena Aiken]

Dunmoren ilme valahti hieman pettymyksestä, mutta toki hän ymmärsi, ettei aina voinut vaikuttaa asioihin. Denaa puolestaan harmitti se, että Sally oli vihreä, kuin marsilainen kun Jacob ja Carrie näkivät tytön ensimmäisen kerran. Dunmore innostui Hunterin coolista jutusta, odottaen jo mikä se olisi. Nat tarttui veljenpoikaansa harteista. "Me tullaan sitten parin tunnin päästä takaisin", Dena sanoi ja Aikenit poistuivat omaan pikkumökkiinsä. He olivat tuoneet tullessaan pizzatarpeet, jotta voisivat perille tultuaan tehdä ruokaa ja Dena väänsi pizzan heille ja perhe söi yhdessä ja laittoi vuoteet valmiiksi iltaa varten. Ruokahetki oli oikein rattoisa, Dunmore kuitenkin oli melko hoppuisa ja kiitti varsin nopeasti ruuasta ja riensi koputtelemaan Kingien ovea, jonka avautuessa hän asteli sisään. "No mikä se Cool juttu on?" nuorukainen kysyi heti ja sitten vilkaisi vanhempaa sukupolvea. "Vauveli on vauvelin värinen, ei vihree", hän hymyili ja lisäsi: "Heitin sen käden pois, kun Dena käski."

[Stephen Hunter King]

”Se on hyvä,” Jacob kommentoi pojalle hymyillen, sohvalta jolla löhösi pitkällään katsomassa televisiota. Hunter, joka oli aukaissut Dumolle oven, vilkaisi rannekelloaan. Carrie ja Freya olivat muutamaa hetkeä aiemmin lähteneet ulos.
”Kuule, taisin kadottaa sen mutta olen melko varma missä se saattaa olla. Nähdään...viidentoista minuutin päästä klubitalon edessä, jooko?” hän sanoi kaverilleen, väläytti tälle salaperäisen hymyn ja katosi pikavauhtia omaan huoneeseensa. Poika sulki oven perässään.

Kymmenen minuuttia myöhemmin vekara ilmestyi takaisin olohuoneeseen, puristaen tiukasti sylissään pientä ja ruskeaa, mystistä pahvilaatikkoa.
”Minä menen nyt,” hän ilmoitti isälleen saatuaan takin ja kengät ylleen.
”Tulkaahan takaisin kahdeksi,” mies huikkasi tämän perään. Mitään vastaamatta poika katosi laatikkoineen ovesta ulos ja suuntasi puolijuoksua kohti leirintäalueen viihdekeskusta.

”Dumo! Täällä!” tenava huudahti hiljentäessään vauhtia kävelyksi, löydettyään tutun nuorukaisen ihmisvilinästä. Hän viittoi toista sivummalle, rakennuksen kulman taakse ja raotti sylissään olevan pahvilaatikon kantta.
”Löysin nämä aiemmin tällä viikolla,” hän kertoi lootan paljastaessa värikkään joukon. Pienessä multakasassa möyrivä kymmensenttinen paksu kastemato jolla oli käärmemäinen pää ja kieli, lohen kokoinen kolmisilmäinen kala uiskentelemassa vedellä täytetyssä keskikokoisessa läpinäkyvässä muovipussissa – se muistutti enemmän oudosti mutatioitunutta minikokoista haita kuin lohta, ja vielä ruskea hiiri jolla oli takajalkojen tilalla tarantellan karvaiset kintut. Mutantti-hiiri mutusteli tyytyväisenä juustopalaa laatikon nurkassa, vaimeasti tuhisten.
”Ne on taatusti saasteiden uhreja! Olen nähnyt dokumentteja niiden takia epämuodostuneista eläimistä,” Hunter julisti dramaattiseen sävyyn.
Todellisuudessa nämä olivat hänen loitsuharjoittelun uhreja. Hän oli saanut taikasauvan noin kuukausi sitten, minkä jälkeen oli päivittäin ahkerasti harjoitellut erilaisia loitsuja vanhempiensa ja kummisetänsä avustuksella. Myös muodonmuutoksia elottomiin esineisiin. Mutta tietenkin elävien olentojen kanssa moinen oli suunnattomasti haastavampaa, ja tässä oli tulos. Se ei tosin haitannut poikaa lainkaan, silä mutanttiotuksista repisi paljon iloa.
Hän olisi muuten ollut valmis jo heti Dumon saapuessa, mutta ei ollut siihen mennessä saanut kolmikkoa muuttumaan tarpeeksi jännittäviksi. Sitä paitsi muodonmuutosloitsu kesti korkeintaan puoli tuntia kerrallaan joten sitä ei voinut langettaa liian aikaisin.
”Ajattelin tehdä muutaman ihmisen lomasta ikimuistoisen,” poika virnisti sulkiessaan laatikon ja katsahti klubitalon ovien suuntaan.

