If there is no future, there must be no past... part3

[Jacob King]

"Ymmärrän," Jacob nyökkäsi. "Ja juuri siksi suostunkin isyys-testiin jos äitisi sen sallii. Tämmöinen on äärimmäisen tärkeää joka tapauksessa, mutta etenkin synkissä epävarmuuksissa. Silti, tyttölapsena sinulle olisi erityisen tärkeää olla hyvä suhde äitiisi. Jos sinulla on hyvä suhde mummiisi se on toki jo paljon ja toivon että pidät kiinni siitä, mutta se ei ole aivan sama asia. Kuinka paljon äitisi on ollut elämässäsi?"
Jacob ei halunnut syventyä asioihin liian pitkälle käytännössä lapsen kanssa, etenkin tuntemattoman, mutta tyttö tuntui olevan jossain määrin kypsempi kuin useimmat ikäluokassaan joten hän uskaltautui antamaan jonkinverran ruokaa ajatuksille.

[Effie Clayton]

Effie katsoo miestä ja kuuntele tämän vastauksia. Kun Jacob kysyy paljonko äiti on ollut hänen elämässään, Effie joutuu hetken miettimään mitä vastaisi. 
Lopulta hän vastaa: "Minä olen aina asunut äidin kanssa ja kyllä kai se jotenkin välittää, koska minulle on kerrottu, että se otti minut aina mukaan töihinkin taukohuoneeseen. Mutta en minä oikein osaa sanoa, onko se koskaan varsinaisesti rakastanut minua, mutta kai se elämä on kuitenkin ollut silleen tasaista. Mutta äidin luonteesta voi jo kertoa paljon sekin, että kun mä olin 1 tai 2 niin se vaan yhtäkkiä osti koiran minulle ja päätyi rotuun...No joka on hieman epätavallinen ensimmäiseksi koiraksi ihmiselle, jolla ei ole kokemusta koirista saatikka että se hankittaisiin vauvalle." 

"En sano, että äiti tai i-sä olisi ollut pahoja. Joskus jos tein jotain niin sain kurinpalautusta, mutta se oli ehkä ainoa hetki, jolloin minut huomattiin. Jos minun oli purettava ajatukseni jollekin, minä purin ne aina Tenorille. Tai soitin mummille ja ukille. uitenkin lapsuudesta selkeästi, että vaikka se teki paljon töitä, niin se minun kanssa kuitenkin teki jotain. No joskus olisi voinut olla kivampaakin, mutta se huomasi minut muulloinkin kuin selkäsaunan hetkellä", Effie sanoi ja pohti taas muistiko hän selkeitä hetkiä äidistään.

"Mutta äiti on vissiin aina ollut vähän...sairas... Se oli jossain silloin kun olin 4", Effie muistaa yhtäkkiä lapsuutensa pelottavimman kokemuksen ja kertoo sen hiljaa: "Sinä päivänä satoi kovasti ja me oltiin Tenorin kanssa sisällä piirtämässä, kun se... Siis äiti alkoi itkeä, näytin piirrostani ja yritin lohduttaa, mutta se raivostui ihan hirveästi. Silloin alkoi jyrähti voimakasti ja salama välähti ja koko huone pimeni.  Enkä minä tiedä mistä, se huusi, mutta se löi ja repi tukasta ja heitti tavaroita ympäriinsä. Frans ei ollut kotona silloin vaan töissä. Minä pelästyin ja soitin mummille ja ukille. Sitten äiti repi puhelimen ja heitti senkin seinään. Minä juoksin yläkertaan peloissani ja Tenor tuli äidin ja minun väliin. Minua pelotti ja minulle sattui vahinko housuihin. Sitten kuulin poliisit ja melkein heti sen jälkeen tuli se täti yläkertaan. Sitten isä tuli ja sitten tuli vielä ukkikin ja kun sähköt palasivat takaisin, näin vaan kuinka ne vei äidin pois. Ja I-si sanoi vaan, että hakee minut kotiin kun loma loppuu. Ja sit ukki ja täti jutteli vielä sen jälkeen kun ukki oli pessyt minut ja sitten minä, ukki ja Tenor ajettiin pois. Kun isi haki mut sunnuntaina kotiin, kaikki oli melkein samalla tavalla, kuin ennen äidin pimahtamista, mutta äiti oli monta kuukautta poissa ja isi vaan sanoi, että äiti on kipee ja ei voi tulla kotiin, ennen kuin se paranee."

Toki Effie nyt tiesi, että äiti oli ollut mielisairaalassa, mutta silloin kun hän tämän koki, niin äiti oli vain ollut...jossain paikassa, josta ei tarkemmin kerrottu.