[Cullodena Aiken]

Dunmore vaihtoi vielä muutaman sanan Jacobin kanssa ja kun Hunter esitti toiveen, nuorukainen kohautti olkiaan. "O.kei. Nähdään kohta", hän sanoi ja huikkasi Jacobille: "Hejdo, isäntä." Hän asteli klubitalolle ja pohdiskeli mitähän Hunterilla oli mielessään. Väkeä oli liikkeellä muutamia, mutta aikansa odoteltuaan, hän kuuli Hunterin äänen ja puikkelehti tuon luo. "No mikä se Cool juttu on?" hän kysyi pojalta ja seurasi tuota sivummalle. Hän katsoi outoja olentoja. "Kuule, onhan saasteet mahdollisia, mutta olen lähes varma, ettei saasteet oo noita aiheuttanut. Eihän Hunter?" Dunmore esitti ajatuksensa ääneen ja katsoi ystäväänsä silmiin. Dunmore ei ollut loppujen lopuksi mitenkään tyhmä, vaikka kehitys oli joutunut kasvuaikaan huonolle tolalle.
Hunterin kerrottua, mitä ajatteli tehdä olioilla, Dunmore virnisti lelveästi. "Siitä tulee tosi nastaa", hän sanoi tuolle ja hänen silmistään näkyi veikeä pilke.

[Stephen Hunter King]

Poika vain kohotti kulmiaan, ilme tulkitsemattomana, myöntämättä mitään eläinten todellisesta tilasta. Häntä kun oli kielletty harjoittelemasta muodonmuutosloitsua eläimiin ilman aikuisen valvontaa, muodonmuutosten ollen äärimmäisen vaarallinen taikuudenlaji jolla ei saisi leikkiä ja ihmisiin tai eläimiin kohdistuen erityisen haastavaa. Mutta jos hän olisi muunnellut näitä vanhempiensa seurassa, nämä eivät tietenkään olisi antaneet jättää otuksia mutanteiksi vaikka loitsu purkautuisikin itsellään myöhemmin.

Hunter asteli rennosti ja viattomana oloisena oville ja niistä aulaan, katsellen hetken ympärilleen.
Uima-altailla on yhä melko paljon porukkaa, hän totesi mielessään kun katseensa vaelsi niiden suuntaan. Hän löysi sieltä myös pikkusiskonsa ja äitinsä, kumpikin uimassa. Hän aikoi soluttaa mutanttikalan jompaankumpaan altaaseen, mutta se saisi nyt sitten odottaa kunnes kukaan joka saattaisi yhdistää hänen läsnäolonsa kalaan ei ollut paikalla.
No, madolla kannattaisikin leikkiä ensin, hän pohti vilkaistessaan seinäkelloa joka kertoi ajan lähestyvän puoli yhtä. Lounasaikaa oli vielä hyvinkin jäljellä. Poika viittoi Dumoa seuraamaan kiivetessään portaita toiseen kerrokseen ja kohti ravintolaa.
”Täydellistä,” Hunter henkäisi, päästyään etuovelle. Hän osoitti ehkä noin kuusissakymmenissä olevaa rouvaa joka aterioi nurkkapöydässä. ”Tuo nainen on hapannaama, eilen hänelle ei kelvannut mikään vaan väitti kaiken tilaamansa ruoan olevan mautonta tai oudon sivumaun omaava. Tehdään hänen annoksestaan erikoinen,” hän sanoi, puhuen hiljaa.
”Tule,” poika kuiskasi ja puikahti sisään ja suoraan kohti keittiötä.
”Anteeksi, sir,” hän sanoi kokille, koputtaen kevyesti keittiön oveen jonka oli juuri osittain avannut ja kurkisti siitä sisään. ”Pöydässä numero yksi joku pikkutyttö on pahan allergiakohtauksen kourissa. Hän ei saa henkeä,” tenava tarinoi silmät muka kauhusta laajentuneina ja siirtyi nopeasti sivuun kokin kiirehtiessä säikähtäneenä asiakaspuolelle.
”Pian! Ennen pitkää hän uskoo ettei sitä vaivaa muu kuin paha yskä,” Hunter hihkaisi hiljaa ja nykäisi Dumoa hihasta mukaansa keittiöön, pysyen matalana. Lounasajan vuoksi kiireiset tarjoilijat eivät ehtineet kiinnittää liikaa huomiota ylimääräisiin asioihin. Padan ääreen ehdittyään hän laski laatikkonsa työtasolle ja alkoi pikavauhtia lappaa muutaman kauhallisen kanakeittoa puhtaalle tyhjälle lautaselle. Lopuksi hän pudotti hieman multaisen jättiläismäiseksi ja mutantiksi loihditun kastemadon kuumaan nuudelikana-annoksen sekaan.
Haukkana hän vilkuili ympärilleen, mutta löysi vain valkoisen esiliinan ja kokkihatun läheiseltä jakkaralta. Saisi luvan kelvata. Hän lykkäsi ne Dumon syliin.
”Sinun vuorosi!” hän julisti virnuillen. ”Laita nuo yllesi ja vie tämä annos sille vanhalle naiselle jonka näytin. Olet muka apulaiskokki ja talo tarjoaa hänelle uutuuskanakeiton ilmaiseksi, hyvitykseksi eilisestä pettymyksestä,” hän ohjeisti, ja matalana pysytellen suuntasi takaisin ravintolan puolelle, juuri ja juuri välttäen toisilleen kailottavat ja annoksia edestakaisin kiikuttelevat tarjoilijat.